Siellä otetaan terveesti oikealla tavalla asiat esiin, niitä ei vääristellä, kuten e.m. aviisissa. Esimerkkinä tämä:
«Miksi raittiutta pitää selitellä?
KOLUMNIT28.9.2013 08:00, Päivitetty: 26.9.2013 16:382Kommentoi
08:00
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Reija Paananen kertoi viime viikolla Uuden Suomen haastattelussa, että täysraittiiden nuorten määrä on nousussa. Paanasen mukaan enää ei ole niin suuria sosiaalisia paineita olla polttamatta ja juomatta.
Siinä missä tupakoinnin lopettajat saavat usein taputuksia olalle, alkoholin käytöstä luopuvat saavat kuitenkin yhä Suomessa osakseen kysyviä katseita.
Yhteisessä illanvietossa pelkän kokiksen tilaajalta kysytään yhä tänä päivänä, miksi hän ei juo alkoholia. Tivataan ollaanko liikkeessä autolla, tuliko eilen otettua liikaa tai naisten tapauksessa kysellään onko kyseinen henkilö kenties raskaana.
Suoraan päin naamaa sitä ei sanota, mutta juomattomuus saattaa herättää selän takana jopa pohtimista henkilön mahdollisesta alkoholismista toipumisesta.
Tämä kaikki on tietenkin absurdia. On mielenkiintoista, miksi tupakoinnin lopettajat tai vaikka kasvisruokavalioon vaihtavat eivät saa osakseen samanlaista ihmettelyä ja kuulustelua.
Onkin hienoa, jos nuoret ovat onnistuneet rikkomaan nämä odotukset käyttää alkoholia ja antavat kavereiden olla raittiita ilman turhaa kyräilyä.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että toivottavasti raitistuneet nuoret eivät nyt ala ylenkatsoa juovia ikätovereitaan. Kukaan ei hyödy kahden eri leirin syntymisestä.»
Länsiväylä on yksi parhaista lehdistä, paljon paremp kuin Hesari
8
105
Vastaukset
- Alkokielto vanhemmil
Todella hienoa kun tänä päivänä nuoret ovat fiksumpia kuin vanhemmat ikäluokat, ei voi olla mitään ikävämpää kuin katsoa joka ostarilla olevat kuppilat täynnä juopposakkia!
Alkokielto vanhemmille!
Siinä sitä ollaan olohuoneessa ja ollaan muka sosiaalisia. HÖPÖ HÖPÖ. Ja sitten yhteiskunta hoitaa kun rahat ja terveys pettää.- Tietäväinen
Lopetin juomisen muutama vuosi sitten ja herranjestas mikä ongelma siitä tuli.Tuttavat ovat sitä mieltä että se ei voi olla normaalia missään tapauksessa ja niin edelleen ...
mutta päätös pitää silti vaikka paineet ollut kovat.
Ystäväpiiri mennyt vaihtoon ja jäänyt pieneksi kun juominen on se juttu Suomen maassa oli yhteiskuntaluokka mikä tahansa.
Sitten voisin vielä kyllä lisätä että olla selvinpäin juhlissa on enemmän kuin raskasta jos jengi on 99% humalassa koska jotenkin ei ole samalla aaltopituudella. - Minusta on hauskaa
Tietäväinen kirjoitti:
Lopetin juomisen muutama vuosi sitten ja herranjestas mikä ongelma siitä tuli.Tuttavat ovat sitä mieltä että se ei voi olla normaalia missään tapauksessa ja niin edelleen ...
mutta päätös pitää silti vaikka paineet ollut kovat.
Ystäväpiiri mennyt vaihtoon ja jäänyt pieneksi kun juominen on se juttu Suomen maassa oli yhteiskuntaluokka mikä tahansa.
Sitten voisin vielä kyllä lisätä että olla selvinpäin juhlissa on enemmän kuin raskasta jos jengi on 99% humalassa koska jotenkin ei ole samalla aaltopituudella.olla autolla, ja siis selvin päin hunkkujen joukossa juhlimassa. Kiva nähdä, kun hunkut nolaavat itsensä.
Raittiuspäätös lujittuu joka kerta.
Miksi ihmiset tekevät itselleen noin pahasti? Sitä vain mietin. - Joku sanoikin, että
Minusta on hauskaa kirjoitti:
olla autolla, ja siis selvin päin hunkkujen joukossa juhlimassa. Kiva nähdä, kun hunkut nolaavat itsensä.
Raittiuspäätös lujittuu joka kerta.
Miksi ihmiset tekevät itselleen noin pahasti? Sitä vain mietin."viinaksia juomaton on kuin äänettömänä laulukuorossa" oleva.
Mutta kannattaa.
" Antaapa ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla..."
Seuraukset tiedetään. - Viina sokeri tupakka
Joku sanoikin, että kirjoitti:
"viinaksia juomaton on kuin äänettömänä laulukuorossa" oleva.
Mutta kannattaa.
" Antaapa ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla..."
Seuraukset tiedetään.Viinanjujan naama putoo ja rypistyy nopeesti,
Samoin käy sokerin syöjälle.
Viina ja sokeri vanhentaa naaman.
Ne ovatkin jotenkin samaa. - Viina ja sokeri
Viina sokeri tupakka kirjoitti:
Viinanjujan naama putoo ja rypistyy nopeesti,
Samoin käy sokerin syöjälle.
Viina ja sokeri vanhentaa naaman.
Ne ovatkin jotenkin samaa.ovat pahimmat ihon rypistäjät ja veltostuttajat, vanhentavat kaikkein nopeimmin.
Taistelin sokerin syöntiä vastaan, kun anoppi oli sokerikoukussa ja piti sitä aina tarjolla, samoin makeisia ja niitä toi lapsille pienestä alkaen.
Kun lapsella on niin vähän kiloja, niin siihen verrattuna jokin karamelli on suuri määrä jo. - Mikä motiivi
Viina ja sokeri kirjoitti:
ovat pahimmat ihon rypistäjät ja veltostuttajat, vanhentavat kaikkein nopeimmin.
Taistelin sokerin syöntiä vastaan, kun anoppi oli sokerikoukussa ja piti sitä aina tarjolla, samoin makeisia ja niitä toi lapsille pienestä alkaen.
Kun lapsella on niin vähän kiloja, niin siihen verrattuna jokin karamelli on suuri määrä jo.anopilla oli?
- miniä minäkin
Tahtoi tehdä tykö itsensä kai?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 487976
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1116014Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593879Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu913839- 983589
- 553233
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod743205Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint342588IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2232373- 521708