Videokamera

Vietimme perjantai-iltaa meillä. Paikalla olin minä, vaimoni Julia, Pete, juha ja markku. Markku oli ostanut uuden videokameran, jonka teknisiä ominaisuuksia hän innokkaana esittelikin.

Ilta kului perinteisen kosteissa merkeissä, kameran edessä tuli kummeliläppäää heitettyä. Tosin huomasin kameran viihtyvän enimmäkseen vaimooni suunnattuna, joka ei kameraa kylläkään kaihtanut, vaan pikemminkin tuntui nauttivan huomion keskipisteenä olemisesta. Vaimoni oli melko kuuma pakkaus, isoine rintoineen ja muutenkin muodokkaana naaraana tiesin hänen olevan miesten mieleen, ja toki vaimoni sen itsekkin tiesi. Vaimoni pukeutui näihin illanistujaisiin aina seksikkäästi ja tiesin hänen nauttivan veraittemme kiimaisista katseista. Nyt hänellä oli yllään punainen avotoppi, stay up-sukat, musta miinimekko ja hameen alla suloinen paljas posliinipillu, josta saisin nauttia vierattemme poistuttua.

Stereoista pauhasi helsinkiläinen goottirock ja vaimoni tanssahteli. Miesten katseet suorastaan nuolivat vaimoni vartaloa, tunsin pienoisen mustasukkaisuuden piston sydämessäni, mutta tiesin vaimoni nauttivan kiusoittelusta, joten annoin asian olla.

Markku kuiskasi vaimoni korvaan jotain mikä sai vaimoni hymyilemään. Vaimoni asteli lantion keinuen nojatuolille jossa istui Pete. Peten ilme oli näkemisen arvoinen, kun vaimoni istui hajareisin hänen syliinsä. jumalauta mikä näky, vaimoni antoi parhaillaan sylitanssia ystävälleni. Vaimoni isot rinnat suoraan kaveri silmien korkeudella, suojanaan vain ohut kangas. Vaimoni kääntyi ja esitteli muodokasta takamustaan Petelle, joka ei enää pystynyt pitämään käsiään kurissa, vaan yritti laittaan kätensä vaimoni lyhyen hameen alle. Vaimoni kuitenkin esti kaveruksen aikeet hymyillen.

Pete ei kuitenkaan hyväksynyt kieltoa, vaan tempaisi vaimoni syliinsä ja tarttui lujalla otteella punaiseen toppiin ja vapautti raskaat rinnat. Samalla tunsin minua huomattavasti kookkaamman Juhan tarttuvan kaulastani kiinni. En voinut juurikaan vastustellla kun Juha käänsi minut ympäri ja sitoi ranteeni jollain narun tapaisella. Taustalla kuulin vaimoni hätääntyneen anelun. Minut käännettiin ympäri ja huomasin Peten kourivan vaimoni rintoja kovakouraisesti Markun videoidessa tapahtumaa.

Juha nuosi sohvalta ja asteli nojatuolille, missä vaimoni rimpuili Peten sylissä. Juha tarttui vaimoni kasvoihin, käänsi ne kohti itseään.
- Nyt narttu saat maksaa tuosta kiusoittelusta, sitä on jatkunut aivan liian pitkään. Ymmärrätkö? Juha sanoi
- Jätkät lopetetaan nyt, oikeesti. Vaimoni vastasi heikosti nyyhkien.
Juha sivalsi avokämmenellä vaimoni poskelle, huomasin posken muuttuvan punaiseksi välittömästi.
Samalla kameran kanssa häärivän Markku käveli luokseni ja kaivoi taskustaan suupallon, jonka hän laittoi minulle.
- Isäntä ottaa sitten ihan hiljaa ja rauhallisesti, ja keskittyy vain nauttimaan esityksestä.
- Ymmärrätkö narttu? Kysyi Juha tiukalla äänenpainolla vaimoltani.
Vaimoni nyökkäsi kyyneleet valuen.

Juha tarttui vaimoni hiuksista ja nosti hänet seisomaan. Hän upotti hampaansa vaimoni rintaan ja puraisi, vaimoni parahti kivusta. Peten kädet puristelivat samalla vaimoni pakaroita hameen päältä. Juha laittoi kätensä vaimoni hameen alle.
-Jumalauta Markku, olit oikeassa, posliini on ja ei pikkuhousuja. Juha totesi.
-Mikä oli todistetta. Kameran takaa kuului.
Markkui liikkui kameransa kanssa ja etsi parempaa kuvakulmaa. Vaimoni hame kiskaistiin alas ja miesten sormet vierailivat vaimoni pillussa. Vaimoni yritti pitää jalkojaan yhdessä, mutta oli voimaton raavaitten miesten välissä.

Vaimoni talutettiin eteeni ja katseemme kohtasivat, huomasin vaimoni silmämeikin tuhriintuneen.
Huomasin myös punaisen posken. Sisälläni velloi raivo, mutta samalla olin myös jollain omituisella tavalla kiihoittunut.
Miehet pakottivat vaimoni jalat erilleen, vaimoni paljas pillu paljastui minulle.
-Sanoppa nyt huora miehellesi, että haluat kunnolla munaa tänään. Pete komensi.
Vaimoni puristi epäuskoisena päätään. Ja samalla Pete iski lujasti vaimoni pakaralle avokämmenellään. Vaimoni parkasi tuskissaa, Pete iski vielä muutaman kerran ja vaimoni käänsi katseensa kohti lattiaa. Juha ujutti kaksi sormea syvällä vaimoni sisään ja liikkutti kättään hitaasti sisään ja ulos. Molemmat miehet imivät samalla raivokkaasti vaimoni nännejä.
-Katso kuinka märkä. Juha sanoi ja esitteli vaimoni sisällä olleita sormiaan. Sormet tosiaan kiiltelivät vaimoni nesteistä. Juha yritti työntää pillussa vierailleet sormet vaimoni suuhun, joka päätään puristellen kieltäytyi. Pete tarttui vaimoni hiuksiin ja kiskoi niistä.
-Suu auki lutka. Pete kähisi vaimoni korvaan.
Vaimoni raotti punattuja huuliaan ja Juhan sormet upposivat vaimoni nieluun.
-Ime kuin kyrpää ja imekkin helvetin puhtaaksi. Juha komensi.
Sormet upposivat vaimoni suuhun ja hän liikkutti päätään nyörästi edestakasin, nyt vuorostaan Peten sormet liikkuivat vaimoni pillussa. Ja seuraavaksi vaimoni sai putsata Peten sormet.

14

7216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -nyt narttu kerrot miehellesi, ettät haluat vierasta kyrpää. Komensi Juha ja runkkasi samalla vaimoni vittua kiihtyvällä tahdilla.
      -En mä voi. Sanoi vaimoni hyvin hiljaa.
      Pete kumartui vaimoni eteen ja suuteli karvatonta häpykumpua, kuulin vaimoni huokaisevan hiljaa.
      Juha imi vaimoni kaulaa ja suuteli vaimoni korvaa.
      -Kyllä sinä voit ja sanotkin, joko hyvällä tai pahalla. Juha kuiskaili vaimoni korvaan.
      -Tuollainen narttu kyllä jakaa tavaraansa, kunhan vaan saa siihen mahdollisuuden. Ja tänään on kultaseni onnen päiväsi. Jatkoi Juha.

      Peten kieli seikkaili vaimoni pillussa, samalla kun Juha leikki vaimoni rinnoilla. Vaimoni huokaili nyt jo kuuluvasti, vaikkakin yritti välillä häätää jalkovälissään puuhastelevan Peten.
      -Mikko sori. Kuulin vaimoni sanovan.
      -Mikko sori mitä? Tiuskasi Juha
      -En voi tehdä tätä, en mä voi. Vaikeroi vaimoni.

      Juha kiersi vaimoni taakse ja riisui housunsa, Pete levitti vaimoni jalkoja leveämpään haara-asentoon. Juha tunkeutui rajusti vaimooni takaapäin, vaimoni parkaisi äänekkäästi ja rukoili Juhaa lopettamaan, mutta Juha vain naurahti ja nussi vaimoani rajuin pitkin vedoin peten leipoessa vaimoni rintoja.

      -Miltäs homma näyttää isännän silmiin. Vaimoani nussiva Juha kysyi.
      En olisi osannut vastata, enkä suupallo suussani kyllä olisi pystynytkään. Homma vaikutti niin epätodelliselta, kuin painajainen, mutta samalla myös kiihottava sellainen. Vaikka olisin halunnut kuristaa vaimoni kimpussa häärivän miesjoukon, niin samalla olin kummallisen kiihoittunut. Tunsin kyrpäni kovenevan tilanteen järjettömyydestä huolimatta.

      Juha lopetti vaimoni nussimisen.
      -Miltäs huora tuntui. Isäntäsi ainakin näytti tykkäävän, katso sillähän seisoo, kun katsoo huoransa jakavan tavaraansa. Juha ilkkui.
      -Kerroppas nyt mitän kovasti haluatkaan vierasta, niin päästään tositoimiin. Sanoi Juha ja sormeili vaimoani. Sormet upposivat luvattoman helposti vaimoni pimpsaan ja vaimoni levitti jalkojaan jo vapaaehtoisesti ja huokailu vaimoni suusta ei kielinyt enää niin ehdottomasta vastustustelusta.
      -Mikko sori, mutta mä en voi mitään. Älä suutu, mutta tekee mieli. Kuului vaimoni suusta.
      -Tekee mieli mitä? Kysyi vuorostaan Pete ja hieroi farkkujensa päältä selkeästi erottuvaa seisokkiaan.
      -Munaa, mun tekee mieli munaa. Saatanan hullut, mä vihaan teitä. Huusi vaimoni.
      -Haluuko rouva mahdollisesti vierasta munaa aviomiehen tarkkailessa sivistyneesti hieman syrjemmällä? Kysyi Juha hymyillen.
      -Nussikaa nyt vittu vieköön, että päästään tästäkin. Vaimoni sanoi.
      -Kunhan vain kerrot miehellesi olevasi kiimainen huora, joka nauttii vieraasta kyrvästä. Pete sanoi vuorostaan
      .
      Pete riisui huosunsa, joiden kätköistä paljastui todella paksu kyrpä. Tuosta vehkeestä olisi helppo olla kateellinen. Pete otti vaimoni käden käteensä ja ohjasi sen meisselilleen. Pete puristi vaimoni pienoisen käden suonikkaan kyrpänsä ympärille, vaimoni sormet ylsivät vain vaivoin vehkeen ympärille.
      -Voi juma. Pääsi vaimoni suusta
      -Jumalauta millainen kyrpä. Mikko rakas, älä suutu. Älä suutu, mutta mä haluun nussia näitä jätkiä. Anna anteeksi. Vaimoni jatkoi.
      -Sun piti kertoo miehelles jotain. Sanoi Juha taustalta.
      -Mikko rakas. Mä olen niin kiimainen, että mun on pakko saada vierasta munaa. Anna anteeks, että mä oon tälläinen kiimainen huora. Anna anteeks. Vaimoni sanoi ja runkkasi Peten kyrpää rajusti.

      Yritin nyökätä vaimolleni, tilanteen hallinta oli riistäytynyt pahemman kerran hallinnasta. Vaikka olimme joskus leikillämme puhuneet ryhmäseksistä, niin koskaan emme olleet vakavissamme harkinneet sen harrastamista. Ja ainakaan minun ei pitänyt harrastaa sitä sohvalle sidottuna, eikä hommaa olisi missään tapauksessa kuvattu videolle, niin kuin nyt näytti tapahtuvan.

      Juha tarttui vaimoni vapaaseen käteen ja ohjasi sen kovalle kalulleen. Vaikka Juha ei ollutkaan niin anteliaasti varustettu kuin Pete, niin ei hänenkään kullissa ollut mitään häpeämistä. Pete yritti suudella vaimoani, mutta vaimoni käänsi päätään pois. Juha tarttui lujasti vaimoni mustiin hiuksiin ja pakotti vaimoni kohtaavan Peten vaativan suun, näin pakotettuna vaimoni vastasi Peten suudelmaan. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden.

      Miehet pakottivat vaimoni polvilleen eteensä. Juha tykki kyrpäänsä vaimoni suuta vasten, vaimoni yritti kainosti estellä suuhunsa pyrkivään Juhaa, mutta Pete pakotti vaimoni levittämään suutaan avoimeksi. Näin Juhan kyrvän uppoavan syvälle vaimoni suuhun, mies nussi nautinnollisen hitaasti vaimoani suuhun. Pete hieroi paksua terskaansa vasten vaimoni poskea. Juha lopetti vaimoni suuhun nussisen, piti vain kyrpäänsä syvällä vaimoni nielussa. Vaimoni alkoi omatoimisesti tyydyttämään suullaan Juhaa, punaiset huulet liukuvat kyrvän ympärillä. Vaimoni lopetti Juhan tyydyttämisen ja kääntyi Peten puoleen.
      -Sulla Pete on ihan ja isoin kyrpä mitä oon koskaan nähnyt. Saanko mä maistaa sitä? Kysyi vaimoni.
      -Kysyppä mitä mieltä ukkosi on. Sanoi Pete ja Juha otti minulta suupallon pois.

    • Kamera

      Eksyin vanhemman naisen iltaa istumassa ja sitten harjotettiin seksiä vähän naisen mukaan .Tuli eksyttyä toisenkin kerran sinne. Sitten näytti talleenta mitä oli ottanut takaa että kulli näky päältä ja alta. Näytti muitakin, sielä oli paljon nuoria poikia mitä nai.

    • Vaimoni nousi lattialta, katsoi minuun hymyillen ja astui eteeni kuiskaten.
      -Mikko rakas, mun on ihan pakko saada kyrpää, ethän sä oo mamille vihainen. Mami tahtoo tulla kunnolla nussituksi joka mahdollisella tavalla. Katso kuinka märkä mami on.

      Vaimoni nousi seisomaan eteeni, nosti toisen jalkansa sohvalla ja levitti turvonneita häpyhuuliaan. Eteeni avautui esteetön näkymä rakkaani vittuun. Vaimoni runkkasi itseään häpeilemättömästi edessäni.
      Yritin sanoa jotain järkevää, mutta kykenin vain sönköttämään jotain sekavaa homman lopettamisesta. Tämä oli kerta kaikkiaan liikaa käsityskyvylleni.

      -Shh rakas. Sun on parempi olla vain hiljaa ja antaa mamin nauttia. Sanoi vaimoni ja kumartui laittamaan suupallon takaisin suuhuni. Samalla vaimoni hieroi kyrpääni housujeni päältä ja antoi minulle hellän suukon poskelle.
      -Jumalauta mikä narttu. Kuului huoneen toisesta päästä kameran takaa.

      Vaimoni kääntyi takaisin Peten puoleen ja polvistun tuon julmetun kyrvän eteen.
      _-Katso rakas tarkkaan, miten mami pitää kyrvästä hyvää huolta. Vaimoni sanoi ja otti Peten kyrvän hellästi huuliensa väliin.
      Kyrpä mahtui juuri ja juuri vaimoni suuhun, hän sai niukin naukin puolet kyrvästä suuhunsa. Katsoin kuinka mahtava meisseli liikkui vaimoni suussa. Imutettuaan hetkisen, hän aloitti perusteellisen nuolennan. Punainen kieli liikkui kyrvän joka puolella hitaan kiusoittelevasti, ja siirtyi palleille. Vaimoni otti toisen kiveksen suuhunsa ja tiesin kielen tekevän tällä hetkellä taivaallisen hyvää.

      Juha istui viereeni sohvalle ja runkkaili itseään hitaalla tahdilla.
      -Melkoinen pakkaus tuo Julia. Hänestä tulee olemaan vielä suurta nautintoa koko porukalle. Hän sanoi minulle.
      Housuissani tuntui jo todella ahtaalle.

      Pete nosti vaimoni seisomaan ja talutti hänet sohvapöydän eteen. Hän käski vaimoni pöydän päälle kontilleen, nyt kuulemma pitäisi tarjota kameralle kunnon näkymä. Vaimoni nousikin tukevalle pöydälle ja käänsi herkullisen muodokkaan perseensä kohti kameraa.

      -Muista ottaa lähikuvaa. Ohjeisti Juha Markkua.
      Vaimoni levitti persettään kohti kameraa ja hieroi klitoristaan vimmatusti.

      -Antaakahan tolle lutkalle kunnon opetus. Kuvataan miten kyrvänkiusaajia kuuluu kohdella. Tuo lutkahan ajaa meikäläisen hulluksi, mä en kohta pysty kuvaamaan. Jumalauta mikä perse tolla on. Kuului kameran takaa.

      Miehet siirtyivät pöydän eteen, komensivat vaimoni lopettamaan runkkaamisen. Molemmat miehet riisuivat lattialla lojuvista housuista nahkavyönsä. Toinen asettui vaimoni vasemmalle puolelle ja toinen vastaavasti oikealle puolelle.

      -Lutka saa nyt isän kädestä, tai pikemminkin isien käsistä. Tätähän sä narttu oot ajanut takaa tolla kiimaisen perseesi esittelyllä. Pete sanoi.
      -Hei älkää. Ihan totta. Ei saa. Vaimoni yritti.

      Ensimmäisen iskun antoi Juha. Remmi iski lujasti vaimoni pakaralle. Toisen iskun antoi välittömästi Pete. Vaimoi kirkaisi. Tuon täytyi sattua ihan oikeasti. Vaimoni yritti karata pöydältä, mutta Juha tarttui salamannopeasti vaimoni kaulasta ja pakotti vaimoni painamaan kasvonsa pöydän kovalle pinnalle.

      -Jumalauta huora, sun pitää oppia paikkasi. Luuletko sä tosiaan että sun nautintosi on tässä päällimmäisenä. Me piiskataan sun soma perseesi punaiseksi ja tehdään sulle just sitä sä ansaiset. Ymmärtkö. Juha kähisi vaimoni korvaan.
      Vaimoni nyyhkytti.
      -olkaa kilttejä. Hän sopersi.

      -Ok, anna Pete mennä. Juha sanoi ja piti vaimoni päätä tiukasti otteessaan.

      Pete löi vaimoni persettä toisenkin kerran ja kolmannen. Vaimoni vuoroin kirkui ja vuoroin aneli Peteä lopettamaan. Pete läiski vaimoani varmaan kymmenkunta kertaa.

      -Nyt on sun vuoro. Sanoi Pete Juhalle.
      Juha irroitti ottensa vaimostani, joka rojahti nyyhkyttäen pöydälle.

      -Huora nouse kontallesi ja pyydä lisää. Mitä pikemmin opit paikkasi, niin sitä helpommalla pääset.
      Vaimoni nuosi takaisin kontilleen. Hänen kasvonsa olivat kyynelistä märät.
      -Lisää. Hän pystyi hädin tuskin nyyhkytykseltään sanomaan.
      -Lisää mitä? Tiukkasi Juha
      -Re, re,remmiä, Nyyhkytti vaimoni.

    • - Katsotaan nyt. Totesi Juha rauhallisesti ja tarttui lujasti vaimoni pakaroihin. Mies kouri vaimoni persettä omistajan elkein. Juhan työnsi kolme sormea vaimoni pilluun, työntäen sormet niin syvälle kuin vain ylettyi. Vaimoni työnsi persettään miehen sormia vasten. Vaimoni huohotti raskaasti.
      - Just noin, Just noin. Luoja että tekee hyvää. Vaimoni sopersi.
      - Taitaa tosissaan olla kyrvänkipee narttu. Kuului kameran takaa.
      - Tietäisitpä kuinka märkä tämä pillu on. Juha sanoi.
      - Ota Pete tää kamera hetkeksi. Markku sanoi
      Pete otti kameran Markulta. Markku riisui housunsa, käveli mulkku jykevästi seisoen vaimoni eteen. Vaimoni otti Markun suonikkaan mulkun pieneen käteensä ja veti esinahan taakse. Juha sormeili vaimoni vittua. Markku käski vaimoani imemään munaansa. Markun mulkku upposi syvälle vaimoni nieluun. Markku tarttui vaimoni hiuksista ja nussi häntä vimmatusti suuhun. Mulkku painui niin syvälle vaimoni nieluun, että pelkäsin vaimoni joko tukehtuvan tai vähintäänkin oksentavan. Urheasti vaimoni kuitenkin suihin otosta suoriutui.
      – Tää lutka osaa tosiaankin imeä kyrpää. On tainnut harjoitella ennenkin. Kuului Markun suusta.

      Juha asettui vaimoni taakse ja työnsi rajusti kyrpänsä vaimoni sisään. Näky oli kieltämättä varsin hurja. Vaimoni sai kyrpää sekä edestä että takaa. Hetken aikaa nussittuaan miehet vaihtoivat puolia. Juha nuoletti pillussa käynyttä kyrpäänsä, vaimoni tekikin varsin perusteellista työtä. Pete hääri nussivan kolmikon ympärillä kameransa kanssa, kukaan ei enää kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Tunsin oloni varsin häpeileväksi, samaan aikaan olisin kuitenkin halunnut olla porukassa
      mukana. Vaikka olinkin kieltämättä mustasukkainen ja vaimoni ilmiselvä lutkamaisuus tulikin minulle yllätyksenä, niin minua kieltämättä myös kiihotti tilanne. Olimme toki vaimoni kanssa harrastaneet kevyttä piiskausta ja sidontaa, mutta tällaisesta emme olleet edes haaveilleet. Tai ainakaan minä en ollut.

      - Nussikaan mua kunnolla. Antakaan jumalauta sitä kyrpää. Vaimoni voihki Markun kyrpä pillussaan ja Juhan mulkun saadessa vuoroin käsi ja vuoroin kielihoitoa.

      Markku kiihdytti tahtiaan. Mies nussi pitkin määrätietoisin vedoin. Vaimollani alkoi olla vaikeuksia hoidella Juhan kyrpää samalla. Juha huomioikin tilanteen, antamalle vaimolle avokämmenellä iskun poskelle.
      - Keskity huora keskity. Mies komensi ja tunki mulkkuaan vaimoni suuhun. Vaimoni suusta kuului jotain sekavaa mölinää. Sylki valui suupielistä mulkun painuessa punaisten huulien välistä syvälle vaimoni suuhun. Juha puristi vaimoni sieraimet umpeen ja tunki samalla munansa juurta myöden vaimoni suuhun. Vaimoni yökkäsi, mulkun juuresta pursusi sylkeä pöydän puupinnalle. Juha otti munansa pois vaimoni suusta, nainen haukkoi henkeä ja huohotti raskaasti. Myös Markku kiihdytti tahtiaan. Markku nussi vaimoani kuin viimeistä päivää.
      - Multa tulee, Voi luoja multa tulee. Nussi nussi nussi, nussi mulle orkku. Vaimoni sopersi ja työnsi persettään Markkua vasten.
      - Pyöritä sitä persettä. Markku voihki ja miehen laukeaminen ei voinut olla enää kaukana.
      Vaimoni kiljaisi orgasmin tullessa. Markku veti mulkkunsa ulos pillusta ja runkkasi lastinsa olohuoneen pöydälle.
      - Hyvä pano. Kyllä tästä nartusta vielä panokone koulitaan. Markku sanoi tyydytettynä.
      Vaimoni kääntyi Markun puoleen, otti miehen puolijäykän mulkun käteensä ja antoi sille hellän suudelman.
      - Kiitos Markku. Sulla on ihana kyrpä. Mä rakastan sun munaasi. Vaimoni sanoi ja otti mulkun suuhunsa ja liikutti päätään hellästi edestakaisin.
      - Siivoa lutka jälkesi. Toi pöytähän on aivan limoissa. Markku sanoi ja veti kyrpänsä pois vaimoni suusta.
      Vaimoni nuoli spermaa olohuoneen pöydältä. Kieli liikkui hitaasti kovalla puupinnalla. Vaimoni katsoi samalla kiusoittelevasti minua.
      - Mikko kulta, näin naista kuuluu käsitellä. Sä oot ollut aivan liian kiltti. Toivottavasti sä opit jotain. Sanoi vaimoni.
      Juha oli ottanut remmin takaisin kouraansa ja iski yllättäen napakan iskun vaimoni perseelle. Nainen voihkaisi ja tarjosi persettään paremmin kuritettavaksi. Juha piiskasi vaimoani verkkaisesti ja suhteellisen hellästi. Vaikka iskut kyllä kipeää tekivätkin, niin vaimoni voihkinta taisi johtua enemmän kiimasta kuin kivusta.
      - Lupaako lutka käyttäytyä kunnolla? Juha kysyi
      - Lupaa. Mä lupaan teille ihan mitä vaan. Luoja mä haluun teitä kaikkia. Mä haluun niin paljon, että mä räjähdän kohta. Vaimoni sanoi perse pystyssä vieraan miehen edessä.
      - Me tuohon sohvalle ja anna meille kunnon esitys. Juha käski.
      Samalla Markku tarttui minuun ja istutti minut nojatuolille sohvaa vastapäätä. Vaimoni istuutui sohvalle ja levitti jalkansa. Minulla oli esteetön näkymä vaimoni avoimeen vittuun. Julia runkkasi itseään hitaasti, hyväili rintojaan. Pillu oli kiimaisen turvoksissa, punakyntiset sormet olivat vuoroin sisällä pillussa ja vuoroin hieroivat klitorista. Vaimoni katsoi minuun ja huokaili liioitellun irstaasti.

    • - Miltä rakas näyttää? Tahtoisit varmaan säkin päästä nussimaan mua, mutta tänään mä oon muitten omaisuutta. Sunkin vuoros vielä tulee. Vaimoni kehräsi kiimaisena sohvalla.
      Markku otti kameran Peteltä, joka hävisi huoneesta. Juha polvistui itseään tyydyttävän vaimoni eteen ja painoi päänsä vaimoni syliin. Vaimoni voihki äänekkäästi Juhan kielen seikkaillessa vaimoni vitussa. Ei ollut pienintäkään epäilystä, ettei homma tehnyt vaimolle hyvää, narttuni voihki ja hyväili rintojaan.

      - Jumalauta että toi jätkä osaa nuolla. Voi saatana että tekee hyvää. Multa tulee kohta. Vaimoni ääntelehti sohvalla.

      Aivan pian vaimoni vartalo kuoriskelikin orgasmin kourissa. Juha nousi ylös ja tarjosi mulkkuaan vaimoni imutettavaksi. Julia imi kyrpää kuin viimeistä päivää, sormet seikkailivat miehen raskaina riippuvissa palleissa. Punaiset kynnet pureutuivat kivespusseihin, nyt oli Juhan vuoro nauttia. Vaimoni hyväili miehen pakaroita ja kynsi miehen alaselkää. Juha tikkasi mulkkuaan vaimoni suuhun vimmatusti. Mies tempaisi kyrpänsä karjahtaen kyrpänsä ulos suusta ja runkkasi spermansa vaimoni kasvoille. Spermaa tuli oikein kunnon mälli, sitä valoi vaimoni poskelta ja leuoilta alas rinnoille. Mies hieroi mulkkuaan ympäri vaimoni kasvoja ja levitti kyrvällään spermanrippeitä vaimoni rinnoille. Kauniit rinnat kiiltelivät vieraasta siemennesteestä.

      Pete saapui takaisin olohuoneeseen. Hänellä oli käsissään kaksi varsin kohtuullista kurkkua ja purkki kookosöljyä. Juha istui vaimoni viereen ja hyväili sperman tahria rintoja. Pete aukaisi kookosöljypurkin ja voiteli vaimoni vitun ja peräreiän öljyllä. Vaimon nosti jalkojaan, avaten itsensä apposen avoimeksi miehen käsiteltäväksi. Pete työnsi kaksi öljyn liukastamaa sormeaan vaimoni peräreikään. Sormet upposivat kiduttavan hitaasti vaimoni tiukkaan reikään. Pete pyöritteli sormiaan hetkisen perseessä ja veti öljystä kiiltelevät sormensa pois tiukasta reiästä. Mies tarjosi sormiaan vaimoni nuoltavaksi, vaimo käänsi suunsa pois sulkien sen tiukaksi. Juha tarttui lujasti vaimoni hiuksiin ja kiskaisi rajusti. Vaimoni kiljahti, ja Pete hyödynsi tilanteen välittömästi tunkien peräreiässä vierailleet sormensa vaimoni suuhun.

      - Käytä huora kunnolla kieltä. Pete komensi.
      Pienestä vastustelusta huolimatta vaimoni nuoli sormet huolellisesti. Pete tarttui toiseen kurkkuun, voiteli sen pään huolellisesti öljyllä ja rasvasi vaimoni perseen uudelleen.
      - Ei, älkää. Ei perseeseen. Pääsi vaimoni suusta.

      Välittämättä vaimoni aneluista, Pete alkoi survoa paksua kurkunjötikkää vaimoni pieneen reikään. Peräaukko antoi periksi kiduttavan hitaasti, kurkkua upposi suoleen sentti sentiltä. Markku piti kiinni vaimoni jalasta, pakottaen hänet ottamaan vastaan mitä tarjottiin. Vaimo voihki ja aneli miehiä lopettamaan, mutta miehet käskivät nartun olemaan hiljaa. Kun kurkkua oli uponnut noin puolet vaimoni sisään, Markku työnsi vuorostaan kolme sormea vaimoni pilluun. Näky oli uskomattoman irstas, tiukka suoli supisteli voimakkaasti kurkun ympärillä. Markku otti sormensa pois vaimoni pillusta ja Pete ryhtyi tunkemaan toista kookasta kurkkua vaimoni vittuun.

      - Älkää jumalauta, ei ne mahu. Ei saa, mä repeen. Kuului vaimoni suusta.
      - Et sä mitään repee. Me vaan valmistellaan sua tulevaa varten. Naureskeli Pete
      - Ne on liian kovia. Kiljui vaimoni kurkun upotessa pilluun.
      Pian molemmat kurkut olivat vaimoni sisällä. Julia voihki äänekkäästi, Pete survoi kurkkuja vuoronperään sisään ja ulos. Vaimoni voihki ja nyyhki, joko kivusta tai nautinnosta. Pete otti kurkut pois vaimostani ja komensi vaimoni sohvalle kontilleen perse kohti minua. Miehet hyväilivät vaimoni pakaroita, Juha upotti hampaansa vaimoni pakaraan, Pete seurasi esimerkkiä omalla puolellaan. Miehet näykkivät vaimoni pakaroita. Molempien miesten sormet upposivat vaimoni kookosöljystä kiiltelevään vittuun, vaimoni sisällä oli kuusi vierasta sormea. Kookosöljyä tippui vitun reunoilta sohvalle. Pete upotti vaihteeksi sormensa öljypurkkiin ja tunki neljä sormea vaimoni piinattuun peräreikään, Juhan sormien seikkaillessa öljytyssä pillussa

      Rasvattuaan peräreiän huolellisesti Pete ryhtyi tunkemaan paksua kyrpäänsä vaimoni perseeseen. Naisen anelut kaikuivat kuuroille korville.
      - Ole narttu kunnolla. Luulitko tosiaan ettei perseesi kuulu meille? Juha sanoi.

      Vaimoni yritti epätoivoisesti anella Peteä lopettamaan, mutta miehen kovana seisova kyrpä venytti perseen äärimmilleen ja upposi kuin upposikin tiukkaan reikään. Pete tunki suonikkaan vehkeensä juurta jaksaen perseeseen ja aloitti hitaan nussimisen. Kyrpä liikkui piinallisen hitaasti painoni sisällä. En voinut olla miettimättä kuinka tiukalta peräsuolen täytyi tuntua. Markku kuvasi alhaaltapäin lähikuvaa perseeseen uppoavasta mulkusta, ja kehotti Peteä lisäämään tahtia. Mies teki työtä käskettyä. Pian vaimoni saikin massiivista kyrpää suoleensa hurjaa tahtia. Vaimoni huusi ja voihki, enää ei saanut selvää halusiko vaimo munaa ja kerjäsikö hän miestä lopettamaan.

    • Pete laukesi karjuen vaimoni tiukkaan peräreikään, mies puski paksun kyrpänsä pohjaan asti. Miehen otsalta putoili hikikarpaloita vaimoni pakaroille. Mies kouri kovakouraisesti vaimoni raskaina riippuvia rintoja. Pete otti veltostuvan elimensä pois vaimoni perseestä ja hieroi puolikovaa kookosöljystä kiiltelevää kyrpäänsä pitkin vaimoni pakaroita. Pete väistyi antaen Markun kuvata rauhassa vaimoni supistelevaa peräaukkoa. Peräaukosta valoi vuolaasti kookosöljyn ja sperman sekoitusta. Vaimoni hieroi valuvaa spermaa reisilleen ja kookosöljystä kiiltelevään pilluunsa.
      Pete käänsi vaimoni parempaan asentoon ja mäiski vaimoni poskia puolikovalla kyrvällään. Lopulta mies tunki kyrpänsä vaimoni suuhun, jonka vaimoni halukkaasti huuliensa väliin ottikin. Myös Juha tarjosi kyrpäänsä vaimoni imutettavaksi, kaverusten mulkut vierailivat vuoronperään vaimoni suussa. Julia yritti urhoollisesti saada molemmat mulkut samanaikaisesti suuhunsa, mutta tehtävä oli mahdoton. Pete vetäytyi ja otti kameran Markulta, joka säntäsikin kyrpä ojossa vaimoni kimppuun. Juhan vetäessä henkeä, Markku rasvasi vaimoni rinnat kookosöljyllä. Mies alkoi nussimaan vaimoni rintojen väliin. Kyrpä upposi kookkaitten rintojen väliin. Seuraavaksi Vaimoni käännettiin selinmakuulle, Juha otti vaimoni jalat käsiinsä ja alkoi hieroa kyrpäänsä vaimoni jalkaterien väliin. Markku runkkasi itseään vaimoni kasvojen päällä, vaimon samalla nuollen Markun roikkuvia palleja. Julia otti molemmat kivekset suuhunsa ja pyöritteli kieltään. Markku kouri vaimoni rintoja, puristellen kovina seisovia tummanpunaisia nännejä. Juha käski vaimoani nousemaan seisomaan. Juha asettui selinmakuulle, käski vaimoni nousta satulaan. Vaimoni kiipesi Juhan päälle, kyrpä upposi märkään pilluun. Miehet kourat puristelivat vuoroin pakaroita ja vuoroin rintoja. Välillä Juha imi vaimoni nännejä, vaimoni voihki ja rukoili miestä nussimaan kunnolla. Juha tekikin työtä käskettyä. Parin tahti kiihtyi, vaimo voihki äänekkäästi.
      - anna säkin Markku mulle kyrpää, nussikaan muka molemmat. Olkaa niin kilttejä. Vittu että tekee hyvää. Antakaa mulle kyrpää, nussikaa mua molemmat pilluun. Vaimoni kerjäsi seksikkään käheällä äänellään.

      Markku asettui nussivan parin taakse ja ohjasi jäykän mulkkunsa vaimoni kyrvän täyttämään pilluun. Mies sai kuin saikin mulkkunsa mahtumaan vaimoni sisään. Julia voihki kiimaisena ja suuteli Juhaa intohimoisesti.
      - Luoja että tekee hyvää. Mä oon aina haaveillut kahdesta kyrvästä samaan aikaan. Nussikaa mua kunnolla. Vaimoni voihki kiimoissaan.
      Miehet nussivat vaimoni samanaikaisesti pilluun kehuen sen tiukkuutta. Vaimo kiljui orgasmien tullessa. Miehet kiihdyttivät tahtia. Markku veti kyrpänsä ulos ja tunki sen vaimoni perseeseen.

      - Just noin, Nussi mua perseeseen. Nussi mua kovaa. Antakaan mulle munaa. Kuului vaimoni suusta.

      Miehet nussivat rajusti vaimoni molempiin reikiin. Myös kameran kanssa häärivä Pete asettui vaimoni eteen. Peten paksu mulkku upposi vaimoni suuhun. Miehet voihikivat ja latelivat vaimolleni rivouksia. Ensimmäiseksi huippunsa saavutti Juha joka laukesi syvälle vaimoni pilluun. Seuraavaksi lastinsa ampui Markku vaimoni suoleen. Pete veti kyrpänsä pois vaimoni suusta, istuutui sohvalle ja vaimoni istuutui hänen syliinsä. Eteeni avautui näkymä vaimoni pillussa soutavasta kyrvästä, paksu elin venytti pillua äärimmilleen.

      - Katso Mikko, näin kuuluu nussia. Just tälläisestä mä tykkään. Jumalauta että tää tekee hyvää. Vaimo kiusasi minua ja nuoli irstaasti huuliaan.
      Pete veti kyrpänsä ulos vaimoni pillusta ja laukesi vaimoni pillun päälle. Paksu sperma valui vitunhuulille, vaimoni hieroi spermaa pilluunsa ja kauhoi sitä suuhunsa. Miehet taputtivat. Vaimoni avustettiin lattialle. Miehet kerääntyivät naisen ympärille. Ensimmäisen kultaisen suihkun antoi Pete, kusisuihku osui vaimoni kasvoille ja rinnoille.

      - Luoja teitä törkimyksiä, ootte kyllä kamalia. Vaimoni sanoi hymyillen.

      Muut kaverukset yhtyivät kusiorgioihin, kolme suihkua kasteli vaimoni yltä päältä. Miehet yllyttivät vaimoani avaamaan suunsa, johon nainen suostuikin. Kusi valui vaimoni suusta. Vaimoni runkkasi itseään miesten valuttaessa viimeiset pisarat vaimoni avoimeen suuhun.

      - Lopuksi voisit hoidella miehes, jottei isännän tarvitse ihan ilman olla. Pete sanoi.
      Julia asteli luokseni, veti housut jalastani ja otti kivikovan kyrpäni suuhunsa. Kusesta märät hiukset kutittivat reisiäni. Mulkkuni upposi syvälle vaimoni suuhun, kieli hyväili terskan kärkeä. Istuin sidottuna ja nautin vaimoni suusta. Juuri ennen kuin ehdin laueta, vaimoni kohottautui, asetti pillunsa mulkkuni päälle. Tunsin lämpimän kusisuihkun osuvan kyrpäni päälle. Kustuaan päälleni vaimoni ohjasi kyrpäni sisäänsä.

      - Ethän sä oo vihainen? Vaimoni kysyi ja nussi minua hitaasti.

      Kuinka voisinkaan olla.
      **** Last- Bandit****

      • Pidin kovasti. Todella kiihoittava juttu kokonaisuus. Kuin vanhoissa elokuvissa missä vastahakoinen nainen sulaa sankarin suudelmaan.
        Olisi hienoa lukea lisää taidokkaasti kirjoitettua tarinaa.


    • vanha11

      törkeää!!!!!!!!!!!!

    • parazz:3

      oon lukenu vissii 70kertaa tän ahh :33

    • Noin sitä pitää. Ei muuta kuin sata rikki.

    • Hyvä

    • Juttu tuli uniin yöllä. Koko porukka tuli meille kylään.
      -
      Mutta kuka hittö siivosi teillä kuset olkkarista?

      • Se onkin ihan toinen tarina.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2048
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1952
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      148
      1558
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe