Olemme hankkimassa koiraa, ja alkaa näyttää siltä, että bostoninterrieri olisi juuri meille sopiva uusi perheenjäsen. Nyt haluaisinkin tiedustella teiltä rodusta enemmän tietäviltä, millaisia kokemuksia teillä on. Eli onko tullut ilmi jotain sellaista, jota kyseistä rotua aikovan olisi hyvä tietää. Erityisesti haluaisin tietää, onko ns. tylppänaamaisuudesta koiralle haittaa, siis onko hengitysvaikeuksia, tuhiseeko koira koko ajan? Olen saanut selville, että varsinkin kuumalla ilmalla voi ilmetä joitain ongelmia, mutta toisaalta, niitä kuumia päiviä meillä Suomessa on ehkä muutama vuodessa.
Kiitos etukäteen kaikille vastaamisen vaivan nähneille!
Bostoninterrieri
37
4399
Vastaukset
- Iso Myy
Hei
Meillä on kylläkin vasta viiden kuukauden ikäinen Bostoni, mutta kyllä se on vienyt täysin sydämemme. Meillä on nyt ja ollut ennenkin muitakin rotuja, jotta ehkä voin hiukan verrata. No, kyllä tämä kuorsaa ja tuhisee nukkuessa, ei muuten. Kummasti siihen tottuu...
Nukkuu aina jonkun viressä, auringossa jne. kaipaa siis lämpöä. Kesällä olimme koirarannalla aina kun oli kiva ilma ja ei se lämpö haitannut yhtään, eikä kukaan tuntemistani Bostoninomistajista ole siitä maininnut. Tietty on varjo mukana rannalla varmuudeksi.
Reipas ja jääräpäinen kuten terrierit. Kyllä tätä rotua saa enemmän kouluttaa kuin meidän muita pienempiä rotukoiria.
Näitä syntyy vain aika vähän Suomessa (30-60), meillä kävi säkä kun saimme tämän auringonpaisteemme 6 kk odotuksen jälkeen, mutta kyllä se vaati aika monta soittoa...
Turkki on helppohoitonen eikä kurailmalla tarvitse koko koiraa pestä, mutta ei se kyllä silloin kauhean mielellän ulos tulekaan.
Turkille riittää harjaus sualla tai säämiskällä.
Kylmästä tämä rotu ei pidä, nytkin se jo tärisee kun on 8 astetta lämmintä. Talvipuku on siis pakollinen.
Koira on tosi ihmisrakas, se on enemmän kinnostunut ihmisestä kuin muista koirista. Ja muiden koirien kanssa se tulee tosi hyvin toimeen, ei räksytä lainkaan.
Että tällainen tämä meidän Bostoni, suosittelen lämpimästi ja jos on kysyttävää, niin kysy täällä vaan. Onnea hankinnallesi :-)))- Eija-Peija
Mekin olemme harkinneet ko. rotua perheenjäseneksemme. Osaisitkos kertoa kenneleitä, josta voisi pentuja kysellä? Jollet viitsi vastata tänne, niin mailaa osoitteeseeni [email protected]. Olisin kiitollinen tiedoista.
- Iso Myy
Eija-Peija kirjoitti:
Mekin olemme harkinneet ko. rotua perheenjäseneksemme. Osaisitkos kertoa kenneleitä, josta voisi pentuja kysellä? Jollet viitsi vastata tänne, niin mailaa osoitteeseeni [email protected]. Olisin kiitollinen tiedoista.
Moi. Koirat comista me löysimme linkit kasvattajiin. Aika pieni piiri pyörii siinä.
Me saimme hakea omamme Joensuusta ja itse asumme aivan lännessä. Laitan sulle sähköpostia tulemaan, nyt joudun poistumaan täältä. - Quu
Itsekin olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt hankkia koiran (tosin vasta noin vuoden päästä, jotta minulla olisi enemmän aikaa olla pennun kanssa) ja roduista päällimäisin vaihtoehto olisi tällä hetkellä juuri bostoninterrieri. Kysyisinkin onko kyseinen rotu millään tavalla "huono" valinta ensimmäiseksi koiraksi? Mitä bostoninterrieristä pitäisi erityisesti tietää, kun harkitsee sellaisen hankkimista? Erityisesti yksinolosta haluaisin tietoa, sillä koira joutuu joka tapauksessa olemaan yksin monta tuntia viikossa (opiskelu, työ). Olen käsittänyt, että bostoninterrierit eivät oikeastaan hauku haukkumisen ilosta ja ajautuvat harvemmin tuhoamaan kotia yksinollessaan.
- koira
Kantsii ainaki tota tokana olevaa kasvattajaa välttämään......
Ongelmia on! - bostoninterrieri1
Aivan Samaa mieltä olen tuosta ihmisestä!
Naureskelin tuossa Helsingin näyttelyssä tilannetta että ihminen mikä on saanut rekisteröintikiellon pariksi vuodeksi niin näyttelyissä saa kuitenkin käydä....
Jotenkin ulkopulisen silmissä tuntuu hullulta! - nekutti_1
Jokainen aikuinen ihminen on oikeutettu uskomaan mitä tahtoo. Joskus on myös velvollisuus punnita sitä, mitä kuulee ja miten kuulee.
Oman kokemukseni mukaan ko. ihminen tekee kasvatustyötä suurella sydämellä ja ennen kaikkea rehellisyydellä, enkä ymmärrä tätä nimimerkkien takaa heitettyä pöyristyttävää herjaamista.
Asioihin kannattaa aina itse tutustua tarkemmin ja faktoihin pohjautuen.
Toki, mielipiteitä on monia ja se sallittakoon. Hyvän maun puitteissa kuitenkin.
Itse en voi muuta kuin suositella kasvattajaa, joka kulkee rinnalla niin hyvissä kuin vähemmänkin hyvissä hetkissä, tukea ja pitkän linjan tietouttaan tarjoten.
Mutta niinhän se on, että kateus synnyttää vihaa ja huipulla tuulee aina :) - Tyrannosaurus Rex
nekutti_1 kirjoitti:
Jokainen aikuinen ihminen on oikeutettu uskomaan mitä tahtoo. Joskus on myös velvollisuus punnita sitä, mitä kuulee ja miten kuulee.
Oman kokemukseni mukaan ko. ihminen tekee kasvatustyötä suurella sydämellä ja ennen kaikkea rehellisyydellä, enkä ymmärrä tätä nimimerkkien takaa heitettyä pöyristyttävää herjaamista.
Asioihin kannattaa aina itse tutustua tarkemmin ja faktoihin pohjautuen.
Toki, mielipiteitä on monia ja se sallittakoon. Hyvän maun puitteissa kuitenkin.
Itse en voi muuta kuin suositella kasvattajaa, joka kulkee rinnalla niin hyvissä kuin vähemmänkin hyvissä hetkissä, tukea ja pitkän linjan tietouttaan tarjoten.
Mutta niinhän se on, että kateus synnyttää vihaa ja huipulla tuulee aina :)Ehkä ns. herjaukset on myöskin jonkun kokemuksia, mistä kukaan ulkopuolinen mistään viesteistä tietää, olipa ne sitten mitä. Jokainen sitten uskoo, mihin uskoo, kun luetusta on kyse.
Faktojakin on saatavilla jossain määrinkin. Yhdistyksille menee tietoa, jos joku saa kennelliitosta sanktioita. Sen voi siis tarkistaa yhdistykseltä. Koiramme-lehdessä on myös osio nykyään sanktion saaneille, jota voi halutessa seurata. Fakta on kuitenkin se, että sanktioita ei kennelliitosta helposti myöskään jaeta, eikä itsestään.
Näissä asioissa kateellisuuskortti on aika huono. Nykyään kun on jalostustietojärjestelmä, josta voi paljoa nähdä. Sieltä näkee niin vuodessa tehtyjen pentueiden määrät, millaisilla terveystuloksilla varustettuja koiria on käytetty ja kaikki muu tieto, mitä sinne kirjautuu.
Asioita kannattaa todellakin aina punnita. Mutta mikä tärkeää, myös objektiivisesti. - nekutti_1
Tyrannosaurus Rex kirjoitti:
Ehkä ns. herjaukset on myöskin jonkun kokemuksia, mistä kukaan ulkopuolinen mistään viesteistä tietää, olipa ne sitten mitä. Jokainen sitten uskoo, mihin uskoo, kun luetusta on kyse.
Faktojakin on saatavilla jossain määrinkin. Yhdistyksille menee tietoa, jos joku saa kennelliitosta sanktioita. Sen voi siis tarkistaa yhdistykseltä. Koiramme-lehdessä on myös osio nykyään sanktion saaneille, jota voi halutessa seurata. Fakta on kuitenkin se, että sanktioita ei kennelliitosta helposti myöskään jaeta, eikä itsestään.
Näissä asioissa kateellisuuskortti on aika huono. Nykyään kun on jalostustietojärjestelmä, josta voi paljoa nähdä. Sieltä näkee niin vuodessa tehtyjen pentueiden määrät, millaisilla terveystuloksilla varustettuja koiria on käytetty ja kaikki muu tieto, mitä sinne kirjautuu.
Asioita kannattaa todellakin aina punnita. Mutta mikä tärkeää, myös objektiivisesti.Juu. Tietoa kannattaakin tarkastella mahdollisimman objektiivisesti sikäli mikäli se on mahdollista. On kuitenkin hyvä myös tarkastella ensikäden tietoa, eikä sitä toissijaista.
Kennelliittokaan ei kuitenkaan ole mikään maailmanmahti ja loppujen lopuksi sekin on vain ihmisten pyörittämää toimintaa.
Olisi toki mielenkiintoista tietää oma "asiantuntijuutesi" taso, Rex. Suosittelen henkilökohtaisesti tutustumaan ko. kasvattajaan, ellet liene sitä jo tehnyt?
Ja vaikka kuka nyt minkä "puolen" tässäkin asiassa valitkoon, niin koitetaan silti pysyä hyvän maun rajoissa. - Tyrannosaurus Rex
nekutti_1 kirjoitti:
Juu. Tietoa kannattaakin tarkastella mahdollisimman objektiivisesti sikäli mikäli se on mahdollista. On kuitenkin hyvä myös tarkastella ensikäden tietoa, eikä sitä toissijaista.
Kennelliittokaan ei kuitenkaan ole mikään maailmanmahti ja loppujen lopuksi sekin on vain ihmisten pyörittämää toimintaa.
Olisi toki mielenkiintoista tietää oma "asiantuntijuutesi" taso, Rex. Suosittelen henkilökohtaisesti tutustumaan ko. kasvattajaan, ellet liene sitä jo tehnyt?
Ja vaikka kuka nyt minkä "puolen" tässäkin asiassa valitkoon, niin koitetaan silti pysyä hyvän maun rajoissa.Ensikäden tietoa sitä pitääkin tarkastella ja asioita, jotka on näettävissä. Ensikädentietoakin voi olla monenlaista. Ja tässä tullaan myös objektiivisuuteen. Onko se oma vain oikeaa vai voiko myös toisten olla. Ja ne tietynlaiset näettävät tiedot löytyy pitkälti koiranetistä. Kennelliitto ei ole maailmanmahti, mutta jos siihen kuuluu, niin niillä säännöillä on mentävä. Jos sääntöjä rikkoo, niin jos aiheesta, niin silloin asia tutkitaan ja jos aihetta on niin sanktiota annetaan. Hyvin selkeä asia. Sanktion syyt myös löytyy päätöksistä ja lehdestä. Ainakin silloin, jos kasvattaja on antanut julkiseksi, jos tarvetta puuttumisiin löytyy.
Minun "asiantuntevuuteni" ei tähän kuulu. Ei myöskään ole mitään tarvetta tutustua ko.kasvattajaan. Miksi tarvitsisi, kun olen asioita tässä yleisesti käsitellyt. - Nemo
nekutti_1 kirjoitti:
Jokainen aikuinen ihminen on oikeutettu uskomaan mitä tahtoo. Joskus on myös velvollisuus punnita sitä, mitä kuulee ja miten kuulee.
Oman kokemukseni mukaan ko. ihminen tekee kasvatustyötä suurella sydämellä ja ennen kaikkea rehellisyydellä, enkä ymmärrä tätä nimimerkkien takaa heitettyä pöyristyttävää herjaamista.
Asioihin kannattaa aina itse tutustua tarkemmin ja faktoihin pohjautuen.
Toki, mielipiteitä on monia ja se sallittakoon. Hyvän maun puitteissa kuitenkin.
Itse en voi muuta kuin suositella kasvattajaa, joka kulkee rinnalla niin hyvissä kuin vähemmänkin hyvissä hetkissä, tukea ja pitkän linjan tietouttaan tarjoten.
Mutta niinhän se on, että kateus synnyttää vihaa ja huipulla tuulee aina :)Kiinnitäisin enemmänkin kyseisen henkilön myynti/sijoitus sopimuksiin....
Sieltä löytyy jos jonkin moista.
Onhan Se jo selvää että raha puhuu näillä määrillä ja se ei vähennä varmastikkaan rakkautta koiria kohtaan, mutta se on valitettavaa että näinkin kauan kasvattaneella raha puhuu isoa kieltä ja laatu kärsii.
Ja on Bostonien puheenjohtajasta ei ole mitään hyvää sanottavaa..... mustamaalaa ja puhuu kaiken näköistä mitä sylki suuhun tuo. - nekutti2
nekutti_1 kirjoitti:
Jokainen aikuinen ihminen on oikeutettu uskomaan mitä tahtoo. Joskus on myös velvollisuus punnita sitä, mitä kuulee ja miten kuulee.
Oman kokemukseni mukaan ko. ihminen tekee kasvatustyötä suurella sydämellä ja ennen kaikkea rehellisyydellä, enkä ymmärrä tätä nimimerkkien takaa heitettyä pöyristyttävää herjaamista.
Asioihin kannattaa aina itse tutustua tarkemmin ja faktoihin pohjautuen.
Toki, mielipiteitä on monia ja se sallittakoon. Hyvän maun puitteissa kuitenkin.
Itse en voi muuta kuin suositella kasvattajaa, joka kulkee rinnalla niin hyvissä kuin vähemmänkin hyvissä hetkissä, tukea ja pitkän linjan tietouttaan tarjoten.
Mutta niinhän se on, että kateus synnyttää vihaa ja huipulla tuulee aina :)Huipulla tuulee........ mutta vähän väärästä suunnasta!
- punnimista
nekutti_1 kirjoitti:
Jokainen aikuinen ihminen on oikeutettu uskomaan mitä tahtoo. Joskus on myös velvollisuus punnita sitä, mitä kuulee ja miten kuulee.
Oman kokemukseni mukaan ko. ihminen tekee kasvatustyötä suurella sydämellä ja ennen kaikkea rehellisyydellä, enkä ymmärrä tätä nimimerkkien takaa heitettyä pöyristyttävää herjaamista.
Asioihin kannattaa aina itse tutustua tarkemmin ja faktoihin pohjautuen.
Toki, mielipiteitä on monia ja se sallittakoon. Hyvän maun puitteissa kuitenkin.
Itse en voi muuta kuin suositella kasvattajaa, joka kulkee rinnalla niin hyvissä kuin vähemmänkin hyvissä hetkissä, tukea ja pitkän linjan tietouttaan tarjoten.
Mutta niinhän se on, että kateus synnyttää vihaa ja huipulla tuulee aina :)Uudessa bostoni-lehdessä oli julkaistu Koiramme-lehdessä lukenut sanktio. Nimimerkki nekutin 1 kannattaisi lukea se, ellei ole jo Koiramme-lehdestä lukenut. Siinä sitä punnimista todellakin.
- nekutti_1
punnimista kirjoitti:
Uudessa bostoni-lehdessä oli julkaistu Koiramme-lehdessä lukenut sanktio. Nimimerkki nekutin 1 kannattaisi lukea se, ellei ole jo Koiramme-lehdestä lukenut. Siinä sitä punnimista todellakin.
Asian faktat tiesin jo ennen minkään lehden julkaisua...tässäpä se ero onkin, kun kaikkea ei lehdissäkään kerrota.
- faktaa systeemistä
nekutti_1 kirjoitti:
Asian faktat tiesin jo ennen minkään lehden julkaisua...tässäpä se ero onkin, kun kaikkea ei lehdissäkään kerrota.
Mitkä faktat? Tuskinpa kennelliito noita juttuja päästään keksii. Sehän olisi jo rikos, ja olisi helppo todistaa.
Se, että kurinpitolautakunta ottaa edes käsiteltäväkseen jonkun tapauksen, edellyttää asiasta selviä todisteita. Ja ne selvät todistukset on sitä faktaa nimenomaan. - Bostonelle
faktaa systeemistä kirjoitti:
Mitkä faktat? Tuskinpa kennelliito noita juttuja päästään keksii. Sehän olisi jo rikos, ja olisi helppo todistaa.
Se, että kurinpitolautakunta ottaa edes käsiteltäväkseen jonkun tapauksen, edellyttää asiasta selviä todisteita. Ja ne selvät todistukset on sitä faktaa nimenomaan.Asia ei ole niin yksioikoinen kuin mitä Kennelliitto lehtitiedoillaan antaa ymmärtää.
- Bostis fan
Bostonelle kirjoitti:
Asia ei ole niin yksioikoinen kuin mitä Kennelliitto lehtitiedoillaan antaa ymmärtää.
Mitä tarkoitat? Tuon voi tulkita vihjailuksi, että kennelliiton tuomio on väärä tai aiheeton. Vai mitä tuo tarkoittaa? Jos näin on, niin tuomion voi viedä vaikka oikeuteen.
Aika karua tekstiä kyllä oli, mitä lehdessä oli kirjoitettu sanktion syistä.
Oletko sitä mieltä, että teksti ei pidä paikkansa ja jos ei, niin miltä kohdin. Perustelut olisi ihan paikallaan. Vihjaillahan voi ihan mitä vaan. - rodun tunteva
Kasvatustaitoihin kuuluu myös muu puoli, kuin näyttelymenestys. Jos katsoo jalostustietojärjestelmää, niin sen näkymä on suht samaa luokkaa kasvattajilla yleensäkin. Siis niillä osin, mitä sinne kirjataan. Muistahan ollaan vaan sen varassa, mitä tietoa saadaan muuta kautta, kuin virallisen.
Jos katsoo tutkimusaktiivisuutta kasvattien suhteen, niin samoissa on jokunenkin kasvattaja. Ja löytyy sitten niitäkin, joilla korkeampi prosentti myös.
Jos katsotaan näyttelymenestystä, niin siitäkin voidaan olla montaa mieltä. Jos verrataan muihin yhtä aktiivisiin näyttelyissä käyviin, verrokkinahan ei voi toimia kasvattajat, jotka ei esim.vaadi näyttelyitä kasvatin omistajilta, käytä itse kasvattejaan siellä yms.
Jos siis verrataan vastaaviin, niin aika samaan tasoon taas tullaan.
Huomioida kannattaa myös se, että niitä näyttelytuloksia, hyviäkin, on helpompi kerätä, jos pentueita tulee paljon ja myös lähtökohtaisesti myydään näyttelyistä kiinnostuneille. Ja koiranetistä kyllä näkee, kenellä niitä määrällisesti on myös paljon tullut...
Yksi huomioitava vertaillessa on myös se, että ennenvanhaan, kun bostoneita oli paljon vähemmän kehissä, hyviä tuloksiakin oli helpompi kerätä. Varsinkin jos voimallisesti niissä kävi. Nyt on paljon enempi koiria, kilpailu kovempaa ja myös tulokset jakautuu enemmän. Samoin kuin muissakin yleistyneissä roduissa, hieman eri asia, miten on menestytty silloin, kun koiria oli vähän, kuin verrattaessa siihen, mitä on nykypäivinä.
Yksi mittari voi olla myös menestys ulkomailla, jos siellä on käyty. Jos niitä tuloksia tarkastelee, niin taitaa huiput olla ihan jotkut muutamat muut. - Bostondude
Mitä tarkoitat koirien käsittelyohjeilla?
Näiden kommenttien perusteella herää kysymys, eikö koirien omistajilla/ostajilla ole mitään vastuuta/velvollisuutta käyttää omaa älyään tai jo etukäteen vertailla hänelle sopivaa kasvattajaa?
Hyvä kasvattaja tuulee olemaan osa elämää koko koiran eliniän. Viime kädessä koiranomistaja on kuitenkin se joka koirastaan määrää/ottaa vastuun ja jos näkemyseroja kasvattajan kanssa on, niin sitten on (sijoituskoirat tietenkin on asia erikseen, mutta koiranomistajaa ei kukaan pakota kirjoittamaan alle sopimusta,mikä ei hänen mielestään ole pätevä/siinä ilmenee kummastusta aiheuttavia kohtia). Vastuuntuntoinen kasvattaja antaa ohjeistuksia sen kokemuksen ja tiedon perusteella, jotka hän on parhaaksi mahdolliseksi havainnut. Omistajan vastuulle jää se, miten hän näitä ohjeita ottaa vastaan ja mitä toimenpiteitä mitenkäkin tekee. - Isompi koira.
Eikä hän usko ettei kannata kulkea neljän/kuuden irtokoiran kanssa jotka ryntää irtonaisena vastaantulevien koirien luokse eikä usko vaikka omistaja niitä kutsuu luokseen, ei muuten usko koirien omistajakaan. Täytynee vissiin antaa seuraavalla kerralla tapahtua mitä tapahtuu.
- 14+9
koira kirjoitti:
Kantsii ainaki tota tokana olevaa kasvattajaa välttämään......
Ongelmia on!Samaa mieltä koira kanssa!!!!! Meilki ongelmii ;(
- TyrannosaurusRex apu
nekutti_1 kirjoitti:
Juu. Tietoa kannattaakin tarkastella mahdollisimman objektiivisesti sikäli mikäli se on mahdollista. On kuitenkin hyvä myös tarkastella ensikäden tietoa, eikä sitä toissijaista.
Kennelliittokaan ei kuitenkaan ole mikään maailmanmahti ja loppujen lopuksi sekin on vain ihmisten pyörittämää toimintaa.
Olisi toki mielenkiintoista tietää oma "asiantuntijuutesi" taso, Rex. Suosittelen henkilökohtaisesti tutustumaan ko. kasvattajaan, ellet liene sitä jo tehnyt?
Ja vaikka kuka nyt minkä "puolen" tässäkin asiassa valitkoon, niin koitetaan silti pysyä hyvän maun rajoissa.Kuules nekuttinen pälä pälä.. Olen tutustunut kyseiseen kasvattajaan ja huomaan ettet itse ole xd Kun syvemmälle tonkii löytää totuuden ;) Ei siis mitenkään pahalla..
- Nuu4
Lukekaas uusin Koiramme-lehti!
- huh huh
Niin että todella suurella sydämellä tehdään kasvatustyötä.
- marjo7
huh huh kirjoitti:
Niin että todella suurella sydämellä tehdään kasvatustyötä.
Toivottavasti edes hiukan hidastaisi tämä rekisteröintikielto tätä kyseistä henkilöä.
Ei tuossa kasvatus työssä ole mitään tekemistä laadun kanssa.
Rahaa rahaa ja vähän vielä rahaa........ahne p**ka.
- tietäjä
Se on faktaa joka sana lehdessä!
- Just joo.
Mitä siinä lehdessä sitten sanottiin?
- Marjos
Luemme siitä varmasti myöhemmin tulevista koiramme ja bostoni lehdistä. Sen verran tiedän, että on itse yhden toisen kasvattajan haastanut oikeuteen ja tehnyt hänestä kennellittoon valituksen, mutta pilkka kävikin omaan nilkkaan myös! :)
Henkilöllä on muutenkin tapana maksattaa muilla kaikki mahdollinen!! Toivottavasti saadaan joskus lopullinen piste tälle toiminnalle.- ja taas mennään
Selvä. On hyvä, että Koiramme lehti julkaisee tuomiot. Saa sitten ihmiset edes jossain määrin tietoon ja puskaradion kautta tuomiot. Kyllä on hyvä tietää, kun koirulia etsii, että voi tarkoin ajatella, mistä koiran ottaa tai ei.
Kaikki ei aina ole kultaa, vaikka kimaltaa.
- hupsistakeikka
Rekisteröintikielto vuoden 2015 loppuun saakka, kertoo uusin Koiramme-lehti.
- Järkikäteen
Nevicata's koiran omistajana täytyy sanoa, että parempaa kasvattajaa en olisi voinut toivoa. Bostonipiirit ovat näköjään kateellisten panettelua täynnä, ja mustamaalaaminen astuu kuvioihin siinä vaiheessa kun jollakin on kauniita ja terveitä bostoneita. Ottakaa ihmiset asioista selvää, älkääkä uskoko kaikkia negatiivisia kirjoituksia pureskelematta! Kenneliliitto ei ole mikään ylijumala.
Koiran hankkijat: Tutustukaa kasvattajiin, käykää heillä kylässä ja katsokaa koirien sukutauluja, ja sieltä terveystiedot ja se, että millä tahdilla pentueita miltäkin kenneliltä tulee. Sitten voitte tehdä päätöksenne siitä, ketkä suomalaiset kasvattajat tekee tätä rahasta ja ketkä sydämellä. I rest my case.- mietinyt
Mistä panettelusta puhut? Ei mainitut sanktiot ja huomautus mitään panettelua ole. Ne on faktaa ja tullut aiheesta. Koiramme lehdessähän selkeästi luki mistä ko. kasvattaja on ne saanut.
" ja millä vauhdilla pentueita tulee..." Vuonna 2011 rekisteröityjä Nevicatas 8 pentuetta. 6 ja 7 pentuetta myöskin. Tuo on myös ihan faktaa. Melko noususuhdanteista.
Katsoppa nyt itse ensin rekisteröintejä oikein tarkkaan. Ei taida montaakaan kasvattajaa olla, jotka noin ahkeraan on pentuja tehnyt vuodessa bostoneissa.
Ja jalostustietojärjestelmässä näkee ne terveystiedot myös. Ja kuinka monta kertaa on samaa urosta käytetty ym...
Että todellakin jokainen voi tehdä päätöksensä ketä mistäkin syystä pentuja tekee *lol*
"Kennelliito ei ole mikään ylijumala". Jos kuuluu johonkin järjestöön, sen sääntöjä on noudatettava. Ihan yksinkertainen asia. Kakkua kun ei voi sekä haukata, että heittää pois. Ihan simppeli juttu.
- ftghfthft
Onko kenneli nyt sitten toiminnassa?
- Anonyymi
Ketjua on moderoitu, joten haluaisin varmistaa, että onko kyseessä siis Merihelmen kennel, mikä on saanut rekisteröintikiellon? Pohdin vain jos vaikka saisi uudelleen saman kiellon tuolle pentutehtaalle.
- Anonyymi
Pohtijalle, tuolla se nimi lukee ketjussa. Mikä aikoinaan saanut.
- Anonyymi
Poliisi ja tulli ratsasivat Merihelmen kesällä. Hirveitä löydöksiä, rikoshyötyä 200 000 euroa. On varmaan rosiksessa tämän vuoden aikana.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828