elämä/suhde kaksisuuntaisen mielialahäiriöisen kanssa

Se on katsos toipuminen helppoa kun tajuaa että toinen on vain sairas k-pää.
Ei sen enempää ole yksikään bipo.

K-pää olet myös sinä joka toisia tuolla tavalla haukut. Katso peiliin.

mitä haukkumista se on jos kertoo mitä on joutunut kestämään sairaan taholta....tsemppiä ketjun aloittajalle! Minä tein saman ratkaisun ikuisten suhteen lopetusten ja aloitusten rasittamana. Oli hyvä ratkaisu!!!

Ei se olekaan mut ton sairasta sakkia nimimerkin takana oleva ihminen voisi hieman kauniimmin ilmaista asian. Kaikki bipot kun ei ole tollasia törkimyksiä. Ei se sairas osapuoli oo aina se paska osapuoli.

rasittavaa on myös kerta toisensa jälkeen saada kuulla olevansa itse syypää.. viestiä pukkaa kuinka epävarmuudellani pilasin meidän elämän jne. ihan sairasta.
mutta yritän olla välittämättä.
ei kai sille sairaudelle mitään voi ja tapa syyttää omista tyhmistä teoista ja pettämisistä on pönkittää itseään..
voi voi kamalaa silti tämä.

Mun jokainen mies on syyllistänyt mua kaikesta. Kaikki on aina ollut mun vikaa. Ilmeisesti mulla on taipumusta löytää sellaiset miehet. Tasan yksi heistä on ollut bipo. Jos sulle jotain viestii pukkaa vaikka kännyyn tai sähköpostiin niin vaihda hyvä ihminen numero ja osoite. Ei sellasta tarvii katsella kenenkään. Suhde on kahden ihmisen "kauppa" ja useimmiten molemmissa on vikaa. Ei ole mitenkään mahdollista et kaikki vika on ollut sinussa.

mut tänään kaikki avautui :) exäni aloitti suhteen tai siis petti ensin minua meidän suhteen aikana ja sitten kun alkoi meidän palaset hajoamaan,petasi paikan ettei jää yksin, sanoin että nyt riittää,tämä on loppu.
no sitten siirtyi tähän uuteen/vanhaan takasin ja nyt ovat yhdessä.
maailmani avautui kun sain kaipuu viestin ja valheviestin hänen nykytilanteessa joka on täyttä potaskaa ja hitsi ei nyt tiedä tää exä et tää uushan on mun tuttu ja tiedän kaikesta totuuden :)
ei voi mitään,sairaus on sairaus.
siihen vaan tarvis ite tajuta hakea apua ennen kuin on myöhäistä ja tie käy liian ahtaaksi kun joutuu jatkuvasti salailee peittelee ja valehteleen.
kyllä mä tästä selviän,sen oon ymmärtänyt.
lukuaineisto vinkkejä kyllä kaipaisin kovasti!! jos joku on lukenut aiheeseen bipo liittyvää kirjallisuutta..

Teit viisaasti, kun lähdit lopullisesti ja ajattelit itseäsi. Koeta jaksella ja koota itsesi taas. Mulla samanlainen kokemus takana, tosin 20 vuoden yheiselon jälkeen. Pettämistä, valehtelua, päättömiä tekoja, lasten suhteen välinpitämättömyyttä, kiusoja, mielialat kuin vuoristorata, kovalla kiireellä piti yhtäkkiä ottaa avioero ja minun lasten kanssa muuttaa pois kotoa. Sen jälkeen ollut naisystävä, jonka kanssa ensin petti minua ja liuta muita naisia aina tietyssä vaiheessa. En aluksi ymmärtänyt, mitä oikein tapahtui, koska meillä oli ollut niin hyvä ja luotettava suhde ja hän oli hyvä isä lapsille. Nyt kun olen seurannut häntä yli vuoden, ei ole diagnoosista epäselvyyttä, tosin hänkään ei hae tosissaan apua itselleen. Hän myöntää mielialanvaihtelut, muttei kuitenkaan hae lääkitystä. Lieneekö tuo mania niin hyvä olotila, ettei halua sitä pois.

.. ja alkoholiongelma tähän lisänä tai riippuvuus siihen niin piste iin päälle. näin oli meillä.

Onnea selviytymiseen sinullekin!
Minua on auttanut aivn valtavasti tämä vertaistuki, mitä täältä saa. En koe enää olevani syyllinen kaikkeen vaan näen eksän sairaana, joka ei halunnut apua eikä ymmärtänyt sairauttaan. Hän hylkäsi minut ja lapset jatkuvasti, mutta ei sen vuoksi, että me oltaisiin oltu paskoja vaan siksi että hän itse on sairas.
Nyt pystyn selviämään erosta ja kaikesta.

samoin jaksamisia

Mulla kesti viis vuotta päästä yli traumasta jonka biposuhde aiheutti. Nyt erosta seitsämän vuotta ja vieläkin tämä bipo eksä tulee uniini päättömien temppujensa kanssa. Välillä tuntuu että taisi jäädä ikuiset arvet hänen teoistaan. Tapa miten hän hylkäsi mut jopa kaverina eron jälkeen oli julma. Parempi tietysti ettei tarvii hänen sekoiluja katsella enään mutta miten joku voi heittää toisen pois kuin käytetyn rukkasen. Mä olin se joka hänen vierellään seisoi ja tuki ja piti pinnalla. Mitä siitä jäi käteen? Oma henkinen romahdus - vakava masennus ja paniikkikohtaukset. Monta vuotta meni sängyssä maaten masennuksen kourissa. Tiedän että eksä on sairas mutta oliko kaikki sairauden syytä vai oliko osa omaa luonnetta?

Tuo on hyvin tuttu tunne et kaikki on kumppanin syytä. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Henkistä väkivaltaa oli hyvin usein vuosien suhteen aikana. Joko arvostelussa oli fyysinen puoleni tai sitten persoonani. Koskaan en ollut tarpeeksi hyvä. Yhtäkkiä taas olin maailman kaunein nainen, toisena hetkenä oksettavin nainen maan päällä. Bipon kanssa eläminen on varmaan vähän samanlaista kuin narsistin kanssa eläminen. Tuon henkisen väkivallan osalta ainakin. Epävarmuudessa kuilun reunalla eläminen on helvettiä.

..osuva tuo epävarmuudessa kuilun reunalla eläminen ja lisänä että elämä on vuoristorataa mielialojen suhteen.
koskaan en kokenut että luottaa vois ja nyt olen jättäjä ja epävarma ämmä joka ei kuulemma koskaan saa toimivaa parisuhdetta tällaisena.syyttely on ihan sairaalla taholla taas.
saas nähdä kuinka kauan tää alkanut " häiriköinti" taas jatkuu.
kun nyt uuden kans meni sukset ristiin..
pelottavaa.
ahdistavaa.
traumat,ymmärrän jos niitä joillekkin on jäänyt näiden suhteiden päätteeksi. voimia meille

Kirjoirtin tämän viestin tuonne elämä bibosuhteen jälkeen, mutta uskoisin tämän ketjun olevan sopivampi tälle viestille. Eli minä elän parisuhteessa bibo miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta, en siis ole eronnut mutta tällähetkellä harkitsen asiaa vakavasti. Olen niin kyllästynyt tähän vuoristorataan,välillä tuntuu tai oikeastaan pitkään luulinkin että, minä olen se hullu tässä suhteessa. Syyttelyjä on tullut niin paljon milloin mistäkin lähinnä pettämisestä, että välillä jo luulin itsekkin niiden olevan totta. Lapsetkin ovat ihan ulalla, milloin isi leikkii ja touhuaa, milloin raivoaa ja komentaa hulluna, ikinä ei voi tietää mikä meininki. välillä olen hyvin rakastettu, välillä halveksittu.... mutta yhtäkaikki, sekopäistä touhua tämä on!
koskaan minua ei ole uhattu erolla, mutta kun kerran uskalsin itse keskustella eron mahdollisuudesta siitä syntyi kaamea soppa, sain kuulla kaikki kauheudet ja nähdä miten hän muuttui erittäin pelottavaski" siis luulenko minä että voin jättää hänet"... toisinsanoen eroaminen on myös todella vaikeaa, masennuksessa hän on aivan rikki ja tuntuisi pahalta silloin jättää ihminen ja sitten maniavaiheessa tulee tämä hulluus ties mitä saisi päähänsä jos uskallan edes ajatella hänen jättämistään ja sitten taas normaali tilanteessa en edes haluaisi jättää häntä...eli tässsä sitä ollaan jumissa bibopuolison kanssa, voi kun olisin niin rohkea että uskaltaisin lähteä!

Kirjotampa oman tarinani. Olen aina pitänyt itseäni hirveän hyvänä ja järkevänä ihmisenä. Olen aina ehkäpä yliavuliaskin kavereilleni ja huomaamatta lähin ja rakkain piiri jäi sen kaiken ulkopuolelle. Parivuotta sitten puolisoni joka on todella hyvä ja ymmärtäväinen ihminen sanoi että etkö huomaa että sinulla ei ole kaikki kunnossa sinulla on hirveä tarve miellyttää muita ihmisiä ja esittää super hyvää puolisoa ulospäin. Hyvä isä olet lapsille, mutta loukkaat jatkuvasti minua ja pahimpina päivinä sysäät minut aivan maanrakoon. En hölmö huomannut mitään virhettä itsessäni silloin oli niin ylihyvä fiilis menossa ja tietysti haukuin puolisoni hulluksi. Oli viinankanssa sekoilua, rahan holtitonta käyttöä, salailua yms... En vain nähnyt itsessäni mitään vikaa. Päin vastoin huusin vaimolleni että se on vienyt minulta itsetuntoa myöten kaiken ja haluan erota tuollaisesta hurjasta. Sitten tuli masennuskaudet jotka AIVAN HIRVEITÄ syytin stressiä. Liikaa työntekoa,stressiä ja tietysti puolisoani. Lopulta vaimo sanoi että nyt riitti joko haet itsellesi apua tai hän lähtee lasten kanssa. Katsoin todella pitkään peiliin hain apua. Viinan käytön lopetin kokonaan. Heitin pois sen ulkopuolisen egon ja keskityin täysin perheeseeni. Luottamusta olen yrittänyt ansaita takaisin pienin palasin ymmärrän kyllä että ei ole helppoa luottaa ja antaa anteeksi kun olin niin hirveä ja toki kannan siitä nyt hirveää syyllisyyttä ja olen vaimolleni paljosta velkaa!! ja aion myös osoittaa sen!! Jokatapauksessa kaikki lähtee hyväksymisestä että on sairas minullakin on vaikean masennuksen diagnoosi mutta olen varma että tämä on kaksisuuntaista ja alan olla sinut sen kanssa. En ole vieläkään hirveän hyvässä kunnossa mutta koitan tukea puolisoa ja auttaa niin paljon kuin jaksan. Suuri kiitos rakkaalle vaimolle!!! Ilman sinua en olisi tässä! ja jos alan vielä koskaan sekoilemaan toivottavasti ymmärrät lähteä heti.

Olisiko Bipo onnellinen/tyytynyt parisuhteessa vain jos toinen osapuoli kehuisi häntä jatkuvasti ja egoa ruokkisi kuin vasta rakastunut?

Mistä johtuu bipon tarve olla jatkuvasti valokeilassa ja ihailtuna.

Mullekkin on tuttua tuo, puolisoni ajattelee olevansa paras ja viisain. Muut eivät osaa mitään, niinkuin hän. Hänen mielestään vaan hän saa osoittaa perheessä negatiivisia tunteita (perheessä 4 ala-ikäistä lasta), hän saa karjua kurkku suorana, mutta jos joku muu niin tekee, on heti huomauttamssa, tuomitsemassa, syyllistämässä. Muun perheen pitäisi olla aina hyvällä tuulella, niin kaikki sujuisi hyvin. Ei näe itsessään vikaa, ei näe käytöksensä seurauksia (ihmettelee, miksi lapset usein puhuvat, että "tyhmä isi"). Olen kyllästynyt miehen ainaiseen negatiivisuuteen, syyllistämiseen.

Takana reilu yhdeksän vuotta on/off suhdetta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan miehen kanssa (diagnoosin sai pari vuotta sitten, diagnosoitu myös päihderiippuvuus, läheisriippuvuus sekä epävakaa persoonallisuus.) Mies alkoi hakemaan apua itselleen viisi vuotta sitten toisen lapsemme synnyttyä kun muutin pois yhteisestä kodistamme. En jaksanut enää pettämistä, valehtelua, päihteiden väärinkäyttöä, rötöstelyä, olla ainoa aikuinen suhteessamme. Masennuin itse pahasti, mutta hain apua: kolme vuotta terapiaa/lääkkeitä. Kesät meni yleensä "hyvin": mies teki töitä kellon ympäri, auttoi kotitöissä ja lapsen kanssa, nukkui vaan muutaman tunnin yössä. Syksyisin alkoi masennus, päihteidenkäyttö, kuukausien katoamistemput,itsari yritykset. On ollut psykiatrisessa hoidossa sekä päihdehoidossa, avohoito ei pelaa, koska ei osaa itse hoitaa asioitansa. Ei olla vuosiin asuttu yhdessä, mutta edelleen velvoittaa minua toimimaan "äitinään", ei ole kuulma ketään muuta auttajaa. Eikä olekkaan, tiedän sen. Mutta en loputtomiin jaksa holhota aikuista ihmistä joka ei itse sitoudu hoitoihinsa, minulla on kotona kaksi lasta hoidettavana. Yhdessä olomme aikana tein kaikkeni, että asiat parantuisi ja voisimme elää perheenä, mutta kerta toisensa jälkeen mies sotki kaiken uudelleen ja uudelleen. Hullummaksi touhu vaan loppua kohden meni. En usko, että tämä kyseinen kaveri koskaan tuosta tokenee. Ainoa hyvä puoli jonka miehestä tällä hetkellä löydän on se ettei hän koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen minua tai lapsia kohtaan. Tiedän että kaksisuuntaista sairastava voi myös elää normaalia elämää halutessaan, koska myös sellaisia tunnen eli en siis yleistä tätä kertomusta kaikkiin sairastaviin, tässä vain yksi esimerkki.