Katselin kateellisena koirapuistossa, kun eräs koira meni käskystä omistajansa viereen aina kun tuli uusi koira puistoon. Lähti siitä vasta kun omistaja antoi luvan. Minun koirahan (9 kk) on aina innoissaan portilla, ja sillon on korvat vain koristeena... Olisi mukavaa, jos omakin koira oppisi tämän, eli kertokaas miten olette opettaneet? :)
Miten opetan koiralleni tämän (odottamaan vierellä)?
Ransu5
9170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tiedä, mutta siis vahvasti veikkaan että tuo homma vaatii ihan tietyn rodun koiran. Koiran josta puhutaan paljon pashaakin, mutta joka voi todellakin oppia jopa tuollaisen tärkeän(omistajalle) taidon. Muille likimain mahdoton ajatus.
Ja siltä varuilta että joku epäilee minulla olevan juuri sellaisen, niin ei tosissaan ole, eikä varmaan tule. Mutta sitä oppimiskykyä ihastelen, samoin omistajien kärsivällisyyttä koiran inistessä vierellä joka askeleella kuin perskärpänen. Edes paskalla saisi istua rauhassa.
Opetat koiralle sivulle käskyn rauhallisessa paikassa. Hio ja toista. Sitten vaikeutat ja pyydät sivulle myös kadulla. Sitten pyydät sivulle kun joku tulee vastaan tai näet jo kauempana jonkun koiraa kiihottavan ihmisen tai koiran.
Treenaa tätä myös tyhjässä koirapuistossa. Vasta kun koira osaa tämän niin voit pyytää sitä sivulle aina kun joku tulee koirapuistoon.
Mulla on ollut useita rotuja ja kaikkiin nämä samat opit toimii. Toisille tehoaa pelkät palkinnot ja toisiin pitää hiukan käyttää pakotetta ja joskus pientä ärjäisyäkin, kunnes oppi on mennyt koiran päähän.
On toki rotuja, joille nämä asiat on vaikeampia tai mahdottomia oppia esim monet bichonit. Ne kun lähtee vaikka mukavan vieraan matkaan pentuna. Ei laumasielua juuri lainkaan.
Viereen/ sivulle tulo mahdotonta opettaa esim. bichoneille? Mistä valitsit juuri tämän rodun? Todella älykäs kääpiökoirarotu. Koira kuin koira oppii jos ihminen löytää oikeat tavat motivoida koiraa.
kaikki biisonit eivät ole penaalin terävimpiä kyniä, siksi valinta esimerkkinä puoltaa paikkaansa. Etenkin koska kyse oli "monista" ei kaikista.
Kiitos, täytyy tuota sivulle-käskyä harjoitella! Saa nähdä kuinka nopeasti menee oppi perille. Tuntuu että koirapuistossa unohdetaan samantien kaikki, kun on niin kauheasti kaikkea kivaa! :) Lenkillä vähän sama homma.. kaikki koirat pitäisi käydä nuuhkimassa.
Miten saada koira tulemaan sivulle silloinkin, kun tarjolla olisi jotain parempaa, kuten toinen koira? Vastaus on tee itsestäsi tärkeä :D Tämä tapahtuu leikkimällä, yhdessätekemisellä ja leikkimällä ;) Harvassa on koirat, jotka 9 kk iässä malttavat tulla portilta pois, mutta siihen vaikuttaa ihan huikeasti, mitä pennun kanssa on tehty siitä 7-8 viikosta eteenpäin. Ihan yhtä paljon vaikuttaa yksilön luonne. Eka koirani oli juuri tuommoinen, että kaikki muut kiinnosti enemmän tein mitä hyvänsä (oikeasti olin tehnyt väärin ja jättänyt tekemättä peruskoulutuksessa ihan hirveesti juttuja). Toinen koirani on tullut tosi hyvin luokse. Leikin keskeltä kesti jonkun aikaa, että malttoi tulla, mutta pian sekin sieltä tuli.
Leikkiä leikkiä leikkiä :)
Aika pitkälti varmaan koiran ominaisuus. Oma koira on "vapaalla" laiska tulemaan vierelle käskystä, mutta "tokovireessä" tottelee tosi hyvin vaikka harjoituksissa kaikki koirat ovat vapaana kentällä. Mutta koira tulee aina oma-aloitteisesti vierelle jos havaitsee vieraan koiran. En tiedä onko siinä koulutuksella mitään tekemistä (annoin pennusta asti aina namia kun tuli vastaan ihmisiä/pyöriä/koiria/autoja) vai onko koiralla vahva suojeluvietti (niin ainakin meidän tokokouluttaja sanoi havainneensa että koirani on jatkuvasti tarkkaavainen ja tulee heti väliin jos joku lähestyy minua).
Kiitos vinkeistä tosi paljon!! :)
Tunnen todella monta bichonia, jotka lähtee jo pentuna lauman vierestä vieraiden luokse. Ei auta vaikka lähdet juoksemaan toiseen suunttan yms mikä toimii monen muun rodun kanssa.
Moni luulee, että bichon oppii yhtä hyvin kuin villakoira mutta näissä roduissa on suuret erot. Bicohon muistuttaa lähinnä kissaa kun puhutaan kouluttamisesta.