Hirvemmehttuulla!!

Outtako jo pojjaat hirvemmeehhttuuulla kkäynny?? Tässä tositarinoita mehtuureissuilta:

- Mistä parhaiten tietää, milloin hirvenmetsästys on alkanut?
- Metsästä lemahtaa selvä Koskenkorvan haju.

Englantilainen matkailija oli ollut hirvenmetsästysaikaan Suomessa lomailemassa ja palattuaan takaisin kotimaahansa hän kertoi Suomesta:
- On se Suomi järjestäytynyt maa, siellä on kaikilla juopoilla punaiset lakit päässä.

Hirvenmetsästäjää kuulusteltiin, kun hän oli ampunut naapurin isännän, vaikka tämä oli huutanut: "En ole hirvi!" Metsästäjä puolustautui sanomalla, ettei hän ollut kuullut lauseen alkuosaa.

Hirviporukka oli metsästämässä tässä menneenä syksynä. Vähän siinä alkoholiakin otettiin. No kuinka ollakaan sattui vahingonlaukaus ja yksi metsästäjistä kaatui maahan pitkin pituuttaan. Sitä sitten pari selvintä kaveria lähti kuljettamaan sairaalaan muiden jäädessä nuotiolle odottelemaan. Kului tunti ja toinenkin ja vihdoin kaverukset palasivat sairaalasta ilman metsästäjätoveriaan. Muut tietenkin ihmettelivät ammutun kohtaloa, jolloin toinen kertoi lääkärin sanoneen:
- Ei se siihen ampumiseen olisi kuollut, mutta suolistaminen oli sille jo liikaa.

- Isä, minä olen ampunut hirven! - Isä, miksi sinä makaat siinä?

Kaksi metsästäjää oli yötä metsässä. He olivat saaneet jäniksen saaliiksi. Toinen päätti tehdä kovasti piereksivälle ja sikeästi nukkuvalle kaverilleen pilan ja otti jäniksen suolet ja laittoi ne iltayöstä nukkuvan kaverinsa housuun. Aamulla kun molemmat olivat heränneet, se joka oli nukahtanut ennemmin, kertoi:
- Yöllä piereskelin ihan lujasti. Niin lujasti, että peräsuoleni oli tullut ulos. Onneksi sain tungettua sen takaisin…
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Multipersoona taasen pilaamassa laatuvitsiä, viimeisen loppu: Jumalan ja harjanvarren avulla sain tungettua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EräJorma kirjoitti:

Outtako jo pojjaat hirvemmeehhttuuulla kkäynny?? Tässä tositarinoita mehtuureissuilta:

- Mistä parhaiten tietää, milloin hirvenmetsästys on alkanut?
- Metsästä lemahtaa selvä Koskenkorvan haju.

Englantilainen matkailija oli ollut hirvenmetsästysaikaan Suomessa lomailemassa ja palattuaan takaisin kotimaahansa hän kertoi Suomesta:
- On se Suomi järjestäytynyt maa, siellä on kaikilla juopoilla punaiset lakit päässä.

Hirvenmetsästäjää kuulusteltiin, kun hän oli ampunut naapurin isännän, vaikka tämä oli huutanut: "En ole hirvi!" Metsästäjä puolustautui sanomalla, ettei hän ollut kuullut lauseen alkuosaa.

Hirviporukka oli metsästämässä tässä menneenä syksynä. Vähän siinä alkoholiakin otettiin. No kuinka ollakaan sattui vahingonlaukaus ja yksi metsästäjistä kaatui maahan pitkin pituuttaan. Sitä sitten pari selvintä kaveria lähti kuljettamaan sairaalaan muiden jäädessä nuotiolle odottelemaan. Kului tunti ja toinenkin ja vihdoin kaverukset palasivat sairaalasta ilman metsästäjätoveriaan. Muut tietenkin ihmettelivät ammutun kohtaloa, jolloin toinen kertoi lääkärin sanoneen:
- Ei se siihen ampumiseen olisi kuollut, mutta suolistaminen oli sille jo liikaa.

- Isä, minä olen ampunut hirven! - Isä, miksi sinä makaat siinä?

Kaksi metsästäjää oli yötä metsässä. He olivat saaneet jäniksen saaliiksi. Toinen päätti tehdä kovasti piereksivälle ja sikeästi nukkuvalle kaverilleen pilan ja otti jäniksen suolet ja laittoi ne iltayöstä nukkuvan kaverinsa housuun. Aamulla kun molemmat olivat heränneet, se joka oli nukahtanut ennemmin, kertoi:
- Yöllä piereskelin ihan lujasti. Niin lujasti, että peräsuoleni oli tullut ulos. Onneksi sain tungettua sen takaisin…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu