Your Love

kukaan ei pääse
pakoon syntymän
tuomiota

tapaa, jolla
sikiö riistetään
kohdustaan ja
kiinnitetään nänniin

ja kun vallihaudan yli
kulkeva nostosiltasilta
vedetään pois
läsnäolon ja turvallisuuden
kehästä

kuinka lämmin maku
vieroitetaan ja
jätetään yöllisen
pimeyden valtaan

väkipakolla tehtyyn
mielikuvaan,
puutarhaan, jossa
kukat ovat
auringon kokoisia

taivaan valuessa
maahan,
tuoden neitsyiden
jalokivet ja pitsit
käsien kosketusetäisyydelle

kuinka sieluni nousi
maasta ja lähti
lentämään langalla
ankkuroidun leijan
tavoin

kohtaamaan
kukoistavan punan
maalaamat posket, jotka
valuttivat suuren
kiven kokoisia
ilon kyyneleitä

kanaemon untuvista
kumpuava
pehmeys ja lämpö

sielun juurten
kastelema lähdeveden
raikkaus,
puraisemalla hellän
harmittomasti

huomaten haaroista
tiukat housut,
tavallista lämpimämmän
suun ja kiihdyksissä
olevat huulet

kuinka solakka vartalo
voi
yhdellä hyppäyksellä
saavuttaa liekit

sytyttää juurettoman
kukkaan,
salaperäisen sateenkaaren
hipaistessa
juopumuksen kätkettyyn
rypäleeseen

törölleen työntyneisiin
huuliin ja
tuskallisen tuntuiseen
kalpeuteen

ahdistuksen ja
katumuksen hyökätessä
kimppuun

raadellen hampaillaan
ja nuollen kielellään
yön luovuttamaan uneen

antaen keinuvan
käyntinsä tuottaa
esiin naiivi julkeat
muodot

puhuvien silmäyksien
kosketellessa ihoaan,
vartalon kiemurtelevia
väreitä

merellisen taivaankannen
niellessä kaikki
hahmot syövereihinsä

oli vain valittava
ovi josta astua,
oli valittava kaikista
nimettömistä
rakkauden ovi

paikka, jota ei ole
merkitty millekään
kartalle

se on kuin
pilvi, jota katsomalla
voi nähdä jumalan
silmät, jos
uskoo nousuveden
tulevan

saavan kehot
hioutumaan toisiaan
vasten ja

vaikka se
onkin jumalan
lahja

se ei ole
jumalan työtä,
se rakastaminen

silti tunsin
hengen liikkuvan
kuohuvana, väkevänä
virtana, joka
sielussani velloo

tärisyttää sormea,
joka kulkee
pitkin reittä
kohti syliä,
palavaa kynttilää

tuoden
sormenpäähän sähköä
tekemällä matkaa
kuin pyhiinvaeltaja ja
tuntien tykyttävän
ihmiskehon

ja vaikka kuistin
petrolilamppu
oli sammunut,
sydän puski väylän
valoisaan sieluun

keskeltä kahtia
halkaistuun kirkkauteen,
joka on aina
enemmän kuin
pelkkä kielen lipaisu
tai elinten
mellastus onnentunteisissa
onkaloissa,
laukaisu
riettaissa hävyissä

enemmän kuin
tuska, joka huudetaan
hyvyyden osoituksena,
hintana kauneuden
tuntemisena

kuvien ja tekojen
silmissä sulavana
käpertymisenä

kaivaten suorastaan
tulevansa survotuksi
todellisuuteen

alta pois
vierähtävään maailmaan
toivoen lämmön
sulattava sydämet

ahtauden, jota
hidas liike,
hedelmällisyys ja hulmuavat
hiukset voimistavat

ja siinä tunteessa
kieriskelee rakkaus,
elämänvietti, joka
tunkeutuu nahkaan

ei edes silmättömyys
tai päättömyys
osaa nostaa ja
pöyhiä sielua kuten

tiukkuus ja lempeys
samassa ruumiissa,
usko saada toinen
ymmärtämään
elämän koko kuva

riippumatta onko
ilmassa oikeaa tai
väärää kuinka
kaikki tunkeutuu
tajuntaa syvemmälle

tunteenalkuun, joka
alkaa teestä
ja loppuu kuolemaan

ja se saa
nimekseen,
rakkaus

selittämätöntä,
lohdutonta kaipausta ja
helpointa tapaa aloittaa
taistelu, vallankumous
suudella aistillisuus

jotain kaunista ja
totta kuten
rakkaus on

kaunis ja sytyttävä nimi

https://www.youtube.com/watch?v=hCVj8gUWV04
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

kukaan ei pääse
pakoon syntymän
tuomiota

tapaa, jolla
sikiö riistetään
kohdustaan ja
kiinnitetään nänniin

ja kun vallihaudan yli
kulkeva nostosiltasilta
vedetään pois
läsnäolon ja turvallisuuden
kehästä

kuinka lämmin maku
vieroitetaan ja
jätetään yöllisen
pimeyden valtaan

väkipakolla tehtyyn
mielikuvaan,
puutarhaan, jossa
kukat ovat
auringon kokoisia

taivaan valuessa
maahan,
tuoden neitsyiden
jalokivet ja pitsit
käsien kosketusetäisyydelle

kuinka sieluni nousi
maasta ja lähti
lentämään langalla
ankkuroidun leijan
tavoin

kohtaamaan
kukoistavan punan
maalaamat posket, jotka
valuttivat suuren
kiven kokoisia
ilon kyyneleitä

kanaemon untuvista
kumpuava
pehmeys ja lämpö

sielun juurten
kastelema lähdeveden
raikkaus,
puraisemalla hellän
harmittomasti

huomaten haaroista
tiukat housut,
tavallista lämpimämmän
suun ja kiihdyksissä
olevat huulet

kuinka solakka vartalo
voi
yhdellä hyppäyksellä
saavuttaa liekit

sytyttää juurettoman
kukkaan,
salaperäisen sateenkaaren
hipaistessa
juopumuksen kätkettyyn
rypäleeseen

törölleen työntyneisiin
huuliin ja
tuskallisen tuntuiseen
kalpeuteen

ahdistuksen ja
katumuksen hyökätessä
kimppuun

raadellen hampaillaan
ja nuollen kielellään
yön luovuttamaan uneen

antaen keinuvan
käyntinsä tuottaa
esiin naiivi julkeat
muodot

puhuvien silmäyksien
kosketellessa ihoaan,
vartalon kiemurtelevia
väreitä

merellisen taivaankannen
niellessä kaikki
hahmot syövereihinsä

oli vain valittava
ovi josta astua,
oli valittava kaikista
nimettömistä
rakkauden ovi

paikka, jota ei ole
merkitty millekään
kartalle

se on kuin
pilvi, jota katsomalla
voi nähdä jumalan
silmät, jos
uskoo nousuveden
tulevan

saavan kehot
hioutumaan toisiaan
vasten ja

vaikka se
onkin jumalan
lahja

se ei ole
jumalan työtä,
se rakastaminen

silti tunsin
hengen liikkuvan
kuohuvana, väkevänä
virtana, joka
sielussani velloo

tärisyttää sormea,
joka kulkee
pitkin reittä
kohti syliä,
palavaa kynttilää

tuoden
sormenpäähän sähköä
tekemällä matkaa
kuin pyhiinvaeltaja ja
tuntien tykyttävän
ihmiskehon

ja vaikka kuistin
petrolilamppu
oli sammunut,
sydän puski väylän
valoisaan sieluun

keskeltä kahtia
halkaistuun kirkkauteen,
joka on aina
enemmän kuin
pelkkä kielen lipaisu
tai elinten
mellastus onnentunteisissa
onkaloissa,
laukaisu
riettaissa hävyissä

enemmän kuin
tuska, joka huudetaan
hyvyyden osoituksena,
hintana kauneuden
tuntemisena

kuvien ja tekojen
silmissä sulavana
käpertymisenä

kaivaten suorastaan
tulevansa survotuksi
todellisuuteen

alta pois
vierähtävään maailmaan
toivoen lämmön
sulattava sydämet

ahtauden, jota
hidas liike,
hedelmällisyys ja hulmuavat
hiukset voimistavat

ja siinä tunteessa
kieriskelee rakkaus,
elämänvietti, joka
tunkeutuu nahkaan

ei edes silmättömyys
tai päättömyys
osaa nostaa ja
pöyhiä sielua kuten

tiukkuus ja lempeys
samassa ruumiissa,
usko saada toinen
ymmärtämään
elämän koko kuva

riippumatta onko
ilmassa oikeaa tai
väärää kuinka
kaikki tunkeutuu
tajuntaa syvemmälle

tunteenalkuun, joka
alkaa teestä
ja loppuu kuolemaan

ja se saa
nimekseen,
rakkaus

selittämätöntä,
lohdutonta kaipausta ja
helpointa tapaa aloittaa
taistelu, vallankumous
suudella aistillisuus

jotain kaunista ja
totta kuten
rakkaus on

kaunis ja sytyttävä nimi

https://www.youtube.com/watch?v=hCVj8gUWV04

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu