Marraskuun kuudentena juhlitaan svenska dagenia, ruotsalaisuuden päivää. Myös Helsingin Sanomat aikoo tuoda esiin kaksikielistä Suomea. Jätte kiva!
Ennen marraskuuta on kuitenkin lokakuu. Se alkaa tänään, ja meistä monista näkee sen, Juice Leskistä mukaillakseni.
Ruotsissa ei vietetä finska dagenia, mutta Susanna Alakoski on antanut uusimmassa kirjassaan (ruotsin)suomalaiset kasvot kokonaiselle kuukaudelle.
Kirja ilmestyy tässä kuussa suomeksi nimellä Köyhän lokakuu. Ruotsin kielellä teos on jo pokkarihyllyssä: Oktober i fattig-Sverige. Dagbok.
Vaasassa syntynyt, Ystadin suomalaislähiössä kasvanut ja monen mutkan kautta kirjailijaksi päätynyt Alakoski on kuvannut kasvuvuosiaan Svinalängorna- eli Sikalat-romaanissaan, joka toi hänelle arvostetun August-palkinnon vuonna 2006. Romaanin pohjalta tehty elokuva sai Pohjoismaiden neuvoston palkinnon.
Sikaloissa Alakoski repi auki tarinansa, joka on tuttu monelle suomalaissiirtolaiselle: viina vei vanhempia, ja sopeutuminen uuteen maahan tuotti tuskaa.
Köyhän lokakuu on päiväkirja, jonka merkintöjä Alakoski kirjoitti luentomatkoillaan ja Ystadin työhuoneessaan, lähellä lapsuudenkotiaan. Työhuoneessa ovat levällään myös sadat viranomaisraportit, 500–600 sivua – hän ei ole jaksanut laskea. Poliisiraportit, sairaalakertomukset ja sosiaaliviranomaisten muistiot kertovat omasta lapsuudenperheestä. Papereita on neljältä vuosikymmeneltä, 1960-luvulta 1990-luvulle.
Kirjan lukeminen aiheuttaa raivonsekaisia tunteita. Hyvinvointivaltio-Ruotsin viranomaiskoneisto kirjasi säntillisesti kerta toisensa perään, kuinka milloin minkäkin ikäinen Susanna kävi vuoron perään sisarustensa kanssa raportoimassa, miten isä taas hakkasi äidin, äiti yritti itsemurhaa, kummatkin joivat, ruokaa ei ollut. Ja mitä tapahtui?
Susanna sai toki 50 kruunua luokkaretkeä varten, mutta perheen kokonaistilannetta ei kukaan aidosti nähnyt.
Fiksu Alakoski löysi elämäänsä toivoa osittain onnekkaan sattuman ansiosta, opiskeli sosionomiksi ja pärjäsi.
Vanhempien kuolemaa seurasi kuitenkin psyykkinen romahdus. Sikalat syntyi sairauslomalla.
Lokakuinen päiväkirja käsittelee tätä kaikkea, ja erityisesti häpeäntunnetta, josta Alakoski on päässyt vihdoin eroon. Mutta kalvavia kysymyksiä on ilma sakeanaan.
Jos Ruotsi kaikkine viranomaisineen ei pystynyt vahvoina vuosinaan parempaan, miten selviävät nykypäivän köyhät, ja köyhemmissä maissa?
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Finska dagen/a1380514895048
Kukaan ei nähnyt ruotsinsuomalaisen perheen tuskaa
3
134
Vastaukset
- Ruotsinsuomalainen1
Eiköhän jokaisessa kunnassa ole ainakin yksi perhe oli se sitten maahanmuuttaja perhe , yksinhuoltaja perhe, omana maan kansalaisen perhe joka putoaa niin sanotusti väliin. Nythän on vielä hankalampaa kun ihmisiä ei voi pakottaa päihdehoitolaan ja he jotka ovat psykiatrisen avun tarpeessa eivät saa ammattimaista auttamista. Käveleviä pommeja on jokapaikassa.
Ummistan minäkin silmäni jos vastaani tulee nainen, vaikkapa thaimaalainen jolla kasvot mustelmilla vierellään isokokoinen valkolainen mies. En mene heiluttamaan etusormeani tälle miehelle, menetko sinä?
Enkä mene kaupungin pultsari/huumeijengiin saarnaamaan heidän elämänvalinnastaan. Muutama joka on mennyt makaa tuolla kahden metrin syvyydessä.
Mutta kunnioitan heitä jotka uskaltavat ja perheitä ja omaisia jotka kaikesta huolimatta eivät lannistu. - Ruotsinsuomalainen 2
Minä menisin kyllä!
Olen mennyt sanomaan yhdelle ruotsalaiselle miehelle, kun oli mukiloinut vaimoaan. Auttoi muuten ja nainen oli hyvillään kun puolustin häntä.
Olen sitä mieltä että kaikkien pitäisi!
Voisi miettiä yhdessä eri taktiikoita, mitä voisi tehdä sellaisessa tilanteessa.
Kaupungin pultsari/huumejengeille en mee sanomaan mitään.
Pitää olla aina järki tallella kenelle uskaltaa sanoa mitään.
Pitää sanoa myös "ystävällisesti".
Puutun myös lasten tappeluihin. - EntäToinenPolitiikka
Mierlipiteesi on arvokas, aloittaja! Olen tietoinen kantapään kautta, välinpitämättömästa asenteesta huono-osaisia kohtaan.
Olen nähnyt ruotsalaisen, joka on saanut skattelättnader, siis verohelpotusta, muutaman vuoden ajan, sen vuoksi kun hänellä on vakituinen työpaikka. Olen nähnyt, kuinka tämä ruotsalainen on hämillään ja syyllisen tuntuinen, kun hän kohtaa näitä huono-osaisia. Antaa jopa taskustaan seteleitä auliisti, tietäesssään tarpeen ja että ei apu, ja tuki yhteiskunnan puolelta toimi.
Tämä tilanne, joka nyt on ollut ajankohtainen porvarihallituksen saadessa syyt niskoilleen, on ollut ajankohtainen jo ennen porvarihallitusta. Sosiaalidemokraatit omistavat jonkulaisen silmälappusysteemin, jossa heidän ei tarvitse nähdä näitä epäkohtia ja huono-osaisia.
Luultavasti tulee sosiaalidemokraatit valtaan seuraavissa vaaleissa?! Ihmisillä on nimittäin sellainen kuvitelma, että he rakentavat uudelleen systeemin, jossa saa olla bidragsberoende ihan huoletta, eikä heidän tarvitse hakeutua hoitoon tai töihin.
Kaikkein hankalinta on tieto siitä, että porvarit ovat vetäneet jalan alta maton, kaikilta, jotka ovat olleet sairaita tai työttömiä, ja pakottavat nämä ihmiset nyt sosiaalitoimiston luukulle kerjäämään toimeentulonsa. Vaikkakin ajatus kaikkien oikeudesta työhön on hyvä, niinkuin he ajattelevat, TÄYTYY KUITENKIN ENSIN RAKENTAA MAHDOLLISUUS NÄILLE IHMISILLE SAADA TYÖTÄ JA EHKÄ TULLA TERVEEKSI, ENNENKUIN VETÄÄ MATON POIS ALTA!!!
tÄLLÄINEN PIENI SYSTEEMIVIRHE TEKEE ETTÄ NYT TULEVAT TAAS VALTAAN HE, JOTKA OVAT LAPUT SILMILLÄ, EIKÄ VIELÄKÄÄN KUKAAN OTA HUOMIOON HUONO-OSAISIA.
Omat silmäni, joista kaikki laput on revitty jo ajat sitten, suuntaavat katseensa vasemmistoon ja ainoastaan vasemmistoon! Toivossa on nimittäin hyvä elää. Tiedän että en koskaan saa kultalusikkaa käteeni, mutta haluaisin takaisin ihmisarvoni, niinkuin monet muutkin.
Ehkä vihdoinkin saataisiin 6 tuntinen työpäivä!?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086