Omakotitalojen myynti romahti Oulussa.

Omakotitaloja myytiin Oulussa tammi-elokuussa 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Kaupungissa on myytävänä yli 500 omakotitaloa, mikä on tuplasti keskimääräistä enemmän.

Oulussa on tällä hetkellä myynnissä poikkeuksellisen paljon omakotitaloja. Kiinteistönvälittäjille tulevan seurantatilaston mukaan uudessa Oulussa on myytävänä yli 500 omakotitaloa, mikä on tuplasti keskimääräistä enemmän.

Omakotitalojen myynti on kaupungissa vastaavasti romahtanut tämän vuoden tammi-elokuussa viidenneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Viime vuonna elokuun loppuun mennessä välittäjien kautta myytiin noin 370 omakotitaloa. Tänä vuonna vastaavaan aikaan taloja myytiin alle kolmesataa.

Esimerkiksi viime vuosien suuret irtisanomiset ovat johtaneet siihen, että erityisesti uusien asuinalueiden isoja taloja on runsaasti kaupan. Huoneistokeskus Oulun myyntijohtaja Hannu Hietala kertoo, että Oulun myytävien omakotitalojen määrä on muuhun maahan verrattuna erityisen suuri.

- Luvut ovat samansuuntaisia koko maassa, mutta mitä olen kollegoiden kanssa keskustellut ja vertaillut, Oulun luvut ovat poikkeuksellisen suuret, Hietala sanoo.


http://yle.fi/uutiset/omakotitalojen_myynti_romahti_oulussa/6858964
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taitaa olla tonni kasassa tältäkin viikolta ja hallitus nukkuu ja miettii että miten sais lisää verotuloja kaljasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

Omakotitaloja myytiin Oulussa tammi-elokuussa 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Kaupungissa on myytävänä yli 500 omakotitaloa, mikä on tuplasti keskimääräistä enemmän.

Oulussa on tällä hetkellä myynnissä poikkeuksellisen paljon omakotitaloja. Kiinteistönvälittäjille tulevan seurantatilaston mukaan uudessa Oulussa on myytävänä yli 500 omakotitaloa, mikä on tuplasti keskimääräistä enemmän.

Omakotitalojen myynti on kaupungissa vastaavasti romahtanut tämän vuoden tammi-elokuussa viidenneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Viime vuonna elokuun loppuun mennessä välittäjien kautta myytiin noin 370 omakotitaloa. Tänä vuonna vastaavaan aikaan taloja myytiin alle kolmesataa.

Esimerkiksi viime vuosien suuret irtisanomiset ovat johtaneet siihen, että erityisesti uusien asuinalueiden isoja taloja on runsaasti kaupan. Huoneistokeskus Oulun myyntijohtaja Hannu Hietala kertoo, että Oulun myytävien omakotitalojen määrä on muuhun maahan verrattuna erityisen suuri.

- Luvut ovat samansuuntaisia koko maassa, mutta mitä olen kollegoiden kanssa keskustellut ja vertaillut, Oulun luvut ovat poikkeuksellisen suuret, Hietala sanoo.


http://yle.fi/uutiset/omakotitalojen_myynti_romahti_oulussa/6858964

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu