Musta pitkäkarvainen, n 35 kg räpylät varpaiden välissä, täysin mahdottomana pidetty = ulkoitutettaessa tempoo hihnasta ihan sika voimalla taluttajansa nurin, [talvella löytää itsensä milloin mistäkin hangesta pitkältään], ja tykkää että autojen kanssa SAA kisata.
Ja sitten mä erehdyin laskemaan sen vapaaksi, mökillä. Hämmästykseni oli rajaton, kun sehän kuunteli, mitä sille sanoin. Sanoin EI, kun se höristi korviaan läheisellä tiellä tulevan autonmoottoriäänen kuullessaan. Koira laski korvansa ja rauhoittui. Samoin, kun osoitan sormella maata vieressäni, koira kulkee siinä mihin sormi osoittaa, korvat luimussa, pää alhaalla. Täsmällisesti. Nyt tätä on jatkunut jo noin 8 kk, ja luottamus on kasvanut tosi lujaksi. Nykyisin voin täysin pikimustan koiran kanssa lähteä keskellä kaupunkia yöllä ulos ja koira kulkee kuin enkeli. Mustaa koiraa en tarvitse edes yönpimeydessä nähdä koko aikaa. Mutta tiedän ettei se poukkoile. Pystyn ohjaamaan sitä ulkona puheella ihan vaan sanomalla, ei sinne, ja välittömästi koira vaihtaa suuntaa. Koiran etäisyyttä itsestäni voin myös ohjailla puheellani. Ei lähde kanin perään. Nytkähti, muttei lähtenyt. Ärsykkeen on täytynyt olla valtava, sillä rusakko lähti vain 10 metrin päästä menemään. Eikä vieraan koiran. Hihnassa ollessa vieras koira aiheuttaa poikkeuksetta kelpo uhoamisen. En käsitä.
Se minkä tilanteessa on hassua. Edelleen, kun laittaa hihnan, poukkoilu alkaa, ja autoja saa taas vahdata??? Taas vedetään nurin ohjastaja, ja remutaan vaikka mitä sanoisi. MIKÄ HEMMETIN TAIKA SIINÄ HIHNASSA ON?
Onko kellään samanlaista? On se käsittämätön otus. Mainittakoon vielä, etten minä ole mikään koirien kouluttaja, tahi sen kummemmin koirista ymmärrä. Koira se tässä jotenkin fiksu on enkä minä. Tai sitten ei, jos otetaan hihna esiin.
Vesi/paimenkoira
7
254
Vastaukset 7
- hämmästellen
Jatkoja vielä. Koira ymmärtää irti ollessaan käskyt, paikka, tänne, ei sinne, hidasta, odota, hyppää, etsi (jos antaa haistaa jotain, jota on ennalta piilottanut. Mikä tahansa käy ruokapalasesta - ihmiseen), eli mielestäni aika paljon. Ja todellakin tottelee täsmällisesti, ja pitkäjänteisesti. Koira on nyt 3 vuotias.
Kytkettynä liekaan tahi tarhassa ollessaan ei ymmärrä juuri mitään. Tai ei ainakaan tottele. Mutta kun lähdetään tarhan portista, seuraa kun hai laivaa sormeni osoittamaa kohtaa maassa, ihan autoon omalle paikalle saakka.- Hämmästellen
Ja vielä......
Toki myös, istu, tassu, maahan menevät moitteetta, sekä sisällä että ulkona. Ei varasta ruokaa, vaikka sen jättäisi lattialle, jos sanoo että EI ole sulle. Omasta kupistaan syö, muualta haluaa luvan. ( meillä on pieniä lapsia, joten lasten viuhtomat ruuat eivät aina sitten olekkaan "hylättyjä" eikä näin ollen koiralle sallittuja ) Ja jotenkin kummassa koira tajuaa sen. Jos olohuoneen lattialle jätetyssä ruokakulhossa on ruokailuväline, koira ei suostu edes luvan perästä siihen koskemaan, tykkää että haarukat on poistettava hänen kupistaan, ennen kuin koskee. Ei koskaan uhoa tai kisaa ruuastaan, edes lasten kanssa.
Osaa murista häijysti hampaat irvessä, ja se on vain leikkiä, osaa pysäyttää juoksevan ihmisen hiasta roikkumalla, satuttamatta (takki menee pilalle, niin tukeva ja tiukka se ote takin tyhjästä osasta on) käteen ei jää mitään jälkiä. Hiha vain kärsii tappiot. Pysäyttää lapset jos käsken.
Koira on siis sekarotuinen. Ei mitään puhdasta alkuperää.
- Ihan vaan...
Ei millään koiralla oo räpylöitä, vaikka joistain niin sanotaan. Aika samanlaiset noi varpaan välinahat on kaikilla koirilla.
- Hämmästellen
Sä et vain ole nähnyt sellaisia, se ei tarkoita, ettei sellaisia ole. Kyllä niissä suuret erot on. Olen minäkin koirien jalkoja nähnyt.
- Oli kiva lukea
Olisipa luullut että tämmöiseenkin kirjoitukseen olisi tullut asiallista ja kantaa ottavaa palautetta kun kerran paimenkoirapalstalla ollaan. Mutta ei ainuttakaan. Ohkaista se on asiantuntemus koira-asioissa näköjään. Pelkkää klisettä milloin minkäkin rodun puoltamiseksi ainoastaan. Taitaakin olla se karvaturri pelkkä näyttelyesine, kun koiran luontainen käyttäytyminen ei aiheuta mitään keskustelua?
- Mieleni mun.
samaa mieltä tätä palstaa lukeneena. Tää oli virkistävän erilainen kirjoitus
- dfdxfg
Heh!
Olen törmännyt vastaavaan lähinnä toisille koirille haukkuvien rekkujen kanssa. Parhaimmillaan räkytys on loppunut kuin seinään, kun hihnaa on löysätty. Koira on haukkunut siksi, että hihna kiristää sen kurkkua, ei siksi, että toinen koira ärsyttäisi tai pelottaisi sitä!
Ilmeisesti olet onnistunut ehdollistamaan koirasi täysin nurinkurisesti :D Onko sitä pidetty vapaana pentuna paljon, ennen murrosikää tai sen jälkeenkin? Ilmeisesti koirasi on älykäs ja sillä on pitkä muisti - hyvä käytös saattaa olla näiltä ajoilta peräisin.
Oletko kokeillut erilaista hihnaa? Höyhenenkevyt näyttelyhihna nimittäin tarkoittaa, että koira on kytkettynä, kuten niiden kaupunkialueella pitää ollakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132459- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399