Ranta, me ja nautinto

Bikerbabe

Tämä juttu on jatkoa tarinalle:Totta vai tarua?


Lähdemme Katan kanssa kanttailemaan pois Porkkalanniemestä. Ajan edellä ja joka kerran, vilkaistessani taustapeiliin, olen erottavinani valloittavan hymyn hänen kypäränsä alta. Hetkemme lintutornissa, sai minut tahtomaan lisää ja uskoisin, että nainen takanani ajattelee samoin.
Pilvet jäivät Porkkalaan, joten pysähdymme hetkeksi bussipysäkille ja sovimme ajavamme kohti Hankoa.

Aurinko porottaa jälleen pilvettömältä taivaalta ja olo ajovarusteiden alla alkaa olla vähintäänkin tukala.Noin puoleen väliin matkaa päästyämme, ajamme pyörämme suojaisaan rantapoukamaan. Siellä on pieni jäätelökioski kuin tilauksesta odottamassa kuumissaan vaeltavia matkailijoita. Kävelen huomaamalleni kalliolle ja riisun kostuneet vaatteeni siihen. Kallion toisella puolella on pieni mökkiranta, kuin uimaria odottamassa. Hieman viilentävän tuulen helliessä alastonta vartaloani,seison hetken rannassa varpaitani uittaen. Mökillä näyttää olevan aivan hiljaista, niinpä uskaltaudun syvemmälle veteen. Hiljalleen kävelen kauemmaksi rannasta, nauttien veden väreilystä jaloissani. Ollessani vyötäröäni myöten vedessä liu'utan itseni sen alle ja sukellan niin kauan, että ilma tuntuu loppuvan.

Noustessani pintaan huomaan saaneeni seuraa. Tuo jumalaisen kaunis nainen, johon onnekseni aiemmin päivällä törmäsin, on myös lähtenyt virkistävälle uinnille. Uin hieman lähemmäksi häntä ja vartaloidemme koskiessa toisiaan viilentävän veden alla, se tuntuu huomattavasti lämpenevän ympärillämme. Antaudumme kauniin suudelman vietäväksi, naisellisten vartaloidemme kietoutuessa veden alla tiukasti toisiinsa. Pian Kata kuitenkin muistaa hakemansa jäätelöt, joista ei pian olisi kuin paperit jäljellä. Niinpä lähdemme käsikkäin kohti rantaa. Kesäisen tuulenvireen ja kuumana lämmittävän auringon kuivatessa ihoamme, makaamme rantakivellä puoliksi sulaneita jäätelöitä nauttien.

Pian säpsähdän hieman. Niin kiusoittelevan ihanalta tuntuu, vatsalleni tiputettu jäätelönpala. Kun sitä nuolemaan löytänyt kuuma kieli koskettaa mahaani, tunnen lihasteni jännittyvän ja hengitykseni kiihtyvän nousevasta kiihkosta. Tässä ympäristössä, tässä seurassa, tällä tavoin nautittu jäätelö on omiaan nostattamaan kiihkon päätä. Kieli lipoo jäätelöä ja pehmeät huulet jakelevat pieniä puraisuja kostealla vatsallani. Jäätelöä tippuu lisää pieninä annoksina, saaden jokaisella osumallaan minut kuumenemaan entisestään.

Rintani päälle osuva pala nautitaan sellaisella hartaudella, että nännini ovat kovemmat kuin koskaan. Vaikka taitavat huulet suurimman osan jäätelöstä nauttivatkin, tunnen alunperin viileältä tuntuneen herkun valuvan hiljalleen alavatsalleni. Sen ollessa lähellä kostunutta naiseuteni kruunua, minua hellivät huulet löytävät sen. Pitkällä lipaisulla, klitoriksen huppua hipaisten, jäätelö nuolaistaan pois. Viimeisenkin viilentävän tekijän poistuttua, tunnen olevani tulessa.

Makaan vasten kuumaa kalliota ja katselen ihaillen, kuinka Kata terävällä kielellään ahmii syvintäni. Kieli lipaisee huumavaasti syvemmältä, vain palatakseen jälleen nautinnosta turvonneelle klitorikselle, jota huulet jälleen hellästi puraisevat. Pehmeä käsi hyväilee pieniä rintojani, pyöritellen välillä nänniäni pitkien sormien välissä. Nainen josta saan jolkojeni välissä nauttia, tuntuuu tietävän tasan tarkaan kuinka siellä kuuluu toimia. Tuo taitava, utelias kieli on löytänyt minusta sen kohdan, josta sinkoilee pieniä sähköiskuja pitkin koko kehoani. Äärimilleen kiihottunut vartaloni ja hallitsemattomat voihkaisuni, saavat hyväntekijäni nopeuttamaan tahtiaan.

Imaisut klitoriksellani voimistuvat, ollen silti naisellisen helliä. Sormet jotka kosteudessani tanssivat, ovat löytäneet rytmin, joka saa sydämeni takomaan villisti.Jäätelön viileydestä ei ole enää tietokaan, vaan kuumien kosketusten alla, minä sulan sykkien vasten kaunottaren kasvoja. Yritän estää hurjat voihkaisuni, kunnes kuitenkin kuulen ääneni toistelevan tuon jumalaisen jäätelönsyöjän nimeä. Vapisen hyvää oloani hänen otteessaan ja katsoessani hänen säkenöiviin silmiinsä, näen niissäkin nautinnon.

Tärisevin jaloin juoksemme rantaan, hiekkaenkeleitä tekemään. Hieromme järvessä hiekat toisistamme ja jatkamme matkaamme kohti Hankoa, jossa päätimme yöpyä. Matka taittuu kuin leijuen ja ajatukseni ovat jo pehemeällä sängyllä, missä meillä on mahdollisuus nauttia toisistamme koko kaunis kesäyö.

8

5133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nina

      Kaivan prätkäni tallista ja ajan Porkkalanniemeen!
      Mietin siellä sitten tarinoitasi ja jos ei muuta, niin ihailen maisemia lintutornista! Tiedän kyllä paikan... tiedänköhän sinutkin!? ;)

    • mi&mi

      Luimme kauniin kertomuksesi aamun avaukseksi ja siitä innostuneena jätskiä kiskalta ja nauttimaan! =)

    • ninnu*

      Kyllä hyvää kannatti odottaa! Ja seuraavassa jaksossa saatte kai jo yhdessä ;)

    • Hippu

      hyvää oloani! olipa nautittavaa luettavaa! Hyvin kirjoitettu, kaunis tarina.

    • Bikerbabe

      Iso kiitos kommenteistanne! Niitä on hauska lukea ja ne innostaa jatkamaan!

    • Narttu

      Liian kaunista olakseen todellista!

      • Memmi

        Löytyy täältä paljon rankempiakin juttuja, mutta tälläiset fiilistelyt alkavat olla vähissä... Ikävä kyllä! Enemmän nää vastaa naisten välistä rakastelua, kun sauvaleikit ja muu välineurheilu!


    • nina

      Koska saamme jälleen lukea uuden upean kuvauksen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      67
      7319
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      70
      7133
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      150
      5773
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      53
      4748
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4119
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3780
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3397
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3328
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2823
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      187
      2350
    Aihe