ville hänninen

Johtunee siitä, että kriitikko, suurin osa, haluaisi olla itse kirjailija. Se heijastuu sitten joko suunnattomana uteliaisuutena haastattelussa esimerkiksi siis, kriitikko kysäisee kepeästi kirja kädessään: ”.... mutta, mitä ajattelit, kun kirjoitit tämän...” ja lukaisee pari lausetta kyseisestä kirjasta,
ja sitten kirjailija istuu siinä esim. puttossoffalla ja alkaa säveltää pikkuisen yläkanttiin silloista ajatteluaan, vaikka todellisuudessa ei ehkä tajua koko kysymystä tai sitten tajuaa, että kysyjä ei tajua hönkkösenpöläystä hänen tekstistään siinä kohdassa.
Minua tosiaan naurattaa, kun kirjailija vedättää näitä kyselijöitä olan takaa, mutta kyselijät ei huomaa mitään. Kertakaikkiaan.
Kun kriitikon kirjailijapalvonta on se tärkein, tai toisaalta sitten kirjailijaryttääminen. Henkilö ratkaisee ei teksti.
Hohhoijaa! ….ja alkaa heti aamusta haukotuttaa.
Ja sitten nää hesarin viikarit. Nehän vasta ovatkin ja piikaset eritoten.
Ei niitä juttuja kestä nauramatta.

Kiva että ovat olemassa!
Ai ei ole, no ei sit...........