Bichon frisé

Eli, olemme ajatelleet ottaa Bichon frisen & olemme hankkimassa sitä ensimmäiseksi koiraksemme, joten nyt haluaisin kaikenlaisia kokemuksia kyseisestä rodusta. Minulla on myös lainassa kirjastosta Bichon frisé kirja, jonka muutama päivä sitten aloitin, ja edelleen olen kiinnostunut :)
14439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Katso Suomen Bichon Frisen ry:n sivuilta sieltä löytyy tietoa ja kasvattajat.

Äänestä

Meillä on nyt 10-vuotias bichoni. Aina ollut oman arvonsa tunteva ja leikkisä koira joka ei pelkää mitään... luulee olevansa isompi kun on. Aivan ihana

Äänestä
  • Meillä on kasi 9.v ja 5.v ihania

    Äänestä

  • Meillä on kasi 9.v ja 5.v ihania

    Äänestä

Biisoni on kiva koira jos tykkää räksyttävästä karvapallosta. En ottais ikinä moista, naapurissa on kaksi sellaista ja kahdella sukulaisellakin joten kokemusta on niistä.

Äänestä
  • Se on suurimmaksi osaksi kasvatuskysymys, minkälainen räksyttäjä koirasta tulee ;)

    Äänestä

Täytyy liittyä keskusteluun, sillä omistan 8-vuotiaan bichon tyttösen. Minulla bichon frise oli myös ihka ensimmäinen koira, ja mielestäni huippu valinta ekaksi koiraksi. Perusluonteeltaan karvapallot ovat leikkisiä, ja tosi ihmisrakkaita. Meidän koira ainakin seuraa joka paikkaan ja tulee aina viereen rapsuteltavaksi. Jos olet ajatellut harrastaa koiran kanssa jotain ovat bichonit myös siihen huippuvalinta. Itse harrastelen tokoa bichon friseni kanssa. Ainut asia mikä meidän karvapallossa ehkä toisinaan ärsyttää on juuri tuo haukkuminen ovikellon soidessa, vaikkei suinkaan suhtaudu vieraisiin aggressiivisesti. Suosittelen rotua koko sydämestäni!

Äänestä

tosi ihana koira .tosin haukkuminen ärsyttää jos haukkuu vieraille

Äänestä

Meillä on bichon frise, joka ei hauku juuri ollenkaan! Ei siis läheskään joka päivä, vaikka asumme kaupungissa, ovikello soi, näkee muita koira ym. Haukkuherkkyyteen voi vaikuttaa paljon pentuajan kasvatuksella. On aivan ihana koira, turkinhoito ainoa työläs juttu, mutta muutoin helppo koira kasvattaa

Äänestä

Ihana koira! Bichon frise oli meidänkin ensimmäinen koira. Todella leikkisä ja sosiaalinen. Rakastaa hellimistä ja silittelyä. Meidän koira ei kyllä juurikaan hauku. Jos kuulee jonkun kovan äänen niin sitten saattaa haukahtaa, mutta ei todellakaan ole mikään räksyttäjä. Turkin hoito vaatii välillä hermoja!

Äänestä

Aivan ihana! Rakastaa vieraita, Kaipaa hellyyttä, erittäin leikkisä! sopii ekaks koiraks tosi hyvin (jos vaan jaksaa paneutua turkin hoitoon) muuten TÄYDELLINEN.
Meillä ei hauku juuri ikinä pari kertaa ehkä on ja muutenkin aivan ihana!!

Äänestä

Meillä on viisivuotias uros ja melkein 8 kk vanha tyttö. Molemmat ovat kotona hyvin rauhallisia. Isomman kanssa ollaan oltu useasti hotellissakin ja se on ollut ihan tyytyväisenä yhdessä huoneessa, kunhan on puruluu purtavana. Nuorempikin pääaasiassa makoilee ja katselee ympärilleen. Juoksuhepulitkin kestää vaan pari minuuttia ja sitten taas rauhoittuu. Uros on kova rähisemään toisille uroksille eikä pelkää isojakaan koiria. Se on myös ollut ampumassa raketteja kanssamme, joten on hyvin peloton kaikin puolin. Nuorempi on arempi, ampaisee ensin karkuun ja sitten tulee takaisin tarkistamaan, olisiko kuitenkin jännä asia. Bichon frise ei halua miellyttää omistajaansa, joten koulutttaminen ja totteleminenkin tapahtuu namipalojen avulla. Jääräpäitäkin ovat mutta erittäin ihmisrakkaita. Välillä jäädään kävelyllä odottamaan takaa tulevaa ihmistä, että voitaisiin moikata.
Turkki on helppohoitoinen, jos sen pitää ihan lyhyenä. Minä leikkaan itse ihan tavallisilla saksilla. Koirat mieluummin antavat saksia kuin kammata, joten se sujuu ihan hyvin. Pestä pitäisi kerran kuussa, mutta minä pesen shampoolla pari kertaa vuodessa ja tassut vedellä lähes päivittäin ulkoilun jälkeen. '
Kiva rotu tämä on, kunhan pitää kuria. Haluaisivat mielellään sen viimeisen sanan. Uros on välillä vääntänyt kättä johtajuudesta mieheni kanssa, nuoremman elkeistä ei vielä tiedä kun ei ole uhmaikää ollut.

Äänestä

Kilttejä ja oppivaisia ovat, jos niin haluavat. Bichon on periaatteessa koko perheen koira, mutta ottaa yhden ihmisen "omakseen". Muista viis, kunhan se "oma" ihminen on läsnä. Lenkille ei lähde ilman omistajaa. Ei ole haukkuherkkä. Omapäinen persoona, turkinhoito melko työlästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bichon frisé kirjoitti:

Eli, olemme ajatelleet ottaa Bichon frisen & olemme hankkimassa sitä ensimmäiseksi koiraksemme, joten nyt haluaisin kaikenlaisia kokemuksia kyseisestä rodusta. Minulla on myös lainassa kirjastosta Bichon frisé kirja, jonka muutama päivä sitten aloitin, ja edelleen olen kiinnostunut :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu