Hei, olen 42v nainen ja kuukautiset olleen pari vuotta tosi lyhyellä kierrolla. Nyt muutaman kerran vuoto venynyt eli vuotanut noin 10 vrk, Nyt sitten on helvetti irti, nyt alkoi 3 vko vuotamista. Lääkäri on onneksi tilattu, en todellakaan jää katselemaan tällaista. Onko muilla vaihdevuosia lähestyvillä ollut näitä pitkittyneitä vuotoja. Jotenkin on pelottava ja epävarma olo. Hb ei onneksi ole vielä ehtinyt laskea, se mitattiin. Jos tämä ei lopu, miten se saadaan loppumaan? Lääkkeillä? Kaavinnalla? No, niihin toki saan vastaukset kun menen gynelle. Hormonikierukka sitten ehdottomasti laitetaan jos kaikki on muuten ok.
Kun ikää tulee ja keho alkaa temppuilla on jälleen sellainen olo kun ihan nuorena, epävarma kun ei oikein tiedä mitä tapahtuu :(
Kun ikää tulee ja keho alkaa temppuilla on jälleen sellainen olo kun ihan nuorena, epävarma kun ei oikein tiedä mitä tapahtuu :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei, samantyyppisestä syystä kävin syyskuussa gynekologin vast.otolla. Vuotohäiriöt on aina syytä selvittää.
Minulla oli lääkärin mukaan syynä se, että estrogeeniä on vielä yllin kyllin mutta keltarauhashormonipitoisuus on matalahko. Vuodot siis sen takia pitkittyneet ja runsastuneet. Lääkitykseksi sain Primolut Nor -lääkityksen kahdeksi kuukaudeksi.
Gyne teki myös ultraäänitutkimuksen ja otti kohdun limakalvolta näytteen.
Kysyi ennen tutkimuksia haluanko lähetteen keskusairaalaan gyn.polille tutkimuksiin vai haluanko, että näyte otetaan samalla kertaa. (Kävin siis yksityisellä).
Tuo Pipelle -näyte on kuulemma hyvin luotettava, ja kaavinta on jo vähän vanhentunut menetelmä (tarvitsee nukutuksen/sedaation yms).
Näytteestä sain vastauksen tällä viikolla: normaali.
Minä myös 3 viikkoa tätä, ja heti kun otin Primolutia, samana päivänä sain apua, saadessani reseptin. Jo illalla vuoto loppui. Jouduin käyttämään 2 vuotta väh puolikkaan tbl, sitten kk loppuivat tyystin.
Olin 53 että aikakin.
sama täälläkin ikää 45v,keltarauhasen väheneminen tuottaa tällasta mm.mutkin kesällä tutkittiin perusteellisesti,saan primolutit tasaamaan ja vuodot sääännölisemmäksi.saisin myös hormonikierukan mut toistaseks homma näinkin ok.et ole ainoa,mut gyvä tutkituttaa ettei ole polyyppia tai munasarjakystiä ym ylimääräistä.tsemppiä,saat apua.primot ok,harkitsen hormonikierukkaa myös vaihtoehtona tulevassa.
Minä siis aloittaja, kiitos nämä vastaukset jo rauhoittaa mieltä, varmaan mun kohdalla mennään aika lailla saman kaavan mukaan, kuten eka vastauksessakin että ehkä se limakalvonäyte otetaan, juu, ihan kunnon verta tässä vuotelen edelleen. On tää jotenkin vaan niin pelottavaa. Tuntuu, että limakalvotkin jo jo ihan arat , että kun vuoto loppuu olen aika kuiva korppu :(
tällä palstalla on useakin kirjoittanut vastaavasta ongelmasta.uskon että apu tulee gynen luota.pipelle tehdään automaattisesti ainakin julkisella puolella,se kertoo miksi vuotaa ja mikä ultran lisäksi.tsempit.ei tosiaan kuulosta edes yllättävältä ,se tulee meidän ikäluokissa.