Ei, jum..

Maito viedään Venäjälle Suomesta, ja EU ja Suomi maksaa lystin.
582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lähinnä Suomesta viedään Venäjälle maidosta jalostettuja tuotteita ja Venäjä maksaa sen minkä ostaa. Vientikauppa, kuten muukin kaupankäynti, perustuu siihen, että ostaja maksaa ostamansa tuotteen kaikkine kuluineen.

MTK ei harjoita tätä vientikauppaa eikä maatilat. Vientikauppaa käyvät yritykset, kuten Valio, omilla tuotteillaan. Sikäli siis tämä keskustelunavaus ei edes liity maataloustuki-palstalle sillä maatalousyritykset eivät myy esim. mainitsemaasi maitoa Venäjälle tai muuallekkaan maailmalle vaan kotimaiselle meijeriteollisuudelle, joka näin ostamallaan raaka-aineella käy kauppaa jalostettuaan sen ensin sopivaksi tuotteeksi. Elintarvikkeidenkin vientikauppa tuo Suomeen työtä ja verotuloja valtiolle sekä pienentää osaltaan Suomen vaihtotaseen alijäämää.

Menikö tämä nyt jakeluun?!?

PS. Turha alkaa mussuttamaan tähän, että viljelijäthän omistavat Valion. Viljelijät ovat osuuskunnissa päättämässä asioista, jotka vaikuttavat osuuskunnan toimintaan. Valio-konsernin toiminta, kuten tuotekehittely, markkinointi ja tuotteiden myynti, on muiden kuin maitotilojen hallinnassa eikä Valion vientikauppa millään lailla tuo lisäarvoa tilalta lähtevälle maidolle. Tuottajahinta on täsmälleen sama myytiin siitä maidosta jalostettu tuote vaikka "vinkuintiaan" tai kotimaahan ja tuki on korvaus siitä, että tämä tuottajahinta on laskettu tarkoituksella todellista arvoa alemmaksi.

Äänestä
  • pidä kommentoida..

    Äänestä

ei, hel
SAK.n kanssa duunarit vie tavaraa Eurooppaan ja muualle maailmaan.
voi jum.....

Äänestä

Ei niitä Venäjälle viedä,vaan Venäjä ostaa.

Äänestä
  • suomalaisille myytiin kympillä kilo,
    ulos vietiin ykkösellä erotus maksettin vientitukiaisina valiolle, siis tukijusseille vero rahoista...
    mites kikkailukusetus tänään tehdään...?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MTK:n kanssa kirjoitti:

Maito viedään Venäjälle Suomesta, ja EU ja Suomi maksaa lystin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu