Tunteet heittelee, pettymyksiä kerta kerran jälkeen... ensimmäisen kanssa koti-inseminaatiossa meni vuosi, nyt olemme toista lasta yrittämässä ja koti-inseminaatiota tehty myös kohta vuosi eikä mitään tapahdu, välillä kun menkat myöhässä alan elättelee toivoa, nytkin juuri ja sitten kun ne lähtivätkin niin pettymys oli suuri.
Esikoisen kohdalla oli rankkaa aika se yrittäminen, vuosi meni ja 12 pettymystä tuli, välillä olivat menkat myöhässä viikonkin ja kun ne sitten sen viimeisen kerran olivat viikon myöhässä olin niin rikki että itkin lattialla ja pakotin mieheni tyyliin keskellä yötä lähteä hakemaan apteekista testiä. Teimme testin ja se näytti tulosta mitä olimme vuoden odottaneet !!! en ikinä unohda sitä tunnetta mikä silloin oli, en kyllä sitten myöskään ihan heti suostunut sitä uskomaankaan ja teimme varmaan 3 testiä vielä ennen kuin soitimme neuvolaan.
Nyt olemme toista yrittäneet 10 kk ja aina joudumme pettymään...alkaako meillä jo ikä painaa ? Itse olen pian 36 vuotias ja mieheni pari vuotta tosin nuorempi mutta olemme huomanneet että hänen sperman määrä on vähentynyt . Yleensä sitä tulee vaan hieman yli kumin hupun kun sitä tuli aikoinaan paljon enemmän.
Tämä on oikeesti tosi raskasta ja haluamme silti kotikonstein yrittää (normi tavalla ei onnistu, sen takia olemme ottaneet tämän keinon nyt ja aikaisemmin)
Olen nyt toisella kerralla käyttänyt lasten panadol lääkeruiskua jossa ei sitä kärkeä ole ja ruiskua jossa se kärki on, mutta kumpikaan ei ole tuottanut tulosta. En tiedä pitäskö sitä joka toinen päivä alkaa yrittämään, kun nyt olemme tehneet 2 viikon ajan joko joka päivä tai vähintään joka toinen päivä hedelmällisen jakson ajan.
On sanottu että kun se ensimmäinen tulee niin toinen on jo helpompi saada alulle, mutta ei näytä meidän kohdalla olevan niin.
Kiitos lukijoille, auttaa oloa kun saa kirjottaa tuntemuksiaan sen lisäksi että niitä vain mieheni kanssa käy läpi.
Koti-inseminaatio
5
453
Vastaukset 5
- neuvoja antava
on toivoa. kirjoitatko minulle, nin kerron hyvän neuvon, ja tulet varmasti iloitsemaan. tästä. [email protected]
- bbb1
Olen pahoillani tilanteestasi. Saisinko kysyä sinulta, että onko sinulla tietoa, että voiko siemennestettä pakastaa kotikonstein?
Voimia!!! - kyllä toivoa on
onko vielä toivoa ? kyllä on. vieläkö viestisi on voimassa? kerron lisää, jos vastaat
- Älä väsytä kumppania
Ei kannata joka päivä, siksi sitä spermaa on niin vähän. See ovutaatiotestejä, niin tiedät milloin on oikea aika ja sitten, kun alat oppia milloin sinulla on ovulaatio niin aloita vaikka 2 päivää aiemmin ja tee parina kolmena päivänä. Väsyttävältä kuulostaa tuo touhu tuollaisena!
- Haaveilija.
Me olemme haaveilleet esikoisesta kuukauden päästä kaksi vuotta ja voin sanoa, ettei tämä helppoa ole. Miehellä on todettu matala määrä siittiöitä ja ne on olleet huonoja. Syksyllä meillä aloitetaan hoidot, mutta vielä ei tiedetä millä nimikkeellä se tulee olemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???442171Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7021460- 1051152
- 1301049
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88952- 71883
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku16724- 33684
- 113660
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.77582