mitä teille kaikille kuuluu
moi
miims73
878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulle kuuluu oikein hyvää, entä itsellesi?
Perjantaina ja lauantaina olin viihteellä pitemmän kaavan mukaan, joten ikävät velvollisuudet kuten pyykinpesu ja siivoaminen jäi tälle päivälle. Ne sain onneksi jo tehtyä syvien huokausten säestämänä, kuten myös äärimmäisen mukavan ilon ja velvollisuuden eli kissojen ulkoiluttamisen. Kissojen kanssa ulkoilu piristi sen verran ettei enää huokaisuta eikä edes haukoituta!
Nyt lähden käymään kaupoilla kun tarvitsen mustat tai todella tummanharmaat farkut. Ne tulevat lähinnä sisäkäyttöön, eli olisin onnellinen jos löytäisin jostain sellaiset jotka ovat hieman ohuemmat muttei kuitenkaan legginssit vaan ihan rehelliset farkut. Onko kellään ehdotuksia?
Ilta kuluu varmaankin television ääressä ja ehkä ostan jotain syntisen hyvää ja kaloripitoista hyvän juoman kyytipojaksi. Suolaista vai makeaa? Mieluummin suolaista muttei sipsejä, poppiksia tai muitakaan sellaisia. Juustoja? Harkitsen niitä.
J.K. Mitä aiotte tehdä syyslomalla jos teillä sellainen on?
Ostin just Vero Modasta Noisy may Lucy mustat farkut ja ovat tosi tiukat mut silti farkkujen oloiset. Kangas ei kyl ole sitä ihan ohuinta, mut ei mitään talvipaksuutta silti. Parhaat mustat farkkuni ovat halpismerkkiä papaya, ohuet, hyvin istuvat mutta valitettavasti ostopaikkaa en muista kun ovat jo pari vuotta vanhat. Samanlaiset kun saisi jostain niin olisin onnellinen. Halvallakin voi siis saada hyvää.
Kissojen kanssa on hieman probleemia kun vanhin on aika lailla väsähtänyt ja yllättävän äksynoloinen. Tarkkaillaan tää päivä ja jollei muutosta tapahdu, viedään huomenna päivystävälle. Mikä siinä muuten on että kissat sairastuu aina viikonloppuisin tai pyhäpäivinä? Tahallaan vai Mr. Murphy asialla?
Kiitos kysymästä...
Hauskaa on telmiä Kisujen keralla. Pienet napottaa sinisillä silmillään kohti ja
eivät tiedä maailman pahuudesta mitään.
Nää on todellä söpöjä ja antavat vastarakkautta täysin kissasydämmin.
Ah onnea.
Lähtiskö kukaan bisselle vai istutaanko vain kotona koko ilta?
Maksatko maidot?
Täysi- kevyt- vai rasvatonta maitoa, eilaa vai tavallista?
Arvatkaapas mikä punkku on kaapissa!
J.K. Mikä on Jumbon paras vaateliike? Hakusessa pitkähihainen "menopusero", miksei myös tummat farkut kuten yllä olevilla!
Poutun suomalainen maustettu uunifile on jääkaapissa huomista odottamassa. Mikä punaviini sen kanssa sopisi?
Kissoille tarjolla Snellmannin kunnon kinkkusuikaleita veden kera.
500g pussi vaahtokarkkeja. Miten niitä paahdetaan?