Kovasti tässä mietitään koiranpennun ottamista talvella. Pentu tulisi taloon vuoden vaihteen tietämillä eli juuri vuoden kylmin aika olisi edessä. Miten pennun saa opetettua sisäsiistiksi pakkasilla ja miten sen sosiaalistaminen onnistuu jos ei tarkene paljon ulkona olla?
Kaipaan kokemuksia koiranpennun ottamisesta talvella!
3
147
Vastaukset
En suosittele... Kuullut aivan liian monesta pennusta joka sitten alkanut vihata ulkoilua koska ensikokemukset on epämiellyttävästä kylmästä, sisäsiisteyden saa unohtaa saavuttavansa ennen lämpimien säiden tuloa. Minun molemmat kääpiöpinserini ovat tulleet kesäaikaan ja voin kertoa että miljoona kertaa helpompaa ihan kaikkea ajatellen.
- kääpiöprinsessan om.
Varaudu ainakin pitämään pikkuisesi lämpimänä. Toppahaalaria, neuletta, tossut. Kun koira oppii niihin jo pienenä, se lähtee ulkoilemaankin mieluummin puettuna kuin kylmissään räntäsateessa.
Pikkuisen voi opettaa tekemään pissat ihan siihen lähimpään mahdolliseen paikkaan. Näin se oppii myös tekemään tarpeensa käskystä, josta on paljon hyötyä esim. matkoille lähtiessä tai kiireessä. Voit kantaa sen sylissä hyvään kohtaan ja kun pissa tulee, niin sanoa samalla "pissa, pissa", niin se oppii yhdistämään pissaamisen ja sitä tarkotittavan sanan. Kehuja päälle.
Kääpiöpinseri on erittäin kylmänarka rotu ja joudut vaatettamaan sitä läpi koko sen elämän. Mutta helteillä on kyllä kivaa kun se ei niistä kärsi. - Kesätaitalvi
Meillä kääpiöpinseri, viime talvena luovutusikäisenä otettiin. Oppi täysin sisäsiistiksi 3kk, ja mitään ongelmia en osaa tässä talvipennussa keksiä :) Yksilöitä tietenkin ovat. Uskon kuitenkin, että oma asenne ratkaisee!
Melkein jätettiin sisältä lehdet ym. "pissa-alustat" pois, paitsi yöllä. Aina ruuan, leikin, heräämisen jälkeen mentiin ulos. Kun ei oppinut lehden päälle menemään, niin melko nopeesti tajusi idean pyytää pihalle. Yöllä herättiin myös kerran. Niin kun edelläkin mainittiin niin se "pissa" -sanan toistaminen ja kehuminen oikealla hetkellä tuntui auttavan paljon.
Pihalla tuntui viihtyvän jonkin aikaa myös talvella, tietenkin pennun ehdoilla. Kun sitte rokotukset sai niin käytiin välillä kävelytiellä tutustumassa normi-elämään että oppi autoihin, ihmisiin ja vastaantuleviin koiriin.
Pidin kivana sitä, että koira oli sitte kesällä sen ikäinen, että voitiin opetella liikkumista kunnolla, hihnakäyttäytymistä ja vapaana olemista ym. kun ei kylmä ollut.
Onnea teille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5511569Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla958769Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.94202Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka203921Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti43809Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j73616- 893550
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle133409Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.343202Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.452365