Häkämyrkytys

Häkämies

Vuosi sitten jouduin yksin asuessani kokemaan vakavan häkämyrkytyksen. Vessahätä herätti viime tipassa, mutta se herääminen oli yhtä karmeutta, kun pyörryin vähäksi aikaa ja erilaiset tajuttomuutta lähentelevät kohtaukset jatkuivat hurjaksi nousseen pulssin muodossa yms. Menin niin heikkoon kuntoon, etten saanut kännykkää auki apua soittaakseni. Konttaamalla ja ajoittain ryömimällä piti liikkua.

Kuvittelin siitä iltapäivällä selvittyäni, että homma on tällä ohi, mutta kun illan tullen nukkumisesta ei tullutkaan mitään, sillä vaakatasossa alkoi taas pyörryttää.

Näitä oireita on jatkunut vuoden, tosin lieventyneenä. Suurissa väkikokouksissa, jolloin hengitysilman laatu huononee, alkaa yhä huimata. Samoin uunilämmitteisissä huoneissa huimaa, vaikka pellit olisivat auki.

Taitaa jäädä loppuiäksi joitakin ajoittain ilmeneviä huimausoireita. Onko jollakin vastaavia kokemuksia?

4

9544

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mark431

      Kannattaa lääkärille mennä, jos noin pitkään jatkunut.

    • Pellilläleikkijä

      Häkä on petollinen kaasu kun sitä ei havaitse. Itsekin olen alkanut epäillä itselläni lievää häkämyrkytystä ja jonkin verran on huimannut viime päivinä, toki se voi johtua myös aloitetusta kirkasvaloihoidoista kaamoksen keskellä. Erityisesti takkaa sytyttäessä äsken huomasin, ikääkuin keho/verenkierto muistaisi ns, edellisen häkän. Siksi aloitin tiedon haun täältä netistä.

      Poltan paljon takkaa ja me "pellillä leikkijät" haetaan sitä rajaa milloin pelti kannattaa panna kiinni, jotta puillä lämmittämisen vaiva ei katoa harakoille liian myöhäisen kiinnilaittamisen johdosta. Lisäksi olen huomannut että takka varaa paremmin mitä aikaisemmin pellin uskaltaa sulkea. Tuhkan sekaan jää usein kekäleitä joita ei heti huomaan. Päivällä tulee joskus kokeiltua onnea ja laitettua pelti liian aikaisin kiinni, mutta onneksi häkävaroitin uunilukun päällä alkaa soida jolloin avaan pellin ja tuuletan takkahuonetta. Matalapainekin joskus vaikuttaa takan vetoon ja häkän poistumiseen. Illalla en uskalla takkaa polttaa ettei yöllä käy kalpaten kuten kuvailit. Ruotsissa pellissä on pakolliset reijät jotta häkä pääsee poistumaan, saksassa uudet takat on direktiivien mukaisesti erittäin tiiviitä hiekkaspäästöjen osalta.

      Ennenaikaan kun autot kävivät häkäpöntöillä niin kuljettajilla oli samanlaisia oireita. Amerikkalaisessa tv ohjelmassa oli mies joka sai erikoisia kohtauksia usein öisin, syyksi osoittautui useita vuosi sitten maanjäristyksen yhteydessä maaperästä vapautumisen kautta saatu erittäin vakava häkämyrkytys. Suosittelen lääkäritutkimuksia ja aihepiiriin perehtymistä oma-aloitteisesti, varmasti löytyy vastaavia kokemuksia.

      • Häkämies

        Häkämyrkytyksestäni on nyt kulunut lähes puolitoista vuotta.

        Tämän vuoden helmikuun alussa aloin syödä raakaa sipulia päivittäin. Olen tehnyt näin ennekin muiden terveysongelmieni lääkitykseksi. Sen jälkeen, kun aloitin sipulin syömisen, häkämyrkytyksestä lähtien vaivanneet huimausoireet katosivat lähes kokonaan. Nykyään en juuri oireile edes uunilämmityksen aikanakaan, vaikka aiemmin tämä juuri laukaisi pahimmat huimausoireet.

        Syön raakaa sipulia noin puolikkaan kananmunan kokoisesta mukulasta aamuaterian yhteydessä. Siitä saattaa olla apua muillekin häkämyrkytyksen jälkeisistä huimausoireista kärsiville.


    • Lääketieteenkandidaatti

      Kuulostaa siltä että kyseessä ollut jotain muuta vaivaa kuin häkämyrkytys. Sipulilla et jälkioireita pois saa se on varma. Kyseenalaiseksi myös jää eloonjäämisesi, mikäli oireesi tosiaan ovat olleet kuvailemasi mukaiset. Tajunnan menettävä henkilö ei hengitä itse tarpeeksi, ja häkämyrkytyksen happivajeen antaessa pontta seurauksena on tajuttomuuden syveneminen kuolemaan asti hapenpuutteesta johtuen. Et olisi enää herännyt tuossa tilanteessa. Häkä myöskin puoliintuu huoneilmalla erittäin hitaasti, ja mikäli huoneilmassa on häkää ollut, ei häkä ole päässyt poistumaan kehostasi vaan päin vastoin kertynyt yhä enemmän ja enemmän. Koska kuitenkin olet jäänyt eloon, uskoisin kohtauksesi taustalla olevan jotain muuta kuin häkämyrkytys. Varaathan ajan lääkärille selvittelyjä varten, kuulostaa vakavalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe