Löytyykö Suomesta haastajaa HJK:lle?

lukionyymi95

Tänään 6.10.2013 HJK teki siis suomalaista jalkapallohistoriaa voittamalla ennätysmäisesti viidennen peräkkäisen jalkapallon Suomen mestaruuden. Mestaruus varmistui jo ennen varsinaista kauden viimeistä kierrosta, johon on vielä kaksi kierrosta aikaa jäljellä.

HJK oli tällä kaudella murskaavan ylivoimainen vaikka HJK:lla ei Veikkausliigan ulkopuolella kulkenut millään tavalla hyvin: Putoaminen Mestareiden Liigan karsintakierroksilta ja myös karsiutuminen Suomen Cupista Ropsille ennusti HJK:lle heikkoa loppukautta.

Vaikka Veikkausliigan voittomahdollisuudet oli HJK:n pohjakosketuksien takia siirtynyt vahvasti myös muiden joukkueiden syliin, niin silti HJK pystyi pitämään kiinni Suomen hallitsijan roolista.

HJK:n dynastia on sinäänsä suomalaiselle jalkapallolle hyvä asia, että Suomeen saadaan koko ajan entistä parempi HJK, jolla voi tulevaisuudessa olla paremmat mahdollisuudet päästä Mestareiden Liigaan tai Eurooppa Liigaan. Huonoa tässä on se, ettei HJK:lle löydy tasaista kilpailevaa mestarisuosikkia. HJK on Suomessa vähän niin kuin Real Madrid ilman Barcelonaa. Kenties ensi kaudella Suomeen saataisiin uusi mestarisuosikki, kun HJK:n entinen suurvalmentaja Antti Muurinen siirtyy Myllykosken Pallon perämiseen. Muurisen taidot tiedetään ja kenties MyPa voi olla kaudella 2014 Veikkausliigan mestari.

HJK:n budjetti on yksi menestykseen johtavista tekijöistä, sillä HJK:n miljoonabudjetti on Suomen suurin ja nykyjalkapallossa rahalla saadaan menestystä ja jos sitä ei löydy niin pokaalin metsästys on melko varmasti mahdotonta.

Kysymys kuuluukin: Onko tässä enään mitään järkeä, kun yksi joukkue vie ja muut vikisee? Sama ongelma on/oli Espanjassa, jossa suurseurat Barcelona ja Real Madrid voittavat mestaruuden vuoronperään. Tällä kaudella kuitenkin Real Madridin paikallisvastustaja Atletico Madrid on saanut hämmennystä aikaan ja on liigassa toisena Barcelonan perässä.

Toivon todella, että ensi kaudella nähdään sellainen Suomen mestari, jonka pelipaitojen väri ei ole sini-valkoinen.

1

170

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fagermania666

      ei :DD YOLO

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe