Hei!
Olen 38-vuotias äiti jolla on yksi 14-vuotias tytär.
Kun tyttäreni oli 11-vuotias, hänen isänsä kuoli syöpään.
Se oli tyttärelleni vaikeaa aikaa, varsinkin kun tyttäreni ja aviomieheni olivat niin läheisiä :(
Kun mieheni kuoli, tyttäreni meni jotenkin lukkoon ja hän masentui.
Kävimme perheneuvolassa juttelemassa mutta ei auttanut.
Nyt kun hän on 14-vuotias, olin menossa hänen huoneeseensa kun näin tyttäreni pikkarit ja rintaliivit päällä.
Hänen maha, se oli kuin luurangolla.
Aloin itkeä ja halata tytärtäni.
Olen auttanut tytärtäni ja tukenut häntä tämän sairauden kanssa, mutta tuntuu kuin hän kuihtuisi käsiini. :(
Käymme lääkärissä joka viikko kerran mutta ei sekään ole auttanut.
Olen saanut hänet syömään mutta aina kun tulen kotiin, hän on oksentamassa ja itkemässä pytyllä ;(
Mitä tässä enää pitäisi tehdä, en tahdo että menetän hänetkin, hän on ainoa asia joka minulla on tässä elämässä! :(
Olen 38-vuotias äiti jolla on yksi 14-vuotias tytär.
Kun tyttäreni oli 11-vuotias, hänen isänsä kuoli syöpään.
Se oli tyttärelleni vaikeaa aikaa, varsinkin kun tyttäreni ja aviomieheni olivat niin läheisiä :(
Kun mieheni kuoli, tyttäreni meni jotenkin lukkoon ja hän masentui.
Kävimme perheneuvolassa juttelemassa mutta ei auttanut.
Nyt kun hän on 14-vuotias, olin menossa hänen huoneeseensa kun näin tyttäreni pikkarit ja rintaliivit päällä.
Hänen maha, se oli kuin luurangolla.
Aloin itkeä ja halata tytärtäni.
Olen auttanut tytärtäni ja tukenut häntä tämän sairauden kanssa, mutta tuntuu kuin hän kuihtuisi käsiini. :(
Käymme lääkärissä joka viikko kerran mutta ei sekään ole auttanut.
Olen saanut hänet syömään mutta aina kun tulen kotiin, hän on oksentamassa ja itkemässä pytyllä ;(
Mitä tässä enää pitäisi tehdä, en tahdo että menetän hänetkin, hän on ainoa asia joka minulla on tässä elämässä! :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
No alat huolehtimaan tyttösi syömisistä ja katsot ettei häivy vessaan heti sen jälkeen,syötte molemmat samaan aikaan pöydän ääressä ja teet tytölle selväksi että pöydästä ei nousta ennen kuin lautasmallin mukainen ateria on syöty.Vaa'an piilotat ka hyvään piiloon,kerrot tyttärellesi että jos alkaa menemään koko ajan huonompaan sinun on pakko laittaa hänet hoitoon ja se ei ole mitään leikkiä.Jos mahdollista voisitte pitää joka viikko hetken jolloin katsotte tyttösi painon tai sitten tyttäresi kirjoittaa painon nousuaan ylös itse ja näyttää sinulle,koska en usko että hän haluaa punnita itsensä jos hänen äiti seisoo vieressä.Vahdit ettei hän vesitankkaa ennen punnituksia.Liikuntaa saa harrastaa mutta silloin pitää myös syödä enemmän ja joku 2h lenkki on jo liiottelua.Jos ei mikään auta niin varaat lääkärille tai vastaavalle ajan jotta tyttösesi huomaa sinun olevan tosissasi.
Ja kerrot hänelle että hänen hampaat hapettuu oksentelusta ja ihonsa ja koko terveytensä kärsii.Älä ole myöskään liian ankara koska hänen lukko tilansa vain syvenee ja pitenee jos hänelle ollaan koko ajan rähjäämässä,tiedän oman kokemukseni takia.Pieni varoitus että tyttäresi lukkotilanne voi kestää vuosia tai pahimmassa tapaukessa jopa hänen loppuelämänsä ajan hän voi kokea lievempiä lukko tilanteita.Esim.itselläni kesti semmosen 10vuotta tuo kyseinen lukkoon menemis tilanne ja sen jälkeen alkoi hävitä.
Voimia sinulle ja tyttärellesi
Minä olen 29v äiti ja minulla on 11v tytär Juulia joka on 148cm ja painaa 23kg. Hän on hirveen laiha. Kaverinsa aika saman mittainen on 35kg ja ihan normaali. Juulian pikku veli Noel on 2v ja painaa 9kg. Käymme usein lääkärissä.
Ei kuulu sulle
Hei!
Olen itse ollut "terveiden kirjoissa" 5 vuotta. Omalla kohdallani parantuminen alkoi siitä kun tajusin ja näin mustaa valkoisella, että kuolen koska olen niin aliravittu. Jouduin puoleksi vuodeksi sairaalahoitoon (jossa hoidettiin lähinnä aliravitsemus).
Anoreksia on henkinen sairaus, yritä puhua tyttärellesi mikä häntä ahdistaa (muu kuin paino ja syöminen). Täytyy vain puhua, puhua ja puhua, ehkä myös ammattiauttajan vaihtaminen voisi olla yksi vaihtoehto. Itse kävin monilla eri terapeuteilla sairaalahoitoni jälkeen ja vasta sitten löysin sen kuka auttoi minut paranemaan.
Anoreksiasta ei parane sormia napsauttamalla eikä sillä, että tuputetaan ruokaa väkisin ymmärtämättä toista ollenkaan.