Ehkä tämä on oikea palsta kysyä vähän neuvoa...
Veljelläni on/oli "uusioperhe"; hän alkoi seurustella nyk. mutta pian ex-vaimonsa kanssa, kun tämä oli raskaana toiselle miehelle ja sai sitten pienen pojan. Pojan oma isä ei ole lastaan koskaan "tunnustanut" tai edes tavannut. Pikkumiehestä sitten tavallaan tuli veljenpoika minulle ja pojanpoika vanhemmilleni, vaikka biologista suhdetta ei olekaan. Vuosi myöhemmin he saivat myös yhteisen pojan. Nyt on tulossa ero ja meillä on suuri huoli tästä "esikoisesta", kun hän on meille TODELLA tärkeä ja mamma, pappa ja täti hänelle myös tärkeitä. Tiedämme, että tätä "biologista" poikaa tulemme veljeni yhteydessä toki tapailemaan, mutta miten käy tämän "lainatun" kanssa... Emme haluaisi hänestäkään "erota" tai antaa hänen kasvaa tuntien, että hän on jotenkin "vähempi arvoinen", kuin veljensä... Viisaita ajatuksia vaikeassa tilanteessa?
Veljelläni on/oli "uusioperhe"; hän alkoi seurustella nyk. mutta pian ex-vaimonsa kanssa, kun tämä oli raskaana toiselle miehelle ja sai sitten pienen pojan. Pojan oma isä ei ole lastaan koskaan "tunnustanut" tai edes tavannut. Pikkumiehestä sitten tavallaan tuli veljenpoika minulle ja pojanpoika vanhemmilleni, vaikka biologista suhdetta ei olekaan. Vuosi myöhemmin he saivat myös yhteisen pojan. Nyt on tulossa ero ja meillä on suuri huoli tästä "esikoisesta", kun hän on meille TODELLA tärkeä ja mamma, pappa ja täti hänelle myös tärkeitä. Tiedämme, että tätä "biologista" poikaa tulemme veljeni yhteydessä toki tapailemaan, mutta miten käy tämän "lainatun" kanssa... Emme haluaisi hänestäkään "erota" tai antaa hänen kasvaa tuntien, että hän on jotenkin "vähempi arvoinen", kuin veljensä... Viisaita ajatuksia vaikeassa tilanteessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tuohon oikein muutakaan voi sanoa. Jos on fiksu ihminen, antaa teidän pitää poikaan yhteyttä eronkin jälkeen, jos ei anna, se on hänen oma päätöksensä eikä siihen kukaan voi vaikuttaa.Nämä ero-ym. asiat kun eivät muutenkaan suvulle kuulu,niin hankala tilanne tosiaan! Toivon kyllä todella etteivät välinne ja yhteydenpitonne poikaan katkea kun olette häneen noin kiintyneet!Kuinkas muuten veljesi suhtautuu tähän tilanteeseen? Onko lapsi hänellekin yhtä tärkeä?
Vaikeaahan se on. Veljeni on aina tavallaan huolehtinut tästä vanhemmasta pojasta, mutta on ollut selvästi aistittavissa, että poika ei kuitenkaan ole hänelle niin tärkeä... Erityisesti oman biologisen pojan synnyttyä oli paljon sellaista "sinun poika - minun poika" tyyppistä käyttäytymistä havaittavissa.
Sääliksi käy kyllä tätä vanhinta poikaa, joka suorastaan palvoo veljeäni...
Eihän ero sinällään kuulu suvulle, mutta kyllä se satuttaa sukuakin. Kun on lämmin ja välittävä perhe, jolle kaikki perheenjäsenet (geeneistä viis) ovat aidosti rakkaita ja tärkeitä. Ei yhtään perheenjäsentään voi menettää niin, etteikö se jossakin tuntuisi. Ainakaan minä en haluaisi kuulua sellaiseen perheeseen, joka voisi tuosta noin vain lakata välittämästä.
Olet hyväsydäminen ihminen. Kun olin lapsi, ei noin ajateltu. Minulla oli vihamieliset ja välinpitämättömät välit isäpuoleni ja hänen sukunsa kanssa, vaikka se oli äitinikin vika. Hän ei edes yrittänyt parantaa välejämme tai viedä minua näytille isäpuoleni sukulaisten luo.
Ihan ehdottomasti sinun kannattaa yrittää pitää yhteyttä myös veljesi poikapuoleen. Poika tulee muistamaan sinua lämmöllä aikuisena ja olemaan sinulle (ja suvullesi) ikuisesti kiitollinen.
Veljesi varmaan ymmärtää, että kun pojan biologinen isä ei ole koskaan ollut kuviossa mukana, poika on puoliorpo, joka ei ole lapsen oma vika.
Minustakin tuli kerran "mummipuoli" pienelle tytölle poikani avoliiton kautta, rakastin tätä lasta aivan aidosti, kuin omaa lapsenlastani. Sitten tuli ero ja tytön äiti päätti "kostaa" poikani huonon käytöksen meille kaikille ja kielsi ehdottomasti kaiken yhteydenpidon meidän ja lapsen välillä. Se sattui ja sattuu yhä, kuin olisi oman lapsenlapsensa menettänyt... Ei rakkaus ja menetyksen tuska todellakaan katso biologiaa...
huomasin tässä yhden seikan; ne viestit täällä, jossa "haukutaan" jotakin ihmistä tai asiaa, saavat kasapäin vastauksia ja kannanottoja. Mutta kun sitten löytää tälläisen harvinaisen helmen, jossa joku oikeasti välittää, niin eipä keskustelu käykään aiheesta ´kuumana, eivätkä mielipiteet lentele...
Jos tässä olisi kirjoittanut katkera ex-anoppi, joka olisi haukkunut ex-miniäänsä, niin jo taitasi vastausten määrä olla ihan toinen...
Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle, yhtäkään lasta nykypäivän maailmassa ei voi rakastaa liikaa!