Robotit avuksi

Päätettiin tuon armaan puolisoni kanssa että keväällä hankitaan se ruohonleikkurirobotti. Js joululahjaksi itsellemme pölynimurirobotti. Lapset saavat osallistua hintaan vapaavalintaisella summalla jos haluavat helpolla päästä meille aiottujen lahjojen sijaan; eivät joudu miettimään että mitä kummaa lahjaksi vanhemmille tänä jouluna.
Mulle ihan sama jos euron per nuppi laittavat : D

Mutta, aateltiin "vihertää" kun ei rasiteta luontoa polttomoottorikoneella eikä kiusata naapureita perinteisen leikkurin äänellä. Robottien sähkönkulutus on yllätyävän pientä!
Kumpaakaan ei myöskään kiinnosta pihistää yhteisestä laatuajasta 3-4 tuntia pihan hoitoon ja imurointiin! Johan niitä "kodin yhteisiä töitä" on jo ehditty riittävästi tehdä.
Nähtiin se ruohonleikkurirobotti kesällä yhden kahvilan pihalla töissään ja oli se vaan hiljainen, symppiksen oloinen ja hienosti väisteli pihan kivet ja pysyi rajojen sisällä.

Onko joku jo mainittuja robotteja hankkinut? Kertoisitko kokemuksistasi?
13120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuo on loistava ajatus, varsinkin, jos se on Sinun.
Normaalileikkureissa on keväällä kaikenlaista huoltoa. On öljynvaihtoa, ajettavassa akunvaihtoa. Ja hihnat, ne, ne vasta työläät on vaihtaa.
Ja talven seisonut kapine, suostuuko edes lähtemään käyntiin.
Mieshän tällaisten asioiden kanssa joutuu hikoilemaan.
Mutta robottivehkeet. Tämänikäinen mies voi hyvällä omallatunnolla olla H-moilasena, ei ymmärrä yhtään mitään.
Kaikki voi jättää muiden(lue Sinun) huoleksi.

Ei tämä vastaus paljon lämmitä, kun ei ole tarkoitus robotti-imuria, sen kummemmin ku leikkuriakaan tarkoitus hankkia.
Sama ajettava leikkuri on ollut 24 vuotta. Ensi keväänä on akunvaihto ja solenoidinvaihto.
Tänään kysyin uutta imuria, Hinta oli kakspuolsataa. Entinen kärsi lattianhionnassa.

Äänestä

Liisaa lammas ja palkkaa siivooja.

Ei mahdu robotti-imuri. Vaatii isot ja avarat tilat, että mahtuu pyörimään.

Eikä onnistu robottiruohonleikkurikaan, liian möykkelikköinen piha.

Mä otin, ajat sitten oikein valokuvankin robottiruohonleikkurista. Mun mielestä se oli hauska kampe. Silppusi kokoajan ja kuleskeli paikasta toiseen aurinkoenergialla. Niissä ne pari ongelmaa, pitää olla sileäpiha j suht lyhyt nurmikko. Lisäksi auringon pitää paistaa riittävästi.

Noin perusideana ihan OK. Eikä tollaset härpäkkeet enää maksa samaa, kuin jokin avaruusalus, aika yksinkertaisia vehkeitä.

=DW=

Äänestä
  • Kai pitää olla jonkinmoinen rajaus pihalla, harvoin aitakaan on maahan asti, jottei vehje jatka matkaansa koko kujalaisten pihoille?

    Äänestä

  • Lampaat kakkii myös enkä halua nurmikon haisevan :D

    Mun ystävättäreni sairastui vuosia sitten MS-tautiin ja joutui pyörätuoliin, asuu pienessä asunnossa ja osti nyt imurirobotin, kehui että hyvä on. Eli ilmeisesti niitä on erikokoisia, sullekin hyvä =DW=

    Äänestä

... ainakin tuo robotti ruohonleikkuri. Meillä ollut käytössä 5 v. Toimiva laite.

Äänestä
  • Pitänee hankkia tuollainen ruohonleikkurirobotti, kunhan tuo vuonna 1985 hankittu Eka-klipperi laukeaa. Hyvin on siinä Briggs&Stratton rutkuttanut, öljyä ei ole vaihdettu eikä lisätty kertaakaan, eikä tulppaa vaihdettu muusta huollosta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Porakorven Akseli kirjoitti:

    Pitänee hankkia tuollainen ruohonleikkurirobotti, kunhan tuo vuonna 1985 hankittu Eka-klipperi laukeaa. Hyvin on siinä Briggs&Stratton rutkuttanut, öljyä ei ole vaihdettu eikä lisätty kertaakaan, eikä tulppaa vaihdettu muusta huollosta puhumattakaan.

    Briggs&Stratton

    Ne kai on tavallaan ikiliikkujia. Toimivia moottoreita jokapaikka täynnä, muut osat leikkureista menneet romuksi. Vähintään ruostuneet , rattaat tippuneet jne.

    Mutta en oikein usko tuota huoltamattomuutta. Ei tarvi olla isokaan piha, että öljyt ei mene mustiksi ja tulppa kulu loppuun, kesässä. Mulla ois parikin Briggs&Strattonin moottoria, hyvässä kunnossa. Ite leikkureilla ei tee kerrassaan mitään enää.

    Leikkurille kertyy muuten hyvin vähän käyttötunteja vuodessa.

    =DW=

    Äänestä

  • Porakorven Akseli kirjoitti:

    Pitänee hankkia tuollainen ruohonleikkurirobotti, kunhan tuo vuonna 1985 hankittu Eka-klipperi laukeaa. Hyvin on siinä Briggs&Stratton rutkuttanut, öljyä ei ole vaihdettu eikä lisätty kertaakaan, eikä tulppaa vaihdettu muusta huollosta puhumattakaan.

    Akseli, mä pääsen paremmaksi, mun ruohonleikkuri on vuoden 1968 Honda, se on kyl tosin huollettu. Taidan leipoa sille kakun kun täyttää 50v.

    Äänestä

Luin juuri vähän aikaa sitten lehtiartikkelin Lenita Airistosta, missä hän kysyi että mihin säästää ittensä? Miksi elämän pitää muuttua aina vaan helpommaksi?

Niin ettäjotta, mihin sä ja miehesi säästätte itseänne? ;))

Äänestä
  • Itsensä säästäminen? Hassu ajatus Lenitalta, joka muutoin puhuu painavaa asiaa joskin omalla tavallaan,
    No, ei tullu moinen mieleen, pikemminkin niin että aiemmista, ja yhä olemassaolevista (palkkatyö), rasitteista kevennetään.

    Äänestä

  • Alter egoni kirjoitti:

    Itsensä säästäminen? Hassu ajatus Lenitalta, joka muutoin puhuu painavaa asiaa joskin omalla tavallaan,
    No, ei tullu moinen mieleen, pikemminkin niin että aiemmista, ja yhä olemassaolevista (palkkatyö), rasitteista kevennetään.

    Ehkä mä esitin asian vähän huonosti ja liian lyhyesti.

    Lenita siis ihmetteli että mihin ihminen säästää itsensä kun kaikki pitää olla aina vaan helpompaa, kaiken pitää sujua ilman vaivaa. Hän kyseenalaisti sen, että mitä varten?

    Minuun se kolahti. Jos liikkuu, kunto nousee. Joten miksi hävittää arkiliikunnan? Jotta on aikaa mennä kuntosalille? Mutta, jos siihen lisää vielä sen puolen, että kun ihminen tekee jotain, siitä tulee myös mielihyvää... esim. ikkunanpesu on suoraan sanottuna pyllystä. Mutta onhan siinä liikuntaa, ja lisäksi se, että joka kerta kun katsot ikkunasta ulos jonka olet vaivalla pessyt, tulee ylpeä ja hieno fiilis. Ainakin mulle tulee.

    Ihminen haluaa helpon elämän, mutta onko helppo elämä hyväksi ihmiselle?

    Äänestä

  • hmpf kirjoitti:

    Ai sitä se meinas, jaha.
    Noiden liikunnallinen arvo on niin vähäinen että mieluimmin sitä lähtee reippaalle lenkille puolisonsa kanssa kuin haistelee ulkona pakokaasuja, kuuntelee muutaman tunnin kestoista äänisaastetta tai hengittää imuroinnista aiheutuvaa pölyä. Joo, rupeankin sanomaan että säästämme itsemme noiden kotitöiden haitoilta lenkkeilyyn ollaksemme joskus vireitä vanhuksia emmekä toivottavasti sen ansiosta tarvinne yhteiskunnan apua piiiiiiiiiitkään aikaan. I hope :D

    Mukavaahan se on tulla reippalta hölkkälenkiltä kun on pyykit pestynä (pyykkikone), tiskit tikattuna (tiskikone) ja lattiat imuroituina (robotti-imuri)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alter egoni kirjoitti:

Päätettiin tuon armaan puolisoni kanssa että keväällä hankitaan se ruohonleikkurirobotti. Js joululahjaksi itsellemme pölynimurirobotti. Lapset saavat osallistua hintaan vapaavalintaisella summalla jos haluavat helpolla päästä meille aiottujen lahjojen sijaan; eivät joudu miettimään että mitä kummaa lahjaksi vanhemmille tänä jouluna.
Mulle ihan sama jos euron per nuppi laittavat : D

Mutta, aateltiin "vihertää" kun ei rasiteta luontoa polttomoottorikoneella eikä kiusata naapureita perinteisen leikkurin äänellä. Robottien sähkönkulutus on yllätyävän pientä!
Kumpaakaan ei myöskään kiinnosta pihistää yhteisestä laatuajasta 3-4 tuntia pihan hoitoon ja imurointiin! Johan niitä "kodin yhteisiä töitä" on jo ehditty riittävästi tehdä.
Nähtiin se ruohonleikkurirobotti kesällä yhden kahvilan pihalla töissään ja oli se vaan hiljainen, symppiksen oloinen ja hienosti väisteli pihan kivet ja pysyi rajojen sisällä.

Onko joku jo mainittuja robotteja hankkinut? Kertoisitko kokemuksistasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu