Bangkok odottelee tulvia

uimarinaimari

Viikon päästä ,noin 15.10,taas Bangkokissa tulvat.Tosin ei yhtä massiiviset kuin pari vuotta sitten,mutta kuitenkin paikoin voi joutua uiden tai paatilla liikkumaan.

31

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parempi ennustaja
    • Thaimaan tallaaja

      Pohjoisempana ollut isoja tulvia, saa nähdä, minne laskevat, pääsevätkö Bkk:n suuntaan?

    • bkk-poika

      Nimenomaan pohjoisen ja koillisen tulvat laskevat vetensä mereen Bangkokin läpi.On siellä muutama pato välillä,mutta ne alkaa olla jo täysiä ja osa on jo tullut yli.Pohjoisen vedet on Bkk:ssa noin parissa viikossa.
      On myös huomioitava,että Bangkok on osittain jo nykyiselläänkin merenpinnan alapuolella ja nyt vaan katsellaan miten lasku-ja nousuvedet sattuvat yhteen tulvahuippujen kanssa.Mereltä tuleva nousuvesi on jopa yli 3 metriä korkeaa ja se pukkaa vettä Bangkokiin .
      Bangkok vajoo useita senttejä joka vuosi ja sen kohtalo onkin hukkua veteen lähimpinä vuosikymmeninä.

    • kaikki kunnossa

      on eräillä aivan ihme huolet? Ei edes muutama vuosi sitten ollut turistille mitään haittaa tulvista eikä ole nytkään. Joka kevät on myös Suomessa tulvia ja outoa ettei ne jo huoleta myös...voi voi.

    • bkk-poika

      Se on hyvä,että siellä ala-tölöviällä ei Thaimaan tulvat haittaa.Täällä bkk:ssa on kuule eri jutut.Muistahan illalla muurikki lypsää,mutta älä huku muurikin paskaan

      • köyhän huvitus

        Et takuulla ole missään Bangkokissa ja saati että tulvista olisi mitään haittaa turisteille. Kyllä sinä tänne kirjoittelet jostain Jakomäen vuokrayksiöstä ja saat kiksin kun voit kuvitella olevasti jossain BK tulvan keskellä.


    • Thaimaan tallaaja

      Tuolla toisen kodin maisemissa on hiljan ollut tämännäköistä:
      https://www.facebook.com/home.php#!/photo.php?fbid=478383035592938&set=a.478383025592939.1073741915.257321457699098&type=1&theater

      Ne jotka pääsevät facebookiin ainakin näkevät kuvat. Tallaajallekin olisi melkoinen haitta, mikäli siellä olisin ollut tulvahuipun aikaan.
      Kuten edellä kerrottiin, niin bangkokiin päin vedet menossa, mutta kuten sanoin aiemmin, pääsevätkö Bangkokiin asti?

    • Näin Thaimaassa

      Tämän aamun uutisissa tulva oli Prachin Burin kohdilla tulossa.Noin metrin verran vettä kaduilla.Tiet sortuu ,kuorma-autoja oli kyljellään tien varsilla.
      Aika lähellä Bangkokia,jo.

    • Näin Thaimaassa

      Prachin Burissa vesi noussut lisää,vene alkaa olla oikea kulkuneuvo.Uutis ankkurikin oli paikalla helikopteri kyydillä hetki sitten.

      • Thaimaan tallaaja

        Niin tuo Prachin Burihan on jo Bangkokin aluetta. Hyvin alavaa seutua ja ei ihme, jos tulva sinne ekana ehtii.


    • Näin Thaimaassa

      Hetki sitten näyttivät uutisissa kun ruokaa jakelivat veneistä,tyypillisissä taloissa on se pientaloissa on se toka kerros,sieltä ihmiset otti vastaan ruoka apua..Yksi iso silta on ajo kelvoton.Maat karanneet ja asfaltit rannasta Silta on kyllä ehjän näköinen.muttei sille pääse kuin lentämällä.

    • jonnin joutavaa

      haokottaa nämä jutut ja mitä tuolla on tekemistä jos menossa lomalle Thaimaahan..ei yhtään mitään.

    • Jos joku on menossa Bangkokiin ehkä kiinnostaakin,

      • nyt saisi loppua

        ei siellä Bangkokin keskusta alueella ole mitään tulvia jos sitä tarkoitat. eikä edes lentokentällä joka oli v. 2011 autojen säilytyspaikka maaseuden tulvien ihmisille.
        Lopettakaa saivartelu ja Bangkokissa ei ole vettä kuin hanassa.


    • bkk-boy

      Patayan holisti siellä taas tietäväisenä.
      Mm keskellä Bangkokia oleva
      Don Muangin lentokenttä, joka palvelee lähinnä kotimaan lentoliikennettä oli suljettuna tulvan vuoksi monta kuukautta.

      • odotellaan

        en ole ko lentokenttää tarvinnut enkä tarvitse...oliko vielä muuta mistä pitäisi olla huolissaan....pääkenttä riittä minulle ja se toimii.....eikä tuo Don Muangin kenttä ollut kyllä montaa kuukautta suljettuna.. sekin oli emävale.


      • bkk-boy
        odotellaan kirjoitti:

        en ole ko lentokenttää tarvinnut enkä tarvitse...oliko vielä muuta mistä pitäisi olla huolissaan....pääkenttä riittä minulle ja se toimii.....eikä tuo Don Muangin kenttä ollut kyllä montaa kuukautta suljettuna.. sekin oli emävale.

        Pekalla on tainnu olla muisti pois kuukausia,sillä
        Don Muang Airport oli kiinni tulvan vuoksi 26.10.2011 -
        6 maaliskuuta 2012
        eli reilut neljä kuukautta


    • Bangkokin asiat vrmaankin näkee parhaiten Pattayan räkälän nurkasta.Varsinkin 10 kaljan jälkeen,asia on todella hallussa.

      • voi voi

        väitätkö oikeasti että teilä on joku ongelma Bangkokissa? Kerro ihmeessä mikä on pielessä...tulva se ei ainakaan ole. Varmaan hankalaa Jakomäestä käsin se selvittää mutta yritä niin nauretaan sitten.


    • astrid l

      Aika ankarasti lyötte, veli-hyvät, toisianne sanansäilällä.
      Tätäkin keskustelua vilkaistuani suurin osa teistä ei Thaimaassa ole käynykkään saatikka Jakomäessä, voi hyvä vittu miten mielivikaisia juttuja...
      Tätä se netti teetättää kun mielenterveyspotilaat lääkkeitten ottamisen välissä istuvat nenä kiinni netissä.
      Huolena Thaimaan tulvat!!
      Ei ihme,että yöunet on vähissä ja lääkelaskut kasvavat.

      • santtu1975

        Kirjoitan tätä viestiä juuri Bangkokin keskustassa sijaitsevassa hotellissa ja pakko sanoa ettei täällä mitään tulvia näy, eikä edes paikallinen televisio niistä uutisoi.
        Toista oli juuri kaksi vuotta sitten, kun olin täällä samaan aikaan ja tulvat olivat silloin juuri leviämässä pohjoisemmasta Bangkokiin. Silloin niistä oli juttua kaikilla paikallisilla kanavilla, nyt muutamia yksittäisiä uutiskuvia nousseesta vedestä, mutta tämä tosiaan selkeästi Bangkokia pohjoisemmassa.
        Tämänvuotiset tulvat ovat jäämässä selkeästi vähäisemmiksi kuin kahden vuoden takaiset suurtulvat.


    • bkk-boy
    • Joka uutisissa on kuvaa Prachin Burin tulvasta.Kumma jos ei Bangkokin Hotellin Televisiosta näy.# kanavan uutisankkuri on joka aamu paikan päällä ja pitkä raportti joka kerta.Tosin näyttää laskevan jo veden pinta enää n.50 cm kaduilla.

      • kyrpälate

        Rauhoitu mahasarakham en ymmärrä. Onko sinulla vesikauhu?


    • Ei ole vesikauhua.Eikä tulva varmaankaan Bangkokin cityyn tule.Mutta joku väittää,ettei näy uutisissa täällä.Uutisissa on tulva raportteja kyllästymiseen asti joka päivä.Tänään jahtasivat Krokotiilia tulva alueella.
      Jos joku ei näe uutisissa Tulvajuttuja.Hän katselee niitä Jossain muualla kuin Thaimaassa.
      Tulva alueilla asuu 3,5 miljoonaa ihmistä.200 koulua on kärsinyt tulvista 400 temppeliä.vajaa 100 valtion virastoa..ym..ym.
      Tosiasiat tosiasioina.Itse asun thaimaassa,en ole turisti,-Ja joka aamukahvin aikaan katselen uutisia.Ja alkaa jo tympiä.kun on koko ajan vain tulvia ruudussa.

    • Sateli muutaman päivän yhtä mittaa.Ja vesi nousee taas Brschin Burissa.
      Mutta uutisissa on nyt mielenkiintoisia pätkiä.Joka aamu jahtaavat miehissä Krokotiilejä.Helppoa ruokaa tulee tulvavesien mukana,joten Krokot on tulleet kaupunkiin.
      Ihan hyviä metsästys filmejä aamu kahvin aikaan.

      • kyrpälate

        Niin 2011 tulvan aikaan pyydystivät yhdellä alueella krokotiilejä mutta ei kylläkään läheskään kaikkia itselleen ruuaksi.
        Möivät niitä eteenpäin takaisin esim. krokotiilifarmeille joista olivat päässeet karkuteille.
        Money makes the world go round.


    • 28x...

      Olen varma että söivät itse krokot. Farmit niistä nyt mitään maksa kun niitä on siellä ainaskin 10 000, eivät pysty niitä edes lukua pitämään. Oli se muutoin kiva uutinen aikoinaan kun krokoja uiskentelee Bangkokissa... Aikamoinen kylä!

      • kyrpälate

        Olin ite viemässä yhtä krokotiilia farmille. Saimme 1000 bht kiinniottopalkkiona. Sinnehän tuo kroko pistettiin aitaukseen "tiilenpäitä" lukemaan. Ei ainakaan elävältä syöneet siinä meidän silmien alla. Tai odottivatko sitten useampia krokoja samaan soppaan kun kyseessä oli vain kaksimetrinen poikanen.
        Ja tämä tarina on tosi!


      • 28x...
        kyrpälate kirjoitti:

        Olin ite viemässä yhtä krokotiilia farmille. Saimme 1000 bht kiinniottopalkkiona. Sinnehän tuo kroko pistettiin aitaukseen "tiilenpäitä" lukemaan. Ei ainakaan elävältä syöneet siinä meidän silmien alla. Tai odottivatko sitten useampia krokoja samaan soppaan kun kyseessä oli vain kaksimetrinen poikanen.
        Ja tämä tarina on tosi!

        Uskon asian kun sen kerran sanot hra kyrpälate.
        Tulee vain mieleen että kroko ui nyt väärien herrojen pyydykseen. Oikeissa käsissä jo pelkkä krokon nahkan hinta olisi ollut kymppitonni tai jotain...
        En kyllä edes tiedä onko krokon liha edes syötävää....

        Krokofarmeilla olen käynyt niihin useasti tutustumassa. Siellähän saa niitä luvan kanssa kiusata. Bambu- vavan varteen pistetty haiseva kananraato on houkutin joka saa täysikasvuisten altaassa kuhinaa aikaiseksi. Itse saa seisoa turvassa sillalla tai laiturilla.
        Narun päässä heiluva kana kyllä aika äkkiä hotkaistaan vaikka kuinka yrittäisi...
        Hinta kalastukselle oli muistaakseni jotain viisikymmppiä- satasen ? / kana.

        Joskus aikoinaan turistit saivat krokonäytöksen lopussa istua ison krokon päällä
        ja sitten otettiin valokuvia. Touhu on nyttemmin loppunut. Olisikohan joku kroko herännyt silmätipoistaan ja hotkaissut jonkun japanilaisturistin koiven poskeensa? Kivoja otuksia kaiken kaikkiaan...


      • kyrpälate
        28x... kirjoitti:

        Uskon asian kun sen kerran sanot hra kyrpälate.
        Tulee vain mieleen että kroko ui nyt väärien herrojen pyydykseen. Oikeissa käsissä jo pelkkä krokon nahkan hinta olisi ollut kymppitonni tai jotain...
        En kyllä edes tiedä onko krokon liha edes syötävää....

        Krokofarmeilla olen käynyt niihin useasti tutustumassa. Siellähän saa niitä luvan kanssa kiusata. Bambu- vavan varteen pistetty haiseva kananraato on houkutin joka saa täysikasvuisten altaassa kuhinaa aikaiseksi. Itse saa seisoa turvassa sillalla tai laiturilla.
        Narun päässä heiluva kana kyllä aika äkkiä hotkaistaan vaikka kuinka yrittäisi...
        Hinta kalastukselle oli muistaakseni jotain viisikymmppiä- satasen ? / kana.

        Joskus aikoinaan turistit saivat krokonäytöksen lopussa istua ison krokon päällä
        ja sitten otettiin valokuvia. Touhu on nyttemmin loppunut. Olisikohan joku kroko herännyt silmätipoistaan ja hotkaissut jonkun japanilaisturistin koiven poskeensa? Kivoja otuksia kaiken kaikkiaan...

        Ja päätän kaiken rienaamisen ja paskanjauhannan suoli24-sivustolla osaltani tähän.

        28Xoikeesti hyvät jatkot ja syksyt.
        Olet oikeasti verbaalikko ja sanankäytön mestari.
        Sinussa on ripaus Arto Paasilinnaa, Heikki Turusta ja Jari Tervoa yhdistettynä Pahkasikamaiseen poikaviikari-huumoriin.

        Rauhaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5411
    2. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      49
      2237
    3. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      60
      2236
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1049
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1004
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      880
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      3
      833
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      763
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      751
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      27
      736
    Aihe