arvaamattomampi kuin Lehmanin konkurssi.
Yhdysvaltain liittovaltion törmääminen velkakattoon voisi aiheuttaa maailmantaloudessa ennennäkemättömiä vaikutuksia, uskoo maailman suurimman joukkolainasijoittajan toimitusjohtaja.
Yhdysvaltain liittovaltion maksuhäiriö olisi maailmantalouden kannalta seurauksiltaan arvaamattomampi kuin Lehman Brothersin kaatuminen, arvioi maailman suurimman joukkolainasijoittajan Pacific Investment Managementin (Pimco) toimitusjohtaja Mohamed El-Erian.
-Ei ole epäilystäkään siitä, että ellemme pysty nostamaan velkakattoa ja jos joudumme laistamaan velanmaksusta, maailma painuu taantumaan. Ironista on, että kyse ei ole kyvystämme maksaa, kyse on halustamme maksaa. Pelaamme venäläistä rulettia panoksena paitsi oma asemamme myös koko maailmantalous, El-Erian sanoo.
Tämä kaikki on ollut palstalla tiedossa joten ei hätää mitään kun osasi varautua maailman talouden harmageddoniin.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/10/08/usan-maksuhairio-arvaamattomampi-kuin-lehmanin-konkurssi/201313993/12
Yhdysvaltain liittovaltion törmääminen velkakattoon voisi aiheuttaa maailmantaloudessa ennennäkemättömiä vaikutuksia, uskoo maailman suurimman joukkolainasijoittajan toimitusjohtaja.
Yhdysvaltain liittovaltion maksuhäiriö olisi maailmantalouden kannalta seurauksiltaan arvaamattomampi kuin Lehman Brothersin kaatuminen, arvioi maailman suurimman joukkolainasijoittajan Pacific Investment Managementin (Pimco) toimitusjohtaja Mohamed El-Erian.
-Ei ole epäilystäkään siitä, että ellemme pysty nostamaan velkakattoa ja jos joudumme laistamaan velanmaksusta, maailma painuu taantumaan. Ironista on, että kyse ei ole kyvystämme maksaa, kyse on halustamme maksaa. Pelaamme venäläistä rulettia panoksena paitsi oma asemamme myös koko maailmantalous, El-Erian sanoo.
Tämä kaikki on ollut palstalla tiedossa joten ei hätää mitään kun osasi varautua maailman talouden harmageddoniin.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/10/08/usan-maksuhairio-arvaamattomampi-kuin-lehmanin-konkurssi/201313993/12
Vastaukset 34
Vanhimmat
Yhdysvaltain velkasotku voi laukaista paniikin.
Yhdysvaltain poliittinen pattitilanne uhkaa lähipäivinä kärjistyä kriisiksi, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset koko maailmassa.
Maan velka lähestyy velkakattoa eli lakisääteistä rajaa, jonka jälkeen valtio ei voi kasvattaa velan määrää.
Maksujen hoitamisessa tulisi nopeasti ongelmia. Yhdysvallat todennäköisesti hoitaisi aluksi ainakin tärkeimpiä maksujaan, kuten velkojen korkokustannuksia.
Vaihtoehto olisi leikata äkkiä ja rajusti valtion menoja. Se taas tekisi talouskasvuun heti ammottavan aukon.
Asiantuntijat eivät ole yksimielisiä siitä, syntyykö sopu ajoissa. Yleisemmin pidetään todennäköisenä, että ainakin väliaikainen ratkaisu on pakko saada aikaan.
Kriisin pitkittyessä seuraukset olisivat arvaamattomat. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on varoittanut, että velkakaton nostamatta jättämisen seuraukset voisivat olla maailmanlaajuiset.
Iso muutos taloudellisessä käyttäytymisessä: perheet ympäri maailmaa hamstraavat nyt rahaa.
Maailmanlaajuisen finanssikriisin puhkeamisesta on kulunut nyt kuusi vuotta, ja se näyttää edelleen vaikuttavan kotitalouksien kulutustottumuksiin, kertoo uutistoimisto AP:n analyysi.
Analyysissa on tarkasteltu kotitalouksia maailman kymmenessä suurimmassa talousmahdissa. Mukana ovat siis Yhdysvallat, Kiina, Japani, Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Brasilia, Venäjä, Italia sekä Intia. Analyysissa selvitettiin perheiden rahankäyttöä viitenä vuotena ennen talouskriisin puhkeamista ja sen jälkeisinä vuosina vuoden 2012 loppuun saakka.
Analyysissa selvisi, että perheet käyttävät rahaa varovaisesti: osakkeista on vedetty rahaa miljardien Yhdysvaltain dollarien edestä, lainanotto on vähentynyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja rahaa on talletettu esimerkiksi säästötileille, joiden alhaiset korot eivät pysy inflaation matkassa.
Talouskriisin myötä ihmiset ovat alkaneet hamstrata käteistä. Sen määrä lisääntyi kriisin ensimmäisten vuosien aikana 15 prosentilla kuudessa suurimmassa kehittyneessä taloudessa.
Maailmanlaajuinen kulutus kasvoi 1,6 prosenttia vuodessa kriisin puhkeamisen jälkeisinä vuosina. Tämä on noin puolet siitä, mitä kulutuksen kasvu oli sitä ennen. Kuluttajien rahankäytöllä on valtava merkitys maailmantalouteen, sillä se kattaa yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Luottamuksen tuhoaminen ei vaadi paljoa, mutta sen rakentaminen uudelleen vaatii valtavasti, muistuttaa Amsterdamissa päämajaansa pitävän ING-pankin vanhempi ekonomi Ian Bright. Hän kertoo AP:lle, että kotitalouksien riskinottohalu on jämähtänyt nollaan.
Velan vältteleminen ja pienempi kulutus ovat hyvä asia yhdelle perheelle, mutta kun samalla tavalla toimivat sadat miljardit muutkin kotitaloudet, maailmantaloudelle tilanne on tuskallinen.
Hidas talouskasvu tarkoittaa sitä, että palkat Yhdysvalloissa nousevat hitaasti ja Eurooppa joutuu vielä pitkään kituuttelemaan ennätystyöttömyytensä kanssa. Se, että yhä useampi kiinalainen, brasilialainen ja intialainen keskiluokkaistuisi, on tällä hetkellä epätodennäköistä.
Monesti syy säästämisen taustalla on täysin ymmärrettävä. Kun työttömyys on korkealla, rahaa kuluttavia ihmisiä on vähemmän. Moni uuden työpaikan saanut tienaa aiempaa vähemmän tai työskentelee vain osa-aikaisesti.
Taantuma sais jatkua kauan niin saa rillutella halvoilla koroilla.
Mikäli työttömyys pitkittyy niin ei halvoilla koroillakaan ole merkitystä....
Onhan tuo moneen kertaan todettu tosiasia, että impperialisti on fiskaalisessa KONKURSSISSA, josta EI nousta !!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10105330
Ilmeisesti on ollut asiantuntija asialla, kun on ennustanut tasan naulankantaan.
Huolestuttava ilmiö Suomessa: ”Ensimmäinen kerta sitten 90-luvun laman”
Suomalaisten palkansaajien ostovoima huomioituna velan määrän muutoksella on kääntymässä kuluvana vuonna negatiiviseksi. Tämä olisi ensimmäinen kerta sitten 90-luvun laman.
http://www.uusisuomi.fi/raha/63027-huolestuttava-ilmio-suomessa-ensimmainen-kerta-sitten-90-luvun-laman
Siinä on kyse raha/pankki-verottamis- ja finanssipolitiikkasysteemistä missä velka on rahaa, ja tämän kanssa on ajauduttu tilanteeseen missä julkisen velan määrä on kasvanut tolkuttomuuksiin. Veroja ei ole niin kerätty vaan budjettteja kalliine sotaoperaatioineen on rahoitettu paljolti vaan velalla. Tämä julkinen velka on lähtenyt kasvuun erityisesti 70-luvun alusta kun silloin viimeinenkin jenkkitaalan kytkös kultaan poistettiin(Jenkkitaalan arvo on kuitenkin kestänyt suht. hyvin tästä valtavasta velkarahalla paisuttamisesta huolimatta siksikin kun se toimii maailmalla reservivaluuttana, nyttemmin vain Clintonin kausi oli sellainen jolloin julkinen velka ei paljon kasvanut) Ja kun tästä velasta maksetaan myös korkoja niin yhä suurempia velkoja pitää ottaa jotta sitä kautta mitään uutta nettorahaa olisi budjeiongelmien ratkaisuun saatavissa.
Tämän valtavan velan pois maksaminen ei olisi edes teoreettisesti mahdollista siksi kun tästä velasta siis maksetaan myös korkoja, ja näitä korkoja ei ole missään bittikirjoissa velkarahaksi merkittynä, niinkuin itse lainat ovat velkarahoina jossain kirjattuina ja kierrossa. Ja muutenkin tämän velan lyhentäinen merkitsisi siis liikkeellä olevan rahan määrän laskua ja deflaatiota taantumineen ja konkursseineen.
Sitten on yksityisen puolen velat tai velkaraha pankeista sekin jokseenkin tappiinsa paisutettu, ja nähtävsti joissain rahalaitoksissa huijaamallakin yli reservivaatimusten paisutettu. Siis paisutettu sillä osittaisreserviperiaatteella, missä velkarahan määrä kasvaa reserveihin nähden moninkertaiseksi(maksimissaan geometrisen sarjan raja-arvoon, ja asetetun reservivaatimuksen pohjalta) jos vaan sopivaa kysyntää pankit lainoilleen katsovat olevan, niinkuin ne tapaavat katsoa nousukaudella.
On siinä ongelma. Jos leikkaat julkisia menoja niin myös yksityisen puolen velkaraha lähtee laskuun, kun pankeilla ei silloin enää ole niin laina-asiakkaita. Silloin siis jo myöennettyjen lainojen lyhennykset vaan virtaavat pankkeihin eikä uusia lainoja liiemmin myönnetä eikä niille edes kysyntää ole lamahengessä. Tämä vääjäämättä merkitsisi deflaatioon ajautumista ja ralitalouden taantumista ja konkursseja.
Kyllä tämän systeemin kasassa voi pitää kasvattamalla julkista velkaa kohtuudella ja pitämällä pankit tiukasti otteessa niin että eivät myönnä lainoja yli määrättyjen reservivaatimusten.
Siis lähtökohtaisesti kun käytössä oleva raha on vain pelkkiä numeroja niin ei niistä numeroista suinkaan mitään katastrofia tarvitse seurata realitalouteen jos asiat vaan sopivasti ostaan ja onnistutaan hoitamaan niinkuin ainakin minä uskon jenkkienkin pystyvän.
Se näyttää pahalta kun tässä Kiina ja muutkin nousevat maat ovat kaapanneet niin suuren osan realitaloudesta tai siis tavarantuotannosta. Mutta ongelmia tulisi Kiinallekkin jos ei länsi, jenkit, eurooppa y.m. enää pystyisi ostamaan heidän tuottamiaan tavaroita entiseen malliin, ja kyllä nämä asiat Kiinalaisten tiedossa varmasti on. Sanoihan se yksi Kiinalaispolitikkokin siinä yhteydessä kun Kiinaa Euroopan velkaongelman merkittäväksi ratkaisijaksi ehdotettiin, että emme pysty ostamaan Eurooppaa eikä meillä ole sellaiseen mitään halujakaan.
Mutta olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, että kyllä se siitä taas lähtee ongelmat ratkeamaan ja talouskin uuteen nousuun. Tuskin tätä raha/pankki-syteemiä finanssi/verotuspolitiikkoineen perusteiltaan tullaan muuttamaankaan ainakaan missään lähitulevaisuudessa vielä, korjauksia vaan vähän tehdään. Toki monien mielestä(kuten esim. minunkin) tämän nykyisen systeemin tilalle olis paljon parempia, mutta sellaisten sisäänajo olisi liian suuri operaatio(varmasti tulisi siinä myös paljon ansiottaan häviäjiä ja voittajia), poliittisesti ja kulttuurisestikkin varsin suuria riskejä siihen liittyisi.
Hyvä kirjoitus.
"On siinä ongelma. Jos leikkaat julkisia menoja niin myös yksityisen puolen velkaraha lähtee laskuun, kun pankeilla ei silloin enää ole niin laina-asiakkaita. Silloin siis jo myöennettyjen lainojen lyhennykset vaan virtaavat pankkeihin eikä uusia lainoja liiemmin myönnetä eikä niille edes kysyntää ole lamahengessä. "
Miten kauan velkaantuminen (siis valtioiden) voi jatkua?
100 vai 1000 vuotta?
Teoriassa ikuisesti, kunhan korot maksaa mutta jotenkin en jaksa uskoa siihen.
Jossainvaiheessa joku uusi mahti (Kiina tms.) laukaisee rahoituskriisin jollain toimella, esim. vaatimalla lainoja maksuun nopeammin tms. ja siitä seuraa maailmantalouden romahtaminen ja/tai WW3
Annetaanko silloin kaikki lainat anteeksi? onko rahaa enää edes käsitteenä silloin vai maksetaanko pikkuostokset vaikkapa vitamiinipillereillä 100vuoden päästä?
Ja kaikkein olennaisin kysymys: Keksiikö tiedemiehet vaihtoehdon asumiselle?
Miksi kiinalaiset lähtisivät vaatimaan jenkeiltä nopeammassa tahdissa velan takaisin maksua. Heille on edullisempaa tämä tilanne missä jenkit ovat heille velkaa, ja ennen kaikkea tässä se että saavat tavaraa jenkkeihinkin ja Eurooppaan myytyä ja teollisuutta ja teknologiaa itselleen. Kiinaa on vaadittu revalvoimaan oman valuuttansa jenkkitaalaankin nähden, mutta se ei sitä tee.
Periaatteessahan jenkit voisivat dollareissaan olevan velkansa mksaa kiinalle vaikka trukilla laivalastillisen setelinippuja sinne lähettämällä, mutta mitä kiinalaiset niillä tekisivät muuta kuin jätepaperiin.
Laitan tähän vielä tuon osittaisreservipankkiperiaatteella rahan määrän paisumisen, kun sen joskus pakersin ja se on minulla faileissani. Tämä siksi kun jotkut väittävät pankkien voivan luoda vaikka miten paljon uutta velkarhaa. Ei ne tämän systeemin puitteissa voi luoda uutta velkarahaa enmpää kuin mitä reservivaatimukset periksi antavat. Eivät voi elleivät lähde jotenkin huijaamaan tai jos ei pankkivalvonta ole tehtäviensä tasalla.
Ajatellaan tässä siis koko pankkisektoria. Jos sinne jostain pöllähtää rahasumma U, joko yhteen pankkiin tai useampaan jakautuen, niin tästä nämä pankit voivat uloslainata noin 90% eli 0,9*U (Tämä näin siis siksi kun pankit kokemuksen pohjalta tietävät, että ihmiset eivät tätä enempää ryntää tilejään pankista tyhjentämään.Tietenkin myös pankkivalvonta voi asettaa muitakin tästä vähän poikkeavia reservivaatimuksia)
Kun sitten tämä 0,9*U lähtee lainoina liikkeelle niin se jää tai päätyy tavalla tai toisella muiden tileille pankkeihin talletuksina, mistä taas voidaan uloslainata 90% eli tällä kertaa 0,9*(0,9*U) tai 0,9^2*U.
Seuraavalla kierroksella voidaan uloslainata 0,9*0,9*0,9*U eli 0,9^3*U. Ja kierrokset siis jatkuvat samalla tavalla loputtomiin.
Koulujen matematiikan kirjoistakin tuttu Geometrinen sarja menee näin
S(n) = 1 + r + r^2 + r^3 .....+r^(n-1)+ r^n
Kertomalla tämän yhtälön molemmat puolet r:llä saadaan toinen yhtälö
r*S(n) = r + r^2 + r^3 + r^4.....+r^n + r^(n+1)
Vähentämällä tämä toinen yhtälö edellisestä saadaan kolmas yhtälö
S(n)-r*S(n) = 1 - r^(n+1) eli (1-r)*S(n) = 1- r^(n+1) mistä
S(n) = (1-r^(n+1))/(1-r)
calculuksen raja-arvoihin perehtymättömällekkin se lie selvä asia, että jos tässä n kasvaa loputtomiin niin r^(n+1) lähestyy nollaa silloin jos r on pienempi kuin 1. Tätä sopii kokeilla taskulaskimella. Raja-arvoksi(kun siis n kasvaa äärettömyyksiin) tulee siis
S(n) = 1/(1-r)
Tuo pankkilainojen sarjassa paisuminen menee siis tällaisen geometrinen sarjan raja-arvon mukaan, paitsi että tässä uloslainaamisia ajatellen siitä alusta tuo ykkönen yhtälön oikealta puolelta jäi puuttumaan. Mutta kyllä sekin olisi siinä voinut kertoimena olla kun koko rahamäärän paisumista ajatellaan, sillä eihän se alkuperäinen U joka pankeille pöllähti sekään siitä rahana mihinkään katoa.
Siis kun r = 0,9 ja n kasvaa loputtomiin niin
S(n) = 1/(1-0,9) = 10
Näin se osittaisreservipankkiperiaatteella mennen paisuu liikenteessä olevan rahan määrä resrveihin nähden. Ja jos lainoille vaan kysyntää on niin kyllä se ilmieisesti aika lähelle tätä maksimiaan paisuu, mutta ei sen yli jos vaan reservivaatimuksista kiinni pidetään eikä mitään
ylimääräisiä 'sijoitusinstrumentteja' tai jatkohuijauksia rakennella. Lisäksi näitä reservivaatimuksia voidaan muutella, mikä siis vaikuttaa tähän liikkeellä olevan pankkilainarahan määrään.
Tuossa vielä se kun ajattelet tätä rahan osttaisreserviperiaatteella paisumista(tai siis maksimaalista paisumista) tuon r:n tai (1-r):n termeissä. Missä siis tämä (1-r) on sitä pienempi luku mitä alemmalle tasolle reservivaatimus asetetaan, ja niin mennen 1/(1-r) on sitä suurempi luku mitä alemmalle tasolle reservivaatimus asetetaan. Ja päinvastoin 1/(1- r) on sitä pienempi luku mitä korkeammalle tasolle reservivaatimus asetetaan.
Kun S(n) = 1/(1-r) niin siitä dS(n)/dr = (1/(1-r))^2
Eli näin ajatellen velkarahan määrä muuttu luvun 1/(1-r) eli reservivaatimusprosentin(tämä prosentti tässä siis kirjoitettuna sadasosina) käänteisluvun neliössä, kutistuu kun reservivaatimuksia kasvatetaan ja paisuu kun reservivaatimuksia vähennetään.
Selvä, eli yhteenvetona:
Rahan määrää ei voi lisätä rajattomasti, rehellisin keinoin.
Rehellisen keinon käytännössä hoitaa inflaatio, tai sitten inflaatio nimenomaan johtuu näistä reservivaatimuksista?
Hyvä, että meillä on palstalla taloustieteen asiantuntijoita, vaikka sillointällöin aina joku käy palstalla sanomassa, ettei täällä mitään asiantuntijoita ole.
En ole kyllä mitään näitä n.s. pankkialan asiantuntijoita enkä mikään ekonomi, paremminkin tekniikan puolen juttuja minä ja matematiikkaa kyllä. Näitä talousjuttujakin olen kyllä jonkin verran seurannut, ja viime vuosina enemmänkin.
Siis tuossa selvityksessäni kirjoitin 'Kun jostain pöllähtää näihin pankkeihin rahasumma U(siis lisäämään reservejä)' Siis pöllähtää se sitten vaikka valtion setelipainoista ihan konkreettisina seteleinä sinne pankkien tileille, tai vaikka valtion jostain ottamana lainana(esim. kun jotain infrajuttuja rahoitetaan julkisin varoin ja nämä sitten tallettuvat firmojen/työntekijöiden tileille), tai vaikka rahan väärentäjien(onnistuneiden sellaisten) setelitalletuksina j.n.e. Tämä lisäraha siis voi paisua pankeissa tuon asetetun reservivaatimuksen rajoissa ja maksimissaan tuon sarjan raja-arvoon. Eli kokonaisvelkarahan määrä sen verran sillä satsauksella voi kasvaa, mutta ei sen enmpää ellei taas jostain pöllähdä lisää rahaa kehiin.
Tämä lisäraha kyllä päätyy suurelta osaltaan, ennemmin tai myöhemmin, realisoitumaan inflaationa. Realitaloushan parhaimmillaankin laahaa kuitenkin ainakin jonkin verran perässä tähän rahan määrän kasvuun nähden.
Ilma muuta viranomaisten määräämät reservivaatimukset vaikuttavat tähän liikenteessä olevan velkarahan määrään ihan suoraan jos tai kun pankit niitä noudattavat. Ja jos reservivaatimuksia muutellaan vaikka vaan aika vähänkin esim. 10% kahta puolen, niin vaikutukset ovat melkoiset kuten jo tuosta y.m. differentioinnistakin ulos paistaa.
Rahan keräämisellä ei ole ylärajaa.USAan maata vetävät noin 500 monibiljonääriperhettä,jotka tekevät ratkaisuja vaalien tuloksista,alkaen kylistä,kaupungeista,ja osavaltioista.Piilosilla elävät sikamaisen rikkaat sanelevat valtiollisten asioiden kulkua,mitenkä parhaaksi näkevät.Mikään muu ei ole maailmassa niin voimakas kuin paljo raha ? Heille ei kukaan voi mitään,he ovat korkealla yläpuolella kaikkien maiden lakien.He eivät mene samasta "luukusta" lentokentillä kuin tavallinen maatiainen,he lentävät omilla koneillaan ilman tullitarkastuksia.He purjehtivat miljoonia maksavilla jahdeillaan maanosasta toiseen,milloin haluavat.He ,jo nyt omistavat maapallon.
Siinäpä tuli sivukaupalla "liturgiaa numeroineen",en ole niistä haltioissani,jos luulet osaavasi finanssi-asiat niin ehdottaisin liittymään IMF joukkoon,he tarvitsevat neropatteja ryöstämään kansat kuiville,erityisesti EU jäsenmaat,sehän on heidän tavoitteensa.
Ameriikan malli on se,että jos alakertaan vuotaa viemärivettä niin urakoitsija nostaa sisäkattoa kiireesti,niin ylös kuin on tarpeellista.Ei jenkeiltä dollarit lopu,onhan heillä painokoneet jotka ovat rullanneet yötä -päivää jo vuodesta 1930 luvulta.Ne rahat ovat vain yksityisen pankkijärjestelmän hallussa,ja sieltä he lainaavat päävaltiolle hurjaa korkoa vasten biljoonia,josta USAan varonmaksajat suorittavat takaisin karhukoplalle.Hieno systeemi ,olisinpa minä keksinyt sen,heheh
ylös, jos tuli yllätyksenä, että kriisi vältettiin viime hetkellä.
Saas nähdä, missä tunnelmissa pörssi starttaa Helsingissä hetken päästä. Voipi olla, että Nokian osake nousee taas uuteen ennätykseen. Onneksi en myynyt 2,8 eurolla, kuten Luki 1,5 kuukautta sitten neuvoi :)
Nousu tunnelmissa se starttaa.Ostappa nokiaa niin saatat saada pienen hyödyn. nokia voi nousta hetkellisesti jopa yli 7 e.
mutta mutta pidä varasi.
vaikean tilanteen selättäminen lisää markkinoiden luottamusta siihen, ettei seuraavakaan velkakattovääntö tuota loputtomia vaikeuksia.
Yhdysvallat päätti nostaa velkakattoaan viime hetkillä. Ratkaisu on kuitenkin väliaikainen. Velkakaton raja on tulossa vastaan jälleen alkuvuodesta.
"Ostappa nokiaa niin saatat saada pienen hyödyn. nokia voi nousta hetkellisesti jopa yli 7 e."
No nyt se neuvoo OSTAMAAN, kun kurssi on yli 5 euroa! Ja myydä mukamas kannatti silloin kun huideltiin alle kolmessa eurossa. Ei jumangegga, mikä mies! :D
Näinhän se jetsulleen menee: osta kalliilla ja myy halvalla - vai oliko se toisinpäin?! BUHAHAHAHAHAHHAAAAAHAHAHAAAAAA!
osta osta osta
Ai että
Ostakaa ostakaa ostakaa
Olen saanut niin hyvin teidät harhautettua.Nyt pitää ostaa kaksin käsin,ottakaa velkaa jos saatte.
Itsellä tökkii tämä palsta. Pitää olla aika kieroutunut, jos tästä tuskasta jotain kiksejä saa? Olen yleensä pyörinyt muilla palstoilla ja jonkinlainen vidudus tulee päälle aina kun lukee näitä vereslihalle revittyjä viestejä. Lukikin maalailee taivaanrannan romahtamista päivittäin? Mitä me hyödymme tästä tiedosta? Hulluksihan siitä tulee, kun lukee asioita joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Kuitenkin ne vaikutusmahdollisuudet ovat niin rajalliset. Toinen juttu Lukille on selvännäkijän lahjat? Niitä ei ole kellään. Vaikka kuinka yrittäisi, niin lopputulos heittää häränpyllyä? Ets. Nokia? Velkakatto? Viisas vaikenee, eikä esiinny kovin suurena "tietäjänä". Vielä parempi on olla "tietämätön", eikä vaivata päätään humpuukilla. Kuitenkin siitä ei ole osoite kuin Kellokoski, Luki huom! ja ongelmat? Perinteiset elämän arvot, niin niillä pötkitään pitkälle niitä kummemmin esittelemättä. Mutta tämähän on tullut palstalla selväksi jo useampaan kertaan?
Ps. loma tunnelmissa.
Tämä on niitä kysymyksiä jota Luki karttaa? Nämä sivuutetaan? Mitäpä Luki voi tehdä näille mualiman asioille? Ei mitään! Onko tämä ensimäinen kerta kun tulee laskukausi? Ei! Asenteesta kaikki on kiinni, että otetaan vastaan mitä on tuleman pitää iloisin mielin. Luki poloinen on varmaan 5 vuotta hokenut tätä samaa jargoniaa ja elämä on mennyt ohi? Vähemästäkin katkeroituu ja uutta soopaa on tungettava. Onko tämä se Tuhnun ammattisairaus? Odotetaan maailmanloppua kusiaispesässä, kun muut menevät ohi ja sopeutuvat?
Tammöisiä ajatuksia tuli mieleen ja tunsin piston sydämmessäni Koffin Yt:stä. Hain heti lotjun ja nyt kirjoittelen!
Olet tainut ottaa nyt muutaman koffin mutta eikö olekkin mukavaa......
Tänäänkin olin oikein optimistinen ja osakkeiden ostoa oikein kehotin ja kaksin käsin.
"Mitäpä Luki voi tehdä näille mualiman asioille? Ei mitään! Onko tämä ensimäinen kerta kun tulee laskukausi? Ei! Asenteesta kaikki on kiinni, että otetaan vastaan mitä on tuleman pitää iloisin mielin"
-Juuri näin minä otan kaiken vastaan mitä tuleman on, oikein nauran aina , ja vain herra yksin tietää joskin minulla on valtava kyky nähdä maailmantalouden romahdus joka 100% sta.
"Odotetaan maailmanloppua kusiaispesässä, kun muut menevät ohi ja sopeutuvat?"
-Niin monesti olen palstalla kirjoittanut tästäkin jota vältän hieman aiheena,olen aina kertonut ettei maailma lopu ,mutta tahti muttuu.
Jos mennään noinkin syvälle asioihin koffin kera,niin voin vakuuttaa että olen varmasti edellä montaa kaveria,sillä olen hereillä silloin kun moni nukkuu.
"Luki poloinen on varmaan 5 vuotta hokenut tätä samaa jargoniaa ja elämä on mennyt ohi? "
-Ei elämä ole mennyt ohi se on tässä ja nyt ja huomenna,esim:monet eivät ole käsittäneet tätä josta olen kertonut etten asu vuokralla vaan omistuskohteessa ja minua ei voi lahjoa enkä minä syötä puppua ,minä kerron niin kuin asiat on joskus tosin leikittelen ja kuten noilla tsunami nousuilla jota ei tietenkään ole näkyvissä vaikka muut antaa olettaa.
Mutta kun nyt olet koffia nauttinut niin en niin hirveesti kehtaa kertoa kaikkea,sen vain sanon ettei pidä maailman mammonaan liikaa nähdä vaivaa ,saatikka kiinittää liikaa itseään johonkin kuten pankin alle.
Eräänä päivä kun tulet ymmärryksen ikään, huomaat tämän (kaikki onkin turhuutta)jonka ihminen luulee itse hankkineen.
"Hulluksihan siitä tulee, kun lukee asioita joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Kuitenkin ne vaikutusmahdollisuudet ovat niin rajalliset."
-Varmaan tuleekin hulluksi jos on kahmaissut liikaa lainaa ja täältä lukee missä mennään,ethän sinäkään kykene lukemaan kuin koffin voimalla,on tämä niin jykevää talouden asiaa kaikinpuolin.
Ja tuohon vaikenemiseen sen verran otan kanttaa,tuolla myynissä nyt turussa huutokaupalla kiinteistö joka on palstalle vedettynä,no kun en ottanut kantaa hintaan niin siitä alkoi melkoinen sopatus.
Nyt kun minä olen päräyttänyt sanoa rehdisti ettei kauppa käy ja noita hintoja ei voi saada kuten palstan asiantuntijat on kertoneet.
Hehän on montaa saaneet erheyttettyä viime vuosina lainanottoon joka ei ole kannattanut nyt on asuntoja yli 50% alessa.Asunnot menee alta monelta ,ne jotka malttoi odottaa voivat ostaa nyt pilkka hintaan.
-Sitten siihen kerroppas omat lähtöintressit?Asutko omassa,kenties velkaa jne...vanhat miehet jotka saattavat olla velattomia yrittävät saada nuoria tai yrittivät saada ja saivatkin ostamaan hapanneita taloja jotka on kosteusvaurioituneita,he ostivat hurmostilassa viime vuosina.
Nyt on ostot tehty ja moni katuu tätä,suomessa on paljon huonolaatuisia kohteita,tätä ei moni velkainen käsittänyt muutamia vuosia sitten ,nyt tämäkin on räjähtänyt silmille niille joilla saattaa olla jopa 600000e velkaa arvottomasta kohteesta.
Koffin voimalla sanon, että velkaa on hyvin vähän. Olen varmaan poikkeus tässä yhteiskunnassa ja yleiskäsitys on hakusessa, mikä on Suomen tilanne? Älä kuitenkaan yksinkertaista, että me kaikki velkaiset olemme suossa. Huomiona vuokrallakin voi asua edukkaasti, kun tulee asumistuet ja ei jää paljon jälkeen omistusasasumisesta. Näin puhui pikkusisko ja näyttäisi että enemmän sillä on käyttövaraa kuin meillä.
>>>Eräänä päivä kun tulet ymmärryksen ikään, huomaat tämän (kaikki onkin turhuutta)jonka ihminen luulee itse hankkineen.
En tietenkään tarkoita kaikkia velkaisia,on niitä joilla se on täysin järellinkin.
"Huomiona vuokrallakin voi asua edukkaasti, kun tulee asumistuet ja ei jää paljon jälkeen omistusasasumisesta. Näin puhui pikkusisko ja näyttäisi että enemmän sillä on käyttövaraa kuin meillä."
Niin voikin asua,tätähän minä olen kertonutkin useaan otteeseen ettei se ole häpeä vaan jos saa edullisen asunnon niin ei takuulla kannata ostaa ja ottaa velkaa.
Eräskin kaveri asuu ilmaiseksi ok-talossa maksaa se tosin sähkön,kyllä minä sanoin kaverille että älä edes mieti omaa kun on noin halpaa.
Mutta se että asuu kaliilla vuokralla ei ole pitkänajan tiimoilla viisasta ,tällöin olisi syytä muuttaa halvemmalle alueelle.
Pienen lisäyksen tekisin kun mainitset näin.
"Älä kuitenkaan yksinkertaista, että me kaikki velkaiset olemme suossa"
-Ette te ole suossa,vaan kovin moni on polkaissut pehmeseen(pas.kaan).
Viimen vuosina kun moni on maksanut niin pirusti hintaa kohteestaan,nyt on nähtävissä kun kohdetta pyritään esim:realisoimaan niin ei sillä saakkaan sitä mitä on mahdollisesti maksanut.
No mitä merkitystä tällä on?
Sillä mm:se merkitys kun toinen joka on ostanut yllyttää toista tälläkin palstalla ja toiset voi nähdä ettei se ole järkevää näillä hinnoilla enään ostaa,jopa pankkiin kalellaan olevat henkilöt ovat yllyttäneet ostamaan,sitten on huoneistoja joihin joudutaan ottamaan yhtiölainaa,pankki voi pyytää tänä päivänä yhdenäkin hirmuisia korkoja jotka vaikuttavat maksuvalmiuteen johon ei olla varaudutuu.Jopa satoja prosenteja ovat voineet nostaa yhtiönlainan korkoa,yhtiölainaa ei voi vähentää verotuksessa.Tämäkin on niitä jotka on seuraamuksia kun ajat muuttuvat huonompaan suuntaan.
Nyt on houkuteltu pienillä koroilla ihmiset velkavankeuteen ja monet ei käsitä että korko voi nousta pikkuisen muuhun lukemaan kuin esim:2% se voi olla vaikka 6% ja helposti.
Joten ne joilla on 10 tai 20 vuoden lainat tulevat näkemään kuinka pankki ottaa omansa tavalla tai toisella.
Nyt sitten tavivaraa on pitänyt ostaa koko päivä ja hirveellä summalla kymmenillä tuhansilla euroilla,ostakaa ostakaa ostakaa
Talvivaara on pulassa. Siinä voi tehdä ison tilin, jos osakkeita ostaa, mutta isolla riskillä. Nokia sen sijaan on hyvinvoiva verkkofirma. Jos sinä pidät Talvivaaraa ja Nokiaa yhtä hyvinä sijoituskohteina, niin voi voi...
Ai minäkö pidän talvivaaraa ja nokiaa yhtähyvinä.En pidä kumpiakaan hyvinä,minähän vitsailin tuossa,toki on totta jos osti pari päivää sitten talvivaaraa on tehnyt tässä ajassa hirmu tilin.
Eli jos osti tuossa 16-17 päivä on saanut hurjan tilin ,heitän nyt nyt lenossa tuomoisen 45% nousun.
En minä suosittele mitään minä vaan leikittelen noilla,kun minä tiedän ettei velkainen pysty niin ei pysty.
sen pelkän heiton piikkiin, että suosittelit myymään Nokian osakkeet syyskuun alussa 2,8 eurolla. Oot kyllä niin täynnä potaskaa koko mies kuin olla ja voi!