Vasta vähän aika sitten löysin itsestäni uuden puolen, eli pidän myös naisista. Tämän huomasin pari kolme kuukautta sitten ihastuttuani ja rakastuttuani yhteen hyvään tuttavaan. Ensimmäistä kertaa tunsin tuntevani jotakin suurta. Sydän hakkasi jumalattomaan tahtiin ja kädet vapisivat ja hapuilivat samalla ristiä kaulastani kun Hän hymyili minulle. Ja mä olen varma että Hän tunsi samoin ainakin hetken. Mutta hetket katoaa ja niin myös Hän. En nyt viittis selittää koko juttua, mutta ihastuin, rakastuin ja siinä se. Ei vastakaikua, ei suhteen alkua eikä sen jatkuvuutta. Nyt on vaan tyhjä tunne jota täytän hakemalla empatian tunteita ja osanottoja täältä. Tunnen olevani surkea ihminen. Olenko?
sydämeni kyynel
Lipzi85
1402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et ole sen surkeampi ihminen kuin kukaan muukaan täällä. Jokainen kokee joskus pettymyksiä. Se kuuluu ihmiselämään, myös rakkauteen. Täydellistä onnea ei olekaan.