Mannerheim elokuva on hyllytetty. Historia on paljastanut seksuaalisesti poikkeavan surkean sotilasjohtajan jonka vuoksi 20000 suomalaista sotilasta kuoli turhaan ja Suomi joutui luovuttamaan Karjalan tämän tiiraillessa päämajassa vain adjutanttiensa pakaroita. Neekeriversio marskista samoin kuin animaatio elokuva kertovat oikean totuuden ja näitä pitää näyttää kouluissa ja lopettaa asioiden historiallinen vääristeleminen.
Musta mannerheim
banaanimarski
2110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ammu ITTES!
Lueppa historiasi uudelleen. Ja jos ne sankarivainajat olisi jääneet kaatumatta, olisimme kokeneet Viron ja muiden miehittettyjen valtioiden karun kohtalon. 1918 oli mannerheimilla vaiitmainen tilanne, mutta kuitenkin itsenäisen Suomen kannalta marski teki välttämättömän. Ilman 30 - 40 luvun C.G.E. Mannerheimia sinäkin puhuisit venäjää.
Lue sinä pölvästi historiasi uudelleen. Ilman sosialidemokraattien päätöstä lähteä mukaan yhteiseen rintamaan Talvisotaan lahtarien rinnalle Neuvostoliittoa vastaan olisi Suomi miehitetty jo alkuvuodesta 1940. Ilman tuota ratkaisevaa päätöstä Suomessa olisi puhuttu venäjää jo kohta Joulun 1939 jälkeen. Siellä ei pelkät porvarit ja lahtarikaartin rippeet olisi pitkään keskenään pystyneet pitämään puoliaan rajalla Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Hiuskarvan varaan se Suomen selviytyminen jäi Talvisodassakin... jos sota olisi kestänyt vielä kaksikin viikkoa pitempään, olisi Suomi miehitetty.
Suomi lähetti Talvisotaan 275 000 miestä, jotka olivat jo täysin loppuunpalaneet maaliskuun alussa 1940. Neuvostoliitolla oli maaliskuussa 1940 valmiina 600 000 valmiiksi aseistettua miestä lähetettäväksi Suomen rintamalle, mikäli ei ratkaisua ala Talvisodassa syntymään. Välirauha pelasti aivan viime hetkellä Suomen Neuvostoliiton miehitykseltä. Neuvostoliiton historiankirjoitus ei muuten tunne ollenkaan mitään Talvisotaa. Oli vain "Leningradin sotilaspiirin käymä rajakahakka Hitlerin lakeijoita vastaan."