shokki!

joku älypää ehdotti kokkolanlehden tekstaripalstalla että kaupungin tulisi nostaa veroprosenttia jotta vältyttäisiin lomautuksilta ja irtisanomisilta! eiköhän niitä tyhjäntoimittajia löydy ihan kiitettävästi kaupungintalolta.
9206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämän hyvinvointimallimme tekohengitykseen ei lähivuosina ole tarjolla kuin veronkorotukset, lomautukset ja irtisanomiset. Työllisyyttä ei voi verovaroin tehokkaasti tukea, koska tämä massiivinen julkinen sektori nielee kaiken.

Äänestä

Siis kyllä kokkolan kaupunhilta löytyy kaikkein ahkerimmat ja aikaansaavimmat työmiehet. Yksityiset eivät pysty kilpailemaan millään tasolla esim rakennusalalla kustannustehokkuudella.
Ja virkamiehiä o aina ollut ja tullaan tarvitsemaan, nytkin pöydät notkuu käsittelemättömiä tärkeitä kuntalaisten asioita niin mitä sitten jos vielä lomautuksia tulisi. Itse ainakin olen valmks nostamaan omaa veroprosenttiani jotta saadaan pidettyä miehet työssä.

Äänestä
  • Tuleepas selvästi halvemmaksi kun esim. rakentajalle maksetaan vain tehdystä työstä, eikä suojatyöpaikan turvaamisesta. Nykysysteemi, niin hullulta kuin kuulostaakin, ylläpitää vain korkeaa työttömyysastetta, joka myös osaltaa pahentaa veronkorotuskierrettä jne....

    Äänestä

Ihan mielenkiinnosta kun en itse ole koskaan ollut lomautettuna kysyn että mitä tukea tai korvausta lomautetut työntekijät saavat? Ei kai sitä ihan tyhjänpäälle joudu?

Äänestä
  • Töitä vejätetään yyteitten aikana että näyttäis muka että hommia olis liikaakin. Ikinä en kaupungintalolta ole saanut minkäänlaista palvelua. ihan täyttä teatteria

    Äänestä

  • shokkaava kirjoitti:

    Töitä vejätetään yyteitten aikana että näyttäis muka että hommia olis liikaakin. Ikinä en kaupungintalolta ole saanut minkäänlaista palvelua. ihan täyttä teatteria

    Me maksetaan aivan törkeästi veroja pelkän höttösysteemin ylläpitämiseen.
    Veronlaistajarakennusfirmat toimivat ehkä sittenkin ihan oikein, koska verot uppoavat kuitenkin täysin järjettömään kaivoon.

    Äänestä

  • ertj6576m,. kirjoitti:

    Me maksetaan aivan törkeästi veroja pelkän höttösysteemin ylläpitämiseen.
    Veronlaistajarakennusfirmat toimivat ehkä sittenkin ihan oikein, koska verot uppoavat kuitenkin täysin järjettömään kaivoon.

    aivan kreikan meininkiä 1:1

    Äänestä

  • joops.. kirjoitti:

    aivan kreikan meininkiä 1:1

    Ette ymmärtäneet näköjään kysymystä mutta ei se mitään vastaan itse itselleni:

    "Työttömyysturva lomautusaikana

    Työntekijä voidaan lomauttaa työsuhteestaan joko toistaiseksi tai määräajaksi. Lomautus voi olla kokoaikainen tai sellainen, jossa päivittäistä tai viikoittaista työaikaa on lyhennetty. Kokoaikaiseksi lomautukseksi katsotaan lomautus, joka kestää kalenteriviikon. Kokonaan lomautetuille maksetaan täyttä työttömyyspäivärahaa. Osa-aikaisesti lomautetuille maksetaan soviteltua päivärahaa.

    Lomautetun tulee ilmoittautua paikalliseen työ- ja elinkeinotoimistoon mukanaan lomautustodistus. Toimistosta saa päivärahahakemuslomakkeita. Ansioon suhteutetun päivärahan hakemus jätetään omalle työttömyyskassalle ja työttömyysturvan peruspäiväraha- sekä työmarkkinatukihakemus hakijan kotipaikkakunnan Kansaneläkelaitoksen toimistoon."

    Joten ihme ruikutusta pikkulomautuksista, vai onko oma talous vedetty niin tiukalle ettei se kestä yhtään palkan tilapäistäkään pienentymistä?
    Jos niin on niin en halua että semmoiset ihmiset yleensäkään hoitelee meidän muiden asioita kun omatkin on noin "reunalla".

    Ei muutako lomautetuksi vaan kaikki pl. sairaanhoitajat ja opettajat niin oppivat edes vähän säästämään siellä ansiosidonnaisella. 3kk aluksi ihan sopiva ja ylin hallinto jatkuvalle 4 päiväiselle työviikolle!

    Äänestä

Mitä tarkoittaa veroprosentin korotus ja kenelle siitä menee suurin hyöty?
Kokkolan suurin kustannuserä on palkkakustannukset, eli veroprosentin korotuksella siirrettäisiin kaupungintyöntekijöiden taskuihin muilta veronmaksajilta lisää rahaa, toimenpiteen voisi hyväksyä mikäli muiden veronmaksajien maksukyky kestäisi tuollaisen rahansiirto toimenpiteen.
Kokkolalaisten "hyvinvointimittarista" selviää, että kaupungintyötekijöillä menee hyvin ja huono-osaiset ja vähäosaiset löytyvät muitten kuntalaisten joukosta.
Piiloverot ja muut maksut on jo nostettu sellaiselle tasolle jota pienituloisten talous ei enää kestä.

Kokkolan talous jatkaa alamäkeä mikäli kuntatyötekijöiden "ahneus" jatkuu, palkkakustannukset eivät saa nousta, ainoa järkevä toimenpide on säästää sieltä missä menee hyvin eli palkkakustannuksista säästäminen ei koske vähäosaisia, koska kaupungintyöntekijät ovat kaikki köyhyysrajan yläpuolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huvilagubbe kirjoitti:

joku älypää ehdotti kokkolanlehden tekstaripalstalla että kaupungin tulisi nostaa veroprosenttia jotta vältyttäisiin lomautuksilta ja irtisanomisilta! eiköhän niitä tyhjäntoimittajia löydy ihan kiitettävästi kaupungintalolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu