Olen tovin tätä palstaa seurannut ja ihmetellyt, että miksi ihmeessä ihmiset syyttelevät erostaan niitä kolmansia osapuolia (jos eroon siis on liittynyt jollain tavalla kolmas osapuoli), ja kohdistavat kaiken vihansa tuohon tavallisesti tuntemattomaan ihmiseen?
Etenkin yksi palstalla kirjoitteleva naisihminen tuntuu olevan erityisen harjaantunut tässä kolmannen osapuolen syyttelyssä. Tuntuu aivan hassulta, miten hän sulkee täysin pois oman osuutensa eroonsa, jopa paapoo ex-miestään ("isiraukka, kun hänet vietiin väkisin") ja onpahan sortunut syyttelemään erostaan jopa kaikkein viattomimpia osapuolia, eli lapsia (ja kertoo jopa sanoneensa lapsilleen, että isä vaihtoi teidät johonkin naiseen, siis huh huh!). On aivan hirvittänyt lukea niitä!
Niinpä minä jututin aiheesta erästä ystävätärtäni, joka on psykoterapiaan erikoistunut psykologi, eli hän on suorittanut erikoispsykologin tutkinnon ja työkokemustakin on kertynyt jo pitkältä ajalta. Ystäväni on keskittynyt perhe-, pari- ja kriisiterapiaan, ja on ollut mukana järjestämässä myös ns. eroseminaareja, ja ollut muutenkin paljon kontaktissa avioeroon päätyneiden ihmisten kanssa.
Kysyin ystävältäni, että miksi ihmiset syyttelevät omasta avioerostaan niitä kolmansia osapuolia, eivätkä esim. ota omaa vastuutaan erosta?
Ja ystäväni sanoi, että siinäpä se vastaus melkein tulikin: kun syyttää muita, ei tarvitse ottaa itse vastuuta eikä katsella peiliin, vaikka aihetta olisi. Ja että etenkin naisilla on paha tapa syytellä muita kuin itseään. On paljon helpompaa ajatella, että se joku ulkopuolinen, kamala noitanaikkonen tuli ja lumosi miehen, ja vei mukanaan ja tuli pariskunnan väliin tieten tahtoen. Silloin uhka on tullut ulkopuolelta eikä suhteen sisäpuolelta, eikä silloin tarvitse esim. miettiä omaa osuuttaan siihen, että avioliitto kariutui.
Ystäväni sanoi, että totuus kuitenkin on, että kukaan ulkopuolinen ei ole vastuussa parisuhteen/avioliiton jatkumisesta tai loppumisesta. Siitä ovat vastuussa vain ja ainoastaan itse suhteen osapuolet. Aikuisella ihmisellä on oma tahto ja valinnanvapaus. Ei se kolmas osapuoli ole luvannut pysyä rinnalla kuolemaan saakka niin myötä- kuin vastamäessä, vaan se oma puoliso. Ja sillä puolisolla on mahdollisuus valita: petän, tai en petä. Lähden tuon vieraan matkaan, tai en lähde. Jos oma avioliitto on toimiva, onnellinen, ja ihminen on sitoutunut puolisoonsa ja perheeseensä, ei häntä kukaan siitä kuviosta voi väkisin riistää.
Aviopuolisoille voi tulla kiusauksia ja tilaisuuksia liittonsa aikana, ehdotteluja ja flirttailuja, mutta henkisesti sitoutunut ihminen sanoo tällöin, että ei kiitos olen naimisissa. Tässäkään tilanteessa ei sitä syyttävää sormea voi osoittaa siihen liiton ulkopuoliseen, joka flirttailee. Toki hän tekee väärin, etenkin jos tietää toisen olevan varattu, mutta edelleenkin se päätösvalta on sillä, joka on varattu. Se kolmas osapuoli antaa vain tilaisuuden. Jos varattu "ei kykene olemaan tarttumatta tilaisuuteen", niin se on hänen oma vikansa. Samalla logiikallahan on oikein vaikka varastaa, jos on tilaisuus ja syy varastamiseen on sen, joka sen tilaisuuden antoi. Eihän se niin mene.
Usein on myös niin, että voi olla vaikeaa kohdistaa vihaansa puolisoon, joka on kuitenkin pitkäaikainen elämänkumppani, entinen paras ystävä ja lasten toinen vanhempi. On helpompaa kohdistaa viha siihen ulkopuoliseen, jolla sinänsä ei ole yhtään mitään merkitystä. On myös helpompaa syyttää sitä vierasta, ulkopuolista, kuin itse katsoa peiliin; olinko minä hyvä puoliso? Toki itseäänkään ei saa liikaa ruoskia, pettäminen ei ole koskaan oikein eikä sallittua, vaikka olisit ollut kuinka hankala puoliso tahansa, mutta vika ei ole myöskään sen kolmannen osapuolen, vaan aina joko avioliiton molemmissa osapuolissa tai vain toisessa. Tosin, tällaiset asiat ovat yleensä monen tekijän summa, ja kyllä liiton saumat tavallisesti ovat jo ratkeilleet, jos toinen hyppää vieraaseen sänkyyn. Onnellisesta liitosta ei kukaan hyppää, vaikka tulisi 100 tilaisuutta.
Viisaita sanoja, my friend :)
Etenkin yksi palstalla kirjoitteleva naisihminen tuntuu olevan erityisen harjaantunut tässä kolmannen osapuolen syyttelyssä. Tuntuu aivan hassulta, miten hän sulkee täysin pois oman osuutensa eroonsa, jopa paapoo ex-miestään ("isiraukka, kun hänet vietiin väkisin") ja onpahan sortunut syyttelemään erostaan jopa kaikkein viattomimpia osapuolia, eli lapsia (ja kertoo jopa sanoneensa lapsilleen, että isä vaihtoi teidät johonkin naiseen, siis huh huh!). On aivan hirvittänyt lukea niitä!
Niinpä minä jututin aiheesta erästä ystävätärtäni, joka on psykoterapiaan erikoistunut psykologi, eli hän on suorittanut erikoispsykologin tutkinnon ja työkokemustakin on kertynyt jo pitkältä ajalta. Ystäväni on keskittynyt perhe-, pari- ja kriisiterapiaan, ja on ollut mukana järjestämässä myös ns. eroseminaareja, ja ollut muutenkin paljon kontaktissa avioeroon päätyneiden ihmisten kanssa.
Kysyin ystävältäni, että miksi ihmiset syyttelevät omasta avioerostaan niitä kolmansia osapuolia, eivätkä esim. ota omaa vastuutaan erosta?
Ja ystäväni sanoi, että siinäpä se vastaus melkein tulikin: kun syyttää muita, ei tarvitse ottaa itse vastuuta eikä katsella peiliin, vaikka aihetta olisi. Ja että etenkin naisilla on paha tapa syytellä muita kuin itseään. On paljon helpompaa ajatella, että se joku ulkopuolinen, kamala noitanaikkonen tuli ja lumosi miehen, ja vei mukanaan ja tuli pariskunnan väliin tieten tahtoen. Silloin uhka on tullut ulkopuolelta eikä suhteen sisäpuolelta, eikä silloin tarvitse esim. miettiä omaa osuuttaan siihen, että avioliitto kariutui.
Ystäväni sanoi, että totuus kuitenkin on, että kukaan ulkopuolinen ei ole vastuussa parisuhteen/avioliiton jatkumisesta tai loppumisesta. Siitä ovat vastuussa vain ja ainoastaan itse suhteen osapuolet. Aikuisella ihmisellä on oma tahto ja valinnanvapaus. Ei se kolmas osapuoli ole luvannut pysyä rinnalla kuolemaan saakka niin myötä- kuin vastamäessä, vaan se oma puoliso. Ja sillä puolisolla on mahdollisuus valita: petän, tai en petä. Lähden tuon vieraan matkaan, tai en lähde. Jos oma avioliitto on toimiva, onnellinen, ja ihminen on sitoutunut puolisoonsa ja perheeseensä, ei häntä kukaan siitä kuviosta voi väkisin riistää.
Aviopuolisoille voi tulla kiusauksia ja tilaisuuksia liittonsa aikana, ehdotteluja ja flirttailuja, mutta henkisesti sitoutunut ihminen sanoo tällöin, että ei kiitos olen naimisissa. Tässäkään tilanteessa ei sitä syyttävää sormea voi osoittaa siihen liiton ulkopuoliseen, joka flirttailee. Toki hän tekee väärin, etenkin jos tietää toisen olevan varattu, mutta edelleenkin se päätösvalta on sillä, joka on varattu. Se kolmas osapuoli antaa vain tilaisuuden. Jos varattu "ei kykene olemaan tarttumatta tilaisuuteen", niin se on hänen oma vikansa. Samalla logiikallahan on oikein vaikka varastaa, jos on tilaisuus ja syy varastamiseen on sen, joka sen tilaisuuden antoi. Eihän se niin mene.
Usein on myös niin, että voi olla vaikeaa kohdistaa vihaansa puolisoon, joka on kuitenkin pitkäaikainen elämänkumppani, entinen paras ystävä ja lasten toinen vanhempi. On helpompaa kohdistaa viha siihen ulkopuoliseen, jolla sinänsä ei ole yhtään mitään merkitystä. On myös helpompaa syyttää sitä vierasta, ulkopuolista, kuin itse katsoa peiliin; olinko minä hyvä puoliso? Toki itseäänkään ei saa liikaa ruoskia, pettäminen ei ole koskaan oikein eikä sallittua, vaikka olisit ollut kuinka hankala puoliso tahansa, mutta vika ei ole myöskään sen kolmannen osapuolen, vaan aina joko avioliiton molemmissa osapuolissa tai vain toisessa. Tosin, tällaiset asiat ovat yleensä monen tekijän summa, ja kyllä liiton saumat tavallisesti ovat jo ratkeilleet, jos toinen hyppää vieraaseen sänkyyn. Onnellisesta liitosta ei kukaan hyppää, vaikka tulisi 100 tilaisuutta.
Viisaita sanoja, my friend :)
Vastaukset 52
Vanhimmat
Kyseessä ei ole edes nainen, vaan häiriintynyt mies.
"Etenkin yksi palstalla kirjoitteleva naisihminen tuntuu olevan erityisen harjaantunut tässä kolmannen osapuolen syyttelyssä."
Silloin kun suhteessa on pettämistä, suurin syyllinen on se, joka kääntää selkänsä puolisolleen ja alkaa pettämään kolmannen osapuolen kanssa.
Onnellisesta liitosta ei loikita vieraisiin, mutta eihän myöskään petettyä voi AINA yksin syyttää siitä, että suhde ei ole "onnellinen".
Kolmas osapuoli voi olla osasyyllinen ainoastaan silloin, jos tietää uuden petikumppaninsa siviilisäädyn. Onhan reilunpaa on ottaa ensin ero -eikö?
Olen kanssasi siinä samaa mieltä, ettei se kolmas aiheuta pettämistä vaan se, joka haluaa pettää.
Mutta kuten ystäväsi sanoi, on helppo syyttää kolmatta osapuolta kuin sitä läheistä ja rakasta.
Koskeeko tämä nyt myös sitä, että uusi rouva haukkuu miehen lapset huonosti kasvatetuiksi ja syyllistää lapsen äitiä huomaamatta että onhan se rakas puolisokin ollut niitä lapsia kasvattamassa ja hänen pitäisi niitä kasvattaa edelleen heidän nykyisessä,yhteisessä kodissa.
Mikä rakas se pettäjä sit enään on, en tajuu?
Aloittajalle sanoisin, että molemmissa vika, aina tarvitaan kaksi ,kun riidellään.
Eri asia sitte, jos toinen juoppo tai väkivaltainen ,niin sitte voi enempi syyttää sitä toista.
Kolmas ei ole syyllinen vaan seuraus, kun kaksi ei tule toimeen.
Paras tietty olis ekaksi päättää se pas-ka suhde ja sitte vasta aloittaa uusi suhde, niin sillon se uusikin suhde onnistuu paremmin, kun on jo edellisen kuopannut.
Oman analyysini mukaan palstalla vallitsee hallitsevana näiden uusioäitien näkemys siitä, että miehen lapset ovat häiriintyneitä, likaisia, kieroja ja huonosti kasvatettuja. Pelottavin juttu on se, että ammattilaispuoskarit näyttävät nielevän nämä vähintäänkin vinot näkemykset silmää räpsäyttämättä. Muutenkin vallalla on läpi yhteisön semmoinen vähän ainakin minua risova aate, minkä mukaan parisuhde tulisi aina ensimmäiseksi ja sitä pitäisi vaalia lastenkin kustannuksella. Tuota noin, öhöm... aikuiset ihmiset? Jätettäisiinkö onni lapsille ja rakkausläträilyt teineille ja viisikymppisille, ihan aikuisten oikeesti.
Täällä terrorisoi henkilö joka esiintyy uusperheellisenä ja kirjoittaa provosointi mielessä. Näköjään onnistuu, kun sinuunkin uppoaa nuo silmiinpistävän räikeät keksityt tarinat.
Oma asenteesi tuntuu oleva halveksiva muita kohtaan. "ammattipuoskarit"?? Mollaat surutta toisia. En ymmärrä miten tuonkin analyysin olet tehnyt, silla ammattiauttajilla on vaitiolavelvollisuus, etkä voi näin ollen tietää analyysejä perheistä. Toki täällä esiintyy milloin mitäkin filosohvia ja tsykolokia :-D, mutta hekin ovat tämä palsta häirikkön eri petsoonallisuuksia.
Toimivassa perheyhteisössä parisuhdetta vaalitaan ja sitä hoidetaan. Muutoin se ei pysy toimivana. Lapset ei kärsi, tai heiltä ei ole pois, jos vanhemmat ottavat välillä omaa aikaa ja lapset ovat esim mummolassa silloin. Sitteb pitää myös muistaa ottaa koko perheen aikaa, ja viettää aikaa perheenä yhdessä, lasten kanssa. Kaikkia huomioidaan perheessä.
Onnen suon kaikille, ikään katsomatta ja yksikään ihminen ei tule toimeen ja pysy psyykkisesti terveenä ilman "rakkausläträystä". Ilman jäävästä tulee katkeroitunut ja illkeä. Rakkaus ei vähene käyttämällä, vaan lisääntyy.
Meidän uusperheessä on lasten aikaa, aikuisten aikaa, ja läträtään rakkaudella paljon.
No kiva teille sitten. Ethän kuitenkaan yleistä omaa kokemustasi toisiin perheenjäseniin saatika sitten toisiin uusperheisiin. Itselleni oli käydä Eerikat ja se ei kai ole edes nykyään niin kovin harvinaista, varsinkaan äitipuoliperheissä. Ja jos olet seurannut asiaa, niin kyllä oli aika monen puoskarin tulkinnat tilanteesta pahasti pielessä. Vähän samaa puoskarointia koin itsekin aikoinani 8-vuotiaana sossussa, eli lasta pidetään jotenkin sopetumattomana uusperheeseeni ja syypäänä perheen ongelmiin. Ei ole ollenkaan harvinaista että rakastunut uuspari lilluu psykoottisessa rakkaus-mustasukkaisuusliemessä, mikä on erittäin myrkyllinen lapsille.
Mediakelpoiset asiantuntijat suoltavat jatkuvasti löysiä lausuntojaan uusioperheiden mahdollisuuksista ilman mitään tutkittua perustaa tai edes yritystä perehtyä asiaan. Vallitseva ilmapiiri ja ideologia palvoo aikuisten parisuhderakkautta ensisijaisen tärkeänä ja lasten kokemukset hämärretään ja vääristellään näiden mukaisiksi. Joskus tästä tulee vielä iso juttu, totuus kun pyrkii pinnalle tavalla tai toisella.
Itselleni on jotenkin kaikkein kummallisinta tämä isojen naisten jatkuva tukkanuottasilla oleminen. Ja kaikki jonkun miehen takia? Tässä olisi feministeille nyt väliintulon paikka, vai oliko se vaihtuva parisuhdeonni sittenkin tärkeämpää? Olisi kyllä naisten todella syytä katsoa peiliin, päivittää oma näkemys itsestään vähän realistisemmaksi ja siltä pohjalta sitten lähteä rakentelemaan toiveitaan ja utopioitaan vastuullisemmaksi.
Monet naiset elää edelleen miehen kautta, ei osata olla lainkaan yksin ja seisoa edes jonkin aikaa omilla jaloilla.
Niinpä! Ja laskun maksaa lapsipuolet, ketkä ei pääse ikinä omille jaloilleen!
Kyllä voin sanoa oman perheenjäsenteni puolesta että meidän perhe on onnellinen, meillä menee hyvin. Näen sen, kuulen sen ja tunnen sen. meillä voidaan hyvin. Tietenkään en voi kaikista uusperheisyä mennä sanomaan, mutta niistä jotka tunnen, heisyä voin sanoa samaa.
Sinä, täysin tuntemattomana ihmisenä, et voi sano meistä juuta etkä jaata. Et meistä mitään tiedä.
Jos sinulle kävi kakkanakki,se ei tarkoita että kaikille käh.
Tilanne, jossa se kolmas on tullut mukaan on varsin vaikea ja hankala.
Jos sitä kolmatta ei olisi eli ymmärrettäisiin, että eletään vain yhtä suhdetta kerrallaan, olisi paljon helpompaa.
Siinä mielessä sitä kolmatta voidaan aina syyttää, että hän tunkee mukaan vielä olevaan perheeseen, se on hirvittävä teko tältä kolmannelta. Hänellä on varsin tärkea osa tulevaan kriisiin, ei syyttely ole aiheetonta. Usein tämä kolmas vielä kiristäää tavalla tai toisella, senkin kiistätte varmasti, mutta se on totta.
Aina pitää ensin lopettaa se entinen liitto, ilman että on jo uusi kärkkymässä, sillä saadaan ero tuntumaan edes jonkin verran inhimillisemmältä.
Siltikin tulee olemaan jatkossa varmasti vaikeuksia etenkin lasten elämän järjestämisessä, ne uudet ihmiset kun eivät niitä lapsia oikein huolisi mukaan ja varsin huonosti käyttäytyvät myös entistä puolisoa kohtaan.
On ikävää luke täältä, kuinka uusi kehuu kuinka hän on hyvännäköinen ja samlla moittii entistä ja moittii lapsia, lapsia joita tuo hänen kumppaninsa on kasvattanut, ei se kasvatus ole yksinomaan ollut ex:n harteilla.
Ei hän saa lähteä muuttamaan lasten elämää, silloin pitäisi jo lasten oman vanhemman heittää tuollainen ulos heti.
Niitä erinomaisia uusikoita kun ei todellisuudessa ole, kyllä he ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin entiset puolisotkin ei mitään yli-ihmisiä.
Selkäänsä pitäisi saada jokaisen uusikon joka ryöpyttää täällä entisen ulkonäköä, elämisen tapaa tai moittii lapsia sanallakaan.
Kyllä sillä kolmannella osapuolella on suuri rooli siinä, hajooko perhe vai ei! Mutta kukapa sellaista myöntämään, vika on aina siinä miehen exässä, ei eds siinä miehessä, joka antaa uusion tulla siihen väliin sotkemaan.
Omituista mihen ne uusiot aina kiistää syyllisyytensä. Miksi muuten lapset jäisivät kaipaamaan isää tai puolisot ovat riitaisia,? Se jouhtuu siitä, että ero ei ollut ykismielinen, ja joku on tullut siihen väliin.
Jos ei olisi tullut, ei kumpikaan olisi katkera.
Se miten uusikko kehuu itseään, on sairasta. Ei semmoinen ihminen voi olla terve, joka hajoittaa lapsiperheen.
Kolmas rikkoo usein: TÄH?? Meinaatko sitten että siinä "huonossa" parisuhteessa on pysytävä väkisin? Jos se toinen puoliso täyttäisi toisen tarpeet ei olisi edes tarvetta hakea sitä jostakin muualta! ELI se syy on molemmissa osapuolissa. SINÄ olet sokea jos väität että se on vaan lahtijässä ja siinä UUSIKOSSA.. Paskanmarjat. Onko sinun mielestäsi lasten hyvä kasvaa selalsessa ympäristössä missä vanhemmat ei rakasta toisiaan, ei osoita toisileen mitään tunteita, ovat vaan kämppiksiä?? Sellasenko esimerkin haluat antaa parisuhteesta lapsillesi? KUN PUOLISOT rakastavat toisiaan ei siihen väliin voi kukaan edes tulla. SE uusikko tekee kyllä väärin jos tietää että suhde on edelleen käynnissä, mutta kyllä suurin syy on sillä joka suhdetta pitää yllä vaikka aiempi suhde on vielä päättämättä! Ensiksi vanha suhde päätökseen ja sitten vasta uusi.
MINÄ erosin koska mies oli väkivaltainen sekä fyysisesti että henkisesti. Tappelimme jatkuvasti. YRITIMME kaikkemme, parisuhdeterapiasta alkaen, ei se vaan toiminut... Olen ollut yksin kolme vuotta, ex-miehellä on ollut tyttöystävä. SE tyttöystävä oli UPEA, IHANA minun mielestäni ja haluankin ehdottomasti että exäni jatkaa elämäänsä jonkun muun kanssa.. JOS itse haluat olla suhteessa mikä ei toimi niin sillon SINUSSA on jotakin vikaa, tai jos et näe että suhde ei toimi.. EXÄNI mielestä meidän suhteessa ei ollut mitään vikaa kun lähdin. Olin siis perheenrikkoja, h***a jne jnejne...
En meinaa, mutta se ratkaisu pitää jättää niiden puolisoiden asiaksi, et sinä ole oikeutettu mennä siihen väliin sotkemaan, vaikka heillä menisi kuin huonosti! Joskus ne asiat järjestyy, ja joskus ei. Jos ei, se on asia erikseen, mutta on todella alhaista, mennä pönkittämään olemasa olollaan toisten kriisejä, toivoen että kyllä se mies eroaa, ellei niin minpä autan vähän!!!
Kyllä väitän, että vika on uusikoissa, jos he menevät siihen väliin sotkemaan. Jokaisella on elämässä kriisejä, mutta se ei oikeuta mennä ulkopuolisen siihen sotkemaan.
Kuule: EI SE UUSIKKO SITÄ MIESTÄ VÄKISIN MAKAA! Mikäli pari ajautuu siihen pisteeseen, että toinen katselee muita on jo myöhäistä. Rakkaus on loppunut!
Silloinhan toinen puoliso on tehnyt päätöksen, jos sallii jonkun muun kuin oman puolisonsa lähelleen. Hän on jo päättänyt sallia ihastua toiseen. Tässäkään tapauksessa syy ei ole kolmannessa, vaan siinä kuka sallii tämän tapahtua.
voihan sitä innokkaalle yrityäjälle sanoa, että kiitos ei kiinnosta työstän vielä edellistä suhdetta.
Eli kenenkään liittoon EI VOI VÄKISIN MENNÄ kolmannet osapuolet.
Kukapa sitä myöntämään. Jos sinä ole rikkonut jonkun perheen, niin ethän niin hälmö ole, että myönnät rikkoneesi lapsiperheen! Tottakai se vika on lapsissa ja siinä exässä. Misehän on aina syytön ja se väliin tulija.
"Tottakai se vika on lapsissa ja siinä exässä. Misehän on aina syytön ja se väliin tulija. "
Äläpäs nyt taas vääntele ja kääntele täällä ihmisten sanoja.
KUKAAN ei ole kirjoittanut, että vika on lapsissa ja exässä. Mistä sinä ensinnäkään vedit ne lapset tähän mukaan? Vaikka sinä syytät omia lapsiasi erostasi, niin älä herran tähden kuvittele, että kaikki tekevät niin.
Syy avioliiton rikkoutumiseen on niiden, jotka siinä avioliitossa elävät. Ja jos ero johtuu pettämisestä, syy on erityisesti sen pettäjän. KUKAAN ei ole kirjoittanut, että mies on aina syytön. Jos mies on se pettäjä, niin silloin hän on se syyllinen. Jos pettäjä on nainen, niin hän on syyllinen. Jokainen aikuinen ihminen tekee itse valintansa, ketään ei voi mihinkään pakottaa, etenkään vieraisiin.
Kolmas osapuoli tekee väärin, jos tietää ihastuksensa olevan naimisissa, mutta syy avioliiton rikkoutumiseen ei ole hänessä. Toistan sadannen kerran: sitä joko pettää, tai ei petä. Niin yksinkertaista se on. Tilaisuuksia voi tulla, ja usein tuleekin, mutta ei tilaisuus pakota pettämään. Aina on vaihtoehto. Voi sanoa, että ei kiitos, olen onnellisesti naimisissa. Tai sitten voi sanoa, että ei kiitos, olen naimisissa, liittoni voi ehkä huonosti, mutta en siltikään halua pettää vaimoani/miestäni. Ihmisellä on valta valita, mitä tietä hän lähtee kulkemaan. Ja on typerää vedota siihen, että kolmas osapuoli on se syyllinen, koska antaa tilaisuuden. Silloinhan voisit varastaa kaupastakin suklaalevyn ja vedota siihen, että se on kaupan syy, kun antoi minulle tilaisuuden varastaa eikä laittanut vartijoita karkkihyllyn viereen.
En ole rikkonut kenenkään perhettä. En ole syyttänyt lapsia enkä eksää mistään. En kuvaillut miestä, puhuin puolisosta. Puoliso voi olla mies tai nainen. Miksi vääristelet asioita? Etkö ymmärrä lukemaasi tekstiä vai tekstin sisältöä?
Minun mieheni ex-vaimo petti miestäni useamman kuukauden, eikä siis ollut yhdestä kerrasta kysymys. Noh, erohan siitä sitten heille seurasi. Mutta mikä minua tässä mietityttää on se, kun minä astuin miehen elämään avioeron oleen voimassa jo pitkään, yllättäen ex-vaimo alkoi syyttämään minua erosta! Hän käyttäytyy ala-arvoisesti, haukkuu ja nälvii, vaikka ei minua yhtään tunne. Kun kuuli meidän muuttavan yhteen soitti miehelleni, että saamme nyt (molemmat) maksaa hänelle elatusapua....Miten huvittavaa, vaikka erostakin on jo kulunut useampi vuosi hän jaksaa vielä!!!!
Minusta homma menee usein niin, että kun se kolmas osapuoli astuu kuvaan, vaikka ero on tullut ihan muista syistä ja tai aikaisemmin kun edes kolmattaosapuolta on edes olemassa, niin se menee automaattisesti sen uuden kumppanin syyksi! Niin kuin tässäkin tapauksessa.
Oman kokemusen mukaan sinun ei tarvitse olla kuin olemassa, niin sinä olet aiheuttanut eron ja olet kaiken syyn alku ja juuri toisen (exän) eroon. Vaikka olet taustalla ja hiljaa....
Kyllä kolmas osapuoli on vähintään yhtä "syyllinen" kuin pettäjä, jos tietää petikumppaninsa olevan vielä naimisissa. Oli sitte viritelty jo eroa tai ei. Kyllä ihmisellä pitää olla rohkeutta hypätä veneestä veteen, eikä veneestä veneeseen!
Ei, kun se pettäjä on yksin vastuussa teoistaan,hän sen päätöksen teki. Väitätkö sinä, et raiskattu on syyllinen, kun hänet raiskataan tai tapettu oli syyllinen ,kun hänet tapettiin, tai kauppa on syyllinen, kun sieltä varastetaan , kyllä se vastuu ja syy on aina tekijän.
Väitätkö sinä, että jos joku iskee perheellisen miehen, niin miehen exä ja lapset on vastuussa ja syyllisiä?
Sinulla saattaa nyt olla huono omatunto, mutta tottahan huomaat, että vertauksesi ontuvat?
Oli nyt kyseessä mies tai nainen, mutta jos hän hässi varattua, on hän ainakin moraaliltaan heikohko, kuten varattu petikaverinsakin.
""Ei, kun se pettäjä on yksin vastuussa teoistaan...""
""....kyllä se vastuu ja syy on aina tekijän.""
Etkö ymmärrä selvällä suomenkielellä kirjoitettua tekstiä??? Siinä ne vastaukset on sun nenäs edessä. Tekijä vastuussa kommentoija ei missään mainitse exää ja lapsia!!!!!!!! Voi morjens mitä mitä lissundaaleja täällä taas on!
V I T T U että olet tyhmä. Osaatko lukea selkeää suomenkieltä ollenkaan? Vsi minkä takia aina vänkäät tätä "lapset ja exä", kun missään ei moista ole edes ehdotettu.
Tässä kolmansille osapuolille, pettäjille ja miksei myös petetyillekin pohdittavaa:
Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Viisasta tekstiä! Harvinaista kauraa tällä palstalla!! Juuri noin meilläkin kävi. MIeheni exä syytti minua eli kolmatta osapuolta aivan kaikesta, vaikka minulla ei ollut osaa eikä arpaa koko eroon, eikä mihinkään niistä asioista, joista minua syytti.
Tässä sen nyt taas näkee eli ex naisten katkerat kirjoitukset ja syytökset ex miehen uusia kumppaneita kohtaan. Kirjoituksillanne todistatte juuri sen mitä AP kirjoittaa!!
Sun on varmaan erittäin vaikea uskoa, että perheen lasten äiti tekee huorin? Ehkä olet sen tehnyt myös itse ;)
Kyllä ne kuule äiditkin osaa siinä missä isätkin. Kannattaa katsella asioita myös tuoltakin kantilta!
Juu AIVAN! Näiden "lissujen" on vaikea uskoa, että se jalustalle nostettu pyhimysäitikin osaa rietastella halvasti siinä missä isukkikin.
Kun lukee muiden aloituksen kirjoituksia näiden "lissujen" kirjoittamina, niin aina uksotaan, että se uusi kumppani on rikkonut perheen, eikä anneta mitään tilaa sille totuudelle, että äiti se nyt kävi hässimässä toista miestä rikkoen itse perheensä.
toi oli hyvin sanottu: "Sun on varmaan erittäin vaikea uskoa, että perheen lasten äiti tekee huorin? "
Jos oma kaveri varastaa kaupasta ja itse olet siitä tietoinen ja mukana kaupassa (vaikket itse varastaisi mitään) myös sinä saat teosta rikosoikeudelliset sanktiot. Eli jos olet tietoisesti mukana tukemassa vääryyttä, vaikka epäsuorasti, myös sinun tekosi ovat rangaistavia.
Voiko tästä siis päätellä, että ihminen jonka kanssa se varattu pettää, ei voi ulkoistaa vastuutaan tilanteessa jossa hän on itse myös osallisena?
Moraalisesta näkökulmasta katsottuna pettäminen on hyvinkin tuomittavaa, vaikka olisitkin siihen vaan epäsuorasti osallisena. Se joka muuta väittää yrittää vaan projisoida vastuun pois itsestään.
Toisen omaisuuden pölliminenhän on rikos ja olet osasyyllinen, jos olet siinä mukana, vaikka et ite pöllinytkään mitään, mutta uskottomuus ei ole rikos, ketään ihmistä ei voi omistaa, toisen kanssa voit maata, jos toinen siihen luvan antaa, oli sitte aviossa tai ei.
Pöh. Merkkaako naimisiinmeno omistusoikeutta "tavaraan", ihan kuin tässä nyt olisi se maailman tärkein ja suurin asia ja varkaus. En kannata mitenkään erityisesti pettämistä tai irtosuhteita, mutta alapääni ei ole mikään suklaapatukka, sorry vaan. Ei kai se ole sinulta pois jos naapurin pena vähän lainaa, ja syystä, joka ei todellakaan kuulu sinulle, mikäli mustavalkoinen käsityskykysi kykenee syitä mielikuvittelemaan? Aivan eri tason moraalittomuuteen mennään sitten kun toisia aletaan väkivalloin haukkumaan tai pieksemään. Varsinkin jos kyseessä on lapsi. Ja tässä on se uusperheiden ongelmien ydin, alku ja juuri; mustasukkaisuus lapsia kohtaan.
Olen kassasi täysin samaa mieltä sanasta sanaan.
En vertaisi pettämistä mitenkään varastamiseen. Pettäminen on jokaisen ihmisen oma päätötös lähteä makaamaan toisen kanssa. Ei se mene varastamaan vaan harrastaa seksiä, se ei ole rikos! Näin voi myös tehdä se toinenkin halutessaan. Se on ihan jokaisen ihka oma päätös ja siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin sitä joka on vastuussa suhteestaan puolisoonsa. Minäkään en kannata pettämistä, mutta näin se vaan menee.
Ja osuit niin naulan kantaan myös tässäkin asiassa, että uusperheen ongelmien YDIN on mustasukkaisuus lapsiin! Ja sekin johtuu siitä, että vanhempi pelkää lapsen tykästyvän exän uuteen kumppaniin ja kostaa siten lapsen kautta.
Eiköhän yleisin dynamiikka ole sellainen, että uudet puolisot ovat mustasukkaisia äidin tai isän antaessaan huomiota omille lapsilleen.
Aaaahahahaaaaa johan vitsin murjasit! Kuka nyt lapselle on mustasukkanen? Ja vielä tuommoisesta syystä, kun vanhempi antaa rakkautta lapselle. Sehän kuuluu hemmetti asiaan! Sairasta ajattelua, hyi helvata.
Kyllä ne on ne aikuisten kavalat ja röyhkeät asiat mitkä on ongelmana!
Niinpä. Ei suhdetta aikuiseen ihmiseen ja lapseen voi verratakkaan. Minäkin näen tämän mustasukkaisuuden niin päin, että kun ero on tullut, ja toinen löytää uuden puolison, niin se toinen vanhempi tulee mustasukkaiseksi lapsistaan. Pelätään, että lapsi alkaa pitää tuosta uudesta ihmisestä, ollaan epävarmoja omasta vanhemmuudesta.
Ja liian usein se sitten purkautuu sellaisilla tavoilla, että lapsetkin kärsii, esim. yritetään sabotoida tapaamisia, puhutaan lapsille p-askaa toisen vanhemman uudesta puolisosta...Ei sellainen ihminen käy aivan täysillä, joka puhuu omille lapsilleen pahaa heidän toisesta vanhemmasta ja tämän uudesta puolisosta! Vaikka kuinka v-ituttaisi ja ottaisi päähän, että toinen löysikin uuden, niin ei sitä herran tähden saisi lapsiin purkaa.
Juurikin näin.
Normaali itseluottamuksella oleva ihminen kykenee toimimaan tällaisessa tilanteessa aikuismaisesri ilman sabotointia ja kiusaa, hyväksyy ja on jopa iloinen että lapsella elämässä enemmänkin välittäviä aikuisia eikä koe omaa äitiyttään uhattuna vaikka uusi puoliso olisikin kuvioissa.
Kyllä suurinosa tietämistäni ikävistä huoltajuusriidoista ja huonoista väleistä johtuu juurikin siitä, että lähivanhempi ei hyväksykkään lastensa elämään uutta puolisio, eikä ehkä sen exänkään koska silloin menettään sen ykköspaikan ja pelailumahdollisuuden lasten kautta vanhaan puolisoonsa.
Ilmeisesti uusvanhemman mustasukkaisuus lasta kohtaan on liian kova paikka monille käsittää ja hyväksyä todeksi. Myös viranomaistasolla. Peitelllään, sumutellaan ja vääristellään viranomaisten ällistellessä sormi suussa. Kaipa se on sitten liian vaikea tajuta tällaisten tapausten dynamiikkoja ja kun ei aivokapasiteetti ja ymmärrys saatika toimintakäytännöt kykene pyydystämään tätä loppujen lopuksi aika simppeliä, lajillemme tyypillistä käyttäytymistaipumusta kaikkine seurannaisilmiöineen, ei asiaa voi auttaa.
Asia voi sun mielestä olla laadultaan vaikka mitä, faktoja on kuitenkin vaikea pakoilla kovin kauaa. Totuus on näet laadultaan kuin öljy - se nousee pintaan.
Kolmat on usein syyllinen, mutta eihän hän itseään syytä, muita on helppo syyttää.
Aivan kuin jos kaatuu pyörällä ja satuttaa, niin eihän se kaatujan vika ole, joku muu on syyllinen, tottakai! Hassua.
Turpa kii lissu
Jos pystyisit myöntämään omat viat ja teot, ei tarvis haukkua ketään. Ota vastuu tekemisistä, elämäsi helpottuu huomattavasti. Jos oet rikkonut perheen sano se reilusti, äläkä syytä siitä perhettä.
Ota opiksesi virheistä älä tuki suuta äläkä peittele niitä.
Kurja kun sinä et tykkää siitä että touus kerrotaan, mutta sinä vaan tuit ihmisten suut ja peittelet, ja haluat että muut on syyllisiä mutta sinä, perheenrikkojana et ole syylinen. Niinkö?
Jos ajat pyörällä ojaan, syyytät siitä muita, miehen exää ja lapsia. Eiö se vika ole sinun, joka niin olet tehnyt? NIin tässäkin, jos olet rikkonut jonkun perheen, syy on sinun ei niiden lasten ja exän.
Haista lissu P A S K A! Jos minä ajan pyörällä ojaan, vika on minussa, ei kenessäkään muussa. Mutta jos mieheni edellinen liitto on päättynyt vuosia ennenkuin me edes tapasimme, vika ei ole minussa.
Kyllä se uusikko joka menee suhteeseen aviossa oelvan ihmisen kanssa, todella rikkoo valtavasti. Mitä itse olen kuullut, niin jokaisessa uusikko on määritellyt asioita ja tavallaan seksin keinoin pakottanut tekemään sellaisia asioita tämän eroavan, että ilman tuota kolmatta hän ei olisi niin toiminut. Eli tekee erosta vaikean ja pahan entiselle perheelleen.
Ketjussa ilmeisesti on naisuusikoiden kirjoittelua, jossa esim. joku sanoo, että eihän se mies väkisin makaa tätä naista.
Niin ei väkisin, mutta väsyttämällä, usein alkoholin alaisena, täysin etukäteen naisen valmistelimin jopa pornoisin keinoin.
Tämä kertoo tästä naisesta hyvin paljon, hän ei todellakaan kunnioita edes tätä miestä, saatikka sitten hänen eroamistaan, työntyy mukaan tietäen haavoittavansa jokaista muuta.
Mikä on tällainen nainen joka ei malta odottaa miehen tai naisen eromaisen saattamista loppuun, sillä tuo tärkeä harkintaiaka tarvitaan todellakin entisen liiton osapuolten asioiden selvittelyyn ja ilman minkäänlaisia kolmansia kummallakaan mukana. Sitä varten tuo aika on, että asiat voitaisiin käsitellä niin lasten kuin omaisuuden osaltakin, ilman muiden vaikuttamista.
Tämä vain ei taida nykyään onnistua oikein lainkaan, vaan aina näitä pään silittäjiä siis moraalittomia ja tässä tilassa olevan ihmisen hyväksikäyttäjiä tunkee mukaan.
Minusta on kyse täydellisestä toisen ihmisen hyväksikäyttämisestä on kyse ja olisi jopa rangaistavaa, sillä ihan varmasti eroava ihminen ei ole tasapainoinen uuteen suhteeseen kenenkään kanssa.
Kaikki tähän tilanteeseen työntyneet salasuhteet sun muut tuntkeijat ovat täysiä susija.
Kun joku teistä uuskikoista tämän lukee, niin toivon totisesti ajattelevan sitä pahuutta mitä aiheuttaa. erovan pitää antaa hoitaa eronsa ns. koskemattomuudessa.
Tämä on perheen lapsienkin kannalta kaikkein parasta, koska heidän elämänsä muuttuu niin valtavasti aina eron tullessa, ei siihen tarvita minkäänlaista ulkopuolista uutta ihmistä säheltämään.
Lapsille ei todellakaan ole helppoa katsoa, kuinka joku vieras nainen tai mies on aina äidissä tai isässä kiinni ja lapset menettävät sylin sekä huolenpidosta paljon.
Eroaville pitää antaa suru ja järjestelyaika. Kukaan ei ole valmis uuteen suhteeseen ensimmäisen erohakemuksen seuraavana päivänä ja se kuusi kuukautta pitää olla aika, jolloin eletään selibaatissa ja hoidetaan asiat.
""Ketjussa ilmeisesti on naisuusikoiden kirjoittelua, jossa esim. joku sanoo, että eihän se mies väkisin makaa tätä naista.
Niin ei väkisin, mutta väsyttämällä, usein alkoholin alaisena, täysin etukäteen naisen valmistelimin jopa pornoisin keinoin. ""
Anteeksi nyt vain, mutta kylläpä nämä sinun juttusi ovat huvittavia :D
Ja ihan ensimmäiseksi; en ole "naisuusikko". Onpa muuten kamala sana.
Olet aika huvittava tapaus, jos tosissasi ajattelet niin, että mies pettää "väsyttämällä" :D
Että muuten mies olisi niin kunnollinen, ei koskisi vieraisiin naisiin, mutta kun tämmöinen naispaholainen tulee ja alkaa "väsyttämään", niin pakko kait sitä on vähän sitä vierasta painaa. Ja vielä jos on alkoholin vaikutuksen alainen, niin eihän sitä jaksa vastustella. Pakkohan se on mennä sitä vierasta naista pikkusen pamputtamaan, kun se noin väsyttää ja käyttää sellaisia kieroja "pornollisia" keinoja! Voi luoja sain makeat naurut tästä.
Että vika ei ole niissä miehissä, vaan niissä katalissa naikkosissa, jotka "etukäteen valmistelevat pornoisin keinoin" ukkomiesten väsyttämiset. Hohhoijaa. Millaisin pornoisin keinoin? Laittamalla itsensä kauniiksi? Joo, harva nainenhan sitä itseään laittaa ja kaunistaa kun lähtee esim. baariin. Vai tarkoitatko niillä pornoisilla keinoilla, että heillä on joku tummanpunainen pornoluola dildoineen ja barbaroineen kotonaan, jonne he sen alkoholin vaikutuksen alaisena olevan miehen vievät puoliväkisin ja sitten väsyttävät heidät siellä niin, että mies pitkin hampain suostuu seksiin?? :D :D
Olet sinä ihmetyyppi.
Ihan omasta kokemuksesta; minua ovat ukkomiehet yrittäneet "väsyttää" lähtemään mukaansa seksiä harrastamaan lukuisia kertoja. Olen itse avoliitossa elävä, minulla on 2 lasta. Käyn silloin tällöin ystävien kanssa ulkona, nykyään harvemmin, mutta esim. ennen lasten saantia useamminkin.
Ja JOKA IKINEN kerta on vähintään yksi ukkomieheksi osottautunut känniääliö yrittänyt minua tai ystäviäni(joista osa sinkkuja, osa naimisissa). Ja todellakin väsyttämällä. Ollaan jo alkuillasta liimauduttu iholle, yritetty tarjota drinkkejä. Kohteliaasti ollaan kieltäydytty. Tunnin parin päästä sama juttu. Taas ollaan kieltäydytty, ei enää niin kohteliaasti. Ja pian taas sama juttu. Loppuillasta se alkaa jo v-itutttaa, kun tällainen ukkomies, röyhkeästi sormus vielä sormessaan, käyttää tätä omasta mielestään nerokasta väsytystaktiikkaa. Ja joskus jopa "pornoisin" keinoin, jos ovat itseään kovasti laittaneet ja partavedelle lemuavat.
Ja kyllä se taitaa olla huomattavasti tavallisempaa, että nuo naimisissa olevat kännissä olevat miehet siellä baarissa sitä seksiä kinuavat. Niin sinkuilta kuin varatuilta naisilta. Ei sillä ole väliä. Kunhan pääsee vierasta maistamaan. Ja aika tavallista on, että naiset karttavat näitä tapauksia. Ketä kiinnostaa kännissä sössöttävä mies, jolla on sormus sormessaan? Ja olenpa kuullut tapauksista, joissa tällainen ukkomies on tehnyt hotelliin valmiiksi huonevarauksen, että jos natsaa, niin sinne voi viedä sen vieraan naisen, panna paukauttaa ja sitten takas kotiin vaimon viereen.
Otappa nyt ne vaaleanpunaiset lasit päästäsi ja alappas katsella maailmaa vähän vähemmän mustavalkoisesti.
Siis millälailla huvittavia? Onko sinusta oikein rikkoa jonkun perhe, ja olla välinpitämötn sille, miten lapset ja exä tuntee ja kokee? Kyllä heidän tunteet on tärkeämmät kuin sinun joka hajoitit toisen perheen. Sinä olet alhainen ja kuvottava, ei se miehen perhe.
Kyllä monesti se kolmas rikkoo, se on tosiasia, mutta kukapa sitä tunnustamaan, helppo syyllistää muita.
MOnet naiset ont iloisia kun exä ja lapset kaipaa ja joutuvat ahdinkoon, ja keitäpä onkaan sen jälkeen helppo haukkua, kun tietää että he todella kärsivät.
Miksi uusikko kuvittelee että teki hän mitä tahansa, voi syyttää omista ongelmista muita. Mutta kun joku syyllistää häenet on syyllistäjä mielenvikainen ja juoppo.
Otappa sinä ne mustat aivosolut pois päästä ja mieti mitä olet tehnyt ja miksi? Kuvittele sitä omalle kohdalle kun joku vie sun miehen ja lapsilta isän, miten reagoisit siihen? Vai onko joku niin tehnyt ja annat pahan kiertää.
Voi lissu olet toivottoman tyhmä ihminen, en yhtään ihmettele, et se exäsi lähti toisen matkaan eihän tuolaasta tyhmää änkyrää kukaan jaksa.
Haet syitä ainoastaan muista, et koskaan itsestäsi, syytät jopa lapsiasi teitin erosta ja kun noita sun kommentejasi lukee niin sun avioliiton kariutumisen syy olet sinä änkyrä ämmä.
Ei kaikki syytäkään. Jotkut ihmiset ovat kykeneviä ymmärtämään myös oman käytöksen vaikutukset parisuhteen ylläpitoon ja sen mahdolliseen kariutumiseen.
Mikäli ero on tuore/katkeruus jää ensimmäiseksi tunteeksi, niin helposti se toisen syyttely alkaa. Ehkä sillä peitetään omaa pahaa oloaA/syyllisyyttä. Mistä sen tietää.
Sitten päästään ihmisiin, jotka kykenevät ottamaan vastuun myös omista sanoistaan ja teoistaan, panoksestaan. Enkä nyt viittaa suhteeseen, jossa toinen osapuoli ihan huvikseen käy pnemassa naamuria.. vaan suhteista, joissa molemmat haluavat olla.
Onneksi on näitä, jotka osaavat ottaa edelliset suhteet kokemuksina ja virheistään oppia.
"Miksi syyttää toista naista/miestä?"
Yksinkertaista. Koska se on helpompaa. Silloin ei tarvitse ottaa vastuuta omista teoista ja sanoista. Ei joudu katsomaan peiliin ja myöntämään, että ei itse olekaan täydellinen.
Siksi.
Koska se on niin. Ei muuten olisi niin paljon kaipaavia ex puolisoita ja itkeviä lapsia, jos perhe olisi koossa. Jos ero tulisi kuitenkin, se olisi puolisoiden yhtein päätös ja helpmpi kestää kuin se että kolmas tulee väliin.
Pelkkää kiusantekoa.
Kolma on usein syyllinen, mutta vierittää syyt toisten niskoille, kukapa itseään.
"Miksi syyttää toista naista/miestä?"
Yksinkertaista. Koska se on helpompaa. Silloin ei tarvitse ottaa vastuuta omista teoista ja sanoista. Ei joudu katsomaan peiliin ja myöntämään, että ei itse olekaan täydellinen.
Siksi.
I rest my case.