Kun ajattelemme ihmisiä joita on edelleen paljon elävissä, ja vielä enemmän edesmenneissä, eli heitä jotka eivät koskaan kuulleet evankeliumia, herää muutama kysymys mieleen. Sanotaan, että Jumala ei rankaise ketään kuulemattomuudesta ja näin Jumala tuomitsee heidät tekojensa mukaan. Tästä voimme päätellä että lakiliitto on osaksi edelleen voimassa heidän kohdallaan.
Raamatun ja kristinuskon mukaan kukaan ei ole synnitön. Kenenkään joka on kuullut evankeliumin, ei uskota voida pelastua teoillaan, vaan ainoastaan uskolla Jeesukseen. Tästä tietysti seuraa se, että myös kuulemattomat ovat yhtä syntisiä.
Kuinka olisi mahdollista että kuulemattomat voisivat pelastua teoillaan, jos kuulleetkaan eivät tähän kykene? Tällöin on ajateltavissa että kukaan evankeliumia kuullut ei voi pelastua. Jos Jumala kuitenkin päättäisi armahtaa kaikki kuulemattomat, olisi se hyvin epäoikeudenmukaista sanaa kuulleita kohtaan, koska heiltä edellytetään uskoa. Tämä myös sotisi evankeilointikäskyä vastaan koska kuulemattomuus takaisin pelastuksen varmemmin.
Lisäksi jos on olemassa kaksi eri järjestelmää, eli armolla uskosta pelastuminen riippumatta teoista, ja toinen järjestelmä jossa pelastutaan teoilla, ilman uskoa ja kuultua sanaa, on se itsessään epäoikeudenmukaista ihmisiä kohtaan.
Tästä ongelmasta aiheutuu niin perustavaa laatua oleva ongelma että ainakaan itselläni ei ole ratkaisua kuinka siitä voisi saada oikeudenmukaisen miltään kannalta. Ainoa oikeudenmukaiselle kuulostava järjestelmä on se, ettei usko ja kuuleminen vaikuta lainkaan pelastukseen vaan ainoastaan teot ja tekemättä jättämiset elämän aikana sekä katumus.
Uskonnoilla on ollut tarvetta suosia aina omiaan ja niin suurella innolla käydä sen pelastuslautan kimppuun että samalla on unohdettu tälläiset perustavaa laatua olevat asiat. Jos tälläisiä kysymyksiä sivuutetaan sillä että "Jumala tietää meitä paremmin" niin eikö silloin katoa koko uskosta mielekkyys jos ei edes tiedetä miten uskotaan?
Lakiliitto on edelleen voimassa osittain?
5
<50
Vastaukset
Muista, että katolisessa uskossa on teoilla merkitystä. Luterilaiset on poikkeus, mutta heidän antinsa kristinuskolle on olematon.
Osuit aika hyvään kipukohtaan. Tuo uskovaisen kristityn pelastus on etenkin mielenkiintoinen.....
Jos kerran evankeliumia kuullut ja siihen uskovat pääsee taivaaseen, niin sen evankeliumin pitää sisältää jotakin tähdellistä. Jumala ei voi tarkoittaa luterilaista käsitystä uskosta, joka sisältää ainoastaan uskomisen siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Jumala pyyhkii perseensä sellaisella ajatuksella. Mikäli oikeasti lukee ne evankeliumit, niin huomaa Jeesuksen opastavan ihmisiä. Hän kertoo mikä on Jumalan mieleen....Hän päätyy tekoihin. Rikas mies kun kysyy ohjeita taivaaseen, niin Jeesus luettelee tekoja. Ei hän puhu ainoastaan uskosta, vaan teoista. Omaisuuden antaminenkin olisi ollut teko, jota tosin rikas mies ei tehnyt. Ilmestyskirjassa ei puhuta uskosta, vaan kukin tuomitaan tekojen mukaan.
Jumala antoi lain juutalaisille. Kristityt väittävät Jeesuksen sovittaneen lain, joka siis koski vain juutalaisia. Siinä ei ole tapahtanut mitään normaalille kristitylle....Häntä ei koskenut laki aiemmin, eikä se sovituskaan osu häneen..Mites joku voi sovittaa sinun puolesta, jos ei ole mitään sovitettavaa? Ikävää normaalille kristitytylle, että Jeesus ei oikeastaan kärsinyt heidän puolesta.- löytyy Raamatusta
Jokaisella ihmisellä on sisimmässään oikean ja vääräntaju. Ne jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta saavat tuomion sen mukaan miten ovat eläneet.
"Jokaisella ihmisellä on sisimmässään oikean ja vääräntaju. Ne jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta saavat tuomion sen mukaan miten ovat eläneet."
Juuri tähän viittasin avauksessa. Kyseessä on epäoikeudenmukainen järjestelmä jos tuo koskee vain osaa ihmisistä, että tuomitaan sen mukaan miten on eletty. Ja edelleen kristinusko romuttaa heidän pelastusmahdollisuuden toteamalla että jokainen on syntinen. Jos kuullut ei voi elää riittävän hyvin pelastuakseen, ilman armoa, kuinka sanaa kuulematon voisi tähän yltää?
Ja kuinka se on tasapuolista että toiset tuomitaan uskon ja epäuskon, ja toiset tekojen mukaan?
- löytyy Raamatusta
Ei ne ole Jumalalle ongelma,tähän voimme luottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371315Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.971308Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891175- 1071065
- 71992
- 18986
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva14961- 54946
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f166830Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16811