Haetaan ampumataitoisia hirvenmetsästäjiä seuraan kuuluviksi

Iha_hirveä_juttu

Hei,

Haemme ampumataitoisia ja metsästyskortin suorittaneita miehiä Keski-Suomessa sijaitsevaan seuraamme. Oma hirvikivääri on yksi vaatimus! Puolikkaille ja kokonaisille lihaosuksille on mahdollisuus, mikäli kaveri katsotaan jo ensimmäisen syksyn aikana tekijämieheksi sellaisena myösi joukkoomme kuuluvaksi täysivaltaiseksi jäseneksi.

Seurallamme on maakuntaan/koko Suomeen nähden "aikas hyvin" (Näin vaatimattomasti kerrottuna) lupia tarjolla joka vuosi. Joten, jos liha ja varsinkin myös hirvenmetsästys sekä siihen hyvinkin läheisesti liittyvä yli 7000 hehtaarin hirvenmetsästysalue kiinnostaa, niin ota toki yhteyttä rohkeasti.

Ja tämä ilmoitus ei ole unta, ei valhetta eikä liiemmin haihatustakaan, vaan aivan täyttä totta! Kyllä, usko tai älä! Pääset hirviseurueeseen vaikka ruuhkasuomesta lähtien, mikäli täytät ed. mainitut ehdot ja olet aina virkeä metsällä, sekä ymmärrät hirvien biologin ja muutenkin luonnosta paljon.

Tärkeä seikka olisi myöskin kunnioittaa maanomistajia ja ymmärtää se, että ajamme myös heidän asiaansa tuolla metsässä hirviä verottaessamme. Pitäisimme siis hirvikannan kohtullisena alueen tieliikenteen ja taimistotuhot huomioon ottaen. Vuodessa 3 vapaaviikonloppua, muuten läsnäolopakko viikonloppuisin. Aina myös plussaa, jos omistat toimivan hirvikoiran!

Kaikkien asiasta kiinnostuneiden yhteydenotot voi lähettää osoitteeseen:

[email protected]

15

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iha_hirveä_juttu

      Siis selaisena myös, eikä "myösi". Anteeksi tämä kömmähdys, pahoittelemme painovirhettä paholaista!

      • Iha_hirveä_juttu

        Sellaisena :D


    • ammuskelija.

      "Vuodessa 3 vapaaviikonlopua...."

      Sen verran kova vaatimus, että kukaan ei tuota pysty täyttämään. Asiasta hyvinkin innostuneilla on valitettavasti myös elämä.

      • Iha_hirveä_juttu

        Siis hirvikautena tässä nyt kyllä tarkoitetaan.


    • Metsämies 1

      Myös minä Lappiin haen hirvenmetsästyksestä kiinnostuneita luvan omaavia oikeita metsästäjiä. Valtion maille, joten Lapista 5 miestä lisää ja muut 4 voivat olla vaikka Pohjois-Pohjanmaalta. Kuluja tulee vain ammutuista hirvistä. Lihat jaetaan käyntikertojen mukaan. Hoidan paperityöt. Yhd.otot sähköp. [email protected]

    • Keuruun hirvimies

      Promilleraja 1.46, sen alle ei saa mennä.

    • mmmnnn1

      Suksippa poika v***tuun moisine vaatimuksines. Ite ootte seuran tohon tilaan ajaneet.

      • Iha_hirveä_juttu

        Voi sua reppanaa, kun kiroilla paukutat ihan tuntemattomalle.


    • maaton

      Mikä paikkakunta?

      • Iha_hirveä_juttu

        En voi vielä valitettavasti ihan tässä vaiheessa kertoa sen tarkemmin, mutta anna toki kuulua itsestäsi sähköpostiin niin käsitellään asiaa tarkemmin. Porukassamme on nyt siis menossa vallanvaihdos/henkilöstömuutoksia, joille on hankittu paikallisten maanomistajien valtuutus. Ajat muuttuvat, ja ihmiset myös sen myötä...

        Ja jos eivät kaikki vielä ymmärtäneet mistä on kysymys, niin Haemme nyt siis täysikuntoisia hirvestäjiä ilman ikärasismia, liiaksikin ukkoutuvaan porukkaamme. Kunhan vain täytät ed. mainitut ehdot. Suositus olisi, että sinulla on toimiva hirvikoira (edes hyvästä suvusta) ja hirvikivääri omasta takaa! Hirvenammuntamerkki on myös syytä olla mukana ensimmäisenä jahtiaamuna esittää jahdinjohtajalle! Myös jonkinmoinen hivikokemus on enemmän kuin hyväksi, mutte suinkaan aivani vättämättömyys - kyllä me myös toki näytämme ja opetamme jos on tarvis.


    • Tosi kiinnostunut

      Mikäs sit olisi ikätoive? Vaikuttaa aika hyvältä jutulta. Tosin, tänävuonna jo varmaan myöhäistä. Itse olen jo 53 ja kylläkin ampunut aiemmin hirviä jokusen kpl.

      • Iha_hirveä_juttu

        Ok, hieno juttu. Onko vielä hyvä näkö ja kuulo tallella? Varsinaisia ikärajoitteita tai toiveita ei siiis ole, kunhan vain täyttää nuo ed. mainitut vaatimukset reilusti ja mieluiten useamman vuotta vielä tulevaisuudessakin. Ja hirvet melkeimpä meillä tälle vuotta jo läjässä, enää muutamaa uupuilee, mutta kohta varmasti jo nekin kasassa... Kokemus on aina eduksi. Lähetä sähköpostia ja kerro itsestäsi. Laita myöskin yhteystietosi näkyviin, niin otamme mahdolisesti lähiaikoina yhteyttä, mikäli kiinnostumme tarjouksestasi, kiitos!


    • pääsiskö

      Entäs jos ehdot täyttävä, pelaavan karhukoiran omistava NAINEN olis innokas tulemaan teidän porukkaan?;) Joissain porukoissa tuntuu olevan jotain metästävaa hamekansaa vastaan...

      • Iha_hirveä_juttu

        Naisetkin käy! Kaikin mokomin "hamekansa" kans hirvenpoluille meidän kans! ;) Onko hyväkin koira ja mimmosesta suvusta? Entäs, mimmonen kokemus sulla itselläsi hirvestyksestä? Ei siis vättämätöntä tämä viimeinen. Neiti/rouva on hyvä vain ja laittaa itsestään sekä koirastaan meille tietoa ed. mainittuun sähköpostiin, kiitos! :)

        Vielä motivaation nostona haluaisin muistuttaa, että meillä on korkeat lupamäärät, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Esim. pari vuotta sitten vielä mm. n. 4 hirveä (vasoja 50% ja aikuisia 50%) meni jokaisen lihaosakkuudella olevan pakastimiin... Tuo määrä on siitä nyttemmin tarkoituksella puolitettu, mutta siten myös vapaa-aika vikkonloppuisin on lisääntynyt. Jää aikaa muuhunkin. Myös taimituhot sekä hirvikolarit ovat selvästi laskeneet - maanomistajat ja perheelliset kiittävät!

        Emmekä suinkaan halua porukkaamme pelkästään lihanhimoisia koijareita, vaan myös pitää osata kunnioittaa luontoa ja kaikkia eläimiä - nauttia siitä, sekä olla kiitollinen itse metsästystilanteista ja muistakin luontohavainnoista joita pääsee luonnossa kokemaan. Nämä asiat ovat "henkilöstövaihdoksien" yhteydessä pois jääviltä ihmisiltä päässeet kokonaan unohtumaan.


      • Iha_hirveä_juttu
        Iha_hirveä_juttu kirjoitti:

        Naisetkin käy! Kaikin mokomin "hamekansa" kans hirvenpoluille meidän kans! ;) Onko hyväkin koira ja mimmosesta suvusta? Entäs, mimmonen kokemus sulla itselläsi hirvestyksestä? Ei siis vättämätöntä tämä viimeinen. Neiti/rouva on hyvä vain ja laittaa itsestään sekä koirastaan meille tietoa ed. mainittuun sähköpostiin, kiitos! :)

        Vielä motivaation nostona haluaisin muistuttaa, että meillä on korkeat lupamäärät, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Esim. pari vuotta sitten vielä mm. n. 4 hirveä (vasoja 50% ja aikuisia 50%) meni jokaisen lihaosakkuudella olevan pakastimiin... Tuo määrä on siitä nyttemmin tarkoituksella puolitettu, mutta siten myös vapaa-aika vikkonloppuisin on lisääntynyt. Jää aikaa muuhunkin. Myös taimituhot sekä hirvikolarit ovat selvästi laskeneet - maanomistajat ja perheelliset kiittävät!

        Emmekä suinkaan halua porukkaamme pelkästään lihanhimoisia koijareita, vaan myös pitää osata kunnioittaa luontoa ja kaikkia eläimiä - nauttia siitä, sekä olla kiitollinen itse metsästystilanteista ja muistakin luontohavainnoista joita pääsee luonnossa kokemaan. Nämä asiat ovat "henkilöstövaihdoksien" yhteydessä pois jääviltä ihmisiltä päässeet kokonaan unohtumaan.

        Huom! Kaikkien asiasta tosissaan kiinnostuneiden on ilmottauduttava viimeistään marraskuun loppuun mennessä! Haemme 4-6 henkilöä, määrä tarkentuu varmastikkin lähiaikoina... Paikkoja on siis rajoitetusti, emme korvaa koko hirviseuruettamme!

        Ilmoita nimesi, sähköpostisi ja puhelinnumerosi seuramme sähköpostiin:

        [email protected]

        Muista myös hieman kertoa itsestäsi viestissä, ohjeet näet ed. viesteistä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      20
      4934
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      86
      1752
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      288
      1602
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      74
      1564
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      256
      1438
    6. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      135
      1187
    7. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1170
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1119
    9. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      1084
    10. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1064
    Aihe