Yhteinen koti avopuolison nimiin?

melinda-

Olemme avopuolisoni kanssa etsimässä yhteistä kotia. Olemme keskustelleet lainan ottamisesta yhdessä, mutta avopuolisoni on sitä mieltä, että hänen on järkevintä ottaa laina kokonaan omiin nimiinsä, jolloin hän siis omistaisi asunnon kokonaan ja minä huolehtisin ns. juoksevista kuluista. Olemme tähän asti asuneet vuokralla minun vuokra-asunnossani, hänelle on kertynyt suuremmat säästöt, toisin kuin minulle, sillä olen opiskellut ja maksanut vuokraa. En tiedä mikä tälläisessa tilanteessa olisi järkevin vaihtoehto?

101

5337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Diipdaapa7

      Ehdotus on hyvin järkevä ajatellen avopuolisosi silmin toisin sinun näkökulmasta Melinda. Ehkä joku toinen kertoo rautalankaa vääntäen miksi mutta etköhän itsekkin sen tajua kun vähän asiaa mietit.

      • en lähe mukaan

        Olihan aloitus provo, olihan?


      • Markku Ohtava
        en lähe mukaan kirjoitti:

        Olihan aloitus provo, olihan?

        Meillä oli toisinpäin; tyttöystäväni oli opiskelija, persaukinen, ei tuloja, ei omaisuutta.

        Olin ostamasa asuntoa niin hän halusi että se merkittäisiin molempien nimiin vaikka minä siis maksaisin kaiken asumiseen ja elämiseen liittyvän ihan niin kuin siihenkin asti.

        Olisi saanut erossa puolet asunnosta.

        Joo, en suostunut, ostin asunnon yksin ja maksoin myös yksin.

        Ja erokin tuli kyllä, oli ainakin selvää että kumpi lähtee.
        Ja helppo oli lähteä kun ei tarvinnut viedä kuin henkilökohtaiset vaatteet ja muut rihkamat.


      • Ei kannata ostaa
        Markku Ohtava kirjoitti:

        Meillä oli toisinpäin; tyttöystäväni oli opiskelija, persaukinen, ei tuloja, ei omaisuutta.

        Olin ostamasa asuntoa niin hän halusi että se merkittäisiin molempien nimiin vaikka minä siis maksaisin kaiken asumiseen ja elämiseen liittyvän ihan niin kuin siihenkin asti.

        Olisi saanut erossa puolet asunnosta.

        Joo, en suostunut, ostin asunnon yksin ja maksoin myös yksin.

        Ja erokin tuli kyllä, oli ainakin selvää että kumpi lähtee.
        Ja helppo oli lähteä kun ei tarvinnut viedä kuin henkilökohtaiset vaatteet ja muut rihkamat.

        http://minimalistisuus.blogspot.com/2010/10/asunnon-ostaminen.html
        mainitsemassasi tilanteessa ei ole järkevä ratkaisu.


      • on jo lähdössä poi

        anna avopuolisosi hoitaa velkansa.jos ei yhteistä lainaa hän ei ole sitoutunut yhteiseen elämään.velaton on jo lähdössä toisen matkaan.on jo katsonut seuraavan vuokraasunnossa asujan kun ei halua yhteistä lainaa.


    • Aikuinen nainen

      Kyllä se onnistuu seuraavin ehdoin:
      - mies maksaa asunnon lainan lyhennykset yksin, koska hän omistaa asunnon
      - mies kustantaa asunnon remontit ja siihen tulevat taloyhtiön kustannukset, koska se on hänen omaisuuden hoitoaan
      - vuokran maksatte puoliksi, koska tilan käyttävät molemmat
      - vesimaksu per pää taloyhtiön ohjeiden mukaan
      - sähkölasku puoliksi, koska sähköä käyttävät molemmat
      - muut laskut sen mukaan kumman ne on. jos on yhteisiä lehtitilauksia tms., niin puoliksi.
      - henkilökohtaiset menot kumpikin itse
      - ruokalasku sen mukaan miten syötte. Usein nainen syö vähemmän, joten miksi maksaa miehen ruokaa. Tämän pystyy hyvin selvittämään seuraamalla kuukauden ruokaostoksia ja esim. pyykinpesuaineita.
      - jos on auto, omistaja maksaa kulut, mutta jos toinen sitä käyttää, voi bensakulut jakaa. Ja tietysti korjauskulut, jos töpeksii, maksaa se joka mokaa

      Älä Melinda suostu noiden juoksevien kulujen yksin maksamiseen, sillä silloin maksat enemmän ja siten edesautat miehen omaisuuden kasvatusta.

      Tämä perustuu omiin kokemuksiin kahdessa eri perheessä. Toisessa mies yritti vedättää avovaimoaan ja perusteli sillä sitä, että "jos tulee ero. niin on yksinkertaisempaa".

      • ei oo todellista

        Ukko luulee olevansa ovela. Sano sille, että sopiihan se. Et tietenkään maksa juoksevia kuluja kokonaan, vaan puoliksi, niin kuin tuossa ehdotettiin. Lainanpuolikkaan suuruisen summan laitat joka kuukausi talteen omalle säästötilillesi, ja kas miten kiität itseäsi muutaman vuoden päästä.


      • Nainen minäkin

        "vuokran maksatte puoliksi, koska tilan käyttävät molemmat"

        Omistusasunnossa ei ole vuokraa.

        Jos mies maksaa asunnosta kaiken niin avorouvan täytyy maksaa puolet vastaavan asunnon käyvästä vuokrasta. Vai millä kumman perusteella toinen saa hyötyä avomiehensä omaisuudesta?

        Osakkeessa saattaa olla vastike esim. 200€ niin missäs kukaan asuu vuokralla 100€/kk?? Jos vastaavassa kämpässä on vuokra esim.800€ niin avokki maksaa tietysti 400€/kk.

        Tai jos kyseessä on ok-talo, eikä siis vastiketta lainkaan, niin saako avorouva asua siten ilmaiseksi??


      • On näitä tietämättöä
        Nainen minäkin kirjoitti:

        "vuokran maksatte puoliksi, koska tilan käyttävät molemmat"

        Omistusasunnossa ei ole vuokraa.

        Jos mies maksaa asunnosta kaiken niin avorouvan täytyy maksaa puolet vastaavan asunnon käyvästä vuokrasta. Vai millä kumman perusteella toinen saa hyötyä avomiehensä omaisuudesta?

        Osakkeessa saattaa olla vastike esim. 200€ niin missäs kukaan asuu vuokralla 100€/kk?? Jos vastaavassa kämpässä on vuokra esim.800€ niin avokki maksaa tietysti 400€/kk.

        Tai jos kyseessä on ok-talo, eikä siis vastiketta lainkaan, niin saako avorouva asua siten ilmaiseksi??

        Omistusasunnon vastike = vuokra.

        Jos omistaja eli avopuoliso ottaa vuokraa avovaimoltaav 100€ tilalta 400€ on siitä maksettava vuokratuloja.


    • Epäluuloinen

      Niin ja kaiken lisäksi niistä juoksevista kuluista ei jää mitään todistetta, joten miehen yksin maksama asunto on yksin miehen omaisuutta myös eron sattuessa.

      Jos ette voi ottaa asuntoa yhteiseksi (mikä estää, muu kuin miehen itsekkyys?), kannattaa tehdä eron varalta kirjallinen sopimus, jossa todetaan, että asunto on yhteinen ja jaettava erotilanteessa puoliksi.

      Oletko muuten maksanut koko vuokran yksin? Jos mies ei ole maksanut siitä osuuttaan, on entistä suurempi syy vaatia asunto molempien nimiin.

      • "kannattaa tehdä eron varalta kirjallinen sopimus, jossa todetaan, että asunto on yhteinen ja jaettava erotilanteessa puoliksi."

        Aika mielenkiintoinen neuvo. Mistä päättelet että aloittajalla olisi varaa maksaa pahimmillaan kymmeniin tuhansiin euroihin nouseva lahjavero?

        Lisäksi kannattaa muistaa, että avopuolisolla ei käytännössä ole mitään oikeutta toisen omaisuuteen. Aviopuolisolla voi olla erotilanteessa, mutta silloinkin se on yleensä varsin marginaalinen.

        Mutta miksi olla avoparina? Maistraatissa menee n. 15 minuuttia vihkimiseen, ei avioehtoa, ainakin aloittajan kaltaiset ja muutaman kymmenen vuotta naimisissa sinnittelevät rahastaisivat sillä hyvin (edellyttäen että on velaton asunto yms..).


      • enpäs mene
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        "kannattaa tehdä eron varalta kirjallinen sopimus, jossa todetaan, että asunto on yhteinen ja jaettava erotilanteessa puoliksi."

        Aika mielenkiintoinen neuvo. Mistä päättelet että aloittajalla olisi varaa maksaa pahimmillaan kymmeniin tuhansiin euroihin nouseva lahjavero?

        Lisäksi kannattaa muistaa, että avopuolisolla ei käytännössä ole mitään oikeutta toisen omaisuuteen. Aviopuolisolla voi olla erotilanteessa, mutta silloinkin se on yleensä varsin marginaalinen.

        Mutta miksi olla avoparina? Maistraatissa menee n. 15 minuuttia vihkimiseen, ei avioehtoa, ainakin aloittajan kaltaiset ja muutaman kymmenen vuotta naimisissa sinnittelevät rahastaisivat sillä hyvin (edellyttäen että on velaton asunto yms..).

        No sitä tässä varmaan ajetaankin takaa, että naimisiin kuuluisi mennä.
        Eihän aloituksessa muuten ole järkeä.


      • näin se menee
        enpäs mene kirjoitti:

        No sitä tässä varmaan ajetaankin takaa, että naimisiin kuuluisi mennä.
        Eihän aloituksessa muuten ole järkeä.

        No edelleenkin mies voi maksaa ja pitää lainan omanaan vaatia avioehtoa, jos ei suostu ei häitäkään. Mutta en ymmärrä aloittajaa minäkään, joka tapauksessa vaikka laina olisi yhteinen, sen asunnon saa kumpi maksaa toisen ulos. Eli toinen joutuisi sitten ottamaan lainaa, ettei pidä vuokralle lähteä.


    • Aikuinen nainen

      Jälkeenpäin ei voi asuntoa enää vaatia, vaan osuus on myytävä toiselle osapuolelle ja silloin tulee myös maksettavaksi leimaverot. Omistava puoli joutuu maksamaan myös mahdollista veroa voitosta, jos hän on asunut asunnossa alle 2v.

      Joten sopikaa nyt edes kulujen maksut. Niitä varten voi avata yhteisen tilin, jonne molemmat laittavat saman summan kuukaudessa, jos kaikki sieltä maksettavat kutlu ovat puoliksi.

    • vedätystä vedätystä

      Millä mies perustelee sitä, että hänen on järkevintä ottaa laina kokonaan omiin nimiinsä?

      Tai anna hänen ottaa laina kokonaan omiin nimiinsä mutta asunnon kauppakirjaan laitatte molemmat nimenne... eli asunnon omistatte puoliksi. Älä suostu muuhun.

      Voitte molemmat ottaa oman asuntolainan omalle asunnon puoliskollenne. Jos miehellä on nyt enemmän rahaa, hänellä lainasumma on pienempi (ja hän voi maksaa sitten enemmän niitä juoksevia kuluja ;)).

      • näinpähänon

        Jos mies haluaa ottaa lainan vaan omiin nimiinsä niin miksi hän suostuisi silti vaan puoliksi omistamaan? Tuommoinen pariskuntana elo että kaikki puoliksi on muutenkin ihan helvetin typerää koska yleensä muijat vie kaiken lopulta...


      • vaihtoehto?
        näinpähänon kirjoitti:

        Jos mies haluaa ottaa lainan vaan omiin nimiinsä niin miksi hän suostuisi silti vaan puoliksi omistamaan? Tuommoinen pariskuntana elo että kaikki puoliksi on muutenkin ihan helvetin typerää koska yleensä muijat vie kaiken lopulta...

        Ukonko pitäisi viedä kaiken lopulta?


    • "Tai anna hänen ottaa laina kokonaan omiin nimiinsä mutta asunnon kauppakirjaan laitatte molemmat nimenne... eli asunnon omistatte puoliksi. Älä suostu muuhun."

      Ja taas oletetaan että alkuperäisellä kysyjällä on tarpeeksi rahaa vakuudettomaan lahjaveron kattavaan luottoon..

      • niin....

        Mitä itse oletat?


    • melindalle kysymys

      melinda- jos tämä ei ole satu juttu, niin kuulisimme mielelään kuin asunnon etsiminen sujuu
      ja miten olette päättäneet jakaa uuden asunnon kulut.
      Hieman on outoa , että nyt vastaat yksin vuokrasta.

    • Hörneillä notkunut

      Toi sun frendis on vedättäjä ,joka panee sut bungaa lähes kaiken . Starbu duunais omatfyrkat gudjuu, bungais niist luukun skriitaa ja kartuttais omaa omaisuuttaan. Luultavasti pitää sua panona jonka voi jättää vodaa divaa sit ku se oikee löytyy. Sä jäisit kelluu tyhjänpäälle. Sano suoraa sille .Ei käy, skriita otetaan kimpassa ja bungataa myös niin kuin kaikki muutkin kulut ja sit luukku dunataan molempien nimii.
      Usko muo .Olen jo gammeli starbu joka on ehtinyt näkee ja kokee kaikenlaista.

    • Haloo, onks valoo

      Haloo, onhan tämä provo? Eihän nyt missään tapauksessa kannata ostaa asuntoa vain avopuolisosi nimiin ja sinä vastaisit teidän muusta elatuksesta. Eron tullessa mies omistaisi asunnon siltä osin kuin sitä on maksanut ja sinä et omistaisi mitään. Sinun rahasi olisivat menneen taivaan tuuliin. Jos taas avopuolisosi vetoaa siihen, että hänellä on enemmän säästössä, niin sinähän olet vastaavasti maksanut hänenkin asumisensa. En ikinä suostuisi, sinua kusetetaan.

    • näimpä...se menee

      sanon vaan että AINA asunto ostettava puoliksi ja molemmille oma laina..tietenkään toinen ei tarvitse välttämättä lainaa olleskaa mut aina puoliksi kuitenkin ostettava asunto..silloin omistat sen puolet siitä..tai jos on paljon rahaa ostaa asunnon itse..silloin rahat kuittaa automaattisesti asunnosta sen maksaja eron sattuessa..

      • Ja pankki riemuitsee kun saa lypsää kahden lainan kuluja erikseen. Hurraa!


      • ehdota itse parempaa
        mersumies_ kirjoitti:

        Ja pankki riemuitsee kun saa lypsää kahden lainan kuluja erikseen. Hurraa!

        Mieluummin niin, kuin että toinen jää puille paljaille.


    • Älä suostu

      Mies varmaankin ajattelee, että jos eroatte, hän pystyy asumaan asunnossa ja maksamaan asuntolainan yksin, mihin sinä et pystyisi. Tämä on realismia, muttei loppuun asti ajateltua. On täysin mahdoton asetelma, että sinä käytät kaikki tulosi juokseviin kuluihin, eikä sinulle jää lainkaan säästöjä.

      Asuntoa ei muuten ole pakko ostaa puoliksi, vaan mies voi saada siitä säästöjään vastaavasti suuremman omistusosuuden, jos niin sovitte.

    • Hei haloo

      Heh heh,asunto ja asuntolaina puoliksi,ja kaikki muutkin yhteiset kulut,paitsi henkilökohtaiset,muuten sinua on kusetettu ja raskaasti,eron sattuessa miehellesi jäisi asunto,itsellesi ei mitään...

    • s o r r y

      melinda sua taidetaan kusettaa nyt pahasti

    • kannatan!

      miusta "aikuinen nainen" kiteytti asian hyvin. ostakoon mies asunnon omiin nimiinsä ja juoksevat kulut sitten laitatte ehdottomasti PUOLIKSI! taikka sitten alat alivuokralaiseksi miehellesi. saat säästettyä omalle tilillesi vähän ylimääräistä, ja jos vaikka ero sattuisi, niin et ihan tyhjän päälle jää :)

      minä itse olen elänyt parisuhteessa jo kohta 10 vuotta. jos joskus tulen saamaan vakituisen työpaikan, niin takuulla ostan kämpän omiin nimiini ja järjestely tulee olemaan samoin kuten "aikuinen nainen" yllä ehdotti. meillä perheeseen kuuluu myös kaksi lasta. niin ja olen nainen, mikäli sillä mitään väliä on.

      • tarkkana...

        Ei alivuokralaiseksi vaan vuokralaiseksi. Alivuokralainen on sellainen joka asuu vuokralla jo toisen vuokraamassa asunnossa. Eli maksaa vuokraa ihmiselle joka on itsekin vuokralainen.
        Jos yleensä rupeaa "vuokralaiseksi" niin asiaan kuuluva vuokrasopimus on hyvä tehdä. Vuokralaisellakin on oikeutensa. Kun asia on virallistettu niin homma toimii eronkin tullessa. Ketään ei silloin heitetä pellolle noinvain.


    • menkää avioon

      Voi kuulkaa, vastaavia on paljon. Naiselle näytetään ovea, jos ei ole kiltisti ja viskotaan koko omaisuus perään, joka on pari lasta ja likapyykit.

      Avioliitossa ei tule itkun paikkaa omaisuuskysymyksissä, jos alusta asti kaikki on yhdessä hankittui ja yhteen on sitouduttu tosimielessä.

      • Älkää tehkö sitä

        Siksi miehen ei kannatakaan mennä naimisiin, jos hän maksaa viulut ja eukko makaa kotona. Joo tiedän, on raskasta katsoa pesukoneen pyörivän.


      • naisviha kukoistaa
        Älkää tehkö sitä kirjoitti:

        Siksi miehen ei kannatakaan mennä naimisiin, jos hän maksaa viulut ja eukko makaa kotona. Joo tiedän, on raskasta katsoa pesukoneen pyörivän.

        Aika harvassa on kotirouvat tämän päivän Suomessa. Ettet vain olisi sovinisti?


    • Neuvo sinulle

      Ottaisin sinun tapauksessa Melinda eron HETI. Olet oikeasti erittäin tyhmä, jos suostut tuohon kuvioon. Luonnollisesti mies myös maksaa kaikki asumiskulut ja myös ruokakulut puoliksi. Tuossa tapauksessa myös asunnon myynnistä tuleva voitto on hänen omaisuutta.

    • Huijarin kanssa?

      Jos olisin sinä, en muuttaisi yhteen. Avokkisi vaikuttaa epärehelliseltä.

    • Ei kannata ottaa yhteistä lainaa. Laina pilaa suhteen, koska kaikki asiat pyörivät sen jälkeen vain rahan ympärillä. Erotilanteessa tulee myös ongelmia asunnon kanssa, paitsi tietysti jos se on vain toisen nimissä.
      Lopulta käy niin että monet pysyvät yhdessä vain asuntolainan takia.

      Hieman kyllä ihmetyttää miksi mies haluaa lainan omiin nimiinsä ja myös se että myönnetäänkö laina yhdelle? Pitää olla suhteellisen hyvät tulot että saa asuntolainan yksin nostettua pankista.

      • Tuskin sentään

        "Laina pilaa suhteen, koska kaikki asiat pyörivät sen jälkeen vain rahan ympärillä."

        Höpö, höpö jos laina on otettu maksuvaran puitteissa.


      • tämä on
        Tuskin sentään kirjoitti:

        "Laina pilaa suhteen, koska kaikki asiat pyörivät sen jälkeen vain rahan ympärillä."

        Höpö, höpö jos laina on otettu maksuvaran puitteissa.

        NIIN totta!


    • 14+14

      kysy asiaa avopuolisoltasi, joka juttua junailee. ja koska häntä NIIIIIIIIN PAAAAAAAALJON rakastat, suostut huolehtimaan juoksevista kuluista, koska tehän ette SIIIIIIIIIIIIIIIIIS KOSKAAAAN EROA, kun ON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN IHANAA. eli älä epäile miestäsi huijariksi ja petaile eronjälkeistä jäin tappiolle-elämää itsellesi.

    • ................

      Eli hän olettaa että te eroatte....
      Julma totuus, sorry....

    • Hjhjgjgjhj

      Snua vedätetäön ihan 6-0. Kun avopuolisosi omistaa asunnon ja maksaa velkaa hänelle kerääntyy aisuus ja sinulle ei mitään, kun rahasi menevät teidän molempien elämiseen. Älä hyvä ihminen tuollaisees suostu, jos ero tulee puoliso pitää asunnon ja sinulle ei jää mitään. Miksi nytkin maksat vuokran vaikka asutte yhdessä? Miksi puolisosi ei maksa omaa osuuttaan asumiskuluista?

    • Koakdowjo

      Sinä olet koditon ilman mitään pääomaa, jos ukko päättää laittaa sinut pihalle!

    • vänä

      Meillä ei ollut puhettakaan yhteisestä velanotosta vaan koko velka on minun harteilla.
      Hoidan myös lainanlyhennyksen yksin, vaimoke hoitaa sitten muita kuluja varallisuutensa mukaan. (opiskelee, saa 250€/kk)

      Mahdollisen eron sattuessa talo on tietenkin yksinomaan minun ja vaimoke lähtee uuteen osoitteeseen. Yksinkertaista ja toimivaa.

      • määmy

        Ei välttämäti, mikäli teette pari muksuu ja tulee ero ja vaomokkees o jääräpäinen nostaen oikeusjutskan, sä saatat olla lähtijä


    • tapansa kullakin

      Jos saat pakolliset menot pysymään samalla tasolla kun vuokralla asuessasi niin eikö lopputulos ole aivan sama kuin ennen? Et vuokralla asuessasikaan asuntoa omistanut. Pysy myös erossa tämän omistusasunnon kunnostus yms. kuluista mitä ei vuokralaisenakaan tarvitse maksaa.

      Ole siis vuokralla ja maksa kiinteä kk-erä , asunnon omistaja huolehtii lopusta.

      Ruuan osalta menkää niin kuin hyvältä tuntuu, kuulosti jo varsinaiselta pilkunnussinnalta tuossa aikasemmassa vastauksessa tämä mies syö enemmän niin maksakoon enemmän..
      Jos ukko syö pastaa ja pihviä enemmän niin akka todennäköisesti ahtaa makeita herkkuja tai "terveys" välipaloja senkin arvosta mitä tämä isompi pihviannos maksaa.

    • rahat ja henki

      No jätä se mies.. Olen kuullut näistä miehistä juttuja.. Toimivat juuri näin ovat suhteessa ja panevat aikansa maksamaan kaiken. Kerryttävät omaisuutta ja säästöjä ja sitten lemppaavat kun löytävät uuden paremman ja rikkaamman. Akka jää puille paljaille maksettuaan kaiken kiltisti kun on niin rakastunut. Joillain akoilla jää mukulatkin elätettäväksi. Sun ukkos on jo alkanut homman kusettamalla silta vuokrat ja oletettavasti muunkin elämisen onko hän töissä? Veikkaan että ei ole maksimissaan sairaseläkkeellä ? Hän siis pitää 800€ itsellään ja sinä maksat kaiken? Kerro toki jos olen väärässä arvailuineni. Älä ikinä suostu ja lopeta suhde. Jotain itsetuntoa ja itse arvoa ihminen.

    • Noin se vaan on

      Jannuhan pelaa varman päälle. Kun hopeat laitetaan jakoon, aloittaja poistuu tontilta ihan yhtä varakkaana kuin lähtötilanteessa, tuulen huuhtoman ahterin kera. Ei se, että toinen ottaa lainaa omaa omaisuuttaan varten tee kenestäkään elatusvelvollista. Maksakaa omat lystinne jos sen syvällisempää ajatusta yhteisestä polusta ei ole eikä tule.

    • kohta 30v aviossa

      Jos teidän on tarkoitus elää yhdessä ja perustaa perhe niin ajatuksesi on oikea että otatte yhdessä lainan ja hankitte asunnon yhteiseksi (siis kummankin nimiin ,50 proseenttia kummallekin ) eli jos vaikka tulisi ero ei kumpikaan jäisi puille paljaille. Tietenkin toivon että voisitte elää koko elämänne yhdessä ja olla onnellisia.

    • paksu_ukko

      Joskus menneisyydesä hirvitti muttei enää (maksoin juuri kolmanneksi viimeisen asuntolainaerän ja lainaa enää jljellä n 3000 €, Jee!!).
      Aikoinaan lainan ollessa tapissa joutu valkkaa niistä kauraryynipaketeistakin sen halvimman vaihtoehdon ja siinä tilanteessa hymyä ei paljon huulilla karehtinut.

    • marru-71

      Mieti tarkkaan, oikeasti hyvä nainen, mihin suostut. Mitä tahansa voi sattua, eli ero lähinnä...ja sinä lähdet rahattomana, kodittomana ja mahdollisesti ilman kodin elektroniikkaa, huonekaluja yms astiasarjojesi kanssa vuokralle aloittamaan ns.nollasta. Asumisesta on aina maksettava, ja sähkö-vesi-ruoka-yms kuluja tulee aina. Sopikaa tarkasti, miten jaatte nämä ja jos maksat vastiketta/vuokraa hänelle asumisesta ja laskuista osan, laita säästöön joka kk itsellesi rahaa, jos voit.Tiedät kuitenkin lähtökohdat sitten, jos...ja toivottavasti ei käy mitään. Jos suostut hänen ehdotukseesi, sinun täytyy ymmärtää ses seuraukset elämäntilanteen muuttuessa.

      Aika usein vaan nainen on pienituloisempi, ja maksaa elämisen kuluja ja huolehtii kodista (jotka ei ns. näy omaisuutena) ja mies ostaa auton, viihde-elektroniikan, tietsikan jne...Ite oon kokenut tämän ja ONNEKSI tajusin ostaa puolet talosta. Siltikin oli vaikeaa eron tullessa, kaikki aloittaa alusta. Olisi helppo paapoa miestä ja antaa asioita periksi, mutta ei oikeasti kannata. Harkitse asi

      • juhydes

        Loppupeleissä kodinirtaimella ei ole mitään arvoa, vain seinät ovat arvokkaat.
        Miettikää ensiksi onko teillä tarkoitus olla loppuelämänne yhdessä? Ellei jatkakaa vuokralla asumista, Äläkä Sinä ostele turhaa krääsää vaan sijoita rahasi säästöön tulevaa asuntoa varten. Onkohan niin, että Sinulla ei ole varallisuutta ollenkaan ja miehesi on järkevämpi rahankäytössä ja haluaa hallita omaa omaisuuttaan. Hän voisi ostaa itselleen parempituloisena sijoitusasunnon ja jatkatte vuokralla asumista siihen saakka kun suhteenne todellinen laita selviää. Ylimääräiset rahat jotka eivät mene jakoon vän näin voi jemmata pahanpäivänvaralle.


      • Reilupeli
        juhydes kirjoitti:

        Loppupeleissä kodinirtaimella ei ole mitään arvoa, vain seinät ovat arvokkaat.
        Miettikää ensiksi onko teillä tarkoitus olla loppuelämänne yhdessä? Ellei jatkakaa vuokralla asumista, Äläkä Sinä ostele turhaa krääsää vaan sijoita rahasi säästöön tulevaa asuntoa varten. Onkohan niin, että Sinulla ei ole varallisuutta ollenkaan ja miehesi on järkevämpi rahankäytössä ja haluaa hallita omaa omaisuuttaan. Hän voisi ostaa itselleen parempituloisena sijoitusasunnon ja jatkatte vuokralla asumista siihen saakka kun suhteenne todellinen laita selviää. Ylimääräiset rahat jotka eivät mene jakoon vän näin voi jemmata pahanpäivänvaralle.

        Kyllä aviopuolisot voivat omistaa omaakin omaisuutta, miksi miehen tulisi elättää Sinua ja sitten yhtenä kauniinapäivänä lähtisit lätkimään uuden ihanan rakkauden perään, niinkuin nykyisin naiset tekevät ja mies jäisi kuin nallikalliolle elätettyään sinua vuosia. hyvässä tapauksessa veisit lapsetkin mukanasi. Nykyajan naisille kun ei mikään riitä. Naisten pitäisi oppia tulemaan toimeen omillaan. Pistätte palkat yhteiselletilille ja mikä jää mieheltäsi yli siitä mitä sinä tienaat hän voi ostaa sijoitusasunnon tai metsäpalstan tai kesämökin omiin nimiinsä ja kartuttaa omaa omaisuuttaan. Elämiseen käytätte samanverran kuin huonompituloisella on varallisuutta. Aikanaan jos rakkautta riittää, ostatte oman asunnon samanlaisilla palkoillanne yhteisesti molempien nimiin.


      • hahaaaaaa
        Reilupeli kirjoitti:

        Kyllä aviopuolisot voivat omistaa omaakin omaisuutta, miksi miehen tulisi elättää Sinua ja sitten yhtenä kauniinapäivänä lähtisit lätkimään uuden ihanan rakkauden perään, niinkuin nykyisin naiset tekevät ja mies jäisi kuin nallikalliolle elätettyään sinua vuosia. hyvässä tapauksessa veisit lapsetkin mukanasi. Nykyajan naisille kun ei mikään riitä. Naisten pitäisi oppia tulemaan toimeen omillaan. Pistätte palkat yhteiselletilille ja mikä jää mieheltäsi yli siitä mitä sinä tienaat hän voi ostaa sijoitusasunnon tai metsäpalstan tai kesämökin omiin nimiinsä ja kartuttaa omaa omaisuuttaan. Elämiseen käytätte samanverran kuin huonompituloisella on varallisuutta. Aikanaan jos rakkautta riittää, ostatte oman asunnon samanlaisilla palkoillanne yhteisesti molempien nimiin.

        Olen nainen ja haluan elää yksin koska en rupea elättämään yhtäkään ukkoa. Tulen toimeen omillani 110 prosenttisesti.
        Nykymiehelle ei riitä mikään. Tämänkin viestiketjun aloituksessa nainen on maksanut vuokran ja mies asunut ja elänyt siivellä.


    • rahat ja henki

      Mies on säästellyt eläkkeensä itselleen ja haluaisi nyt ostaa asunnon säätöillään? Koska nainen on maksanut Aasina kaiken tähänkin asti mies nyt ajattelee että tämäkin menee lävitse. Muuten ei olisi sairaseläkkeestä varaa laitaa uutta asuntoa ainakaan kaupungista. Mies ottaa velan koska eläkkeen saajana saa sellaisen. Makselee sillä itselleen lukaalin ja akka hoitaa kiltisti muita kuluja ja tarjoaa itseään kaupan päälle. Äijä on hoonannut itselleen hyvän diilin.

    • määmy

      Mun suositus o se, et maksat vuokraa tiety summan, esim. jos kerrostalo 2 x yhtiövastike. Kyse kuitenki kimpas asumine. Jos kyse o omakotitalost, ne juoksevat kulut voi olla tuhansii per kk. Ainaski täs tönös tuli täysremppa ja lasku sen mukaine, liki 40 000 € eli neljännes talon arvost.


      Sähkö tietyst puoliks, ruoka sä maksat 40 %. Jos kumpiki syö päiväl duunis/koulus jää iltapala kummankin omalle kontolle.

      ps. jos sä pelkästään maksat vuokraa, tietyst avokillas säästyy rahaa.

    • Maksettu asuntao

      Siis ilman muuta puoliksi ja näin tulee menotkin maksettua puoliksi ja tietysti asunto tulee molempien nimiin, eli jos tulee ero on se helppo myydä ja saat sen mitä olet siitä maksanu, sillä erotilanteessa on vähän huono selitellä että maksoin muut menot.
      Myöskin toinen ei voi kiinnittää ilman sun lupaa asuntoa muihin lainoihin.

      • Delffar

        Melinda: muuta ihmeessä asuntoon ja maksa puolet kuluista.

        Osta kuitenkin itse samalla sijoitusyksiö, johon vuokralainen ja jos joskus tule paha paikka - et ole ihan tyhjin käsin, omaisuutta vailla oleva tyttörukka.


      • Se siitä
        Delffar kirjoitti:

        Melinda: muuta ihmeessä asuntoon ja maksa puolet kuluista.

        Osta kuitenkin itse samalla sijoitusyksiö, johon vuokralainen ja jos joskus tule paha paikka - et ole ihan tyhjin käsin, omaisuutta vailla oleva tyttörukka.

        Niin mutta miksi maksaa yhtoövastikkeet ja toiselle ruuan sähköt sun muut.
        Kun erotilanteessa ei näille maksuille ole mitään näyttöä ja näin tavallaan rahotat toisen asunnon maksua.


      • Oyutta
        Se siitä kirjoitti:

        Niin mutta miksi maksaa yhtoövastikkeet ja toiselle ruuan sähköt sun muut.
        Kun erotilanteessa ei näille maksuille ole mitään näyttöä ja näin tavallaan rahotat toisen asunnon maksua.

        "Niin mutta miksi maksaa yhtoövastikkeet ja toiselle ruuan sähköt sun muut. "



        Eikö se asuminen sitten ole minkään arvoista siinä toisen maksamassa kämpässä??? Hei haloo!!! Herää jo.


    • miljonaeaeri

      Peruskusetus mihin naiset menee. Kun sitten joskus eroatte, hänellä on asunto ja sinä olet maksanut teidän elämisen koko sen ajan ja sulla ei ole mitään.

    • raakel6

      ero on paras vaihtoehto.huono pohja tulevaisuudelle jos puoliso on noin kiero!

    • zeesusta

      voi jeesus, ei ole ihme että tästä palvelusta käytetään nimitystä suoli24

    • tryawtnhjy

      Ei oo ihme että asuntokauppa on lamassa kun välittäjät on noin idiootteja:

      välittäjä_LKV
      ""kannattaa tehdä eron varalta kirjallinen sopimus, jossa todetaan, että asunto on yhteinen ja jaettava erotilanteessa puoliksi."

      Aika mielenkiintoinen neuvo. Mistä päättelet että aloittajalla olisi varaa maksaa pahimmillaan kymmeniin tuhansiin euroihin nouseva lahjavero?""

      Mikä vihmeen lahjavero siitä tulee maksettavaksi tuon ehdotetun sopimuksen perusteella?
      Sehän enisi juuri niin kuin tuo kysyjä jossain määrin ajattelee.. mies maksaa asumisen ja asunnon nainen kuoksevat menot.. kokonaisuus about 50-50--- joten silloin naisen osuus on sama vaikka sitä ei lainhuudossa näykään..

      Järkevintä silti on joko vaihtaa miestä tai siten ostaa se asunto yhdessä...

    • ,,,...,,,,

      Ei kannatta ottaa yhteistä velkaa, ja oikeestaa mitään velkaa, kun ero tulloo ihan varmasti ennemin tai myöhemmin,,,eroaminen on nykyään kova sana, sano

    • 3232323233

      hänen on helpompi heittää sut pellolle jos haluaa vaihtaa sut toiseen naiseen.

      Kylmä vesi kasvoille mutta totta

    • 60 nyt

      laittakaa asunto kummakin nimiin
      jos joskus menee jakoon sullakin on näin minä teein ja eron tuli kaikki meni puoliksi .

    • realisti578

      Taitaa äijällä olla kusetus mielessä...tervetuloa maailmaan.Avopuolisolla ihan "kiva" suunnitelma.Sä maksaisit sen elämisen ja se maksais asuntolainaa,kun ero tulis niin se sais asunnon...Se on jo aiemmin elänyt sun siivellä,miksei se ole osallistunut vuokrakuluihin??Heitä ne ruusunpunaiset lasit roskiin ja heivaa se ketku!
      PS:olen muuten mies,joten ei tarvi heittää mitää feminismi kommentteja

    • "Yhteinen" ?

      Marssi pankkiin kysymään raha- ja talousasioitten asiantuntijoilta. Mutta sitten kun rupeat toimimaan ja teet mitä teetkin, niin kaikesta ja aina mustaa valkoiselle, asiakirja / dokumentti vahvistukseksi ja näytöksi sopimuksista, olivatpa ne minkä laatuisia tahansa.

    • Kusetustamonenlaista

      Meillä on talo ja velka molempien nimissä. Minä olen maksanut kaikki lainanlyhennykset, sähkö-, vesi- ja lämmityslaskut ja vakuutukset. Suurimmalta osalta myös kauppalaskut. Jos nyt meneisi lusikat jakoon, saa tuo toinen puolisko puolet kaikesta mistä ei ole maksanut penniäkään vuosiin. Ketähän tässä on kustu silmään? Niin kauan kun kaikki on molempien nimissä ja molemmat osallistuu myös maksamiseen, kaikki on hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun toisesta tulee pelkkä siivelläeläjä, alkaa huumori loppua. Ai niin, meillä on avio-, ei avoliitto.

      • Yöäk !

        Tiedän ja tunnen ison joukon mieäspuolisia henkilöitä, jotka laillasi kutsuvat vaimoa siivelläeläjäksi, mutta eivät huomaa, tiedä, osaa ajatella, hoksata, ymmärtää ... mitä se vaimo yhteisen arjen ja elämän eteen tekee ja toimittaa. - Oletko varma, että olisit elossa ilman?


      • Se ei ole ilmaista

        Sinä "kusettaja" maksat varmasti kotityöstä käypää palkkaa sen suorittajalle?


    • sinisilmät säihkyy

      Kuuleppa, miten se sun kaverisi saa asua avopuolisona luonasi ellei hän ole kirjoittanut alle vuokrasopimusta vuokranantajan kanssa?
      Heti muuttamaan vuokrasopimus ja samalla todistajien läsnäollessa teette vuokramaksusopimuksen puolet hänen tililtään ja puolet sinun tililtäsi automaattisena maksuna. Jos Kaveri ei suostu niin ei kannata mistään yhteisestä asunnosta alkaa haaveilemaankaan.
      Älä vaan hankkiudu raskaaksi.

    • mieti hetken

      Älä suostu. Mies voi heittää sut ulos milloin tahansa kodistaan ja vaihtaa lukot. Sulla ei säästyisi rahaa talteen yhtään - asuntosijoitukseen. Ellet sijoita muualle asuntoon... Nyt mies vain säästäisi....itselleen. Asukaa omissa. Tai sitten kaksi talonpuolikasta yhteen, jotka voi erossa erottaa toisistaan. Toki voi maksaa puolet ja puolet. Jos toinen maksaa vähemmän, joutuuko isomman osuuden omaava maksumieheksi jos haluaa pitää asunnon. Vai myydäänkö koko asunto erossa. Kannattaa miettiä miten hyvin tuntee toisen ylipäätään luonteelta, arvoilta, elämäntavoilta, toiveilta ja hänen taustansa, suhdehistoriansa, isän esimerkki ja äidin.... Mitä jos tulee ero joskus? Vaikka ei tuliskaan. Miten lakiasiat on etukäteen hoidettu tavaroissa, omaisuudessa ja asumisessa. Perimisasiat?

      • mieti hetken

        Juoksevat kulut ovat huijausta. Sulla kuluisi vaan kaikki rahasi, et saisi mitään. Toki voit maksaa yhtiövastikkeesta, sähköstä ja vedestä > puolet. Mutta et juoksevia kuluja kokonaan, etkä rahoitusvastiketta eikä lainaa lainkaan... siinä tapauksessa että mies omistaisi kokonaan.
        Puolet voit maksaa kaikesta jos ostatte puolet ja puolet.


    • yks vaan

      En suostuisi moiseen. Jos sinulla on varaa maksaa puolet talosta. Talon täytyy olla yhteinen. Jos miehesi eron sattuessa tahtoisi jäädä taloon, hän ostaisi sinun osuuden pois, saisit rahat. Tai päinvastoin.

      Toisaalta jos on työtön eikä muutenkaan jaksa setviä raha-asioita ja tuntuu siltä, ettei suhde ole kestävällä pohjalla, niin miehesi ehdotus on myös edullinen sinun kannalta. Silloin sinulta ei mene ollenkaan vuokrarahoja. Ero on helppo, voit muuttaa vuokralle vaikka toiselle puolelle Suomea.

      Kannattaa miettiä asiaa.

      • deeeewq

        Sinulla ei taida olla varallisuutta, kerroit opiskelleesi ja vuokraa olet maksanut todennäköisesti tuista. Syystä mies onkin huolissaan.


      • Piilotetut vuokrat

        Yhteisten kulujen maksamisessa on puolet miehen kuluja eli kyllä se nainenkin maksaa vaikka ei siitä todistetta jää. Ja jos on ihan varaton, ei edes ehdottaisi tällaista.


    • Roope111111

      Jos miehesi haluaa omistaa yksin asunnon, niin antaa omistaa. Asunnon omistajan kuuluu maksaa kaikki lainakulut itse, mutta vastikkeet ja muu elämä puoliksi... Mikään muu ei ole reilua. Tietenkin sinun kannaattaa samalla säästellä ylimääräistä rahaa niin sinullakin omaisuus karttuu ja luo turvaa tulevaisuuteen, tapahtuu sitten tulevaisuudessa mitä vaan, niin se raha on käytettävissä, joko teidän yhteiseen tulevaisuuteen tahi sinun itsesi..

    • lukijalta

      Ajattelen tuota kertomaasi asiaa näin että se asunto kannattaa kuitenkin laittaa teidän molempien nimiin.. ja mielestäni lainakin voi olla molempien nimissä.. vaikka se sun puoliso sen lainan maksaiskin.. ja sinä huolehtisit muista menoista..

      Sitten jos joskus kävis niin että tulis ero tilanne.. niin jos se asunto olis pelkästään puolisosi nimissä.. niin hän voisi sanoa sulle että se on hänen asunto sinulla ei ole osaa eikä arpaa.. Kun taas tapauksessa jossa se alunperin on laitetttu molempien nimiin.. niin ero tilanteessa se pitää jakaa.. kun toinen puoliso omistaa toisen puolen.. Onhan yhteiset kulutkin maksettu puoleksi.. puolisosi asumisen eli lainan ja sinä muut kulut..

    • älä luota

      Älä usko Tuijaa,Tuija sua huijaa....niin totta

    • Rehellinen mies

      Sellaiset naiset on kysyttyjä, joille aloittajan kaltainen kuvio menee läpi.
      Eron tullessa voi vain heittää putkikassin eteen ja käskeä kerätä kamansa.

    • fisutt

      Me ostettiin ensimmäinen asunto näin. Tosin yhteistä taivalta oli takana vasta 1,5vuotta, joten vielä ei ollut aika ostaa yhteistä asuntoa. Mies ei yksin olisi kyllä lainaakaan saanut, vaan myös minun tuloni otettiin huomioon lainaa ottaessa. Eron tullessa olisin voinut näyttää toteen, että mies on minun maksamieni laskujen ehdolla voinut lainaa yksin lyhentää ja olisin kyllä saanut omani pois.

      Asunnossa asuttiin 4 vuotta ja sen jälkeen ostettiin omakotitalo puoliksi kun asunto kävi lasten synnyttyä pieneksi. Lainanlyhennykset ja laskut maksetaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin, kun se on jo aiemmin hyväksi havaittu.

      Teillä ei kyllä näköjään ennestäänkään ole raha-asiat ollut kunnossa, joten mieti tarkkaan mihin lähdet mukaan.

    • Imitkö myös

      Hieno huijaus.

    • Selvä juttu...

      Kumppanisi haluaa sijoitta tulevaisuuteen mutta ei usko teidän suheenne jatkuvan ja haluaa täten itse ostaa sen asunnon. Muutenhan ostaisitte sen yhdessä. Ihan järkevästi kumppöanisi toimii ja pitää sinut tulevan omaisuutensa ulkopuolella....

    • Mummeli

      Enpä jakanut koko viestiketjua lukea,mutta hei haloo,kaikki puolix,rakkaus on katoavaista,valitettavasti, ja raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään. Miten tänä päivänä miehet kykenee huiputtamaan naisia,olet ilmeisesti nuori,elämä opettaa:)
      Itseäni on kyllä huiputettu rakkaudessa,mutta ei koskaan rahassa:)

    • Oyutta

      Minusta aika reilu diili. Kannattais suostua.

      Saat asua jatkossa aivan ilmaiseksi eli ei tartte maksaa mihinkään vuokraa. Silloin on kohtuullista, että maksat kaikki muut kulut.

      • Matikkapäätön

        Ei asu ilmaiseksi, jos maksaa myös miehen kulut.


    • Herra huu

      "Ei oo ihme että asuntokauppa on lamassa kun välittäjät on noin idiootteja:

      välittäjä_LKV
      ""kannattaa tehdä eron varalta kirjallinen sopimus, jossa todetaan, että asunto on yhteinen ja jaettava erotilanteessa puoliksi."

      Aika mielenkiintoinen neuvo. Mistä päättelet että aloittajalla olisi varaa maksaa pahimmillaan kymmeniin tuhansiin euroihin nouseva lahjavero?""

      Mikä vihmeen lahjavero siitä tulee maksettavaksi tuon ehdotetun sopimuksen perusteella?"

      Hetkinen, mikäs neuvo toi sun on??? Olen kyllä välittäjän LKVn kanssa samaa mieltä.
      Jos omistat 50% asunnosta niin verotiedoissa yms on tiedossa moinen omaisuus. Lainaa vastaavasti 0€, jos verottaja tähän puuttuu niin vero tulee maksettavaksi ja kun olet jättänyt lahjan kertomatta se on myös suurempi kuin perus lahjavero. Suomessa saa lahjottaa omaisuutta 3999€/ 3v. Sinun mielestäsi asunnon muodossa ihan vapaasti vai??? Hahhahahaha!!!!!!

    • älä suostu

      Ukkos maksaa lainaa itselleen mutta sinä ostaisit kaiken muun, ei kuulosta kovin reilulle. Yhteiset menot silti puoliksi, jos kumppani haluaa ottaa jotain sinun asumisestasi hänen asunnossa se on eri asia.

    • juhanasta

      Nykypäivänä harva pari on yhdessä sen kolmenkymmenen vuoden jälkeen jolloin velka olisi pois maksettu..

    • CE-merkintä

      Jos miehellä on enemmän omaisuutta kuin naisella, niin silloin yhteisen omistusasunnon ostamisessa järkevintä voisi olla se, että mies omistaa asunnosta esim. 60 ja vaimo 40 %, jolloin vaimon tulot ja varallisuus saattaa riittää siihen 40 %:in omistusoikeuteen (tai pienempään prosenttiosuuteen, mitä nyt sovitte ja mitä pankin mukaan voit saada).

      On myös mahdollista, että omistatte asunnon 50/50, mutta voi olla, että mies pystyy maksamaan asuntolainaansa nopeammassa tahdissa ja voi olla, että sinun asuntolainasi on jo alunperinkin esim. mitoitettu pidemmälle maksuajalle.

      Kuten tässä on jo moni sanonut, pidä huoli, että pitkässä parisuhteessa sinunkin omaisuutesi karttuu. Yhtiövastikkeen tai sähkölaskun maksaminen ei kerrytä omaisuutta. Jälkikäteen näistä asioista on todella mahdoton neuvotella, jos ero on käsillä.

      Nykyisin avioliitoista päätyy eroon noin 50 % ja avoliitoista vieläkin enemmän. Eroon varautuminen on fiksuutta. Jos eroa ei tule, niin sehän on kaikista paras tilanne, että yhteiselämä jatkuu elämän loppuun saakka.

    • hurhur...

      Asia ratkeaa avioehdolla. Kaikilla on avioehto ellei ole afganistanista.

    • EL.aIM

      melinda-

      No juuri siksi että hoitaisit juoksevat kulut. Ja se maksaa samalla rahalla itselleen asuntoa. Elä suostu sellaiseen. Sillehän jää kämppä, jos niin haluaisi. Tilanteessa kuin tilanteessa. Ei niistä aterioista, tai muista kustannuksista saa palautusta, jos ero tulee. Ja kundi taitaa pedata itsellen hyviä asemia sen mahdollisuuden koittaessa. Ja jos laina on jo toisen nimissä, niin `maito on jo kaatunut pöydälle`.

    • pakilantie

      välittäjä_lkv_tlä lainaus
      Mutta miksi olla avoparina? Maistraatissa menee n. 15 minuuttia vihkimiseen, ei avioehtoa, ainakin aloittajan kaltaiset ja muutaman kymmenen vuotta naimisissa sinnittelevät rahastaisivat sillä hyvin (edellyttäen että on velaton asunto yms..).

      No kun se ei ole niin helppoa
      tiedät itsekin miten vaikee se on

    • Jhgfgfgfgfg

      Ehdota puolisollesi että teette toisinpäin. Sinä otat laina omiin nimisi ja hoidat sen maksun, puolisosi hoitaa juosevat kulut. Kysy miksi se ei sovi jos toisin päin kuitenkin pitäisi sopia.

    • mek

      Kun olette avoliitossa ja lainat otatte vain miehen nimiin niin jos 10v päästä tulee ero niin sinä jäät tyhjänpäälle kun avomieshesi pitöää omistamansa asunnon ja sinä et saa siitä mitään. Hyvitystä jos avoliitossa haluat niin sinulla pitää olla kuitit tallella että olet maksanut muita kuluja koska oikeus yleensä toteaa että asut ilmaiseksi toisen omistamassa asunnossa. Ottkaa lainan joko yhteinen tai molemmille oma ja asunto milempien nimiin niin mahdollisen eron tullessa omistat asunnosata puolet.

      • fettu

        Ei sillä ole väliä missä suhteessa velkaa on tullut. Laman aikana ei kysytty kuka velat on ottanut Minulle sanottiin että siltä otetaan jolla on. Vuosia jälkeenpäin ilmeni että lupaus piti paikkansa Sai maksutuomion konkurssiin menneen yritykseen veloista pankkiirin vakuuttamalla kantaja on luvannut maksaa perheen velat Velallinen ei kuulunut perheeseeni hän oli ainoastaan avovaimoni Poika (hän ei asunut luonani9)
        Näytteeksi takauksesta esitettiin laina-anomus jossa oli nimeni virkailijan kirjoittamana. Maksettua ja ulosotettua velkaa 23 vuotta luulin pääseväni siitä eroon, mutta sainkin loppuvelasta ulosotto tuomion asunnostani.koska osakkeet oli kirjoitettu lainojen erityispantiksi, Jouduin lainaamaan rahat joilla sain pitää asuntoni itsellä. Osakkeita en ole saanut takaisin


    • Miina I

      Jos laina (ja asunto) on vain avomiehesi nimissä, niin erotessanne se jää kokonaan hänelle. Sinun siis pitäisi elättää häntä, niin että hän saa maksettua asunnon itselleen, jonka jälkeen hän ehkä ottaa eron? Älä suostu elättämään "puolisoasi". Sano hänelle, että asunto ostetaan molempien nimiin ja vasta sitten, kun olette naimisissa, tai muuten hän asuntovelasta huolimatta maksaa puolet kaikista menoistanne.

    • Järki käteen

      Kaikkee sinäki kyselet. Elikkä avokillasi on suuremmat säästöt nyt ja tulevaisuudessa hällä on asunto, mutta mitä sulla on? Sun ostamat makkarat on syöty ja sähköt ja vedet yms. kulutettu. Jos sitten satutten eroamaan ei sulla oomitään ko paita päälläs ja joudut taas ettiin itelles vuokra-asunnon, kun taas samaan aikaan avokkisi on kartuttanut omaisuuttaan ja hällä on katto pään päällä.
      Että mitähän sitä oikeen tekis ?!?

    • sidotaaan

      Kumma maailma.
      Tässä lähdetään siitä, että ero tulee joka tapauksessa. Jos näin ajattelee jo valmiiksi, tottakai tuleekin.
      Tässä oltu aviossa kohta 50 vuotta, kaikki on yhteistä eikä mitään ongelmia ole ollut. Välillä on toisella ollut suuremmat tulot, välillä toisella ja perintöjä ja muita ylimääräisiä tuloja on tullut molemmille. Laskut maksetaan siltä tililtä, millä sattuu olemaan rahaa ja ylimääräiset on sijoitettu yhteisiin omistusasuntoihin ja säästötileille. Kummankin - siis yhteinen -. omaisuus on karttunut eikä riitoja ole tullut. No problem. Mitään omia salaisia säästötilejä ei ole eikä ole tarvittu.

      Hei, se avainkysymys tässä on sitoutuminen.

    • Agenda 21
      Kestävä kehitys on tie kohti kansanmurhaa ja orjuutta.

      Kestävästä kehityksestä on tullut populaari synonyymi termille Agenda 21.
      Agenda 21 on vuonna 1992 omaksuttu YK:n julkilausuma ympäristöstä ja
      teollisesta kehityksestä. Agenda 21 on suunnitelma 2000-lukua varten, jota
      me nyt elämme. Se on suunnitelma uutta uljasta maailmaa varten, jossa kaikki
      se mitä pidämme rakkaana ja totena lakkaa olemasta. Agenda 21 julistaa
      olevansa kokonaisvaltainen toimintasuunnitelma toteutettavaksi globaalilla,
      kansallisella ja paikallisella tasolla YK:n eri järjestöjen toimesta. Agenda
      21 nostaa luonnon hallitsemaan ihmiskuntaa ja se myös pitää sisällään
      varotoimenpide-periaatteen, mikä merkitsee sitä että ihmistä pidetään
      syyllisenä kunnes toisin todistetaan. Agenda 21 on filosofia, joka on
      suunniteltu saattamaan koko ihmiskunta pienen valtaeliitin täydellisen
      kontrollin ja valvonnan alaisuuteen. Samalla se on 40 lukua käsittävä
      dokumentti koko maailman kontrolloimiseksi ja se perustuu täysin
      sosialistien kontrollimekanismien käyttöön. Kestävän kehityksen kannattajat
      ovat luoneet maailmanlaajuisen liikkeen, joka kontrolloi globaalia ja
      paikallista toimintasuunnitelmaa maailmanhallituksen rakentamiseksi heidän
      omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Näihin tavoitteisiin lukeutuu:

      1. Kansallisen itsemääräämisoikeuden lakkauttaminen

      2. Yksityisomistuksen lakkauttaminen

      3. Perinteisen perherakenteen hajottaminen

      4. Liikkumista ja yksilön vapautta koskevien rajoitusten kiristäminen

      Vihreisiin tavoitteisiin lukeutuu sellaisten asioitten määritteleminen,
      jotka eivät tue "kestävää kehitystä" ja niihin lukeutuu:

      1. Yksityisomaisuus (omakotitalot, huvilat, maatilat, metsät,
      yksityiset ajoneuvot ym.)

      2. Fossiiliset polttoaineet

      3. Golf-kentät ja laskettelukeskukset

      4. Kulutuskulttuuri

      5. Viljelmien keinokastelu

      6. Asfaltilla päällystetyt tiet

      7. Kaupallinen maatalous

      8. Kasvinsuojelumyrkyt

      9. Maanviljelyalueet ja pellot

      10. Karjan laiduntaminen

      11. Perhe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17023
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4764
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2696
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      141
      1979
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1589
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1522
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1459
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1303
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      20
      1234
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1119
    Aihe