Ufo??

Elän Joensuun alueella ankkuri k-marketin lähellä. Olen kuullut jo yli viikon aikaan lentokoneen ääniä mutta kun katson taivaalle ei sieltä mitään näy. Kun eilen kuulin taas lentokoneääniä mutta kun katsoin taivaalle näin pyöreänmuotoisen aluksen josta vilkkui valoja. Se oli todella lähellä maata ja näin todella selvästi sen ja nyt näin taas sen juuri äsken. En tiedä kenelle kertoa tästä kun kaikki luulevat hulluksi , Näinkö harhoja jo toisen kerran? Vai olenko tulossa hulluksi??? Näinkö ufon?? Selvennän: nämä äänet kuuluvat aina noin kello 19 ja siitä eteenpäin noin kello kolmeen asti

Näin valot eilen kolmeen aikaan yöllä ja tänään tarkalleen kello 19.37
23371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ufohan se on sinulle koska et tunnistanut sitä.

Äänestä

Itse olen nähnyt lentokoneita, jotka näyttävät lentelevän oranssia valoa vilkuttaen edestakaisin iltaisin ja öisin. Ne ovat ilmeisesti kaikki pieniä suihkukoneita, sillä olen nähhyt muutaman kerran tuollaisen koneen lähietäisyydeltä ja eräs pysähtyi selvästi ilmassa ja laskeutui pystysuoraan alaspain (tämä tapahtui vuonna 2003).

Äänestä

En viitsi ilmoittaa, mutta Helsingin päällä niitä näkyy jatkuvasti ja usein niinkin, että muodostavat suuren kolmion joka pysyy paikoillaan kymmenisenkin minuuttia. Tätä ilmiötä esiintyi runsaasti vuosina 2003-2005, mutta en enää ole samalla tavalla asiaa seurannut.

Äänestä

Itsekin epäilin lentokonetta mutta se oli todella selvästi pyöreänmuotoinen ja se oli isompi kuin lentokone, eikä mielestäni tällä alueella missä minä asun ole lentokoneita. siinä aluksessa vilkkui todella monta valoa esim punainen vihreä jne. Kun eikö lentokoneissa ole vain 2 punaista valoa jotka vilkkuvat vuorotellen. Aina kun kuulen ne äänet menen ikkunan luo ja katson sinne päin en tämä on jatkunut jo melkein 2 vk, olen muuten nähnyt jo 2 kertaa että se lensi aina samaa kohtaa ja sitten en uskaltanut enää katsoa sinnepäin ja lähdin ikkunasta pois.

Äänestä
  • "Kun eikö lentokoneissa ole vain 2 punaista valoa jotka vilkkuvat vuorotellen."
    "Lentokoneessa on paljon erilaisia valoja. Ns. navigaatiovalot käsittävät siiven kärjissä ja koneen perässä olevat suunnatut valot: oikealle ja eteen suunnattu vihreä valo oikeassa siivessä, vasemmalle ja eteen suunnattu punainen valo vasemmassa siivessä ja perässä oleva takasektoriin loistava valkoinen valo."

    Äänestä

Itse en ilmailua tunne, muuta kuinkakohan yleistä on, että pienlentokoneet vilkuttavat orannsia (tai kelltaista) valoa lähes jaltkuvasti lentäessään?

Äänestä

  • Rauha maassa kirjoitti:

    Niin, nyky SUT:n vakioselitys UFO:lle. BB on tehnyt SUT:a pellekerhon joka selittää 70% ilmoituksista lentokoneen laskeutumisvaloiksi koska on BB keksimä teoria näille naurettaville valopallo ilmoituksille. En ota kantaa tähän tapaukseen mutta nuo vastaavat voisi heittää suoraan mappi ööö:n ja keskittyä todelliseen ufotutkimukseen.

    Äänestä

  • bbcvvvb kirjoitti:

    Mutta kun silminnäkijä kertoo tuossa avauksessaan, että pyöreänmuotoinen alus oli todella lähellä maata. Eivätkö nuo reittikoneet taas lennä tavallisesti korkealla (noin 10 km korkeudessa) ylittäessään eri valtioita ?

    ...viittaan siis tuohon SUT:n selitykseen.

    Äänestä

  • Näpertelyä kirjoitti:

    Niin, nyky SUT:n vakioselitys UFO:lle. BB on tehnyt SUT:a pellekerhon joka selittää 70% ilmoituksista lentokoneen laskeutumisvaloiksi koska on BB keksimä teoria näille naurettaville valopallo ilmoituksille. En ota kantaa tähän tapaukseen mutta nuo vastaavat voisi heittää suoraan mappi ööö:n ja keskittyä todelliseen ufotutkimukseen.

    "Niin, nyky SUT:n vakioselitys UFO:lle. BB on tehnyt SUT:a pellekerhon joka selittää 70% ilmoituksista lentokoneen laskeutumisvaloiksi"

    Hei, ei pikku mieleesi ole pälkähtänyt se että 70% ilmoituksista voi hyvinkin osoittautua lentokoneen laskeutumis, tai navigointivaloiksi?

    "koska on BB keksimä teoria näille naurettaville valopallo ilmoituksille."

    Ja nyt sitten jo havaintoilmoituksetkin ovat naurettavia? Mikä sinua asiallisissa ilmoituksissa ja asiallisessa ufotutkimuksessa noin ahdistaa?

    "En ota kantaa tähän tapaukseen mutta nuo vastaavat voisi heittää suoraan mappi ööö:n ja keskittyä todelliseen ufotutkimukseen."

    Mikäpä sitten sinun mielestäsi on sitä "todellista" ufotutkimusta? Youtubesta löytyvien tinahattuvideoiden linkittely esim. tälle palstalle "vakuuttavana todistusaineistona"? Avaruusromun, esim. OCEAN-satelliitin aurinkopaneelin karanneen suojapeitteen vimmainen haaveilu "muinaiseksi extraterrestriaalisatelliitiksi"? Kerro.

    Äänestä

  • Mistä teitä sikiää.. kirjoitti:

    Siis ylipäätään täytyy ihmetellä sitä kiukkua ja ahdistusta minkä luonnollisten selitysten löytyminen joissakin aiheuttaa. Miksi? Eikö olisi kaikkien etu että selvät luonnolliset tapaukset karsiutuisivat pois? Ilmeisesti kaikkien mielestä näin ei ole ja motiivi jää hämäräksi, tai sitten karun ilmeiseksi eli jonkun täytyy yrittää hyötyä "ilmiöistä" ja siksi luonnollisten selitysten löäytyminen ahdistaa.

    Äänestä

Tämä ei liity varsinaisesti ufoihin mutta eilen Jyväskylän taivaalla iso matkustajakone teki 90 asteen kaarroksen. Lieneekö ollut yksityiskone ja päättivät lähteä länteen pohjoisen sijasta. Katselin jonkun aikaa että tuleeko se sieltä alas vai mistä on kyse.

Äänestä

"Elän Joensuun alueella ankkuri k-marketin lähellä."

Niin, kannattaisi tehdä elämänmuutos ja yrittää päästä jaloilleen. Kodittomana alkoholisitina voi nähdä poliisiautonkin ufona.

Äänestä

Omakohtaisista ufohavainnoista ei ole viime aikoina ollut juurikaan keskustelua täällä. En oikein tiedä mistä se johtuu. Ovatko havainnot vähentyneet, vai eivätkö silminnäkijät enää halua kertoa havainnoistaan? Oli miten oli, niin on hienoa, että joku vielä kertoo havainnoistaan. Kohde ei välttämättä ole ollut lentokone, vaikka samanaikaisesti jokin reittikone lentäisikin kaupungin ylitse. Ufot nimittäin toimivat
usein harkitusti niin, että aito ufoilmiö voidaan selittää myös luonnollisesti.

Äänestä

Mikähän estäisi ufoa lentämästä samaan aikaan,
kun jokin reittikone ohittaa alueen, ja sen äänen kuulee.
Ovathan ufot seuranneetkin lentokoneita,
joten sekin on mahdollista...

Äänestä

minä olen nähnyt lapsena "lentävän lautasen". Siskoni ei sitä nähnyt, vaikka vieressäni seisoi. Se piti humisevaa ääntä eikä siinä mitkään valot vilkkuneet, vaan se oli tasaisen valoisa kapistus.

Enpä usko, että olet ufoa nähnyt. Parempi niin. Itselle ei tod, tullut hyvät fibat kokemuksesta. Ja voin sanoa tietäväni tähän ikään jo jotain paranormaaleista tapahtumista, mitkä on "hyviä ja mitkä pahoja".

Äänestä

>>Enpä usko, että olet ufoa nähnyt

Äänestä
  • Varmaan kuuluu. Tästä oman kämpän yli lentää päivittäin pohjoinen -etelä useita reittikoneita päivässä ja ääni kuuluu jälkijättöisesti aivan hyvin. Ovat lakikorkeudessa ja hyvällä ilmalla konetta voi seurata paljailla silmillä siis ilman kiikaria. Jopa hyvin pilvisellä säällä ääni kuuluu maahan asti.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Varmaan kuuluu. Tästä oman kämpän yli lentää päivittäin pohjoinen -etelä useita reittikoneita päivässä ja ääni kuuluu jälkijättöisesti aivan hyvin. Ovat lakikorkeudessa ja hyvällä ilmalla konetta voi seurata paljailla silmillä siis ilman kiikaria. Jopa hyvin pilvisellä säällä ääni kuuluu maahan asti.

    Eikö näin kännykkäkameroiden aikakaudella niistä voisi napsia kuvia,
    ettei jäisi vain puheiden varaan.

    Äänestä

>Näinkö harhoja jo toisen kerran? Vai olenko tulossa hulluksi???

Ei kyllä se ihan oikia uhvo oli.

Äänestä

Ulkoavaruuden alus se on ilman muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anniina8 kirjoitti:

Elän Joensuun alueella ankkuri k-marketin lähellä. Olen kuullut jo yli viikon aikaan lentokoneen ääniä mutta kun katson taivaalle ei sieltä mitään näy. Kun eilen kuulin taas lentokoneääniä mutta kun katsoin taivaalle näin pyöreänmuotoisen aluksen josta vilkkui valoja. Se oli todella lähellä maata ja näin todella selvästi sen ja nyt näin taas sen juuri äsken. En tiedä kenelle kertoa tästä kun kaikki luulevat hulluksi , Näinkö harhoja jo toisen kerran? Vai olenko tulossa hulluksi??? Näinkö ufon?? Selvennän: nämä äänet kuuluvat aina noin kello 19 ja siitä eteenpäin noin kello kolmeen asti

Näin valot eilen kolmeen aikaan yöllä ja tänään tarkalleen kello 19.37

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu