Pitkä liitto

Hienoa kuulla että teidänlaisia edelleen on! Ette ole vanhanaikaisia vaan teitä on onnistanut ja olette pysyneet yhdessä aikojen saatossa kaikesta huolimatta :) Todennäköisesti tylsää ei ole ollut kun olette yhdessä taivalta tehneet ja yhteen sliippautuneet ajan myötä. Kateeksi käy kun kysyt ajatuksia, mutta todellakin toivotan onnea kaikin tavoin!

Kiitos lämmittävästä viestistäsi ja kaikkea hyvää sinulle.

Pitkä avioliitto on kaunis ja kunnioitettava asia. Se että toinen tuntee sut läpikotaisin, paremmin kuin kukaan muu maailmassa, on todella arvokasta. Saat olla mikä olet, koska toinen tietää sinusta suunnilleen kaiken, mistä olet tullut ja mitä olet kokenut. Mitkä kokemukset on sun tekojesi takana. Ei siis tarvitse olla aina selittämässä omaa kantaansa.

Se on myös lapsille suuri rikkaus että heillä on vanhemmat siellä missä pitääkin olla. Ja lapset ovat lapsia vaikka kolmekymppisinä.

Itse en tuohon pystynyt, ja mulle mun avioero oli lähinnä oma epäonnistumiseni.

Kirkosta, itekin kuulun kirkkoon vaikka olen ateisti. Olen pähkäillyt sen niin, että vaikka meillä onkin erimielisyyksiä maapallon synnystä, he tekevät kuitenkin maailmassa enemmän hyvää kuin pahaa, ja miksen sellaista tukisi.

Joidenkin mielestä voitte olla tylsiä ja vanhanaikaisia riippumatta siitä, miten pitkään olette naimisissa olleet.

Meidän avioliittomme on kutakuinkin kestänyt yhtä kauan muttei ole koskaan tullut mieleen, että se olisi tehnyt meistä sen tylsempiä kuin muutkaan. Viihdymme yhä toistemme seurassa mutta myös omissa jutuissamme, jotka ovat todella tärkeitä myös.

Kaipa joku kateellinen voisi niin sanoakin. Minä en, koska meillä on yhteisiä, onnellisia vuosia jo muutama teitäkin kauemmin.
Ei olla tylsiä, eikä meillä ole tylsää. Joka päivään jos mahtuu kyynel, mahtuu myös naurua raikuvaa.
Kirkkoonkin aiomme kuulua aina, ei ole mitään syytä siitä erota, kun emme ole muutenkaan minkään virran vietävissä.

Ollaan osassamme onnellisia, kun meille on annettu suurin lahja maailmassa, rakkaus.

Itse olen aina ajatellut, että on laiskuutta ja mukavuudenhalua, jos jää ikuisiksi ajoiksi naimisiin, eikä muuta kokeile. On vähän niinkun duuninkin kanssa, jos samassa viihdyt, niin on tylsää, eikä muuta näe.

Itse erosin kehdenkymmenenviiden vuoden jälkeen!

Suunnilleen saman verran aviovuosia takana meilläkin kuin aloittajalla, jos se on vanhanaikaista ja tylsää, olkoon sitten :) En vaihtaisi toisenlaiseen elämäntyyliin. Elämä, niin kuin ei avioliittokaan, ole aina ruusuilla tanssimista. Mutta onneksi se sitäkin ajoittain on! Se ollaan kyllä molemmat opittu, että puolisolta ei pidä yrittää odottaa täydellisyyttä, kaikilla meillä omat vikamme. Luulen, että meidän liitossa kärsivällisyys on kasvanut vuosien myötä, tosin tietenkin siihen vaikuttavat muutkin asiat kuin liitto pelkästään. Nyt on hyvä olla, ja toivomme, että saadaan olla yhdessä kuolemaan asti. Liekö tämä sitä rakkautta? Kyllä mielestäni.

Pitkää liittoa turha jatkaa jos toisella vaikka pitkä salainen suhde paljastuu, se on silloin valheessa elämistä.

Hyvä, kun olette rehellisiä.

Pitkä liitto jaaa.....................
Seuraan juuri lähipiirissäni pariskuntaa joka on olllut naimisissa 60v.

MIeheni jätti minut lähes 30 vuoden avioliiton jälkeen ja lähti nuoremman kelkkaan. Ei edes harkinta-aikaa halunnut käyttää vaan meni sen aikana kihloihin ja myöhemmin naimisiin. Nykyisen vaimon katkeruus minua kohtaan ihmetyttää, koska en ole häntä koskaan nähnyt enkä ollut yhteyksissä. Hän ei muun muassa halua, että käyn samoissa tilaisuuksissa hänen kanssaan, minkä vuoksi näen miehen puoleisia sukulaisia vain satunnaisesti. Eniten kuitenkin tuo pahaa mieltä se, että vanhin lapseni (aikuinen siis jo) otti asian kovin raskaasti. Kyllä vanhaa liittoa kannattaa hoitaa, luulen, että se lapsillekin, vaikka jo aikuisillekin, on tärkeää, pitää turvallisuuden tunnetta yllä. Tällä tiedolla, olisin jo aiemmin yrittänyt hoitaa avioliittoa hiertäneet asiat pois päiväjärjestyksestä. Nyt olisi kiva suunnitella yhteisiä eläkepäiviä. En usko, että se vaihtamalla paranee.

Kellä onni on, hän onnen kätkeköön. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Jne. Eli pitkästä liitosta saa toki olla julkisestikin tyytyväinen, kunhan välttää väheksymästä edes ajatuksissaan millään tavalla liittoutumattomia tai heitä, joiden liitto ei kestä. Pitkä liitto ei tee kenestäkään parempaa ihmistä kuin toisesta. Kirkkoon kuulumista tai kuulumattomuutta pidän aikuisten osalta saman tasoisena valintakysymyksenä kuin mihin tahansa kannatusyhdistykseen kuulumista. Nämä ihan vaan yleisen tason kommenttina edellä olevia kirjoituksia mitenkään mollaamatta.

Minkähänlaisen ajatuksen haluat kuulla totuuden vai kirjavastauksen?

Laatua laidasta toiseen! Koko muistini ajan oli omien vanhempieni liitto todella riitainen ja ajoittain sai väkivaltaisiakin muotoja.
Päivittäinen haukkuminen meni henkilkohtaisuuksiin ja menneisyydestä kaivettiin vaikka mitä sättimisen aihetta.
Kun sillä sektorilla loppuivat aiheet niin sitten haukuttiin toisen sukulaiset.
Tätä kesti, leppoisien alkuvuosien (minulle väåitettiin) isäni kuolemaan saakka.

En usko, että nykyään kukaan suostuu elämään noin helvetillisessä suhteessa.

Liiton pituus ei itsessään takaa mitään!

Se hyvä puoli lapsuuteni ja nuoruuteni kokemuksista oli, että hankkiuduin avioon toisen sorttisen naisen kanssa. Tämä ei ole nalkuttanut, ei sättinyt eikä haastanut riitaa.
Kuitenkin elimme kahdestaan kolme vuotta koska halusin varmistua jatkon sopuisuudesta ja lasten onnellisesta kasvuympäristöstä.
Enkä ole pettynyt.

"Myös 30 v liitossa" kirjoitti mm.: "Kellä onni on, hän onnen kätkeköön. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Jne. Eli pitkästä liitosta saa toki olla julkisestikin tyytyväinen, kunhan välttää väheksymästä edes ajatuksissaan millään tavalla liittoutumattomia tai heitä, joiden liitto ei kestä. Pitkä liitto ei tee kenestäkään parempaa ihmistä kuin toisesta."
Olen täysin samaa mieltä, että toisia ei saa väheksyä - siis ei missään muussakaan asiassa. Tiedän paremmin kuin hyvin, että omakin liittomme olisi voinut päättyä vaikkapa nuoruudessa, en todellakaan koe omaksi ansiokseni sitä, että liitto on kestänyt. Olen hyvin läheltä nähnyt sellaisia tapauksia, että pistää nöyrtymään. Ei mikään ole itsestäänselvää eikä mustavalkoista. Emme mekään mieheni kanssa olleet kokemattomia kirkasotsaisia nuoria mennessämme avioon, aika paljon kantapään kautta on opittu, jos mitä on opittu.