Arvoista koiranomistaja, onko todella niin, että eläimesi on sinulle tärkeämpi kuin lapsi. Oletko koskaan miettinyt mitä sitten kun sairastut, ja kun menet eläkkeelle koirasiko tekee töitä ja maksaa veroja jotta voit nauttia hyvinvointivaltion etuuksista?
Täällä kun ei voi enää hankkia lapsia koska heistä välitetään yhä vähemmän, kun viheralueet joilla lapset mieluummin kulkevat ja leikkivät kuin kovalla asfaltilla tai kivipohjalla ovat toimestasi saastutetut koiran ja kissan ulosteilla. Koiran omistajana sinun pitäisi tietää, että laki kieltää lemmikkieläinten ulosteiden jätön luontoon, sen sijaan lienet hyvin tietoisia siitä ettei viranomaisille ole aikaa paneutua näin “pieniin rikkeisiin”, siksi kai toimit näin. Mutta voidaksesi jatkaa välinpitämättömyyttäsi muita ihmisiä kohtaa, niin opeta koirasi käyttämään vaippoja. Ja lopuksi; Mitähän sinä luonnon saastuttaja olisit mieltä jos joku tulisi ulostamaan etupihallesi tai kynnysmatollesi?
Täällä kun ei voi enää hankkia lapsia koska heistä välitetään yhä vähemmän, kun viheralueet joilla lapset mieluummin kulkevat ja leikkivät kuin kovalla asfaltilla tai kivipohjalla ovat toimestasi saastutetut koiran ja kissan ulosteilla. Koiran omistajana sinun pitäisi tietää, että laki kieltää lemmikkieläinten ulosteiden jätön luontoon, sen sijaan lienet hyvin tietoisia siitä ettei viranomaisille ole aikaa paneutua näin “pieniin rikkeisiin”, siksi kai toimit näin. Mutta voidaksesi jatkaa välinpitämättömyyttäsi muita ihmisiä kohtaa, niin opeta koirasi käyttämään vaippoja. Ja lopuksi; Mitähän sinä luonnon saastuttaja olisit mieltä jos joku tulisi ulostamaan etupihallesi tai kynnysmatollesi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tervetuloa vaan ulostamaan etupihalleni! Eipä tuo minua haittaisi.
Ja mites hitossa tossa sun räpellyksessäsi kulkee se punainen lanka? Kun en mä ainakaan saanut siitä mitään selvää.
Oliko nyt kyse siitä, että sua vituttaa, kun koirat paskoo metikköön? Hittolainen. Vaiko siitä, että eläimet on tärkeämpiä kuin penskat?
Aivan oikein, minulle elukat ovat paljon tärkeämpiä kuin pahaiset kakarat!!!
Sitäpaitsi, miten helkkarissa koirien ulostaminen liittyy lapsien hankkimiseen!? Voisitko hieman tarkentaa!?
Kiitos.
herttileijanen!!! ensissäkin meijän koira paskoo meijän omaan pihaan & me otetaan ne pussilla pois
& KENELLE OLIS LEMMIKKI TÄRKEEMPI, KUIN IHMINEN?
ei ainakaan mulle & musta tuntuu, että sä oot taas joku semmonen joka on TÄYNNÄ itteensä, että
lopeta joutavan päiväiset viestit & HETI!!!
Toi ei kuulu tänne...koska se ei oo kouluttamiseen kuuluvaa...tee joku muu juttu koirista....JÄRKEVÄÄ KIITOS!
sori jos loukkasin, mutta toi oli järjetöntä puhetta!
Eli kuka ihmisystävällinen ihminen tällaiseen maailmaan haluaa enää lapsia saattaa.
On se uskomatonta miten paljon täällä onkaan imisiä joilla inhimilliset arvot ovat katoamassa.
ole hyvä ja suomenna tämä: Ja mites hitossa tossa sun räpellyksessäsi kulkee se punainen lanka? Kun en mä ainakaan saanut siitä mitään selvää.
viittiä jauhaa tätä samaa paskaa niin tosi monella palstalla? Indentiteettikriisikö meneillään?
Räpellys = toi surkea kirjoitus-yritelmä
Kulkee = liikkuu eli tässä yhteydessä vastaa sanaa 'on'.
Punainen lanka = jutun pointti.
Huonosti järjestellyllä lauseellani pyrin herättämään Arvoisan Eläintenvihaajan huomion.
Onnistui = tehtävä suoritettu! >;P
Ja joko lopetettais tää paskan jauhaminen!?
Kiitos!!!
Tollasella omistautumisella sä voisit yrittää saada aikaan jotain HYVÄÄ tässä paskassa maailmassa!
Hmmm. Ulosteet ovat epäsiistejä - EIVÄT SAASTUTA. Luonnontuote maatuu. Toisin kuin IHMISTEN luontoon jättämät roskat jne. Voin olla ehkä huono kansalainen, mutta iso koira ulostaa saman verran kuin pieni poni. Nouki niitä sitten pussiin. Ja omat koirat tekevät tarpeensa vain metsään tai muualle syrjään, eivät keskelle pihaa.
Hei!
Mielestäni lapsia ja koiria ei voi oikein eikä saakaan verrata keskenään.
Lapset ovat ihmisiä ja koirat kuuluvat eläimiin.
Molemmat kylläkin kaipaavat turvallisuutta ja rakkautta rutkasti;)
Aikuisten/vanhempien on tarkoitus/velvollisuus kasvattaa koiriaan ja lapsiaan.
Se että ihminen osaa PUHUA ja käyttää kieltä ei tarkoita, että koirat eivät kuuluisi ja saisi MITÄÄN oikeuksia elää kuin me ihmiset, kertoo paljon jo itse kirjoittajasta ;(
Totta on, että meitä koiraihmisiä on monenlaisia, mutta ketkä ne niitä koiria kasvattaa? Me ihmiset.
Tarkoitus on, että pystymme elämään rinnakkain ja yhdessä;)
Ei ole syytä miettiä kuka on parempi
-koiraihminen vai perheellinen, kun tiedämme, että IHMINENHÄN se viimekädessä PÄÄTTÄÄ mitä koira/lapsi saa ja ei saa tehdä elämässään;(
Viljelkää mieluummin rauhaa kuin vihamielisyyttä.
Sitähän me juuri ihmiset osaammekin, koiraressukat vain joutuvat syyllisiksi?
Se, että synnyttää lapsen ei vielä kerro itse vanhemmista mitään. Hyviä kasvattavia vanhempia ja tasapainoisia, kun eivät kaikki näytä osaavan olevan.
Siitä kertoo jo paljon,mikä on todella SURULLISTA;( luettavaa että SUOMESSA on huostaanotettu 14 000 lasta, kertoo jo aika paljon meistä ihmisistä. Mitenkähän on koirien laita?
Yhden(1:en) koiran jätökset tai muutama kakkakökkäre siellä täällä, ei kyllä MUUTA meitä ihmisiä/lapsia ainakaan laitoshuollon asiakkaiksi tai yhteiskunnan varoja kuluttavaksi;(
Eläinten jätökset luonnossa käyvät lannoitteina jolloin hyvät ja viisaat valtion isät voivat käyttää lannoitteisiin budjetoimat rahansa joko eduskunnan sohvien oikein mitoittamiseen tai sitten lapsien sydän leikkauksiin...
Että eikun vain jätetään hauskapussit kaupanhyllylle!
:)