Arvoista koiranomistaja, onko todella niin, että eläimesi on sinulle tärkeämpi kuin lapsi. Oletko koskaan miettinyt mitä sitten kun sairastut, ja kun menet eläkkeelle koirasiko tekee töitä ja maksaa veroja jotta voit nauttia hyvinvointivaltion etuuksista?
Täällä kun ei voi enää hankkia lapsia koska heistä välitetään yhä vähemmän, kun viheralueet joilla lapset mieluummin kulkevat ja leikkivät kuin kovalla asfaltilla tai kivipohjalla ovat toimestasi saastutetut koiran ja kissan ulosteilla. Koiran omistajana sinun pitäisi tietää, että laki kieltää lemmikkieläinten ulosteiden jätön luontoon, sen sijaan lienet hyvin tietoisia siitä ettei viranomaisille ole aikaa paneutua näin “pieniin rikkeisiin”, siksi kai toimit näin. Mutta voidaksesi jatkaa välinpitämättömyyttäsi muita ihmisiä kohtaa, niin opeta koirasi käyttämään vaippoja. Ja lopuksi; Mitähän sinä luonnon saastuttaja olisit mieltä jos joku tulisi ulostamaan etupihallesi tai kynnysmatollesi?

Vastaukset 8
Vanhimmat
En tarvitse lasta elättämään minua vanhana ihmisenä. Ihan omalla työllä ansaitsen rahat vanhuuden päiviin, kiitos vaan. En ole sentään kuin eräät, jotka tekevät lapsia vain turvatakseen vanhuuden päivien leivän itselleen... Käytkö itse töissä, vai odotatko sitä päivää, kun poikasi ja tyttäresi työntävät sinut valmiiseen pöytään?
Todella törkeää. Jos minä saan lapsia, haluan, että he saavat elää itse omilla tuloillaan miettimättä äitinsä selviämistä. Ja koira on minulle tällä hetkellä tärkeämpi kuin lapsi.
JA minä siivoan omien eläinteni jätökset, enkä yleensäkään anna koirieni paskantaa nurmikoille jotka niin ihanat lapset ovat tehneet pulloja rikkomalla vaarallisiksi rakkaille koirilleni.
Tää oli hyvin kirjoitettu.
Täällä maalla sellainen asia on mietittänyt, että,kun koiralla on fleksi, niin kakkaongelmaa ei pitäisi olla.Opettaa koiran pennusta käymään tietyllä alueella ja esim. tietä pitkin kuljetettaessa, painaa fleksin nappia ja vapauttaa koiran sopivassa paikassa ojan yli metsän puolelle, niin ei ole jalat kakassa muillakaan tien käyttäjillä.Metsässä kakka lannoittaa. Tienhaarat ohitetaan noppeesti, että ei naapurien tarvitse pelätä pissaraitoja lumipenkoissa. että tälleen ajattelin. Urbaanikoirillahan on alueensa, missä käydä.
Kiitos. :)
ja kertoisit, että mitä hiton tekemistä koiranpaskalla on tässä foorumissa??
Nöffi-foorumin kokonaan!! Sulle sattunut hirvittävä noka nyt, siis menehän nurkkaan häpeämään ja miettimään!
Asiahan on niin, että lapset sotkevat ja saastuttavat tätä palloa aluksi lasisilla ruokapurkeillaan, sitten vaipoillaa (n. 20 vaippaa/viikko/lapsi) eli kolme vuotta vaippoja 3120kpl!! mieti millainen kasa maantumatonta jätettä tämä on ennen kuin alat paasata maantuvasta koirankakasta!!
Jos ihan tosissas väität, että vaippoja menee 20/viikko, niin mikä merkki teillä on käytössä? Meillä kun menee varmaan 50/vko