Arvoista koiranomistaja, onko todella niin, että eläimesi on sinulle tärkeämpi kuin lapsi. Oletko koskaan miettinyt mitä sitten kun sairastut, ja kun menet eläkkeelle koirasiko tekee töitä ja maksaa veroja jotta voit nauttia hyvinvointivaltion etuuksista?
Täällä kun ei voi enää hankkia lapsia koska heistä välitetään yhä vähemmän, kun viheralueet joilla lapset mieluummin kulkevat ja leikkivät kuin kovalla asfaltilla tai kivipohjalla ovat toimestasi saastutetut koiran ja kissan ulosteilla. Koiran omistajana sinun pitäisi tietää, että laki kieltää lemmikkieläinten ulosteiden jätön luontoon, sen sijaan lienet hyvin tietoisia siitä ettei viranomaisille ole aikaa paneutua näin “pieniin rikkeisiin”, siksi kai toimit näin. Mutta voidaksesi jatkaa välinpitämättömyyttäsi muita ihmisiä kohtaa, niin opeta koirasi käyttämään vaippoja. Ja lopuksi; Mitähän sinä luonnon saastuttaja olisit mieltä jos joku tulisi ulostamaan etupihallesi tai kynnysmatollesi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
On (ovat).
Minulla ei ole lapsia, eikä niitä myöskään tule. Haluan nukkua täyspitkiä öitä, heräämättä jonkun huutoon. En halua vastailla jonkun apinaa typerämmän kysymyksiin joka viides minuutti. En halua tehdä aamupalaa muille kuin itselleni. Minua myös ällöttävät lapset, jotka juoksevat tarhojen pihoissa kurahaalareissaan räkä poskella roikkuen. Minua ei kiinnosta elättää ketään toista ihmistä. Oletko tietoinen, että esim. uidessaan lapset kusevat ja paskovat veteen, onko se sinusta mukavaa? Tai kun aamulla lähden töihin, taloni seinä on kakaroiden toimesta sotkettu marjoilla, ja autooni on tullut lommo, kun naapurin pikku-Ville on leikkinyt intiaania.
Kulkiessani koirieni kanssa ulkona, saan jatkuvasti varoa lasinsiruja, joita aikuiset ja lapset ovat levitelleet pitkin pihoja.
Saatan myös vaikka vahingossa ajaa naapurin Hilja-mummon päälle, yrittäessäni väistää lapsilaumaa, joka juoksee autotielle leikkiessään pistettä.
Joten eiköhän nyt pistetä asiat tärkeysjärjestykseen, ja mietitä mikä tässä valtiossa oikeasti on perseellään? Kyllä ne koiranomistajat lemmikkeineen tulevat siellä häntäpäässä.
Unohdit muutaman palstan!!
Äkkiä provoilemaan sinnekin!
olen samaa mieltä, että jätökset tulisi korjata, mutta mitä tulee tähän: "Ja lopuksi; Mitähän sinä luonnon saastuttaja olisit mieltä jos joku tulisi ulostamaan etupihallesi tai kynnysmatollesi?", ei olla myös mekään tultu ulostamaan teidän etupihalle/kynnysmatolle!
joten ei se välttämättä mukavaa ole kun ei lapsia voi päästää "vapaaksi" edes omalla pihallaan, lapsetkin leikkisivä mieluummin viheriöllä kuin asfaltilla jonne koirat eivät yleensä ulosta.
Onko muuten kukaan teistä koiranomistajista tullut ajatelleeksi paljonko etenkin ajokoirat ja muut isot koirat kärsivät kaupunkioloissa asumisesta. On sääli että nämä viattomat luontokappaleet eivät osaa ilmaista mielipidettään. Sääli sekin että liian monet hankkivat koiran vain saadakseen komennella jotakuta. On minullakin ollut koiria, silloin kun minulla oli pieni maatilkku. Oli niitä kolme yhtäaikaa, lähinnä vahtina. Vapaana saivat olla kolmen hehtaarin alueella, joten tuskin kärsivä tilan puutteesta kuten niin monet koirat, etenkin kerrostaloissa.