Talvivaaraan ei kannata sijoittaa. Jotain on varmasti pielessä, jos oikein lehdissä mainostetaan kotitalouksille. Siinä menee rahat kuin kankkulan kaivoon.
Syy siihen on hyvin yksinkertainen. Valtionyhtiö Solidium otti ohjakset käsiinsä. Samalla Yksityinen vastuu tiputettiin pois Pekka Perän harteilta. Temppu ei ollut mitenkään ovela vaan erittäin läpinäkyvä.
Valtionyhtiö tiesi mahdollisista maaperä ym. tutkimuksista ja marraskuuhun se sai aikaa kun tutkittiin pitääkö väitetyt asiat paikkaansa. siksi valituksilla ja muilla ei ole mitään virkaa kun "asiaa tutkitaan". Tietysti mitään tutkimuksissa ei ilmene ja lähtökohdaksi väitöksille on tutkittu vaikka shellin paarin juttua ja oikeat tutkijat on jätetty huomiotta. Näin tätä piirileikkiä voidaan jatkaa taas pitemmälle.
Mutta, onko laskennallisesti mahdollista saavuttaa tuottoa osakkeilla, ei ole.
Osakkeiden määrä on tällä hetkellä 1 009 179 526kpl. Arvo 73 miljoonaa. Valtio teki osakeannin jossa osakkeiden määrää siis käytännössä lisättiin ja ihmiset kuvittelivat asemansa parantuvan ja nyt sitkeän itsepäisesti odottavat, että kurssi tästä vielä nousee. Vaan kun ei nouse. Tuottoa on mitättömiä määriä ja vaikka osakkeita olisi 100000kpl piensijoittajalla määrällisesti, niin tuotto jää erittäin olemattomaksi osaketta kohti. Miljardi on niin suuri luku, että joku maajussi ei ole varmaan ymmärtänyt suhteuttaa asiaa vaan on ostanut lisää.
Miljardiin mahtuu miljoona miljoonaa. Eli vaikka 1000:lla suomalaisella olisi miljoona osaketta, niin tarvittaisiin 1 miljardin tuotto, että saataisiin edes tonnin tuotto miljoonaa osaketta kohti ;)) Siihen ei moni 73 miljoonan euron arvonen yritys pysty, kertokaa ihmeessä ensimmäinen maapallon historiassa joka sen on tehny! Talvivaaran tulos ei voi edes hurjissa kuvitelmissa yltää voiton puolelle. Jotta sillä olisi toimintaedellytyksiä jatkaa, sen ois saatava rahaa. Arvatkaahan luottaako sijoittajat tuommosiin juttuihin enään päivääkään aikaa edes miettiäkseen? Jos joku kuvittelee nyt ostavansa miljoona osaketta 72000€ ja sitte nsanoo odottavansa vaikka vuoden, inflaatiolaukka on syönyt sen tonnin moneen kertaan jo vuoden aikana. Seuraavana vuonna yhtiöön pitäs tienata tyyliin 5 miljardia jos siihen sijoitukseen nähden josta jakais kaikki tienaamansa rahat, jotta edes kulut tulisi peitettyä. Liikevaihto pitäisi olla jo kymmenissä miljardeissa tuommosiin tuottoihin nähden.
Myykää pois vain ja nielkää tappionne kun jotain vielä saatte, toivotan onnea ja menestystä. Se joka väittää Talvivaaran menestyvän, on puhdasta puppua. Taskulaskin kauniiseen kouraan vain, jos laskento kansakoulusta vielä on hanskassa edes.
Jos Solidium järjestää uuden annin, se kerää kuin ylimääräsenä verona rahat toukohousuilta taskuun. Nyt varmaan moni kysyy, miksi tätä ei ole meille kerrottu aiemmin... Siksi kun jokasella pitää olla ymmärrystä asioihin. Suomalainen itsepäisyys, rakastuminen ensimmäisiin osakkeisiinsa ja moni muu asia on rasitteena ennenkuin voi kauppaa käydä.
Talvivaaraan sijoittaminen, miettikää näitä faktoja
83
1964
Vastaukset
- KaaRPee
;)) hyvä kirjotus kyllä, on nuo ihmiset sitte hulluja oikeasti.. Saapa nähdä millon menee nurin.
- Winter Danger
Heh, rupesi ihan hymyilyttämään, kun kuvauksesi suomalaissijoittajasta vastasi aika paljon itseäni.
Omistan talvivaaraa, joka oli ensimmäinen sijoituskohteeni.
Heti meni näin pahasti pieleen. Tuijottelin vain koko maailman lupaavia analyyseja siitä, kuin hyvin kaikki menee ja kuinka varma kohde on kyseessä, kunhan vain annetaan tarpeeksi aikaa. Itseänihän saan vain syyttää, ja taitaapi omalta kohdaltani kiinnostus sijoittamista kohtaan loppua talvivaaran loppumisen myötä.
En minä sellaisia määriä pistänyt likoon, jota ei olisi varaa menettää (muutama tuhatlappunen), mutta vituttaahan tämä silti.
Noh, sainpahan opetuksen, ettei kannata pistää nokkaansa asioihin, joita ei kunnolla ymmärrä :P- Naikkonen...
Ei kannata vielä yhdestä lannistua. Näitä sattuu kokeneillekin sijoittajille,
onhan valtiollakin ja eläkevakuutusyhtiöllä ja monella muullakin sijoittajalla Talvivaaraa.
He kaikki uskoivat siihen ja uskovat ilmeisesti edelleen, onhan se mahdollista että
Talvivaara vielä nousee, vaikkakin aika tuskaista touhua. Miehellänikin on
yli 10 000€ kiinni talvivaarassa eikä aio myydä pois. Hän uskoo siihen vielä
toistaiseksi. Mutta hän olikin ostaessa tietoinen että se on suuren riskin sijoitus.
Hän lähti sillä periaatteella että kaikki tai ei mitään. Mutta 10 000€:n sijoitushan on
hänellä vain pieni hujaus useiden satojen tuhansien eurojen sijoitussalkussa.
Ja konkursseja voi aina sattua omalle kohdalle. Sattuihan Ilmarisellekin tuo tapaus
Tiimari. Yleensä kannattaa pitää kiinni tekemistään päätöksistä. En silti sano
että Talvivaaran osakkeet kannattaa välttämättä pitää. - Winter Danger
Naikkonen... kirjoitti:
Ei kannata vielä yhdestä lannistua. Näitä sattuu kokeneillekin sijoittajille,
onhan valtiollakin ja eläkevakuutusyhtiöllä ja monella muullakin sijoittajalla Talvivaaraa.
He kaikki uskoivat siihen ja uskovat ilmeisesti edelleen, onhan se mahdollista että
Talvivaara vielä nousee, vaikkakin aika tuskaista touhua. Miehellänikin on
yli 10 000€ kiinni talvivaarassa eikä aio myydä pois. Hän uskoo siihen vielä
toistaiseksi. Mutta hän olikin ostaessa tietoinen että se on suuren riskin sijoitus.
Hän lähti sillä periaatteella että kaikki tai ei mitään. Mutta 10 000€:n sijoitushan on
hänellä vain pieni hujaus useiden satojen tuhansien eurojen sijoitussalkussa.
Ja konkursseja voi aina sattua omalle kohdalle. Sattuihan Ilmarisellekin tuo tapaus
Tiimari. Yleensä kannattaa pitää kiinni tekemistään päätöksistä. En silti sano
että Talvivaaran osakkeet kannattaa välttämättä pitää.Kiitos kannustavasta viestistäsi.
Talvivaaralla on varmaan mennyt kaikki pieleen, mikä nyt vain pieleen voi mennä. Nyt myymällä saisin muutaman satasen, joten enköhän katso loppuun asti, miten käy. Ei se tässä konkurssissa enää tunnu.
Morjens! - vinkkivinkki
Olen pahoillani, jos tuotin pettymyksen.
Alhaalta lisää voit lukea kirjoituksiani, miten itse lasken asioita. Näistä on hyvä oppia ja koskaan ei kannata sijoittaa niin paljon, että vituttaa. Se raha minkä voit tuhlata ilman vitutusta on kaikkein järkevin sijoittaa, jos se on riskisijoitus.
Jatkossa jos sijoitat, kysy oikeasti itseltäsi, miksi sijoitat ja mihin perustuen, mikä on faktaa ja mikä ei. On nähtävä asioiden läpi, ihmisten läpi...
- biljoona miljonaa
"Miljardiin mahtuu miljoona miljoonaa. Eli vaikka 1000:lla suomalaisella.... jne. jne.."
Talvivaaraan sijoittamalla voiton mahdollisuus on oikeasti kyllä loton luokkaa, mutta aloittajan kannattaisi kerrata vielä sitä kansakoulun laskentokirjaa joku tovi, niin ehkä ne miljoonat ja miljardit voivat lukuina aueta oikeisiin mittasuhteisiin ja oheinen laskelmakin menee koko lailla uusiksi. ;) :D- vinkkivinkki
Ei, kyllä toi oli tarkkaan harkittu liike. Harva edes tajuaa tuommosia. Seuraavassa lauseessa kirjotin seuraavaa.
"Eli vaikka 1000:lla suomalaisella olisi miljoona osaketta, niin tarvittaisiin 1 miljardin tuotto, että saataisiin edes tonnin tuotto miljoonaa osaketta kohti"
Eli suosittelen edelleen tarkistamaan onko se miljoona aina miljoona ;)
--
Kaivosyhtiöitä on muuallakin ostettavaksi Talvivaaran jälkeen, se joka haluaa pelastaa omat rahansa satsaamalla, niin voin vinkkiä antaa kun sen aika tulee. - Teukka vaa
vinkkivinkki kirjoitti:
Ei, kyllä toi oli tarkkaan harkittu liike. Harva edes tajuaa tuommosia. Seuraavassa lauseessa kirjotin seuraavaa.
"Eli vaikka 1000:lla suomalaisella olisi miljoona osaketta, niin tarvittaisiin 1 miljardin tuotto, että saataisiin edes tonnin tuotto miljoonaa osaketta kohti"
Eli suosittelen edelleen tarkistamaan onko se miljoona aina miljoona ;)
--
Kaivosyhtiöitä on muuallakin ostettavaksi Talvivaaran jälkeen, se joka haluaa pelastaa omat rahansa satsaamalla, niin voin vinkkiä antaa kun sen aika tulee.Hei, voisitko kerrata vielä laskentatapaa ja voittomarginaalia niin, että suhteuttasit sitä vieläkin ymmärrettävämmelle tasolle. Eli toi 72000 sijoitus, kuinka paljon sen pitäs olla, että se tuottaisi jne. sinun mielestäsi.
- vinkkivinkki
Teukka vaa kirjoitti:
Hei, voisitko kerrata vielä laskentatapaa ja voittomarginaalia niin, että suhteuttasit sitä vieläkin ymmärrettävämmelle tasolle. Eli toi 72000 sijoitus, kuinka paljon sen pitäs olla, että se tuottaisi jne. sinun mielestäsi.
Voin... Edelliseen juttuun viitaten vielä, se miljoonajutun tarkotus oli osottaa ettei suomalaiset laske mitään oikeasti, ne kuuntelee vain toisten höpinöitä.
Siis jos sulla olisi 72000€ niin kyllä se ihan tyydyttävällä tasolla on, jos tuottaa 5% vuoden aikana. Se pitäs vähintään tulla. Yleensä hyvillä osakkeilla tuotto ei jää kyllä alle 5%. Vois katsoa ennemminkin sijoituksen menneen huonosti ihan sijoittajan näkökulmasta.
Jos nyt ajatellaan näin... 72000 eurosta 5% on 3600€.
Mutta jos esim. sulla on miljoona osaketta Talvivaaraa, kuvitellaan näin ja 72000€ ja saat 1000€ osinkoa semmosen tuloksen saavuttamiseen tarvittaisiin miljardi euroa joka jaettas kaikki osinkoina. Euro suunnilleen per osake.
Arvoltaan samankokoinen yhtiö on suunnilleen Biohit esim. sekin on pieni yritys, pyöreät 89miljoonan euroa. 13 6miljoonaa osaketta ja yhden osakkeen arvo tällähetkellä 6,58€.
Sellanen yritys jakoi viimeksi osinkoina 75senttiä muistaakseni jokasta osaketta kohti, pääomapalautusta ja osinkoa. Rahaa yritys siis tarvitsi jotain 10 miljoonaa. Se rahamäärä on tuotoltaan osakkeen omistajille yli 10% luokkaa. En nyt tarkkaan laskenut.. mutta siinä suunnilleen.
Jotta samansuuruiseen rahamäärään pääsisi palautuksissa Talvivaaran kanssa, 1000€ ja miljoona osaketta ei oikein ole hyvä homma. Sillä verojen jälkeen, jäis se 700€ ja 1% suunnilleen tuotoksi ja se edellyttää miljardin tienaamista. Jos haluttaisiin päästä 10% tuottoon ja sellaseen osingon maksuun, pitäisi saada 10miljardia Talvivaaran tienattua osingonjakoa ajatellen, mistä se semmosen rahan sais, myymällä 18 tonnia nikkeliäkö, Sisu merkkisen kuorma-auton lavallisella? Sen kaivosyhtiön tarinat on niin loppu kuin vain voi olla. Maailman markkinahinta on tonnille nikkeliä 14000dollaria. Jonku 185 790€ ovat tienamassa tälle vuodelle ja sekään ei meinaa oikein täyttyä.
Liikevaihto pitäisi 10miljardia tienaavalla yrityksellä olla 40 miljardia nyt ainakin. Seuraavana vuonna ei auta kuin tuplata tuotanto, että saisitte saman hyödyn kuin Biohitista pelkillä osingoilla jo. 20 miljardia -> 80 miljardin liikevaihdolla?
1miljardia saavutaakseen pitäsi 5353 Sisu kuorma-autoa tyhjentää lavansa eli 14,5 kuormaa päivässä. Eikä vajaata yhtä vuodessa. Eli kyl noi tavotteet pitäs olla jotain muuta kuin ne nyt on. Nyt kun tän luette ja vertaatte oikeasti noihin heidän tiedotteisiinsa, missä puhutaan tappioistakin, niin alkaa sijoittajat varmaan ymmärtämään, ettei niitä rahoja tulla koskaan näkemään. Siihen luottaako sijoittajat on toinen juttu. Mun mielipide on se, että valtio kääri vain tappiota lieventääkseen taskuunsa sijoittajien osakeannin tuoton. Heillä itsellään oli 100 miljoonaa kiinni rahaa, joten he päätti tuplata saatavat osakeannilla.
http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/2013/Talvivaaran_osavuosikatsaus_tammikesakuu_2013_15.8.13.pdf
Siellä linkissä Pekka Perä puhuu teille ;)) - vinkkivinkki

Siellä linkissä Pekka Perä puhuu teille ;))Edellisessä viestissä käsittelin kuinka nikkeliä on tuotettu ja hain teille linkin mistä asiaa voi tarkistaa. Verrataampa nyt tulleisiin uutisiin asioita.
Sori kirjotusvirhe
"Eikä vajaata yhtä vuodessa", piti liioitella, "Eikä vajaata yhtä suunnilleen päivässä" No mutta.. asiaan.
18000 tonnia nikkeliä tekee 1000 kuormaa vuodessa ja sen markkina-arvo ois 186 miljoonaa ja risat. Jos nyt tavotetta laskisi tonneissa 1 miljardin tuotolle se tekisi n.96000 tonnia. Sellasia rekkamääriä ei olekaan, se ois 5 kertaa enemmän kuin nyt.
150 miljoonaa on siis veroeuroa käytetty koko toiminnan pyörittämiseen plus kotitalouksien sijoittamat rahat osakeantiin ja nyt ois halua taas 50miljoonaa saada lisärahotuksia järjestämällä uusi osakeanti?! Voi hyvä helvetti sentään.
http://www.uusisuomi.fi/raha/63130-talvivaarassa-palaa-valtion-rahaa-ollut-pettymys
Suomennan seuraavat pari lausetta.
"Solidium omistaa Talvivaarasta 16,7 prosenttia ja on kaivosyhtiön suurin omistaja. Omistusta kasvatettiin keväällä, kun Talvivaara järjesti osakeannin saadakseen lisää rahoitusta."
Solidiumin oli pakko ostaa loput veroeuroilla, koska loput osakkeet ei käyny kaupaksi määräajassa ja uskottavuuden säilyttämiseksihän viimekädessä kotitalouksia myöden. Sitte ilmotettiin hymyssäsuin, että osakeanti onnistunut.
Jos haaveiluksi jää 30000 tonnia ja 50000 tonnia niin jää myöskin liki 100000 tonnia. Mutta sekään ei voielä riitä, pitäs olla liikevaihtokin sitäluokkaa, että jotain jäisi ittellekin käteen, eikä työmiehet ja kuorma-autot ilmaseksi kulje. - vinkkivinkille
vinkkivinkki kirjoitti:
Voin... Edelliseen juttuun viitaten vielä, se miljoonajutun tarkotus oli osottaa ettei suomalaiset laske mitään oikeasti, ne kuuntelee vain toisten höpinöitä.
Siis jos sulla olisi 72000€ niin kyllä se ihan tyydyttävällä tasolla on, jos tuottaa 5% vuoden aikana. Se pitäs vähintään tulla. Yleensä hyvillä osakkeilla tuotto ei jää kyllä alle 5%. Vois katsoa ennemminkin sijoituksen menneen huonosti ihan sijoittajan näkökulmasta.
Jos nyt ajatellaan näin... 72000 eurosta 5% on 3600€.
Mutta jos esim. sulla on miljoona osaketta Talvivaaraa, kuvitellaan näin ja 72000€ ja saat 1000€ osinkoa semmosen tuloksen saavuttamiseen tarvittaisiin miljardi euroa joka jaettas kaikki osinkoina. Euro suunnilleen per osake.
Arvoltaan samankokoinen yhtiö on suunnilleen Biohit esim. sekin on pieni yritys, pyöreät 89miljoonan euroa. 13 6miljoonaa osaketta ja yhden osakkeen arvo tällähetkellä 6,58€.
Sellanen yritys jakoi viimeksi osinkoina 75senttiä muistaakseni jokasta osaketta kohti, pääomapalautusta ja osinkoa. Rahaa yritys siis tarvitsi jotain 10 miljoonaa. Se rahamäärä on tuotoltaan osakkeen omistajille yli 10% luokkaa. En nyt tarkkaan laskenut.. mutta siinä suunnilleen.
Jotta samansuuruiseen rahamäärään pääsisi palautuksissa Talvivaaran kanssa, 1000€ ja miljoona osaketta ei oikein ole hyvä homma. Sillä verojen jälkeen, jäis se 700€ ja 1% suunnilleen tuotoksi ja se edellyttää miljardin tienaamista. Jos haluttaisiin päästä 10% tuottoon ja sellaseen osingon maksuun, pitäisi saada 10miljardia Talvivaaran tienattua osingonjakoa ajatellen, mistä se semmosen rahan sais, myymällä 18 tonnia nikkeliäkö, Sisu merkkisen kuorma-auton lavallisella? Sen kaivosyhtiön tarinat on niin loppu kuin vain voi olla. Maailman markkinahinta on tonnille nikkeliä 14000dollaria. Jonku 185 790€ ovat tienamassa tälle vuodelle ja sekään ei meinaa oikein täyttyä.
Liikevaihto pitäisi 10miljardia tienaavalla yrityksellä olla 40 miljardia nyt ainakin. Seuraavana vuonna ei auta kuin tuplata tuotanto, että saisitte saman hyödyn kuin Biohitista pelkillä osingoilla jo. 20 miljardia -> 80 miljardin liikevaihdolla?
1miljardia saavutaakseen pitäsi 5353 Sisu kuorma-autoa tyhjentää lavansa eli 14,5 kuormaa päivässä. Eikä vajaata yhtä vuodessa. Eli kyl noi tavotteet pitäs olla jotain muuta kuin ne nyt on. Nyt kun tän luette ja vertaatte oikeasti noihin heidän tiedotteisiinsa, missä puhutaan tappioistakin, niin alkaa sijoittajat varmaan ymmärtämään, ettei niitä rahoja tulla koskaan näkemään. Siihen luottaako sijoittajat on toinen juttu. Mun mielipide on se, että valtio kääri vain tappiota lieventääkseen taskuunsa sijoittajien osakeannin tuoton. Heillä itsellään oli 100 miljoonaa kiinni rahaa, joten he päätti tuplata saatavat osakeannilla.
http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/2013/Talvivaaran_osavuosikatsaus_tammikesakuu_2013_15.8.13.pdf
Siellä linkissä Pekka Perä puhuu teille ;))Miten se laskento menikään ?
Kun 1 osakkeen arvo on 0,072 € . Miljoonan osakkeen (72ooo €) osinkotuotto
olisi esim. 5 % =3600 € .
Miten laskit, että tarvittaisiin miljardin tuotto ("joka jaetaan kokonaan osinkoina")
N. 50 milj. riittäisi miljardin osakkeen 5%:n tuottoon. - biljoona miljonaa
vinkkivinkille kirjoitti:
Miten se laskento menikään ?
Kun 1 osakkeen arvo on 0,072 € . Miljoonan osakkeen (72ooo €) osinkotuotto
olisi esim. 5 % =3600 € .
Miten laskit, että tarvittaisiin miljardin tuotto ("joka jaetaan kokonaan osinkoina")
N. 50 milj. riittäisi miljardin osakkeen 5%:n tuottoon.Tuo kaveri on ihan kujalla noiden laskujensa kanssa. Edelleenkin sen mielestä yksi miljardi on miljoona miljoonaa. Todellisuudessa tuhat miljoonaa on miljardi ja miljoona miljoonaa on yksi biljoona.
lainaus ekasta viestistään:
[["Miljardiin mahtuu miljoona miljoonaa."]]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suurten_lukujen_nimet
Sitten se välillä kirjoittaa että:
lainaus
[["Siis jos sulla olisi 72000€ niin kyllä se ihan tyydyttävällä tasolla on, jos tuottaa 5% vuoden aikana. Se pitäs vähintään tulla. Yleensä hyvillä osakkeilla tuotto ei jää kyllä alle 5%. Vois katsoa ennemminkin sijoituksen menneen huonosti ihan sijoittajan näkökulmasta.
Jos nyt ajatellaan näin... 72000 eurosta 5% on 3600€.
Mutta jos esim. sulla on miljoona osaketta Talvivaaraa, kuvitellaan näin ja 72000€ ja saat 1000€ osinkoa semmosen tuloksen saavuttamiseen tarvittaisiin miljardi euroa joka jaettas kaikki osinkoina. Euro suunnilleen per osake."]]
Toisi sanoen hänen mielestään jos miljoonalle osakkeeelle jaetaan euro per osake niin siitä tulee tuhat euroa tuottoa! Toivottavasti tää jannu ei ole töissä missään pankissa tai ainakaan valtiontalouden budjettiosastolla. On sen laskut niin ulapalla :D - asiantuntija.
biljoona miljonaa kirjoitti:
Tuo kaveri on ihan kujalla noiden laskujensa kanssa. Edelleenkin sen mielestä yksi miljardi on miljoona miljoonaa. Todellisuudessa tuhat miljoonaa on miljardi ja miljoona miljoonaa on yksi biljoona.
lainaus ekasta viestistään:
[["Miljardiin mahtuu miljoona miljoonaa."]]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suurten_lukujen_nimet
Sitten se välillä kirjoittaa että:
lainaus
[["Siis jos sulla olisi 72000€ niin kyllä se ihan tyydyttävällä tasolla on, jos tuottaa 5% vuoden aikana. Se pitäs vähintään tulla. Yleensä hyvillä osakkeilla tuotto ei jää kyllä alle 5%. Vois katsoa ennemminkin sijoituksen menneen huonosti ihan sijoittajan näkökulmasta.
Jos nyt ajatellaan näin... 72000 eurosta 5% on 3600€.
Mutta jos esim. sulla on miljoona osaketta Talvivaaraa, kuvitellaan näin ja 72000€ ja saat 1000€ osinkoa semmosen tuloksen saavuttamiseen tarvittaisiin miljardi euroa joka jaettas kaikki osinkoina. Euro suunnilleen per osake."]]
Toisi sanoen hänen mielestään jos miljoonalle osakkeeelle jaetaan euro per osake niin siitä tulee tuhat euroa tuottoa! Toivottavasti tää jannu ei ole töissä missään pankissa tai ainakaan valtiontalouden budjettiosastolla. On sen laskut niin ulapalla :DTuo vinkkivinkki on tosiaankin kujalla. Suosittelen välttämään hänen sijoitusvinkkejään, ne tulevat joko liian myöhään, tai ovat tyypillistä roskaa.
- sakissa tyhmyys.....
Näin jo 8 v takaperin yrityksen toivottomaksi, ei tuo juttu voi toimia, pakkasessa, ulkotiloissa, sateet ja lumet pilaavat kaikki jutut, aina.
koskaan se ei tuota voittoa, suomen kustannustasolla, eikä keli ja sääolosuhteiden johdosta.
sitä en tiedä, montako kertaa vielä yritetään jatkaa, joka vuosi tulee loppusiivous aina kalliimmaksi, nyt perussiivous maksanee lähes miljardin.
- mistäbanni
joko toimii ??
- vinkkivinkille
N. 50 milj. riittäisi miljardin osakkeen 5%:n tuottoon. "
Tuohon korjaus. Eli siihen 5 %:n tuottoon / osake riittäisi n. 3,6 milj. euroa. - TheEndFinalконецFin
Turhaa laskemista kaikki nämä Talvivaaran kuvitteelliset tuotot. Talvivaara ei tuota yhden yhtä euroa vaan polttaa omistajiensa rahoja joka armias päivä sellaista vauhtia ettei paremmasta väliä. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Loppu tulee ennen kuin vuosi loppuu.
- vinkkivinkki
Tulihan se sieltä. Kuvittellisia tuottoja ne onkin vaikka miten laskisi. Tappiota on tullut tähän asti. Nyt vasta porukka edes suostuu laskemaan.
- biljoona miljonaa
vinkkivinkki kirjoitti:
Tulihan se sieltä. Kuvittellisia tuottoja ne onkin vaikka miten laskisi. Tappiota on tullut tähän asti. Nyt vasta porukka edes suostuu laskemaan.
Lukujen merkityksen ymmärtäminen ja oikein laskeminen olisi silti ihan perusasia opeteltavaksi, ennen kuin alkaa leikkimään sijoittajaa. Tuotot ja tapppiot voi laskea vain yhdellä tapaa:
ne pitää laskea oikein. - KaaRPee
biljoona miljonaa kirjoitti:
Lukujen merkityksen ymmärtäminen ja oikein laskeminen olisi silti ihan perusasia opeteltavaksi, ennen kuin alkaa leikkimään sijoittajaa. Tuotot ja tapppiot voi laskea vain yhdellä tapaa:
ne pitää laskea oikein.Veikkaan että ainoa joka on tän asian osannu laskea on vinkkivinkki. Eihän osakkeita saa edes lainattua enään ja huomisesta alkaen ei ole lainotusarvoakaan. Valtion viimeinen oljenkorsi on tosiaan osakeanti, jolla ei tule olemaan mitään arvoa. Pelit on nyt pelattu.
- ei jaksa keksiä
Paljon siellä sitä Nikkeliä olisi jos homma vaan saataisiin toimimaan.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Talvivaaran kaivoksessa on nikkeliä 56 miljardin euron arvosta/1135261200244- 19+10
Jos tuo Nikkeli saataisiin hyödynnettyä suunnitelmien mukaan niin nykyisellä osakehinnalla tuotto voisi olla astronomista luokkaa.
- saneeraus2
Noina aikoina nikkelin hinta oli tuplasti kalliimpi ja pitäisi vähentää myös ne tuotantokulut noista laskelmista. Faktaa on kuitenkin se että viimeiset vuodet Talvivaaran esiintymä on ollut tasan 0 euron arvoinen, kun sitä ei yksinkertaisesti pysty taloudellisesti hyödyntämään.
- .--
19+10 kirjoitti:
Jos tuo Nikkeli saataisiin hyödynnettyä suunnitelmien mukaan niin nykyisellä osakehinnalla tuotto voisi olla astronomista luokkaa.
19 10
et taida tietää yhtään mitään todellisuudesta, hintatasoista.
- virtanen2
Tytär (13v) säästää viikkorahansa osakkeisiin, joten hänen puolestaan on hieman huono fiilis katsella vierestä, kun hänen muutaman tuhannen osakkeen arvo sulaa käsiin. Mutta siinähän oppii... Aikoo kuulemma katsoa kortit loppuun saakka.
- itt
Tsemppiä, elämme mielenkiintoisia aikoja Talvivaaran tulevaisuuden ja osakekurssin suhteen. Ei maailma kuitenkaan siihen kaadu jos osakkeiden arvo nollautuu :) Uudella innolla vaan uutta oppimaan, kyl se siitä!
- pohtiskelua
Mietityttää kuinka paljon kaivoksen maisemointi ja ympäristön palauttaminen luonnontilaan tulisi maksamaan osakkeenomistajille mahdollisen konkan jälkeen. Jos sadalla miljoonalla hommasta selviäisi niin siitä tulisi 0,1 euroa per osake vielä maksettavaa.
- pohtiskelua
Vai kuka sen homman maksaa? Joka tapauksessa kauhean kokoinen urakka.
- 13+12
pohtiskelua kirjoitti:
Vai kuka sen homman maksaa? Joka tapauksessa kauhean kokoinen urakka.
Saisko niihin sorakasoihin jonkinlaisen laskettelurinteen tehtyä? Ja niistä altaista ison maauimalan ,vai onko niissä niin paljon myrkkyjä ,ettei kukaan suostu uimaan? Taitaa olla niin ,että lykitään vaan sorat takaisin niihin monttuihin ja tuodaan miljoona kuormaan maata päälle plus puita kasvamaan?
- 6+3
Kaikki shortattavissa olevat 76 miljoonaa Talvivaaran osaketta on nyt lainattu ja kaiketi myös myyty. Eli shorttarit ei enää pysty painamaan tätä enempää alas koska heillä ei ole enää myytävää. Pienkin valon pilkahdus rahoituksen onnistumisesta voi ampua Talvivaaran kurssin raivoisaan nousuun kun shortteja aletaan sulkea. Kannattaa olla ostonapilla koko kassan kanssa valmiina jos ja kun näin tapahtuu.
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/talvivaaraa lyodaan kuin vierasta sikaa shorttaajille tarjotaan jo eioota/a938698- 6+3
Kai noudatitte neuvoa ja ostitte kun oli ilmaista rahaa tarjolla? Nyt hinta on noussut jo melkein 40 prosenttia ja nousu jatkuu tänäänkin. Nousee vielä rajusti ennen antia.
- erimieleltä tästä
6+3 kirjoitti:
Kai noudatitte neuvoa ja ostitte kun oli ilmaista rahaa tarjolla? Nyt hinta on noussut jo melkein 40 prosenttia ja nousu jatkuu tänäänkin. Nousee vielä rajusti ennen antia.
MISTÄ SITÄ RAHAA TULEE JATKOSSA TÄHÄN FIRMAAN:
Lainaus toisesta viestiketjusta:
"Kaikkein suurin ongelma lukuisista on se, että koko BIOKASALIUOTUS-menetelmä on susi se ei toimi nikkelin irroituksessa lainkaan näillä leveysasteilla, kullan kanssa voisi toimia. Nikkelissä on maailmassa kaksi projektia olemassa, jossa kokeillaan biokasaliuotusta toinen Australiassa, joka lopetettiin juuri ylimääräisen kosteuden hallitsemattomuuden vuoksi. Yksi ainut meneillään oleva koe on ja se on Suomessa, ei toimi näillä leveysasteilla todellakaan koko menetelmä.
Oli pakko tutustua aiheeseen siinä vaiheessa kun osake oli 5 cent kappale, alkoi tehdä mieli ostaa ja yrittää samaa kuin Nokialla viime kesänä eli käänneyhtiötä.
Ajattelin esimerkiksi jos maailman suurin nikkelinvalmistaja Venäläinen Nordisk Nikkel ostaisi koko buulaakin, koska heillä on mahdollisessa konkurssissa hävittävää noin 200 miljoonaa. Sen sijaan että ostaisivat he luopuvat kaikista Venäjän ulkopuolisista laitoksistaan, Outokumpu Harjavallassa on siinä ja siinä. Eli pomminvarmaa on, etteivät sekaannu Talvivaaraan, ja tietävät tasan tarkkaan, että koko menetelmä on petojen sukua eli SUSI jo syntyessään. Menetelmä ei vain toimi todellakaan Suomen-leveysasteilla, uusi kasa toimii periaatteessa vähänaikaa kuten käytäntö on nyt osoittanut tässä ainoana maailmassa jatkettavassa kokeilussa, seuraavaksi tulee vesiongelma ja liuos liian laimeaa. Ongelma olisi ratkaistavissa, mutta se ei ole taloudellisesti järkevää, Nikkelin hinnan pitäisi olla kymmenkertainen eli noin 135 000 euroa tonni, että tämä menetelmä saataisiin toimimaan riittävillä kemikaaleilla kuten rikkihapon lisäämisellä ja taas siitä syntyvällä ylimääräisellä sulfaatilla Pohjolassa.
En näe edes saneerausmenettelyssä mitään järkeä, koska perusta on lentohiekassa, vaikka velat pyykis pois kokonaan ja JOKU TAHO ESIMERKIKSI SOLIDIUM antais 100 miljoonaa leikkirahaa, vuoden päästä olis taas kaikki rahat ja tuotantoa ei olisi saatu käyntiin. Kun olis aikaa viisi vuotta, saostamisongelmiin saattaisi joku keksiä jossain päin maailmaa ratkaisun esimerkiksi SUPERBAKTEERIT, JOTKA TOIMISIVAT HUOMATTAVASTI TEHOKKAAMMIN hajotusprosessien yhteydessä, mutta se päivä ei ole vielä tänään ee´,ee,i - 6+3
6+3 kirjoitti:
Kai noudatitte neuvoa ja ostitte kun oli ilmaista rahaa tarjolla? Nyt hinta on noussut jo melkein 40 prosenttia ja nousu jatkuu tänäänkin. Nousee vielä rajusti ennen antia.
Nousu jatkuu.. Aijai kun osui makeasti ostot. Lappuset n. 60 prossaa plussalla ja nousoo raketin lailla. Ei paha viikon aikana. Onnea kaikille vinkistä vaarin ottaneille.
- Pelimies P-Satakunta
6+3 kirjoitti:
Nousu jatkuu.. Aijai kun osui makeasti ostot. Lappuset n. 60 prossaa plussalla ja nousoo raketin lailla. Ei paha viikon aikana. Onnea kaikille vinkistä vaarin ottaneille.
Suomessa ei toimi ikävä kyllä biokasaliuotus eikä taida toimia missään muuallakaan eikä ainakaan nikkelin kohdalla. Nikkelinmaailmanmarkkinahinta 14500 euroa. SUMMASUMRARUM. homma todellakin karahtaa kintuille ei voi mitään. Minua ei kiinnosta pätkän vertaa lyhyt pelurien kikkailut vaikka olisi 100 prosentin päivänousuja kolmessa vuodessa huuhaaseen uskoneet menettäneet esimerkiksi 10 000 euron sijoituksestaan noin 9700 euroa; vaan firman kokonaistilanne ja se ei todellakaan ole nyt hyvä. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET HAASKATKO RAHOJANNE TÄHÄN KAIKKIEN AIKOJEN HUIJAUKSEEN
- velimies
Pelimies P-Satakunta kirjoitti:

Onnistuitko myymään pohjahintaan, vai mikä niin kiukuttaa kun toiset tekee fyrkkaa?
- 6+3
6+3 kirjoitti:
Nousu jatkuu.. Aijai kun osui makeasti ostot. Lappuset n. 60 prossaa plussalla ja nousoo raketin lailla. Ei paha viikon aikana. Onnea kaikille vinkistä vaarin ottaneille.
Talvivaaran nousu jatkuu raivokkaana. Ostajat tappelevat saadakseen edes pienen osan tätä kultakimpaletta etteivät jää junasta ennen kuin hinta karkaa takaisin 40 senttiin.
- rtyo1
6+3 kirjoitti:
Nousu jatkuu.. Aijai kun osui makeasti ostot. Lappuset n. 60 prossaa plussalla ja nousoo raketin lailla. Ei paha viikon aikana. Onnea kaikille vinkistä vaarin ottaneille.
nousu on suomalaisten yksityisten sijoutuksista,
kukaan ei tiedä toisten motiiveja,
onko kukaan analyytikko yhtään talövivaaran kannalla, jos oikeasti kysytte, radiossa ja tv ollaan omalla kuvalal hieman erilaisia kuin todellisuudessa.
- pohjallako
ei ihmeitää tapahdu mutta jos tällä hinnalla ostaa niin hyvän tilin tekee.
osakkeen arvo huhtikuussa 2014 on 0.12-0.17€ kipale- Heh Heh
"osakkeen arvo huhtikuussa 2014 on 0.12-0.17€ kipale"
tuo on yksi tapa saada muita ostamaan, jotta saisi omistaan jotain.
keväällä jos on saneerauksesa ei ole edes kaupantekoa.
- 6+3
Nikkelin hinta on lähes raivoisassa nousussa kun maailman terästuotanto onkin kasvanut. Eduskunnassa puidaan Talvivaaran lisärahoitusta jotta työpaikat säilyvät. Aijaijaijai sentään ketä myi viiden-kuuden sentin pintaan pois. Saattaa tulla menetetyt voitot uniin kun Talvivaara nousee pólviltaan ylös ja kiitää.
- 7+4=9
miksi haluat huijata ihmisiä, nikkeliä niin rajusti ylituotantoa ja varastot täynnä että nikkeli nousee aikaisintaan 2016, ja koska Talvivaaran tuotantomenetelmä eli bioliuotus ei edes toimi Suomessa, ei vain tule mitään oletko huijari vaiko tyhmä vaiko molempia
- 6+3
7+4=9 kirjoitti:

Mitä huijaamista siinä on jos kertoo tosiasian että nikkelin hinta nousee pystyyn. Voit itse tarkistaa asian varsin helposti jos osaat googlettaa.
- toisaalta taas
Hyvä pöhinä kuulemma päällä.
" Talvivaaralla on kaikki edellytykset merkittävään metallientuotannon parantamiseen. Tuotannontekijöitä on parannettu ja pullonkauloja poistettu kaikissa tuotantoyksiköissä eli kaivoksella, malminkäsittelyssä, biokasaliuotuksessa ja metallitehtaalla. Samalla kulukontrollia ja raaka-aineiden käyttöä on optimoitu. Tärkeintä on se, että uudet kasat ovat ns. ”hyvässä pöhinässä”. Nyt tarvitaan vain hieman aikaa, jotta tehty työ näkyy tuotantomäärien kasvuna."
http://paikanpaalla.fi/tuotannon-kasvulle-hyvat-edellytykset/
- kaikkensa yrittävät
http://www.zygomatica.com/2013/10/22/talvivaara-17/
Uusimpiin kasoihin louhittiin alueen nikkelirikkainta (Ni-pitoisuus 0,3%) "malmia" ja tehtiin kaikki mahdolliset temput, että aumoista saataisiin edes hetkellisesti nikkeliä "tarvittava" (Solidiumin painostajia rauhoittava) määrä .
Q2:ssa homma kusi kintuille, miten käynee Q3:ssa? - Tuulipuku
Ihana suhina. Perältä kerta toisensa jälkeen lupauksia ja aina pettänyt nämä lupaukset. Nyt tuulipuvut hakee lottovoittoa. Kupla tuntuu syntyvän kuplan sisään. Kohta paukkuu.
- kuka muu muka
juuri näin vuodesta toiseen täysin katteettomia lupauksia. Tässähän on kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma, joka yleisen elämänkokemuksen mukaan viimeistään nyt myös Perän tulisi olla tietoinen: BIOKASALIUOTUS - menetelmänä nikkelille on käytössä kahdessa paikassa maailmassa, toinen eli Australiassa oli toinen ja se on keskeytetty vesitaseongelmien vuoksi, aivan sama mikä tuottaa Suomessa perustavaa laatua ongelmia, minkä vuoksi tuotannosta ei tule mitään. Lisäksi hyödynnettävät mineraalipitoisuudet ovat niin matalia, että tämä osaltaan tekee tehtävästä MISSION IMPOSSIBLEN. Ei ole siis minkäänlaista mahdollisuutta edes menestyä, vaikka katsoisi miltä suunnalta hyvänsä asiaa, vaikka rahaa pumpattaisiin firmaan 500 miljoonaa euroa ja annettaisiin vanhat velat anteeksi niin taas oltaisiin kolmen vuoden päässä samassa tilanteessa, ero olisi nykyhetkeen että Perä olisi taas antanut kymmeniä katteettomia lupauksia paremmasta huomisesta ja koko ajanolisi hyvä pöhinä päällä. Sitten on vielä ratkaisevat lähivuodet ja tämä hetki matala nikkelin hintataso nyt jotain 14 500 tonni kesällä 13 500 tonni, täytyisi olla Talvivaaraa ajatellen noin 30 000 tonni että homma olisi edes sinnepäin.
Altaita ei ole edes mahdollista tyhjentää vuodenvaihteeseen mennessä, oikeudenkäyntejä kun firma alkaa hävitä ympäristön saastuttamisesta huvila-asukkaile, jospa taas huonosti tehdyt kipsakka-altaat alkavat vuotaa, tekovaiheessa oli hullun touhu päällä ja suoraan muovi lohkareiden päälle lähes.
Pelaisin mieluummin lottoa kuin ostaisin Talvivaaran osakkeita samalla rahalla - Hyvä pelipaperi
kuka muu muka kirjoitti:

Pelaisin mieluummin lottoa kuin ostaisin Talvivaaran osakkeita samalla rahalla> Pelaisin mieluummin lottoa kuin ostaisin Talvivaaran osakkeita samalla rahalla
Viime viikolla Talvivaaran ostaminen olisi kyllä ollut keskimäärin kannattavampaa. Kurssi on noussut jo 80 % pohjastaan. - 6+3
Hyvä pelipaperi kirjoitti:
> Pelaisin mieluummin lottoa kuin ostaisin Talvivaaran osakkeita samalla rahalla
Viime viikolla Talvivaaran ostaminen olisi kyllä ollut keskimäärin kannattavampaa. Kurssi on noussut jo 80 % pohjastaan.Mistä näitä €uroja oikein sataa? Kyllä on hyvät ja tasaiset kyytit täällä Talvivaarajunan salonkivaunussa. Mukava katsella akkunasta kun asemalle jääneet pui nyrkkiään ja raivoavat. Ostavat sitten moninkertaisella hinnalla oman tikettinsä perässä tulevaan karjavaunuun kun viimein uskaltavat.
- Tuulipuku
No onhan toi mieletön mäihä kurssin nykytila. Joku riskiroope osu oikeaan saumaan. Ilmaa on muutama sentti. Mahdotonhan noita talvivaaran kursseja on ennustaa.. Yhtä mahdotonta kuin lottopallojen. Tää nykytilahan on tuulipukujen nostama. Toki voihan jotain yllättävääkin tapahtua, suuntaan tai toiseen. Onhan mobella poliitikoillakin aika pahasti oma lehmä ojassa talvivaaran kanssa, joten konkkakin ois pieni yllätys. Tasaista nousua tuskin tulee seuraava vuosi olemaan.
- 6+3
Kyllä se vaan niin on että ne isot voitot tehdään rohkeilla ostoilla eikä peukalo suussa ihmettelemällä.
- kuka muu muka
kyllä järki on pidettävä myös touhussa mukana, jos firmalla ei ole toimintaedellytyksiä, ei sitää hyvänen aika pidä ostaa, Pelurit asia erikseen viikossa voi hyvin tulla 100 % SOWHAT firmalla ei ole nyt vaan menestysmahdollisuuksia MUSTAPEKKA jää viimeiselle
- yrityssaneerausrek.
Kaupankäynti Talvivaaran osakkeella keskeytetään ennen pörssin aukeamista maantaina yrityssaneeraukseen hakeutumisen vuoksi. Kaivos jatkaa kuten Perä lupasi, mutta eri omistajilla. Paperit on jo tehty Talvivaaran osakepääoman käytöstä velkojen lyhennyksiin.
Mukavaa viikonloppua Talvivaaran osakkeita omistaville tämän tiedon varjossa.- yrityssaneerausrek.
Velkojat päättivät hallituksen ajan pelaamisen vuoksi viivyttää saneerauksen aloittamista osavuosikatsauksen yhteyteen. Valtaosa oleellisimmista papereista oli kuitenkin jo valmiina viime perjantaina. Tärkein päätetty asia on kuitenkin tuo osakepääoman käyttäminen velkojen lyhennyksiin. Lukema 75 % on pyörinyt esillä, mutta tarkka summa joka lähtee osakepääomasta pois on 86 %.
Eli nykyisellä kurssilla osakkeen omistajille jää noin 1 sentti per osake. Osakkeita yhdistetään samalla, jotta kaupankäynti uudella liudentuneella osakkeella on järkevää.
- lottoaja
Laitoin kuitenkin varmuuden vuoksi jonkun rivin lottoakin.
- en sijoita TV:aan
Talvivaaran osakkeilla shortanneille haluttiin vähän paukasta tappiota Nordean (ja muutaman muun tahon) toimilla. Jos Nordea siinä ottaakin lopulta takkiin niin se kokonaisuudessa merkitse mitään. Todellisuudessa Talvivaara ei voi jatkaa tappion tekemistä loputtomiin ja kannattavaksi ko kaivosta ei saa, koska nikkelin hinta ei nouse niin paljon. Jos joskus vuonna sata ja kuus nikkelin hinta nousee, niin silloin voi olla tilanne toinen mutta tällä vuosikymmenellä niin ei tapahdu ja sitä ennen TV on konkurssissa. Pelimiehet kyllä voi nousuissa ja laskuissa rahastaa mutta se on eri asia. Osinkojakaan ei tule nyt eikä koskaan. Kallista toiminnan jatkaminen tulee olemaan veronmaksajillekin.
- 6+3
Talvivaara jatkaa rakettinousuaan. Yli 100 prosenttia nousua pohjilta eikä loppua näy. Tätä ei riitä kauan näillä hinnoilla.
- Tuulipuku
No pelimiehet osaavat ostaa oikeassa paikassa mutta se tärkein on kuitenkin koska myy ;)
- kaivoonkatsoja45
6+3 kirjoitti:
Toivottavasti ihmiset eivät sekaannu tähän skeidaan:
BIOKASALIUOTUS - menetelmänä nikkelille on käytössä kahdessa paikassa maailmassa, toinen eli Australiassa oli toinen ja se on keskeytetty vesitaseongelmien vuoksi, aivan sama mikä tuottaa Suomessa perustavaa laatua ongelmia, minkä vuoksi tuotannosta ei tule mitään. Lisäksi hyödynnettävät mineraalipitoisuudet ovat niin matalia, että tämä osaltaan tekee tehtävästä MISSION IMPOSSIBLEN. Ei ole siis minkäänlaista mahdollisuutta edes menestyä, vaikka katsoisi miltä suunnalta hyvänsä asiaa, vaikka rahaa pumpattaisiin firmaan 500 miljoonaa euroa ja annettaisiin vanhat velat anteeksi niin taas oltaisiin kolmen vuoden päässä samassa tilanteessa, ero olisi nykyhetkeen että Perä olisi taas antanut kymmeniä katteettomia lupauksia paremmasta huomisesta ja koko ajanolisi hyvä pöhinä päällä. Sitten on vielä ratkaisevat lähivuodet ja tämä hetki matala nikkelin hintataso nyt jotain 14 500 tonni kesällä 13 500 tonni, täytyisi olla Talvivaaraa ajatellen noin 30 000 tonni että homma olisi edes sinnepäin. - 6+3
6+3 kirjoitti:
Kaikille suurille voitoille soitetaan aina Porilaisten Marssi. 100 prosentin tuotto reilussa viikossa on sellainen.
Talvivaaran juna suistui täydessä vauhdissa raiteilta rotkoon asemalle jäämisen jälkeen. Nää hommat pitää vaan osata.
- go go go
Tänään on Talvivaarasta tullut hyviä uutisia! Nousee taas rajusti?
- petterik
Velkasaneerauksen yhteydessä velkoja leikataan ja osake käänteisesti splitataan, jolloin siitä tulee taas hyvä kansanosake. Keu keu!
- Pelimies P-Satakunta
jos yrityksen päävelkojat hyväksyvät velkasaneerauksen ja sitä kautta velkojen noin 80 % leikkauksen, liiketoiminta odotetaan/oletetaan sen jälkeen olevan plussalla, mistä maksetaan tulevaisuudessa loput velat ja niiden korot. Talvivaara on nyt käyttänyt 5 vuotta biokasaliuotusta, ja se ei vaan tunnu toimivan lukuisista yrityksistä ja parannuksista huolimatta. Nikkelin maailmanmarkkinahinta on 14 600 dollaria tonni euro on vahvistunut kesän aikana huimasti dollariin nähden sekin syö omalta osaltaan heikon nikkelin hinnan lisäksi tuotannon ollessa aivan liian suurta kysyntään nähden maapallolla eli kaivoksia on suljettava, että ylisuuret varastot saadaan tasapainoon. Mikäli Talvivaara hyväksyttäisiin vaikka heti huomenna yrityssaneeraukseen, siitä ei olisi mitään apua; koska vaikka kaikki velat pyyhittäisiin pois rahaa pitäisi olla esimerkiksi jatkossa palkkojen maksuun, mutta kun ei ole koska pois menee paljon enemmän kuin tulee ja siis varsinainen kassavirta on negatiivinen rajusti koko liiketoiminta on todella rajusti negatiivinen. Pelastava enkeli olisi Solidium, mutta kyllähän sielläkin henkilöt, jotka nyt osallistuisivat toimimattoman Biokasaliuotus-prosessin jatkotukemiseen 2013 keväisen lisäksi, saavat heittää urasuunnitelmilleen hyvästit ja nyt ei enää muuten löydy tarpeeksi muita tyhmiä, jotka löysivät hyvää rahaa huonon perään.
Edellä mainitut seikat huomioiden tavallisen osakesäästäjän ei pitäisi missään nimessä sekaantua tähän pelipaperiin, itseäni kiinnosti hirveästi hinnan ollessa 5 cent, en kuitenkaan nähnyt mitään mahdollisuutta enkä mitään onnistumisen mahdollisuutta, siksi en todellakaan sekaantuisi, mieluiten lottoan.
Viime syksyiset kipsakka-allas vuodot jos nyt toistuisi homma olisi soronoo, kuinka pitkään ympäristöviranomaiset katsovat juoksutusaikatauluja läpi sormien. Missä vaiheessa huvila-asukkaiden oikeudenkäyntikulut tulevat viimeistään hovioikeudesta maksettaviksi.
Mitä pelastaa voisi olla:
1. Norisk Nickel ostaisi
EI osta koska luopuvat kaikista ulkomaan toiminnoista jopa mahd. Harjavallasta se kait on pohdinnan alla
2. Solidium pelastaisi vielä kerran
SO WHAT laimenee hirveästi sen jälkeen alkuperäisten osakkeenomistajien salkut EIKÄ MUUTEN OLE VARMAA PELASTAAKO
3.Löytyisi joku tosi runsaspitoinen kultaesiintymä alueelta
LÄHES MAHDOTONTA Vanhaa Outokummun valtausalaa 70-luvulta, jolloin aluetta tutkittu huolellisesti, totesivat ettei ole kultaa mutta nikkeliä on ja senkin pitoisuudet niin matalat ettei kannata kaivosteollisuutta alueelle perustaa. Sen jälkeen Perä joka käsitykseni mukaan oli Outokummulla silloin töissä osti alueen Eurolla. Hänen visionaan oli uudella menetelmällä joka on hyvä esimerkiksi ja ainoastaan kullan erottamiseen, yrittää käyttää samaa menetelmää nikkeliin ja sinkkiin, Australiassa samoihin aikoihin aloitettiin myös vastaava projekti en tiedä oliko iso kaivosjätti RIO TINTO ? mutta se on jo ketuilla koska veden kanssa oli prosessissa ongelmia, eli aivan sama ongelma kuin Suomessa, joka pienen Talvivaaran projektina on nyt maailmassa ainoa jossa tätä yritetään tai on yritetty jo viisi vuotta. Aikamoista uhkapeliä, jossa rahaa palaa mutta prosesseja tuskin saadaan Suomalaisten tietämyksellä ja osaamisella siinä ajassa mikä käytettävissä nyt on taloudellisten seikkojen vuoksi, niin ei oikeastaan mitenkään voida saada prosesseja toimintakuntoisiksi, että niillä voisi ihan aikusten oikeesti tehdä rahhoo, vaikka olisi sitten kuinka hyvä pöhinä tahansa päällä.
- Tuulipuku
Poks!!
- muuttuvat säännöt
Solidium on lujassa Käteisen hallituksen taluttimessa ja taluu siis sinne mihin käsketään.
Valtiovalta säätelee omistamansa yhtiön osakkeen kurssia mieleisekseen, mitä se sellainen on? Sisäpiirin (poliittisten piirien) osakesalkkujen pönkittämistä, ei muuta.
Toivottavasti Talvivaara häädetään pörssistä ja heti. - Halpa olis
Valtion tai jonkun muun yrityksen olisi nyt järkevä ostaa t,vaara kun vois saada halvalla esim1,5 miljaardia .varannot 1000 kertaisia ja homma toimii vetet vain veks. Tilinteon paikka.
- jjeejjeeeje
Bioliuotus kentälle rakennetaan normi rikastamo, ja asiat toimii- ympäristö kunnostuu ennalleen- osakearvot pompsahtaa. Ostin tänään lisää halvalla kun sain. :)
- Pleijari
Ei pidä paikkaa, nikkeliipitoisuus liian matala, juuri sen vuoksi Outokumpu myi eurolla aikoinaan Perälle koko alueen johon heillä oli jo valtausoikeudet
- 10+6
Karmeaa katsoa tätä piensijoittajien teurastusta.
Ainakin on kaikille tullut varmasti selväksi, että tässä on vain hyvin pieni mahdollisuus, että piensijoittajan omistus pitää rahoituskierroksessa edes 10 % arvostaan. Kukaan ei voi enää sanoa, että konkurssi tai sijoituksen raju arvon menetys tuli yllätyksenä, sitten kun se tulee.
Ja sittenkin koko pääongelma on vielä täysin ratkaisematta. Eli edelleen erittäin kaukana taloudellisesti kannattavasta oleva rikastusmenetelmä.
- breitlingman
Mitä he.vettiä;
http://www.talouselama.fi/uutiset/pekka pera talvivaaraoperaatio ei ole ikina ollut niin hyvassa kunnossa kuin nyt/a2215763
Jos talvivaara on nyt kuolonspiraalissaan parhaassa kunnossa ikinä niin kaikki aiemmin annettu data ja lupaukset on olleet täyttä kuraa.
Yritys ei voi perustua valheeseen, varsinkaan pörssiyritys.
Tästä lauseesta Pere kiinni ja istumaan kailajärven seuraksi:
”Talvivaara-operaatio ei ole ikinä ollut niin hyvässä kunnossa kuin nyt”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus- massipäällikkö
Kohta tulee massia ja paljon!
- Pelimies P-Satakunta
massipäällikkö kirjoitti:
Kohta tulee massia ja paljon!
viesteillä ja viestiketjuilla on paljon eroa, toivottavasti tästäkin on ollut apua edes jonkun tai joidenkin ihmisten mahdollisiin sijoituspäätöksiin
- vironpääministeri
0,04€/kpl talvivaaraa ostaneena ja 0,14€ kappale myyneenä voin sanoa että mun mielestä talvivaara on ihan kannattava sijoitus nyt mietityttää pitäiskö sitä ostaa 0,08€ kpl
mikään wahlroosi en oo sijoitin 500€ aluks joten ei tässä ny pääse hirveesti jahteja ja huviasuntoja ostamaan. - Ime persettä vittu
Taas hauskaa lukea näitä ahdasmielisiä vuodatuksia hahahahahhahhaha.
Opettele ensin laskemaan ja kirjoittamaan, satutko tietämään/ymmärtämään että miljardi on tuhat miljoonaa eikä miljoona miljoonaa, yritä nyt jumalauta ymmärtää.
Oskin koko omaisuutelleni talvivaaraa 4 sentissä. Ihan mukava oli myydä sitten osakkeet pois 12 sentissä, kolminkertaistui rahat.
Yritä nyt saatana ymmärtää ettei yrityksen kokonaisarvolla ja plaa plaa plaa ole MITÄÄN merkitystä, jos osake kerta nousee 100 % niin rahat tuplaantuvat. VAIN PROSENTEILLA ON MERKITYSTÄ.
MIKÄ VITTU TAAS VAIVAA; YRITÄ NYT OTTAA PÄÄ POIS PERSEESTÄ JA AVAA VAIKKA ARVO-OSUUSTILI JA OSTA TALVIVAARAA, tutustu ensin sijoitusoppaisiin ja perehdy asiaan, kun sinulla ei selvästi ole mitään käsitystä asioista. ai niin et osaa lukea.
Kermaperseet ne jaksaa vittuilla, ai niin ei niiden tarvi sijoittaa. Kaikki on saatu perinnöksi tai joku vitun uuvatti on voittanut lotosta. - ai niin unohtui
Lisäystä vielä tuohon edelliseen että jos kateus toisten talvivaaroista hallitsee noin suurelta osin elämää, suosittelen hankkiutumaan johonkin muualle.
Kukapa se muukaan on kun aina tunnin välillä alkaa uusi kateellinen vittuilu: talvivaara sitä talvivaara tätä. No älä saatana sitten osta sitä talvivaaraa. Vaan älä ole kateellinen muille ja anna MUIDEN OSTAA - ONKO TAAS ONGELMIA
SERVED SAATANA
yllättävän hiljaista tullut täällä saatana kun kirjoitin nuo ylimmät viestit.
Jos kateelliset kusipäät tulevat vielä vittuilemaan, ilmoitan ylläpidolle JUMALAUTA JA SILLOIN LOPPUU VITTUILU SIIHEN PAIKKAAN
S E R V E D.- HOMOT TAAS HILJAA
Tänään 15 % että ihan kiva tuotto SAATANA. JOKU HOMOHIHHULI TIENASI VITTU JOLLAIN SAATANAN AMERIIKALAISELLA NOKIAN PASKALLA VITTU 2 %. kyllä nyt pitää isien olla VITUN ylpeitä.
Ostakaa vittu vaan konkurssikypsiä pesiä, minä se ostelen talvivaaraa ja kohta on mun tilipäivä
PERKELE - penis12345
HOMOT TAAS HILJAA kirjoitti:
Tänään 15 % että ihan kiva tuotto SAATANA. JOKU HOMOHIHHULI TIENASI VITTU JOLLAIN SAATANAN AMERIIKALAISELLA NOKIAN PASKALLA VITTU 2 %. kyllä nyt pitää isien olla VITUN ylpeitä.
Ostakaa vittu vaan konkurssikypsiä pesiä, minä se ostelen talvivaaraa ja kohta on mun tilipäivä
PERKELEPIPPELI
- ...
Muuten ihan asiallinen kommentti, mutta ei liity aiheeseen millään tavalla.
- Pelimies P-Satakunta
Hä hä, nyt ostamaan Talvivaaraa, kun saa edullisesti.
Itse pistin lokakuussa Talvivaaraan omat vaimon eläkerahat, sekä lasten autokouluun varatut säästötkin. Tein ns. peliliikkeen, jolla meidän perhe rikastuu, kun ulkomainen toimija ostaa Talvivaaran. Silloin se maksaa meille rahaa. - Wahlroos
"Talvivaaraan ei kannata sijoittaa. Jotain on varmasti pielessä, jos oikein lehdissä mainostetaan kotitalouksille. Siinä menee rahat kuin kankkulan kaivoon."
**************************************
Kirjoitin tämän saman toisaalle, 50 000 euroa Talvivaarassa menettäneelle, mutta laitetaan tännekin sama.
"Sinun pitäisi ymmärtää eräs yksinkertainen asia. Kun massoille tarjotaan vaurastumismahdollisuutta tai sitä markkinoidaan ja hehkutetaan aktiivisesti mm. pankkien sijoitusosastoilla, messuilla, alan lehdissä, erilaisissa sijoitustilaisuuksissa, nettien keskustelupalstoilla jne jne.. Niin pitäisi ymmärtää haistaa palaneen käryä tai ainakin suhtautua ilmiöön kriittisen epäilevästi.
Sillä.
Ajattele tilannetta yleisemmin, että massat vaurastuisivat joukolla. Tällöin yhteiskunta ei enää pyörisi, sillä kenenkään ei tarvitsisi tehdä enää töitä. Ajattele huviksesi, mitä tapahtuisi Sotkamossa, mikäli siellä kyläläiset olisivat vaurastuneet niin, että suuren osan kuntalaisista ei tarvitsisi enää käydä töissä. Mieti hetki tuota kuviota, niin ymmärrät että massojen kollektiivinen vaurastuminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Päinvastoin, massoilta pyritään kaikin keinon "juksaamaan" omaisuus pois, jotta he eivät pääsisi oravanpyörästä pois, vaan joutuvat käymään töissä kahdeksasta neljään. Näin yhteiskunnan rattaat jatkavat pyörimistä, sillä kaikki eivät mitenkään voi olla "yläluokkaa", ei edes Sotkamossa.
Suuria omaisuuksia ei tehdä kansanosakkeilla eikä kansallisanneilla, vaan sellaisilla yrityksillä/projekteilla, mihin oikeastaan juuri kukaan ei usko alunperinkään.
Sijoittamisessa on aina riskinsä, eikä koskaan pidä sijoittaa enempää kuin on valmis häviämään. Ja hei oikeesti, jos lehdissä mainostetaan, että nyt kannattaa ostaa Talvivaaraa, niin kyllä saa vähän katsoa peiliin ja tuntea olonsa hölmöksi. Miksi kukaan ulkopuolinen haluaisi ilmoittaa juuri sinulle lehdessä, että nyt on mahdollisuus tehdä rahaa!?
Kaikesta huolimatta, koitahan pärjäillä. - kepu0
Yrittävät luoda paniikkimielialaa, jotta piensijoittajat myisivät halvalla ennen kuin valtio (veronmaksajat) tulee apuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798