Vaihto-oppilaan oma keskeytyspäätös ja kotiinlähtö vaikuttaa olevan järjestöjen tavoite ongelmatilanteissa. Näissä tapauksissa järjestö on vahvemmin kiinni tililleen kilahtaneissa rahoissa.
Toiminta, varsinkin STS:n ja EF:n tapauksissa noudattaa täysin samaa kaavaa. Mikäli ongelmia alkaa ilmetä, vaihtari jätetään täysin heitteille ja aloitetaan jopa henkinen painostus. Saa olla melkoinen luupää, joka sen kestää! Ja näidenkin varalle näillä "nuorten eteen parhaansa tekevillä" on lopulta ratkaisu: Ellei nuori ymmärrä itse lähteä, hänet erotetaan tekaisemalla syy näppärästi ja lähetetään kotiin!
Julmaa, mutta valitettavasti totta!
Vaihtarin oma keskeytyspäätös
16
667
Vastaukset
- Mikä mättää STS?
Mot:in ohjelmassa kerrottiin, kuinka STS:llä on järjestöistä eniten tapauksia, joissa vaihto-oppilas itse keskeyttää vaihtovuotensa ja lähtee kotiin. Kertoo siitä, ettei nuorella ole hyvä olla, eikä ole hänelle tosiaankaan se paljon mainostettu "elämän paras vuosi".
Osaisiko STS antaa vastauksen, miksi juuri heidän vaihto-oppilaansa keskeyttävät selvästi eniten lukuisille järjestöille tehdyn vertailun mukaan?- STSTSTS
STS antaa ymmärtää, että aina on vaihto-oppilaita, jotka eivät sopeudu ja osaa asennoitua vaihdossa oloon. En usko hetkeäkään, että tämä olisi koko totuus vaihto-ohjelmansa itse keskeyttäneistä. Kyllä järjestöllä ja olosuhteilla on varmasti merkittävä osuus näihin päätöksiin!!
- Kiitos MOT
Totuus alkaa pikkuhiljaa valjeta Suomessakin STS:stä ja EF:stä.
Kiitos MOT:in toimittajalle, joka paljasti näiden lafkojen toiminnan ja kiitos heille, jotka rohkeasti osallistuivat ohjelmaan ja jaksavat taistella tätä pask** vastaan! - kfsmfsdmfs
EF:llä taisi mennä pupu pöksyyn, sillä sehän on lopettanut vaihto-oppilastoimintansa Suomessa jo alkuvuodesta (asian voi todeta EF:n Suomen nettisivuilta). Viimeiset suomalaiset EF-vaihtarit ovat kai jo tulleet kotiin kesällä ja uusia ei siis liene maailmalla.
- Mielivaltaista
Totta on! Kirjoitin juuri tuonne toiseen ketjuun kauhukokemuksemme Ciee:n kanssa. Ciee on ainakin Sts:n yhteistyökumppani. Järjestön mielivaltaisuus on jotain ihan käsittämätöntä. Monet vaihto-oppilasvuodesta haaveilevat ajattelevat toki, että itsessä jotain vikaa täytyy olla jos kotiin laitetaan, mutta näin ei aina ole.
- STS karkotti
Kotiin passitus on järjestön ratkaisu ongelmatilanteissa. Keino, jonka avulla järjestö kuittaa rahat ja poistaa kylmästi ongelman. Näin kävi meillekin; Ilman ennakkovaroitusta tuli täysin yllättäen kotiin lähtö. Nuori, joka ei osaa erottamiseen varautua, eikä saa mahdollisuutta edes keskustella asiasta, on täysin lyöty ja kokee syyllisyyttä ja epäonnistumista. Vaihto-oppilas ehdoissa on tarkkaan määrätty, kuinka järjestön tulee toimia, mikäli vaihto-oppilasohjelma jostain syystä katkaistaan ja oppilas lähetetään kotiin kesken vuoden. Ainakaan STS ei piitannut missään määrin edes omista erityisehdoistaan. Erottaminen vaihto-oppilasohjelmasta STS:n toteuttamana muistuttikin julmuudessaan lähinnä maasta karkotusta. Olemmekin vieneet asian oikeuteen.
- Osoittakaa arvostust
STS karkotti kirjoitti:

Meilläkin kävi näin ! Täysin mielivaltaisesti kostonhimoisena karkoittavat jos uskallat arvostella perhettä tai järjestöä millään tavalla. Tai edes kysyä asioista. Pitäisi vaan olla hiljaa ja sopeutua ihan kaikkeen ja osoittaa kiitollisuutta kun olet päässyt suureen amerikkaan ensimmäisen polven filippiiniläiseen perheeseen, jolla ei oikeasti varaa edes pitää vaihtaria...
- Uhkailua kotiin lähe
STS karkotti kirjoitti:
Kotiin passitus on järjestön ratkaisu ongelmatilanteissa. Keino, jonka avulla järjestö kuittaa rahat ja poistaa kylmästi ongelman. Näin kävi meillekin; Ilman ennakkovaroitusta tuli täysin yllättäen kotiin lähtö. Nuori, joka ei osaa erottamiseen varautua, eikä saa mahdollisuutta edes keskustella asiasta, on täysin lyöty ja kokee syyllisyyttä ja epäonnistumista. Vaihto-oppilas ehdoissa on tarkkaan määrätty, kuinka järjestön tulee toimia, mikäli vaihto-oppilasohjelma jostain syystä katkaistaan ja oppilas lähetetään kotiin kesken vuoden. Ainakaan STS ei piitannut missään määrin edes omista erityisehdoistaan. Erottaminen vaihto-oppilasohjelmasta STS:n toteuttamana muistuttikin julmuudessaan lähinnä maasta karkotusta. Olemmekin vieneet asian oikeuteen.
Ja vielä kun järjestö itse on siheuttanut nämä ongelmatilanteet, joista syytetään nuorta... Ei voi ymmärtää ennen kuin itse siinä tilanteessa.
- Järjestön ongelmat
Uhkailua kotiin lähe kirjoitti:
Ja vielä kun järjestö itse on siheuttanut nämä ongelmatilanteet, joista syytetään nuorta... Ei voi ymmärtää ennen kuin itse siinä tilanteessa.
Edelliseltä kirjoittajalta oleellinen tarkennus!!!
Nimenomaan JÄRJESTÖN aiheuttamissa ongelmatilanteissa. Hostperhe ei ole esim. täyttänyt sopimuksen mukaisia kriteerejä tai muista järjestön laiminlyönneistä seuranneita ongelmia, joita järjestö ei kykene tai halua ratkaista. Onhan järjestölle helpompaa ja halvempaa päästä eroon vaihtarista kuin esim. alkaa etsimään uutta isäntäperhettä ja koulua. Rahathan on jo saatu ja kokemusta karttunut senverran vuosien saatossa, että tiedetään vain harvojen vanhempien ryhtyvän vaatimaan korvauksia.
- Samapelijatkuu
Näin se toimii edelleenkin! Olkaa varoitetut!
- Häiriintyneitävaihta
Tämän vuoden suosikkisyyksi on noussut " henkisesti häiriintynyt", joten vaihtari täytyy pikaisesti passittaa kotiin.
- ndndlriyoö
Häiriintyneitävaihta kirjoitti:
Tämän vuoden suosikkisyyksi on noussut " henkisesti häiriintynyt", joten vaihtari täytyy pikaisesti passittaa kotiin.
Eiköhän nämä henkisesti häiriintyneet löydy sieltä vaihtarijärjestön sisältä!!!
- Törkeät toimintatava
ndndlriyoö kirjoitti:
Eiköhän nämä henkisesti häiriintyneet löydy sieltä vaihtarijärjestön sisältä!!!
Sieltähän ne! Sieltä löytyy kaikki pedofiilit ja heidän suojelijansa ja muut elämäänsä katkeroituneet ihmiset, jotka valta on sokaissut. Tarkoitan valta tuhota nuoren tärkeä vuosi ja mahdollisesti koko elämä! Valta syyttää nuorta kaikasta mahdollisesta ja mahdottomasta ja sen päälle lähettää kotiin ja pitää rahat. Se jos mikä on vakavasti häiriintynyttä käytöstä ja tätä toimintatapaa järjestöt tukevat.
- Miksi en uskonut
Uskokaa te, joiden lapsi ei ole vielä maailmalla: tuo kaikki kirjoitettu on aivan totta! Tunnustan nöyrästi olleeni niitä vanhempia, jotka kyllä näkivät kaiken vaihtarijärjestö(i) stä kirjoitetun netissä, mutta en mitenkään uskonut sen ikinä koskevan omaa lastani. Mitä nyt tälle aina iloiselle ja positiiviselle nuorelle, joka on aina saanut vain positiivista ja kannustavaa palautetta niin koulussa kuin harrastuksissakin, voisi tapahtua. Varmaan ovat vaan nirppanokkaisia valittajia, ajattelin. Vaan kuinka vääräässä olinkaan! Vaihtarivuosi meni pieleen kuin etukäteen kirjoitettu romaani, kaiken kamaluuden olisin voinut lukea netistä jo etukäteen, kun vaan olisin uskonut. Kun host-perheen omat suuret ongelmat aiheuttivat, sen, että jotain oli järjestönkin asialle tehtävä, alkoi vaihtarin järjestelmällinen mustamaalaaminen, ongelmia tekaistiin jopa niin, että paikallisetkin olivat aivan kauhuissaan. Uusi perhekin olisi pitänyt järjestää itse ja päälle vielä uhkaus, että jos et perhettä löydä niin lähdet kotiin. Raportteihin kirjattiin uskomattomia valheita, joille ei ollut mitään todisteita tai edes syyttäjää, kaikki aivan tuulesta temmattua. Ja päälle maanittelu: etkö jo itsekin kyllästy tähän, lähde kotiin omaehtoisesti. Äitinä kotona on tuskallista odottaa aina seuraavaa raporttia, johon ei kirjattu mitään hyvää, vain suurpiirteisiä kuvauksia sopeutumattomuudesta ja kiittämättömyydestä... Oli muuten myös äidille elämäni kauhein vuosi...
Sinnikäs nuori oli kuitenkin päättänyt, että hän suorittaa vuoden loppuun, tuli sitten vastaan mitä vain. Ei suostunut painostukseen lähteä kotiin oma-alotteisesti ja sepä vasta järjestöä harmittikin. Panokset kovenivat ja suoranaiset uhkailut alkoivat. Lasta haukuttiin ja mustamaalattiin aivan avoimesti ja jopa julkisesti. Suomen päässä kyllä oltiin ymmärtäväisiä, mutta täysin hampaattomia. Kaikki päätökset kun tehdään kuulemma kohdemaassa.
Tapauksesta on jo aikaa pari vuotta, mutta edelleen meillä puidaan näitä. Asia jätti nuoreen ikuiset traumat ja tunteen riittämättömyydestä. Hän sanoikin jälkeenpäin, että jos vuosi jotain hyvää antoi, niin ainakin opetuksen siitä, että ihmiset voivat olla myös pahoja... Luottamus siihen, että kun tekee vain oikein, niin kaikki kääntyy hyväksi, on mennyt. En sure rahaa joka vuoteen meni, vaan näitä henkisiä painolasteja, jotka kulkevat mukana loppuelämän....
En epäile, etteikö vaihtovuosi voisi olla myös hyvä kokemus, jos käy esim. tuuri host-perheen kanssa. Järjestön panos mitataan vasta sitten kun kaikki ei mene hyvin. Ainakin sts pitää huolen siitä, että leima lyödään siinä vaiheessa vaihtarin otsaan. Se leima on raskas kantaa, enkä äitinä anna itselleni koskaan anteeksi, etten uskonut, mitä omin silmin järjestöstä olin lukenut. Mieti oletko itse valmis ottamaan tällaista riskiä, sillä se on sananmukaisesti uhkapeliä.- Asiat julki
Ihminen haluaa lapselleen hyvää ja ihminen haluaa uskoa hyvään. On vaikea uskoa, että lasten ja nuorten parissa työskentelevät eivät välittäisi nuorten hyvin- voinnista. Vaihto-oppilasbisnes on valitettavasti tänä päivänä julmaa ja tunteetonta jättibisnestä, jossa vain rahan tulolla järjestölle on merkitystä. Nuorille aiheutetuille traumoille ei uhrata ajatauksia eikä syyllisyyttä tunneta järjestön sisällä, päinvastoin nuori ja hänen vanhempansa syyllistetään.
Asioiden julki tuomisella ja päättäviin elimiin vetoomisella on tärkeä merkitys,
jotta nykyiseen tilanteeseen saataisiin jotain kohennusta.
- Totta!
Up!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868