Kohtutulehdus ikuisesti???

tuija-tulehdus

Kolme kuukautta sitten alkoi alamahakivut jotka oli aluksi alamahan oikealla puolella. Kipu oli ensin lievää ja paheni vähitellen koko alamahaa koskevaksi. Lämpöä oli myös alusta lähtien. Kenenkään mielestä ei mitään vikaa ollut ja hoitoon pääsy vaan venyi. Gynellä sitten todettiin emätintulehdus johon sain viikon Dalacin-voidekuurin. Kipu ei kuitenkaan lähtenyt pois ja pitkän valittamisen jälkeen sain lähetteen erikoislääkärille gynekologiseen ultraan.

Ultrassa ei näkynyt mitään mutta se sattui aivan sairaasti ja lääkäri totesi että mulla on kohtutulehdus kun aristaa noin pahasti. Tuossa vaiheessa en päässyt edes kunnolla kävelemään kun tärinä sattui mahaan. Sain kahta eri antibioottia, Trikozol 400 mg ja Doximed 150 mg. Toinen 5 päiväksi ja toinen 10 päiväksi. Kipu vähän laantui eli pääsen taas kävelemään paremmin mutta edelleen on kipuja ja lämpöä. Terveyskeskuksen gynekologinen puoli heitti hanskat tiskiin ja sanoi, ettei voi olla kohtutulehdus kun tulehdusarvot eivät ole nousseet. Olen kuitenkin lukenut ettei kaikilla ole suinkaan tulehdusarvot nousseet kohtutulehduksessa. Ihan sairasta että jätetään kipeä ihminen yksinään. Ihan kuin huvikseni valittaisin kipuja ja lämpöä.

Päätin sitten mennä päivystävälle lääkärille. Otti pika cerpin joka ei tietenkään ollut kohonnut. Hän konsultoi kuitenkin sairaalan lääkäriä. Samainen lääkekuuri uusittiin jonka sain erikoislääkäriltä. Olen syönyt puolet lääkekuurista eikä vieläkään parannusta. Edelleen alamaha kipeä ja arka sekä lämpöä on. Tuntuu ettei nämä antibiootit pure tarpeeksi hyvin. En jaksaisi enää hetkeäkään tätä. Olen maannut 3 kuukautta sängyssä suurimman osan ajasta, kun en juurikaan mitään pysty tekemään.

Onko muilla ollut näin vaikeaa parantua kohtutulehduksesta? On jo ihan epätoivoinen olo. :(

Voikohan kohtutulehdus olla piilevänä pitkiäkin aikoja? Itselläni on ollut vuosia todella runsaat kuukautiset ja välivuotoja, joiden luulin aiheutuvan e-pillereistä. Nyt ekan antibioottikuurin jälkeen alkoi kuukautiset ja ne olivat todella niukat. Enkä huomannut lisävuotoja ollenkaan.

14

17423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --------------

      minulla oli kohtutulehdus. Pikkuhiljaa pahenavat kivut ja lopulta ei oikein voinut enää edes kävellä. Kaikki tärinä teki kipeää. tässä vaiheessa soitin sairaalaan päivystyksen neuvontanumeroon (vaikka oli gynekologillekin jo varattu aika)

      crp oli vain lievästi koholla, sukupuolitauteja ei ollut, kuumetta 38,4 (sairaalassa mitattiin), kotimittauksissa oli vain lämpöä, raskaustesti negatiivinen. perusverenkuva normaali.

      ultrassa ei näkynyt nestettä kohdussa, joka muistaakseni on kohtutulehduksen merkki. Silti gynekologi totesi kohtutulehduksen, kun sisätutkimus ja ultrauskin teki aivan järjettömän kipeää ja tuli vähän vuotoa kohdusta ( minulla oli juuri vaihdettu kierukka, joten sekin lisänä tuohon päälle). Kirurgillekin oli varattu aika, joka olisi pohtinut umpparin mahdollisuutta, mutta kun kipu oli hyvin selvärajainen ja pystyin näyttämään kipupaikan suoraan, gyne sulki umpparin pois. tosin sanoi, että jos kivut pahenee, pitää sitten ehdottomasti käydä vielä kirurgilla sulkemassa pois umpisuolentulehdus.

      Kaksi antibioottia ja oireet lähti sillä. Gyne kyllä sanoi, että jos kipu pahenee vielä antibioottien aloittamisen jälkeen, niin sitten takaisin päivystykseen.

      Ymmärsin, että kohtutulehduksessa kivut pahenevat pikkuhiljaa (kun yleisemmin umpilisäkkeen tulehduksessa kivut alkavat äkisti), jkoten tuossa mielessä kohtutulehdus voi olla pitkiäkin aikoja "piilevänä". Gynekologi lisäksi sanoi, että kohtutulehduksissa ei crp aina nouse.

      jos todella olet noin huonossa kunnossa, minusta sinun pitäisi soittaa vielä uudelleen hoitavalle lääkärille. ja voihan noiden kipujen syynä olla muukin kuin kohtutulehdus. Onko umppari suljettu pois laskuista? (vaikka yleisesti se alkaa äkisti, niin joillakin se voi kipuilla pitkään ennen sitä suurinta kipua, joka ajaa päivystykseen). Sukupuolitaudit pitää myös tutkia ja raskaustesti tehdä, jos heteroseksiä olet harrastanut.

      Ota siis uudelleen yhteyttä sinua hoitavaan lääkäriin. Muista kuitenkin se, että antibiootit eivät vie oireita pois "heti". minulla pahimmat kivut lähtivät noin kolmessa päivässä, viimeiset ehkä päivää ennen viimeistä antibioottitabua.

    • tuija-tulehdus

      Mulla kans kivut paheni vähitellen, mutta siinä kesti viikkoja. Alussa kipu olikin umpilisäkkeen kohdalla mutta sitten alkoi munasarjoja ja kohtua aristaa. Ennen erikoislääkärille menoa en päässyt kunnolla kävelemään. Soitin silloin gynen puolelle terveyskeskukseen, mutta hoitajaa ei tuntunut kiinnostavan lainkaan. Enhän meinannut saada edes lähetettä sinne ultraan.

      Ei mullakaan nesteitä ollut kohdussa tai vapaassa vatsaontelossa. Kohtu ja munasarjat kuulemma normaalit. Sisätutkimus, painelu ja ultra teki todella kipeää. Ihme jos ei huutoni kuulunut käytävään saakka. Tota ennen oon käynyt kaksi kertaa ultrassa eikä ole sattunut tolla tavalla. Aivan kivutonta on ollut.

      En mä silleen huonossa kunnossa ole, että ruoka maistuu ja pääsen paremmin kävelemään. Lämpöä on ja jonkin verran kipua alamahassa. Nyt taas kipua tuntuu enemmän umpilisäkkeen kohdalla. On tää merkillistä. Umpilisäkettä ei lääkärit juuri epäile kun aikaa on kulunut 3 kuukautta. Toki se voi olla vaan vähän tulehtunut ja hyvin hyvin epätyypillinen taudinkuva. Mutta toisaalta taas miksi kohtu ja munasarjat ovat aristaneet. Miksi ultra ja sisätutkimus sattuivat.

      Mulle sanottiin, että jos oireet ei mene tällä kuurilla ohi niin sitten annetaan lähete sairaalaan. Sukupuolitauteja ei ole, ne tutkittiin. Raskaana en ole eikä ole virtsatietulehdusta. Kaikki on tutkittu.

      Yksi ihmeellinen oire on sellainen kun nousen vaikka sängystä niin alamahassa alkaa "väräjäämään". Ihan kuin siellä ois sisällä vesi-ilmapallo joka väräjää sen liikkuvan veden tahtiin. En osaa paremmin selittää. Oisko se sitten tulehtunut kohtu joka voi tehdä tuollaista?

    • ------------

      Vaikea arvailla, kun en ole lääkäri eikä diagnosointikoulutusta. Kohtutulehduksessakin voi tietenkin olla tuollainenkin oire, mutta voihan nuo oireet tulle vaikka suolestakin, samalla alueella kun sekin on. Kuitenkin, kun nyt olet jo antibiootit aloittanut, niin kipujen ei ainakaan pitäisi pahentua (jos siis kyse on tulehduksesta johon juuri nuo antibiootit tepsii)

      ei ne sairaanhoitajat voikaan välittää sillei oireista, koska ei heillä oo diagnosointikoulutusta ja heidän tehtäviinsä kuuluu vain seuloa ne potilaat, jotka tarvitsevat lääkärinhoitoa heti, huomenna, ensi viikolla tai myöhemmin tai sitten ne, jotka eivät tarvitse hoitoa lainkaan, vaan riittää sh:n neuvot. Se on sitä kustannustehokkuutta.

      mutta sehän on hyvä, että sinulle on jo sanottu, että jos ei nyt auta antibiootit, niin sitten siirryt erikoissairaanhoidon puolelle. Tuo ohje on varmaan tullut sieltä erikoissairaanhoidosta, joten on siellä jo pohdittu mistä voisi olla kyse ja mikä on paras tapa lähteä hoitamaan.

      Koita kestää ja ota kipulääkettä, vaikka tiedän ettei tuo neuvo vähennä yhtään sitä sairastamisen tukaluutta.

    • lukija

      kierukan käyttöä en ottaisi kohtutulehduksen aikana ja jälkeen,nehän saattavat jopa aiheuttaa ja ylläpitää sitä.

      • -----

        kierukan käyttö arvioidaan aina tapauskohtaisesti, sanoi gynekologi minulle. Ennenaikaan kierukka poistettiin aina, nykyään poistetaan, jos on syytä siihen. minulla ei ollut.


    • tuija-tulehdus

      Kierukkaa ei ole ollut eikä tule olemaan. Suolen toiminnan muutoksia ei ole ollut, ei ripulia eikä ummetusta. Ihan normaalisti toimii. Suolistokivut on mun käsittääkseni kramppimaisia eikä niihin vaikuta tärinä. Calprot otettu eikä niissä näkynyt tulehdusta. Keliakia ja laktoosi-intoleranssi suljettu pois. Ehkä se on sitten vaan ollut niin kauan se tulehdus että siksi kestää parantua tai sitten ensimmäinen antibioottikuuri poisti jonkun pöpön mutta ei kaikkea. Ja lääkekuurin uusiminen ei auta koska ei ole pöpöön sopiva lääke. Kohtutulehdushan on usein sekaflooran aiheuttama tulehdus. Olis varmaan pitänyt vaihtaa antibioottia. Kaipa ne niin tekee sitten TYKSissä. Luulis että tää joku tulehdus on kun antibiootit ovat vähän auttaneet. Ekan kuurin aikana oli jopa pari päivää lämpö poissa

      Kai ne sitten siellä sairaalassa viimeistään varman syyn saa. Toivottavasti tää nyt lähtis paranemaan. Kiitos tsempeistä. :)

    • anikka1

      Hei tuija-tulehdus, miten sun kävi loppujen lopuksi? Mulla on täysin samanlainen tapaus, voin nyt antibiootit ottaneena paremmin ku ennen niitä mutta vieläkin pistelee, kihelmöi ja tuntuu oudolta. Pelottaa.

    • monta tulehdusta

      Mulla on n. 3-4 kertaa vuoden aikana kohtutulehdus ollut jo noin 5 vuotta...
      On tosi ärsyttävää mutta ainakin osaa aina antaa diagnoosin itselleen ennen lääkäriinmenoa. Joskus olen saanut antibiootit ihan ilman tutkimusta tai ainakin niin, että on vain katsottu siteeseen tullut vuoto, joka on aina samanlaista, eli vaaleanpunaista ja limaista.
      Joskus vuoto on tosi niukka ja silloin saattaa riittää yksi antibiootti esim. Flagyl mutta jos on pahempi tulehdus ja kovat kivut niin silloin yleensä vaadin kunnolliset tutkimukset ultran kanssa ja antibiootit päälle.
      Mulla on auttanut pahimpiin Doximed ja Flagyl yhdessä.
      Kipu voi olla lähes sietämätöntä vaikka tulehdusarvot eivät mulla koskaan nousekkaan mutta kokemuksesta tiedän tulehduksen merkit, enkä anna lääkärin luistaa, vain siksi, että tulehdusarvot eivät ole koholla. Yleensä kuitenkin valkosoluarvoista on havaittu arvojennousua.
      Mulla ei ole koskaan ollut yli 38,5c. Silti vointi voi tuntua aika kurjalta.
      Tutkimukset sattuvat aina.
      Olen kysynyt lääkäreiltä, että mistä johtuu ja vastaus on, että joillakin vain tulee näitä tulehduksia herkemmin, kuin toisille. Aina ei ole edes vastausta.
      Tällä hetkellä taas ilmeisesti tulehdus päällä. Alkoi tavallaan normaalia runsaammalla kuukautisvuodolla ja muuttui sitten niukemmaksi mutta on kivut, lämpö, pahanhajuinen ja limainen vaaleanpunainen tiputteluvuoto, jota tulee nyt oikeasti pöntöllä istuessa parin sekunnin välein tippa pönttöön. On pakko mennä viimeistään huomenna päivystykseen, kun on aika huono vointi...
      Mietin vaan, että mistähän niin runsas alkuvuoto, kun ei mulla keskenmenonkaan mahdollisuutta ole, kun on kapseli käytössä.

    • tuija-tulehdus

      Edelleen olen samassa jamassa. Sain sitten viel kolmannen lääkekuurin: Flagyl Kefexin 10 päivän kuuri. Jokainen kuuri on aina ihan pikkusen auttanu, mut eivät oo vieneet oireita lopullisesti pois. Edelleen lämpöä ja alamahakipua. Välillä se kipu on edelleen umpilisäkkeen kohdalla. En ymmärrä. Voisko se olla joku koteloitunut ja hyvin epätavallinen umpilisäkkeen tulehdus. Jotenki en jaksaisi enää kohtutulehdukseen uskoa. Oon kuullut, että pahatkin kohtutulehdukset on usein menneet jo ekalla lääkekuurilla ohi. Mä oon syönyt jo kuusi pakettia lääkkeitä.

      Joulun aikoihin kipuja ei ollut just ollenkaan ja tuntui, ettei lämpöäkään ole, mutta nyt ne tuli taas takaisin. Täytyy marssia lääkäriin uudestaan. Oon sitä lykännyt, koska pelkään sitä että laittaa tähystykseen. Mun mielestä voisivat kyllä ultrata alamahan tai ottaa jonkun kuvan siitä ennen ku lähdetään mitään tähystystä peräkautta tekemään.

      • anikka1

        Tiedän todella miltä tuntuu. Söin lopulta 5 eri kombokuuria plus sen mitä sain parin päivän ajan sairaalassa suoneen - lopulta asia oli niinkin helppo, että piti mennä oikealle lääkärille, joka löysi kohdunkaulan bakteeriviljelmällä oikean bakteerin, ja se oli tietysti ollut resistentti kaikille niille muille antibiooteille, joita olin 5 viikon ajan napsinut (kuka olisi uskonut, että ratkaisu on vanha perusantibiootti cipro). Siinä vaiheessa tulehdus nyt oli levinnyt ja minulla oli outoja kipuja ja polttoja joka puolella lantion seutua, eivätkä ne menneet heti ohi edes sitten, kun bakteerit oli saatu tapettua. Aloin käymään akupunktiossa viimeisenä oljenkortena, ja nyt en enää tunne niitä pisteleviä, viiltäviä ja polttelevia kipuja paitsi menkkojen aikana - ne ovat edelleen todella oudot ja hyytymäiset.

        Tämä on ollut elämäni kauhein jakso ja välillä tuntui, että ei pää enää kestä. Aluksi oli paniikki siitä, että jää lapsettomaksi ja lopuksi tuntui vaan, että ihan sama lapset kunhan saan kivut pois ja pidettyä elimet ja hormonitoiminnan. Kerrohan täällä miten menee ja jos vaan voit, käy akupunktiossa.


    • jonttu3

      Minulla alkoi kohtutulehdus synnytyksen jälkeen ja lopputarkastuksessa määrätiin Flagyl ja Kefexin kuuri - ei hyötyä. Nyt kuurin jälkeen vuoto vaan paheni ja tuli verta mukaan.. kipua vasemmalla alaselässä ja viime yönä palelin ihan hirveesti, että oli pakko ottaa burana. Tänään gynelle ultraan, toivottavasti selviäisi ja saisi oikeat lääkkeet :( Ahdistaa ja pelottaa, kun aikoinaan oon kerran verenmyrkytyksen saanut munuaistulehduksesta, ja nyt hiukan samat fiilikset nyt.

    • Hessu185

      Argh, luulen että mulla on sama. Kolme viikkoa on ollut alavatsa kipeä, ei ole virtsatietulehdus, umppari eikä sukupuolitauti. Virtsatietulehdus ja sukupuolitaudit testattiin ja negatiiviset, umppari on leikattu aikaisemmin mulla. Virtsakokeessa näkyi jotain epämääräisiä bakteereja, alavatsa on kipeä, virtsaaminen kirvelee/polttaa välillä, vuoto on outoa kokkareista, lisäksi ummetusta. Söin yhden antibioottikuurin virtsatietulehdukseen, kun ei otettu kokeita, menin lääkäriin uudestaan valittamaan kipuja ja otettiin verikoe. Tulehdusarvot ei ollut koholla. Lääkäri totesi, että kohtutulehdus tai sukupuolitauti. Tippuri ja klamydia testit oli negatiiviset. Sain antibiootin, sellaisen voidemaisen emättimeen yöksi laitettavan, nyt olen käyttänyt sitä kolme päivää ja kaksi jäljellä. Tuntuu vain, että kipu on pahentunut sen aikana. Puhuin tänään hoitajan kanssa kun soittivat noista klamydia testin tuloksista ja kerroin että kipu on pahentunut. Hoitaja sanoi, että lääke ärsyttää kohdun limakalvoja ja on normaalia, että lääkekuurin aikana oireet pahenee jopa, mutta kuurin loputtua kivut hellittäis. Huoh, tää on tosi ärsyttävää, pystyn kävelemään mutta ei oo kivaa. Kuumetta mulla ei tietääkseni oo ollut. Olen kerran tän rumban aikana jo vaihtanut terveyskeskusta, kun eivät ottaneet mitään kokeita. Ekalla käyntikerralla teki sisätutkimuksen, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei oo mitään ongelmaa ja lähetti ilman tutkimuksia tai lääkkeitä kotiin.. Toisella kertaa sain sitten väärät antibiootit, eikä vieläkään virtsa eikä verikoetta. Terveyskeskuksen vaihdettuani sellaiseen, jossa on jopa ihan laboratorio olemassa, niin pääsin virtsatestiin. Jopa kahdesti. :D Kun luin näitä aikaisempia kirjoituksia, niin tuntuu siltä että sama ongelma. Toivon, että menisi tällä lääkkeellä ohi eikä enää kestäisi kauaa tää kipu. Jos tähän ei saada tuolla julkisella puolella mitään tolkkua, niin kai se on pakko mennä yksityiselle lääkärille, sen verran ketuttaa ku joutuu monta kertaa viikossa juoksee lääkärillä että labrassa. Jos vielä joudun menee, niin se on sitten 6 lääkäri käynti kolmen viikon sisään kaksi labravisiittiä. Kyllä muakin vähän pelottaa tää, yöllä usein vielä kipu pahenee. Tuntuu ettei lääkärissä uskota, että oon oikeasti kipeä. Enyleensä ihan pikkujutuista valita.

    • aikakultaa

      Kohtutulehdusta on siis sitäkin lajia, ettei osastolle joudu? Yli 20 v sitten korkeakuumeista, crp rajusti koholla olevaa kuukausi aiemmin synnyttänyttä ainakaan ei laskettu kotiin, vaan piti lähteä välittömästi sairaalaan osastolle.
      Ja olo oli- miten sen kuvailisi? Hirveä kipu, runsas verinen vuoto, vauvan pitäminen sylissäkin koski hirveästi, ja hengittäessä koski. Useampi yö oli jo mennyt kuumeen rajuin nousuin ja laskuin, kaikki petivehkeet olivat aamuisin hiestä likomärillä isoilla läiskillä.
      Sain jonkin ihme kipupiikin sairaalassa, ja tiputuksessa minut hoidettiin. Paino putosi, maidot lopahtivat. Olin toipilas pitempäänkin, mutta toki kotiuduttua oidin jaksamisen mukaan kaikkea tavallista.
      Lääkärissä ennen sairaalaan menoa minulle sanottiin: hyvä kun nyt tulit. Ilmeisesti tilani oli vakava.

    • tuija-tulehdus

      Osui silmiin tämä ketju, johon olin aiemmin kirjoittanut. Tämä siis minun aloittama ketju. Nuo alamahakivut ei tosiaan kohtutulehdusta olleet vaan Crohnin taudista johtuvia kipuja. Sain silloin lähetteen tähystykseen, kun antibiootit eivät tilannetta parantaneet. Sen vuoksi oli jatkuvia välivuotoja e-pillereistä huolimatta, kun eivät imeytyneet tulehtuneessa ohutsuolessa. Toivottavasti löydätte syyn omiin kipuihin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe