LAPSET, LAPSET!

Kuten tämänaamuiset Suomi24:n toimenpiteet Suomi24:n omalla sivulla Suomi24 kysy ja auta ovat jälleen antaneet ymmärtää, Suomi24:n muistia ei sovi Suomi24:n käyttäjien epäillä, ainakaan mitä tulee siihen, mitä Suomi24:n edustajineen olisi tullut muistaa jo luodessaan ns. "uusia" maksullisia "treffisivujaan".

Ne sivut kun mahdollistavat myös niiden kautta toimivan ammattimaisen prostituution, mihin poliisiviranomaisten mukaan liittyy (siis prostituutioon ja parittamiseen) myös tavalla tai toisella yleensä ja vähintään niin väkivalta- kuin usein myös huumerikollisuus puhumattakaan muista ko. asiaan liittyvistä lieveilmiöistä.

Ylläpito voi poistoin toki yrittää vaientaa asian tuolla tapaa esille ottavan, kuten esim. Mariko Vaaran. Mitä se taas Suomi24:stä tulikaan kertoneeksi?

Mariko Vaarahan viittasi nyt jo sivulta poistuneessa ketjussa Muistinvirkistämiseksi tai jotain siihen mahdollisuuteen, että rikoslain 20 luvun 9 pykälän mukaan joku niinkin yksinkertainen kuin Mariko Vaara voisi tulla verranneeksi Suomi24:ää parittajaan, jonka kautta (Treffit) prostituoitujenkin yhteystiedot ja yhteydenotot kulkevat.

Tällä kertaa Mariko Vaara tulikin sitten jo ehtineeksi miettiä, mitä ns. Treffien mahdollistaminen muuta mahtaisi tuoda mukanaan, Suomeen ja Suomi24:äänkin?

Niin, alkuperäiseen Muistinvirkistämiseksi - kirjoituksen teemaan palatakseen Mariko Vaaran on sanottava, että sangen mielenkiintoista.
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

PS. Mariko Vaara kun tarkoitti sanoa ( jos jollekulle jäi jälleen epäselväksi, koska edelläkirjoitettuun tilanteeseen ei sen pikaisuudesta johtuen mukaan ehtinyt), miten kyseenalaiseen valoon ylläpidon edustajan jo poistuneet sanat yllämainittua rikoslain kohtaa vasten tulkittuina joutuivatkaan/pääsivätkään:

Elinana esiintynythän tuli kirjoittaneeksi 14.10.13 klo 9.50 (hieman sen jälkeen, kun Mariko Vaara oli kirjoittanut rikoslakiin liittyvän tekstinsä parituksesta) jotakuinkin niin (Mariko Vaaran mielestä jopa uhkaavaan sävyyn), että Suomi24 tekisi tiiviisti yhteistyötä viranomaisten ja järjestöjen kanssa ja puuttuisi hyvin tiukasti laissa kiellettyyn toimintaan.

(Ettei eräässä kohtaa kohtaan olisi kuulunut olla sana osallistuisi, ehti Mariko Vaarakin tapansa mukaan luulla.)

Mariko Vaarahan oli ottanut mielestään hyvin kuvaavaksi esimerkiksi tällä kertaa, ei Mariko Vaaraa, vaan Suomi24:n käyttäjiään varten järjestämän, tarkkaan ottaen Suomi 24:n käyttäjilleen varta vasten luoman tilaisuuden käyttää "uusia" maksullisia Suomi24:n Treffejä.

Sitten Mariko Vaara otti esiin mahdolliset porsaanreiät laissa tai säännöksissä, joilla Suomi24 voisi yrittää kiertää oman vastuunsa Treffien suhteen ja miten se voisi kiertää, Mariko Vaara kirjoitti, eikä kieltää, esim. Mariko Vaaraa ajattelemasta, että voiko Suomi24:ää pitää parittajana, kun se on luonut tilaisuuden "saattaa pareja yhteen" Mariko Vaaran mainitseman, Suomi24:n luoman maksullisenkin treffitoiminnan puitteissa?

Sitten Mariko Vaara tuli kirjoittaneeksi kerrassaan klisheitä, että lakiahan luetaan milloin kenellekin milloin mitenkin. Yläpito ajatteli lukevansa kai Mariko Vaaralle lakia, vaikka Mariko Vaara oli jo omansa lukenut.

Ylläpidosta Mariko Vaara on saanut sellaisenkin mielikuvan, että se osaa sentään hyvin lakaista, sinne kiusallisia asioita Mariko Vaaran kuvitteleman maton alle.

Mariko Vaara kun tuli ihan totta jo lukeneeksi lakia alla olevasta nettiosoitteesta, ymmärryksensa mukaan. Huoh!

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L20

9 § (24.7.1998/563)
Paritus

Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä

1) järjestää huoneen tai muun tilan korvausta vastaan tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai siihen rinnastettavaa seksuaalista tekoa varten tai kahdeksaatoista vuotta nuoremman lapsen tekemää, ilmeisellä tavalla sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tekoa varten,

2) vakiintuneena osana liiketoimintaansa majoittaa sellaiseen tekoon ryhtyvää ja siten olennaisesti edistää tekoa,

3) yhteystietoja välittämällä tai muuten markkinoi toisen sellaiseen tekoon ryhtymistä tietäen, että hänen toimintansa olennaisesti edistää teon toteutumista,

4) muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä sellaiseen tekoon tai

5) viettelee tai painostaa toisen sellaiseen tekoon,

on tuomittava parituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
(9.7.2004/650)

Yritys on rangaistava.

Erityisesti Mariko Vaara tuli kiinnittäneeksi huomionsa kohtaan 3).

Ja kohtaan Yritys on rangaistava. Mistä heti tuli Mariko Vaaran mieleen, vaikka tällä kertaa edes jälleen oikeaan osunutta ennustustaan ei ehtinyt edessanoiksi pukea: Yrityshän on Mariko Vaaraa rankaiseva.

Hyvä, että sentään edes jälkikäteen.

Oli Suomi24 ylläpito Mariko Vaaran kirjoituksista mitä tahansa mieltä, Suomi24 on taas yhtä kipeästi, ellei suorastaan sairaasti uusia ja taas uusia käyttäjiensä viestejä tarvitessaan jälleen yhtä asiapitoista viestiä rikkaampi.

Ja jos ylläpito/moderaattori ryhtyy taas poistotoimenpiteisiin, vedoten Mariko Vaaran viestien asiattomuuteen, mitä se jälleen tuleekaan sen yhteistyökumppaneille kertoneeksikaan Suomi24:n ylläpidosta/ao. moderaattorista?

Ei muuta kuin sen osallisuuden jälleen johonkin, minkä se parhaakseen katsoo?

Äänestä
  • Sitähän se Mariko Vaara tiivistetysti, että olisiko tuossakin Mariko Vaaran vajavaisesti kuvaamassa oikeusoppineille oikeastikin miettimistä?

    Mariko Vaara kun ei ole päässyt sattuneista syistä Suomi24:stä juurikaan oikeamielisyydestä tai oikeudenmukaisuudesta mitään esimerkinmukaisesti oppimaan.

    Saati sitten oikeakätisyydestä, oikein kirjoituksesta, oikeinkirjoituksesta eikä varsinkaan oikeakätisyydestä, vaikka oikein paljon Suomi24:n hyväksi yrittääkin kirjoittaa.

    Toivossa sentään tviittien lisäksi Pauli Aalto-Setälä oli elänyt?

    Pauli Aalto-Setälä ‏@PauliAS 21 h

    Onneksi huomenna on taas onnistumisen päivä.
    paikasta Helsinki, Uusimaa

    https://twitter.com/PauliAS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mariko Vaara kirjoitti:

Kuten tämänaamuiset Suomi24:n toimenpiteet Suomi24:n omalla sivulla Suomi24 kysy ja auta ovat jälleen antaneet ymmärtää, Suomi24:n muistia ei sovi Suomi24:n käyttäjien epäillä, ainakaan mitä tulee siihen, mitä Suomi24:n edustajineen olisi tullut muistaa jo luodessaan ns. "uusia" maksullisia "treffisivujaan".

Ne sivut kun mahdollistavat myös niiden kautta toimivan ammattimaisen prostituution, mihin poliisiviranomaisten mukaan liittyy (siis prostituutioon ja parittamiseen) myös tavalla tai toisella yleensä ja vähintään niin väkivalta- kuin usein myös huumerikollisuus puhumattakaan muista ko. asiaan liittyvistä lieveilmiöistä.

Ylläpito voi poistoin toki yrittää vaientaa asian tuolla tapaa esille ottavan, kuten esim. Mariko Vaaran. Mitä se taas Suomi24:stä tulikaan kertoneeksi?

Mariko Vaarahan viittasi nyt jo sivulta poistuneessa ketjussa Muistinvirkistämiseksi tai jotain siihen mahdollisuuteen, että rikoslain 20 luvun 9 pykälän mukaan joku niinkin yksinkertainen kuin Mariko Vaara voisi tulla verranneeksi Suomi24:ää parittajaan, jonka kautta (Treffit) prostituoitujenkin yhteystiedot ja yhteydenotot kulkevat.

Tällä kertaa Mariko Vaara tulikin sitten jo ehtineeksi miettiä, mitä ns. Treffien mahdollistaminen muuta mahtaisi tuoda mukanaan, Suomeen ja Suomi24:äänkin?

Niin, alkuperäiseen Muistinvirkistämiseksi - kirjoituksen teemaan palatakseen Mariko Vaaran on sanottava, että sangen mielenkiintoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu