apua tarvitseva perhe

näin on

olin onnettomuudessa 07 josta sain moni oireisia vammoja ja aivovamman pohjola on kiistänyt koko ajan kaiken vaikka minulla on kuvauslöydökset aivoista ja kaularangasta eikä suostu korvaamaan euroakaan,asiaani on käsitelty myös vakuutuslautakunnassa joka on yhtynyt pohjolan kannalle kaikista lausunnoista huolimatta käyväthän heidän paperinsa asiantuntija lääkärillä joka on tällä hetkellä täysissä olev neurokirurgi juha öhmän joka sanoi viime lausunnossaa vakuutusyhtiölle ja lautakunnalle ei kiistä eikä puolla aivovammaa!
kaularanka vammani ja muut oireeni johtuvat jostain muusta!
öhman itse suosittelee myös kuvantamis menetelmää joka on traktrografia joka onnettomuudesta 5vuoden jälkeen löytyneet löydökset löytyivät aivovammoille tyypillisistä paikoista jotka puolestaan selittivät kongitiiviset oireeni mutta pohjola sanoi että ne muutokset kuvauksissa voivat tulla esim vasenkätisyydestä,tupakoinnista.alkoholista ja sukupuolesta eikö ole ihmeellistä mitä näillä koneilla sitten on merkitystä jos asiat selittyvät näin !
en enää tiedä koska totuudella ei tunnu olevan mitään merkitystä mitä minä tai perheeni voitaisiin tehdä,yksi vaihto ehto olisi mennä käräjille mutta asiansa tuntevalla on pitkäjono eikä jonoon pääse varmaan liki kahteen vuoteen,asemani on muutenkin pahassa jamassa koska kelakaan ei maksa minulle lausunnoista huolimatta vaikka kela kyllä maksaa vammaistuet eläkkeineen muille joilla ei ole kuvauslöydöksiä!

5

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohjolan yöt

      Käsittämätöntä. Ole tiukkana, täytyyhän sinun saada korvaukset. Eipä ole eka kerta kun kuulen Pohjolasta näit juttuja. Vaihdoin Lähivakuutukseen eikä ole ollut vaikeuksia.

    • Mee lakipalstalle

      Ei voi olla totta!

      Jos olet ollut onnettomuudessa ja siitä on näyttöä ja olet ollut vakuutettu, niin tottakai sinulle pitää korvata!

      Käy kipaise Laki-palstalla ja kysele siellä lisää.

      En osaa itse antaa muuta neuvoa, mutta siellä tietävät!

      Hyvää viikonloppua ja kaikkea onnea sinulle ja perheellesi!

      • Mee lakipalstalle

        Yks pikku neuvo, elä suutu. Tää on sun parhaaksesi:

        Laita pisteen ja pilkun väliin tyhjä lyönti, samoin numeron jälkeen, niin ihmiset lukevat helpommin.

        Ei se minua mitenkään haittaa, tää on vain hyvä neuvo.
        Sinun omaksi parhaaksesi täysin.


      • Mee lakipalstalle
        Mee lakipalstalle kirjoitti:

        Yks pikku neuvo, elä suutu. Tää on sun parhaaksesi:

        Laita pisteen ja pilkun väliin tyhjä lyönti, samoin numeron jälkeen, niin ihmiset lukevat helpommin.

        Ei se minua mitenkään haittaa, tää on vain hyvä neuvo.
        Sinun omaksi parhaaksesi täysin.

        Sorry vielä:

        Ja aloita lause aina isolla kirjaimella ja laita lauseen perään piste.

        Sorry, sorry.


      • Omahoitaja
        Mee lakipalstalle kirjoitti:

        Yks pikku neuvo, elä suutu. Tää on sun parhaaksesi:

        Laita pisteen ja pilkun väliin tyhjä lyönti, samoin numeron jälkeen, niin ihmiset lukevat helpommin.

        Ei se minua mitenkään haittaa, tää on vain hyvä neuvo.
        Sinun omaksi parhaaksesi täysin.

        Mee lakipalstalle nimimerkille tiedoksi!!

        Ihminen jolla on aivovamma se aiheuttaa erinlaisia ongelmia, esim: tarkkavaisuus ja hahmotushäiriöitä, niin ei ole ihme jos kirjoittaessa pisteet ja pilkut ja isot kirjaimet jää pois tai menee väärin. Eikä hän voi sille mitään! Hyvä että monella edes säilyy kirjoitustaito. Vaikka hyvää varmaan tarkoititkin neuvoillasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe