PAS hoidoista tietoa!

Namueinarii

Meillä on tyttö syntynyt IVF:llä viime joulukuussa. Ja nyt mietitään toista lasta. Luomuna ei tule onnistumaan koska minulla on "putket tukossa" joten hoitoihin täytyy mennä. Meillä on Tay:ssissa pakastealkioita 3 kpl. Miten nuo Pas hoidot toimii? mitä lääkkeitä on käytössä? ja eniten kiinnostaa paljonko koko lysti tulee maksamaan kunnallisessa? Kiitos paljon vastanneille :)

1

229

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikkupingu

      Meillä myös IVF-tuoresiirrosta poika synt. 08/12. Ja lapsettomuuden syy myös tukkeutuneet munanjohtimet.

      Nyt syyskuun lopulla meille on tehty pakastealkion siirto lääkkeelliseen kiertoon ja plussan saimme, odotellaan nyt varhaisultraa. Minulla oli käytössä suun kautta Zumenon-lääke kolmesti päivässä ja lisäksi Lugesteronit kolmesti päivässä. Jatketaan ainakin siihen ultraan, sitten vähennetään pikkuhiljaa, jos nyt kaikki on hyvin. Riippuu siis, jos luonnolliseen kiertoon onnistuu, en tiedä, mitä lääkkeitä sitten tarvitaan.

      Minä aloitin kierron toisena päivänä lääkityksen, ja annosta lisättiin sitten yhdeksäntenä päivänä. Kävin ultrassa polilla kierron kymmenennen päivän tienoilla ja kun kaikki oli ok, niin siirto oli siitä viikon päästä.

      Meillä oli viisi alkiota pakkasessa tuosta 2012 hoidosta, kaksi ekaa ei selvinnyt, seuraavasta kahdesta toinen selvisi huonosti (ei lähtenyt jakautumaan) ja yksi hyvin. Molemmat siirrettiin. Yksi jäi vielä pakkaseen.

      Käymme hoidoissa Jyväskylässä julkisella. Tähän mennessä kuluja vain lääkkeistä ja poliklinikkamaksut. Alkion siirrosta varmaan tulee joku lasku, ei ole vielä tullut, enkä muista mitä se oli tuoresiirron kohdalla. Hämärä muistikuva että satasen-pari? Korjatkoon, jos joku tietää. Täällä siis siirrot tehdään yksityisellä Fertinovassa, vaikka muutoin siis julkisen kautta.

      Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe