laskurin mukaan voisin saada 200 euroa kuussa mutta onko käytännössä sitten jotain vähennyksiä? kun näissä yleensä on aina joku ansa minkä takia ei kannata mennä töihin ettei tuet vähene,
voiko saada toimeentulotukea jos on osa-aikaisaisessa työssä?
perunamaa1
375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi saada vaikka olisi kokopäivätöissäkin jos tulot ovat pienet ja tt-tuessa huomioon otettavat menot ovat suuret. Periaatteessa tt-tuen määräytyminen on pelkkää matematiikkaa, silti sossu osaa tulkita lukuja asiakasvastaisesti. Ei ole vähennyksiä vaan lisäyksiä, 20% nettopalkasta tai enintään 150€ ja työmatkakulut vähennetään nettopalkasta tuloja laskettaessa joten nuo lisää tt-tukea.
Pointti on nimenomaan siinä, että ne tt-tukeen HUOMIOITAVAT menot on isot, eli esimerkiksi ihan mitä tahansa vuokraa ei huomioida, vaan sossulla on olemassa paikkakuntakohtaisesti määritellyt maksimivuokrat/henkilö. Myöskään mitä tahansa muita menoja ei huomioida, kuten vaikkapa työmatkoihin tarvittavan auton kuluja (verot, vakuutukset, huollot, renkaat, hankintakulut jne).
"Tarkennusta.."
Niimpä. Aina ei hyväksytä todellsia menoja vaikka niihin ei pystyisi itse vaikuttamaan. Esim. vuokrarajat on määritelty sossun toimesta "valovuosia" sitten ja vuokrat ovat nousseet sen jälkeen. Jos hallinto-oikeuteen mennään niin sossulla on todistustaakka siitä että asuntoja on paikkaunnalla yleisesti saatavissa noilla normissa määritellyillä vuokrilla.