lakkoilusta

Tuli tuosta tämänaamuisesta uutisesta, joka kertoi Norwegianin lentäjälakkouhasta, mieleen eräs ajatus:

On varmaan käynyt selväksi, että nämä jatkuvat lentoliikennettä koskevat lakonuhat ja toteutuneet lakot ovat mitä sietämättömimpiä asioita, vaikka kuinka pyrkisi ymmärtämään työntekijöiden näkökulmaa.Niinpä asialle olisi syytä yrittää tehdä jotain sellaista, joka edes vähän helpottaisi matkailijan asemaa.

En tiedä, onko tällaista jo jossain toteutettukin, mutta ajatus olisi se, että jollekin sivustolle koottaisiin varoituslista niistä lentoyhtiöistä ja muista lentoliikenteeseen vaikuttavista ammattiliitoista, joiden työehtoneuvottelutilanne on sellaisessa vaiheessa, että lakonuhka voi määrätyllä aikavälillä olla mahdollinen. Varmaankin se esim. Norwegianin osalta on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, vaikka tavallinen matkailija kuuli siitä vasta tänään. Jos sellainen lista tunnetusti löytyisi jostain, voisi oman matkustamisensa suunnitella siten, että mahdollisuuksien mukaan välttää riskialttiita yhtiöitä tai ajoittaa matkan mahdollisimman vaarattomaan ajankohtaan. Kaikkia yllätyksiä tuollainen varoitussivu ei tietenkään poistaisi, mutta monissa yksittäistapauksissa siitä voisi olla suurikin hyöty.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuollaisen listan kokoamisessa ja ylläpitämisessä olisi aikamoinen työ, koska eri ammattiryhmiä, jotka vaikuttavat lentoliikenteeseen on eri maissa todella paljon. Lisäksi joissain maissa lakkoillaan herkemmin ja lyhyemmällä varoitusajalla kuin toisissa. Ja tuntematta kunkin maan ja yhtiön tilannetta tarkemmin on myös todella vaikea arvioida, että kuinka suuri riski lakon toteutumisella on. Suurin osa uhkailluista työtaistelutoimista kuitenkin peruuntuu.

Itse olen jo jonkin aikaa lentänyt aika usein, ja omien kokemusten perusteella sääolosuhteet ja tekniset ongelmat aiheuttavat paljon enemmän häiriöitä lentomatkustamiseeni kuin mitkään työtaistelutoimet. Varsinkin kun lentoliikenteen täysin sulkevat lakot ovat hyvin harvinaisia. Kerran olen joutunut ottamaan kotimaan lennon sijaan junan kun lennonjohtajat päättivät sulkea maakuntakentän minne olin matkalla ja pari kertaa on lakkojen takia täytynyt tyytymään hitaampaan reititykseen. Lumimyrskyt Keski-Euroopassa ja muut sään oikut ovat sotkeneet suunnitelmani paljon useammin. Parempi vain varautua siihen, että lentojen kanssa voi tulla joskus ongelmia.

Äänestä
  • Niin, epäilemättä asia on paljolti noin. Kattavaksi mitään listaa ei varmasti saa eikä sellaisen ylläpitäjääkään varmaan mistään löydy, mutta olisihan esimerkiksi mahdollista perustaa vaikkapa facebook-ryhmä, jonka jäsenet pistävät seinälle tiedotteita, jos huomaavat jossain sellaisen lähitulevaisuudessa häämöttävän lakonuhan, josta suuri yleisö ei ole tietoinen. Sen sitten voi jokainen ottaa enemmän tai vähemmän vakavissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehtävissä kirjoitti:

Tuli tuosta tämänaamuisesta uutisesta, joka kertoi Norwegianin lentäjälakkouhasta, mieleen eräs ajatus:

On varmaan käynyt selväksi, että nämä jatkuvat lentoliikennettä koskevat lakonuhat ja toteutuneet lakot ovat mitä sietämättömimpiä asioita, vaikka kuinka pyrkisi ymmärtämään työntekijöiden näkökulmaa.Niinpä asialle olisi syytä yrittää tehdä jotain sellaista, joka edes vähän helpottaisi matkailijan asemaa.

En tiedä, onko tällaista jo jossain toteutettukin, mutta ajatus olisi se, että jollekin sivustolle koottaisiin varoituslista niistä lentoyhtiöistä ja muista lentoliikenteeseen vaikuttavista ammattiliitoista, joiden työehtoneuvottelutilanne on sellaisessa vaiheessa, että lakonuhka voi määrätyllä aikavälillä olla mahdollinen. Varmaankin se esim. Norwegianin osalta on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, vaikka tavallinen matkailija kuuli siitä vasta tänään. Jos sellainen lista tunnetusti löytyisi jostain, voisi oman matkustamisensa suunnitella siten, että mahdollisuuksien mukaan välttää riskialttiita yhtiöitä tai ajoittaa matkan mahdollisimman vaarattomaan ajankohtaan. Kaikkia yllätyksiä tuollainen varoitussivu ei tietenkään poistaisi, mutta monissa yksittäistapauksissa siitä voisi olla suurikin hyöty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu