olet kesänvihreää samettia ensilumen kainalossa
hiuksesi palavat kipinöiden
mielessäni kun tartun niihin
ikkunat kylpevät huoneiden kuutamoissa
kadulla höyryää talvinen kiima
ravisuttavat taivaiden ääriä hiustesi kuiskaukset
savuavat tähtien suitsukkeet
humahtaa ilma kun vedän kahtia sen mikä oli yhtä
mikä oli sinun, on nyt minun
pyhää on pehmeytesi
hiuksesi palavat kipinöiden
mielessäni kun tartun niihin
ikkunat kylpevät huoneiden kuutamoissa
kadulla höyryää talvinen kiima
ravisuttavat taivaiden ääriä hiustesi kuiskaukset
savuavat tähtien suitsukkeet
humahtaa ilma kun vedän kahtia sen mikä oli yhtä
mikä oli sinun, on nyt minun
pyhää on pehmeytesi
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei
Toi kuumia ja kylmiä väreitä tämä runo... Ihan humalluttavaa kauneutta loihdit sanoillasi. Runo vie toiseen maailmaan, jossa kaikki niin pehmeää, kuulee melkein lumihiutaleiden putoilevan.. Upea rakkausruno!
Kiitos sanoistasi. Hyvää alkutalvea.
Pidin myös runosta, varsinkin loppuhuipennuksesta. Liiat koukerot on karsittu pois ja muutenkin runossa tunne avautuu ulos, puhdistavaan kokemukseen.
Kympin arvoista!
Kiitos kommentista. Kun ihminen kokee jotain pyhää, se on usein puhdistava kokemus. Koukerot karisevat.
Kuinka kesyttäisin syliisi kaikki tuimat tuulet,
kaikki kylmät ja kuumat tuulet?
Kuin tuli tartut,olen karrelle palanut.
Miten saisin lepoa vierelläsi,
antaisin tuulesi puhaltaa ja tulesi tarttua?
Olisin uusi luomus vierelläsi ja minussa virtaisi uusi veri.
Mutta kesyttää tuuli,on mahdottomuus.
Kuinka kesyttäisin tuulet syliisi, kun tulessasi
jo mustaksi korvennuin?
:)
Kiitos runovastineesta. Jäin miettimään, millaiset luonteet toivovat kesyttävänsä luonnonilmiöitä. Palaminenkin on sellainen. Hyvää jatkoa runojen ja muun parissa.
:D Tuossahan piilee viisaus jota en heti huomannutkaan. Kesy on kirosanan veroinen, ainakin taiteessa,, ja miksei rakkaudessakin.
Baltun tavoitti mielestäni saman ajatuksen. Kaunis runo rakastamisesta, kaipauksesta.
Kerrothan minulle
ennen kuin se tapahtuu,
kerrothan??
millä hetkellä pehmeys muuttuu
karkeudeksi
kovuudeksi,
tunteettomuudeksi
Tiedän silloin kovettaa sydämeni
jäätynyttä polkua pitkin
pääsen luotasi nopeammin
kuin tuhansien kyynelten kastelemaa.
Oli pakko kirjoittaa tämä runo, ehkä pessimistinen mutta todellinen.Tiedän että pettyminen ei saa antaa kovettaa sydäntä, mutta vaikeaa se on jos on " mustaksi palanut". Kauniit sanat palauttavat kaiken mieliin.
Ihmisten elämä eroaa saduista siten että ensimmäinen luku on elämässä onnellisin, saduissa on yleensä viimeinen.
Kiitos vastauksesta, se sisälsi paljon ajatuksia. Puhuit saduista mutta ajatuksenjuoksuksi tuntuu varsin realistiselta. Voiko sellaista asiaa tietää, ettei sydän saisi kovettua? Tiedämme vain, että niin saattaa käydä. Miten pitäisi menetellä, on taas sitten asenteen ja arvojen kysymys. Elämässä ne eivät ole niin selvästi esillä kuin saduissa.
Todellisuutta tänäkin talvena: unelman pehmeä mokkakäsine, saapas tai takki muuttuu karkeaksi koppuraksi kastuttuaan. Harmittavaa, mutta voih, niin todellista ja arkipäiväistä. Hyville nikseille olisi tilaus. Miten koppuran vielä voi pehmittää ihoa hiveleväksi? .. Vai onko se mielen utopiaa?
Jätit palstan... Toivottavasti et ikuisiksi ajoiksi :)
Tai... jos niinkin on käynyt, toivottavasti jatkat runojen parissa, kesälläkin, missä sitten kuljetkin.
;)