pesanjako

voiko kukaan neuvoa miten menetellä jos perunkirjaa ei allekirjoita kaikki pesän osakkaat vaan vaativat virallista pesänjakajaa. Nyt asia menee käräjäoikeuden päätettäväksi virallisen pesänjakajan määräämiseksi, meillä oli jo yksi vainajan veljistä hoitanut kaikki asiat oli vain se asia että kaksi pesänosakasta oli päätöstä vastaan ja näin ollen asioita nyt hoitanut ei voinut maksaa pesänosakkaille kuuluvaa osuutta vaan asia tosiaan venyy ja venyy. Minä olisin halukas myymään oman osuuteni että pääsisin pois
koko touhusta siihen minulla on täysi oikeus.
Onko kellään antaa neuvoja miten menettelen ja
laitanko jatkossa valtakirjoja menemään olen laittanut jo kaksi ja yksi on kotona odottamassa.
51049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perunkirjoitus on ilmoitus pesän varoista ja veloista. Sen allekirjoittavat pesän ilmoittaja ja kaksi uskottua miestä. Muiden osakkaiden nimiä ei perukirjaan välttämättä tarvita mutta kylläkin maininta siitä, ketkä ovat osallistuneet perunkirjoitukseen ja miten poisjääneet osakkaat ovat saaneet tiedon perunkirjoituksesta.
Jos yksikin pesän osakkaista vaatii pesänjakajaa pesän jakamiseksi, ryhtyy käräjäoikeus osakkaan toimeksiannosta toimenpiteisiin pesänjakajan määräämiseksi.

Äänestä

miksi ne muutamat eivät halua perukirjaa allekirjoittaa? Eihän sillä vielä mitään jaeta. Perukirjan voi todellakin allekirjoittaa pesän ilmoittaja, todistajat täytyy olla. Sitten kun pesä on luetteloitu, alkaa vasta jako, ja siihen voi sitten joku osakas haluta pesänselvittäjää. Perukirja ja pesänjako ovat kaksi eri asiaa.

Äänestä

Perukirjan pitää laatia. Sen allekirjoittaa pesän ilmoittaja ja pesän ilmoittajan valitsemat kaksi uskottua miestä. Jos muut osakkaat eivät allekirjoita perukirjaa, sillä ei ole merkitystä. Perukirjaan laitetaan vain, miten muut osakkaat ovat saaneet tiedon perunkirjoitustilaisuudesta.

Jos pesän osakkaat vaativat pesään pesänselvittäjän ja pesänjakajan nimeämistä, niin silloin pesään sellainen nimetään. Osakkeiden täytyy vain tehdä tästä vaatimus käräjäoikeudelle. Elleivät tee, niin puheet jäävät vain uhitteluksi.

Pesän osakkaille kuuluvaa osuutta ei voi maksaa, ennen kuin jakokirja on allekirjoittettu. Tähän vaaditaan jokaisen suostumus. Ellei jakokirjaa allekirjoiteta, pesä pysyy jakamattomana.

Jos haluat päästä eroon sotkusta, muu osuutesi jollekin toiselle pesän osakkaalle.

Äänestä
  • Perintöosuutesi voit myydä kenelle vain. Vaikka täysin ulkopuoliselle henkilölle, kuka vain on halukas ostamaan.

    Äänestä

anna kaiken mennä mahdollisimman virallista kautta alusta asti, niin, että taatusti joka juttu ja mutka tulee selvitettyä, vaikka ei ne aina tule vaikka kuinka olisi asiantuntijoita asioita hoitelemassa.Perimisestä ei ole kuin huolta ja murhetta. Jos oisin tiennyt niin, olisinpa pyytänyt, ettei perisi mitään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perijä kirjoitti:

voiko kukaan neuvoa miten menetellä jos perunkirjaa ei allekirjoita kaikki pesän osakkaat vaan vaativat virallista pesänjakajaa. Nyt asia menee käräjäoikeuden päätettäväksi virallisen pesänjakajan määräämiseksi, meillä oli jo yksi vainajan veljistä hoitanut kaikki asiat oli vain se asia että kaksi pesänosakasta oli päätöstä vastaan ja näin ollen asioita nyt hoitanut ei voinut maksaa pesänosakkaille kuuluvaa osuutta vaan asia tosiaan venyy ja venyy. Minä olisin halukas myymään oman osuuteni että pääsisin pois
koko touhusta siihen minulla on täysi oikeus.
Onko kellään antaa neuvoja miten menettelen ja
laitanko jatkossa valtakirjoja menemään olen laittanut jo kaksi ja yksi on kotona odottamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu