Tahallistako kiusantekoa Rakennustarkastajalta?!

Vakituinen kiusattu

Neljä eri kertaa pyydettiin ihmeellisiä muutoksia milloin mihinkin kohtaan, esimerkiksi viimeeksi oli että puita asemapiirustukseen jolla oli aikaisemmin jo neljät rakennusluvat saatu piti lisätä, PUITA LISÄÄ asemapiirrokseen ?"
Lisäksi pyydettiin jätevesiselvitystä vaikka paperit oli tehty ja asiat kunnossa.

Kyseessä oli vain muutaman kymmenen neliömetrin lisäosan rakentaminen omakotitalon kylkeen.

Näin sai tuo rakennustarkastaja venytettyä monta kuukautta odotteluaikaa että paras rakentamisen aika ehti mennä ohi.
Sehän se ilmeisesti oli tarkoituskin.
Onkohan meidän paikkakunna lisäksi muualla yhtä kiusahenkisiä rakennustarkastajia ?!

16

884

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ÄO alle 70

      taidat vakituinen riesa valvontaviranomaisille. teet omin päin kaikkea etkä noudata määräyksiä. varsinainen pain in the ass. luulet tietäväsi kaiken ja pidät lakeja ja määräyksiä vain kiusantekona. ehkä älykkyysosamääräsi on niin alhainen että sinulla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ymmärtää säädöksien merkitystä tai edes fysiikan lainalaisuuksia.

      • Vääränkielinen kohde

        Olemme vain " vääränkielinen" asukas naapurustolle ja meitä simputetaan sentähden.. .Emme ole tehneet mitään väärin emmekä lainvastaista, paperit on kunnossa.
        Mutta paikkakuntamme virkamiehillä ei ole. Emme suostu kiristysten emmekä uhkailun edessä.


      • Ei narsisti

        Taidat olle itse olevinasi kovinkin viisas. Juuri tuollasia narsisteja jotka leveilevät tiedoillaan ja ovat tietävinään mitä muka on tapahtunut, ovat pahimpia kiusantekijöitä.


      • Sitä saa mitä tilaa

        Taidat itse olla se kiusaava rakennustarkastaja jonka edellinen tarkastaja siihen paikkaan koulutti kiusaamaani meitä, mutta tietojen mukaan sinut on siirretty nyt eri alueen "rakennustarkastajaksi" sen verran reklamaatiomme ovat sentään saaneet aikaan. Vieläkään emme ole saaneet vastausta valituksemme ( koska viranomaiset olivat väärässä) mutta anteeksipyyntö odotellaan täällä. AVI:iin ovat kaikki asiaa koskevat paperimme lähiaikoina lähdössä jollei anteeksipyyntöä tule.
        Olen pahoillani että ÄO:si on niin alhainen, mutta kaikille ei voi kauhalla antaa, toisille annetaan pikkulusikalla ja jollekin ei anneta ollenkaan sitä ÄO:tä.


    • Kolumnisti

      Eikö se ole mukava kun gestapo määrää kuinka
      monta puskaa pihalla on ja ÄO sais muutta
      siperiaan kolhoosiin vois siellä viisastella lisää

      • Puumerkki paperiin

        Eikä siitä edes ollut kysymys että mihin ne puut pitäisi piirtää, kunhan johonkin vain lätkästiin puun paikkoja ?!

        Koristeltiin vain paperia että näyttäisi paremmalta rakennustarkastajan silmissä, tosi naurettavaa, mutta valitettavasti totta.


    • Hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluu, että puutteeliseen hakemukseen liittyen annetaan korjauskehoitus ja määräaika, jossa korjaukset tulee toimittaa viranomaiselle. Neljä peräkkäistä korjauskehoitusta lähentelee kiusantekoa - jollainen on tietystikin kielletty viranomaiselta.

      Hallintolaki antaa myös korjauskehoitukselle rajauksen, että vain asian ratkaisemisen kannalta olennainen puute johtaa korjauskehoitukseen. Mielestäni rakennusvalvonnna ei ole korrektia vaatia uutta asemapiirrosta parin puuttuvan puun (mihin lie perustuu vaatimus) lisäämiseksi - tuollainen asia on tyypillisesti kirjattavissa rakennusluvan ehtoihin...

      Rakennusvalvonnat eri puolilla maata koostuvat ihmisistä, joita tunnetusti on monenlaisia. Jos sattuu pissapää tarkastaja kohdalle - saattaa tulla paljonkin harmia, jota ei kaikissa oloissa tarvitse sietää, sillä hallintolaki edellyttää kansalaisten tasavertaista kohtelua hallintomenettelyssä - eli saman viraston sisällä linjaratkaisujen pitäisi olla samanlaisia...

      Pahin tilanne syntyy siitä, jos tuollainen pissapää pääsee rakennusvalvontavirastossa johtavaan asemaan ja sitä kautta luomaan viraston sisäistä linjaa - sen jälkeen kyseisessä kunnassa asiointi muuttuu kautta linjan paskamaiseksi hommaksi.

      Kuvauksestasi tunnistan ainakin kolme eteläisen Suomen kuntaa, joissa noittten pissapäitten osuus rakennusvalvontaviraston henkilöstöstä on niin suuri, ettei siellä ole kiva asioida (jätän ne kuitenkin tässä kohtaa nimeämättä).

      • Periks ei anneta

        Melkein kahden hehtaarin tontilla puita riittää.

        Kyse oli pelkästä simputuksesta, nyt kaveri otettiin tämän alueen hommista pois, edes se toimenpide on tehty, mutta silti jatkaa edelleen kaupungissa hommiaan.
        Valitettavasti.

        Nimimerkille ÄÖ 70 terveisiä , otan osaa...


    • rakennuslaki 1

      Aloittajalle.
      Jos juttusi on totta, laita tänne kunta/kaupunki ja rakennustarkastajan nimi, jos löytyy enemmänkin kiusattuja, ehkä asiassa on jotakin tehtävissä.
      Kyllä ne herratkin joutuu lain edessä nöyrtymään, ja epäpätevät virkamiehet joutaa lähtemään.

      • Terveisiä vaan i

        En laita tänne mitään nimiä enkä paikkakuntaa, mutta aineistoa kerätään lisää ja laitetaan sitten mapillinen tai kaksi menemään tarvittavaan paikkaa kirjelmän kanssa.


    • virkamies erehtymätö

      Ihan arkipäivää Suomessa tämä rakentajan simputtaminen.Valtakunnan uutisiinkin asti on yltänyt mm, Kirkkonummen rak.tark.ongelmat.Myös Sipoossa on ainakin ollut ongelmia.Mm,Karkkilassa saksalainen rak.tarkastaja ja on paikallislehdissäkin uutisoitu.Esim,Lomarakennuksen Rakentajaa ei hyväksytty asentamaan jätevesikaivosta muutaman metrin imeytysputkea.Rakentaja on vesialan insinööri ja vastaa suuren kaupungin uimahalli tekniikasta .Ym, Ym.

      • kokemus-k

        Kyllä tietysti aina joitain häiriintyneitäkin yksilöitä löytyy virkamiehistäkin, ihmisiähän hekin vain ovat. Selkeästi suurempi ongelma kuitenkin ovat ne rakentajat jotka haluavat aina säästää juuri niissä suunnittelukuluista ja piirtelevät sitten itse tai teettävät tuttavan tuttavalla kuvia jotka eivät täytä normaaleja vaatimuksia esitystavaltaan tai sisällöltään. Kun nyt raaskisitte maksa sen muutaman satasen lisää niin saisitte kerralla läpi menevät kuvat oikealta suunnittelijalta. Tai jos jotain lisäystä tarvitaan niin se oikea suunnittelija piirtää ne pari puuta lisää kahdessa minuutissa ja sitten vain kiikutetaan uudet kuvat kuntaan ja homma on hanskassa.

        Mutta mieluummin kirotaan ja pullikoidaan eikä nähdä omassa asenteessa tai tekemisessä mitään vikaa. Jokainen suomalainen mieshän on aina rakentamisen ammattilainen jonka osaamista ei saa kukaan, ei edes virkamies, kyseenalaistaa.


      • Ei tietenkään

        Olla insinööri ei tarkoita että olisi myös asennusoikeudet.


      • dorvi
        Ei tietenkään kirjoitti:

        Olla insinööri ei tarkoita että olisi myös asennusoikeudet.

        Mikä se asennusoikeus on? Tietääkseni ainoastaan sähkötöissä pitää olla asentaja, jolla on "asennusoikeus"
        Eri asia on vastaava työnjohtaja, joka vaaditaan mm. LVI töihin.


    • R-Hood

      kyllä tuota tapahtuu,ikävä kyllä korkeatkin viranomaiset sairastuvat tuohon jopa perheenhajoamista ja itsetuhoa edistävää sairautta joka ei aja asiaa jossa ihminen olisi luomakunnan älykkäin olento! On muistettava että asiallisia virka-henkilöitäkin on!

    • 18+15

      Mitäs jos kysyisit tarkastajalta, että onko tämä kaikki ihan tarpeellista? Että kun tätä asiaa on käsitelty jo monta kertaa, niin voitaisiinko nyt lopulta päättää, mitä kaikkea pitää lisätä/poistaa, että lupa myönnettäisiin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4045
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3720
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3004
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      120
      2601
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      178
      2275
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1584
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1457
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1282
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1070
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      1065
    Aihe