Makeanhimo!

Onko muita joilla on aivan tolkuton makeanhimo ennen menkkoja ja niiden aikana?

Siis huh huh, mulla on nyt muutama päivä ollut tajuton makeanhimo, nyt vieläkin enemmän ja ajattelinki tänään käydä kaupasta hakemassa herkkuja ;O irtokarkitkin olisi sopivasti tarjouksessa tänään että voisin kyllä helposti ostaa koko pussin täyteen. Mutta kamalinta on se kun siihen himoon ei meinaa tulla loppua kun vasta menkkojen lopussa. Ja menkat ei ole mulla vielä edes alkanutkaan. Uskoisin että viimeistään viikonlopun aikana alkaa vasta näkyä. :( Ja en oikein tiedä millä muullakaan helpottaa oloa kun vain syömällä sitä makeaa. Ja jos en sitä saa niin oon huomannut että olen vihainen ja mieliala on masentunut :/

Kaloreita kertyy aina menkkojen aikana ihan liikaa, mutta sen jälkeen alkaa yleensä kunnon himotreenaus ja terveelliset elämäntavat kunniaan. ...seuraavaa piinaa odotellessa. :D
51116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ota itseäsi niskasta kiinni. Jätä karkit kauppaan.
Lähde lenkille, kun karkit houkuttavat.

Ihan tuttua tuo on. Sitä vastaan on vain taisteltava.

Äänestä

Kuulostaa tutulta, vaikka itselläni tuo on muutaman päivän ennen menkkoja ja loppuu menkkojen alettua eikä sentään joka kuukausi ole makeanhimoa.

Itse en osta kotiin mitään makeaa, yritän syödä jotain muuta sen tilalla, mutta kyllä joskus toisinaan on niin armoton himo, että pakko vain saada makeaa....

Äänestä

Hei! Minä pudotin 3 viikossa 8 kg. Minulla on kans makeanhimo. Jätin pois sokerittomat karkit, pullan, keksit, jätskin, konjakin. Jätskiä ei ollut päivittäin, vain 3 x viikossa, muita kyllä. Jätin vähemmälle myös hiilarit.
Olen 40 kohta eikä koskaan e - pillereitä eikä muutakaan, ei sukupuolikokemuksia ikinä. Kun paino putosi, oli niukemmat kuukautiset. Sitten oli viikon verran kun ne alkoivatkin uudelleen!
Kieltätymisistä huolimatta makeanhimo vaivaa. En tosin tiedä onko nuo kuukautishäiriöt jo lähestyvien vaihdevuosien tunnusmerkkejä. Alavartalon jäykkähalvauksen vuoksi ei ole voinut gynen tutkimusta tehdä. Vihaan kuukautisia varsinkin epäsäännöllisinä tihkutteluina ja makeanhimoa. Yhä pitää taistella kieltäytymisistä! Aiemmin kuukautiset tuli kerran kuukaudessa, yli 30 nä alkoi olla joka toinen viikko ja nyt tosiaan viikko. Ja välillä tihkuttelee.
Kiukuksissani neulon sukkia, yritän juoda vettä kun makeanhimo iskee. Ei silti, tykkään neuloa sukkia muutenkin.
Mutta tällainen kuukautiskokemus minulla herkkujen poisjättämisen jälkeen! Saa nähdä miten jatkossa. Pyrin pitämään painon 48 kg. Olen 162 cm.

Äänestä
  • Nuo vuoto juttusi ja kiukkuisuus kuulostaa jo hieman vaihtari oireille...

    Äänestä

  • 654321 kirjoitti:

    Nuo vuoto juttusi ja kiukkuisuus kuulostaa jo hieman vaihtari oireille...

    Hei, tuota oon ajatellu itsekin. Nyt on ollu muutaman kuukauden aikana yöhikoilua vaikka muuten olen ollut viluinen ja hikoilua ilman syytä myös päivällä.

    Selviääkö se verikokeista ilman gynen tutkimusta? Gynellä käyntiä oon miettiny että ultra mahan päältä ja labrat kun sisätutkimusta ei voi tehä. Olin 10 kun kuukautiset alkoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herkutellaan kirjoitti:

Onko muita joilla on aivan tolkuton makeanhimo ennen menkkoja ja niiden aikana?

Siis huh huh, mulla on nyt muutama päivä ollut tajuton makeanhimo, nyt vieläkin enemmän ja ajattelinki tänään käydä kaupasta hakemassa herkkuja ;O irtokarkitkin olisi sopivasti tarjouksessa tänään että voisin kyllä helposti ostaa koko pussin täyteen. Mutta kamalinta on se kun siihen himoon ei meinaa tulla loppua kun vasta menkkojen lopussa. Ja menkat ei ole mulla vielä edes alkanutkaan. Uskoisin että viimeistään viikonlopun aikana alkaa vasta näkyä. :( Ja en oikein tiedä millä muullakaan helpottaa oloa kun vain syömällä sitä makeaa. Ja jos en sitä saa niin oon huomannut että olen vihainen ja mieliala on masentunut :/

Kaloreita kertyy aina menkkojen aikana ihan liikaa, mutta sen jälkeen alkaa yleensä kunnon himotreenaus ja terveelliset elämäntavat kunniaan. ...seuraavaa piinaa odotellessa. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu