DNA SUCKS

Meidän kaapelitv lakkasi toimimasta lokakuun alussa. Puhelinpalvelusta ei saanut tolkkua joten marssimme liikkeeseen. Kävi ilmi että olimme maksaneet vahingossa lokakuun laskun syyskuussa ja syyskuun lasku oli jäänyt maksamatta.

Tämän vuoksi dna katkaisi määräaikaisen sopimuksen. Emme olisi sitä kyllä jatkaneetkaan koska olisi pitänyt maksaa 30 euron avausmaksu. Vaihdoimme saunalahteen.

Maksoimme sitten sen erääntyneen syyskuun laskun ja saimme liikkeestä kirjallisen todistuksen että mitään maksuja ei enää tule.

Tänään tuli sitten lähes 100 euron lasku marras-joulukuulta. Kun soitin dna-puhelinpalveluun, en saanut vastauksia koska liikkeessä tekemämme valtakirja että vaimo saa myös hoitaa asioita vaikka liittymä on miehen nimellä, ei ole koskaan mennyt nettiin.

Eräs ystäväni kertoi joutuneensa vuoden tappelemaan ennen kuin sai purettua sopimuksen jossa ilmeni väärää laskutusta, siis nimenomaan dna:lla. Hän sanoi että ei ota siltä yhtiöltä enää ikinä mitään. Samaan voin helposti yhtyä.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oma mokasi! Et voi syyttää Dnata siitä että teillä jäi lasku maksamatta kun selvästi itse mokasit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt riitti kirjoitti:

Meidän kaapelitv lakkasi toimimasta lokakuun alussa. Puhelinpalvelusta ei saanut tolkkua joten marssimme liikkeeseen. Kävi ilmi että olimme maksaneet vahingossa lokakuun laskun syyskuussa ja syyskuun lasku oli jäänyt maksamatta.

Tämän vuoksi dna katkaisi määräaikaisen sopimuksen. Emme olisi sitä kyllä jatkaneetkaan koska olisi pitänyt maksaa 30 euron avausmaksu. Vaihdoimme saunalahteen.

Maksoimme sitten sen erääntyneen syyskuun laskun ja saimme liikkeestä kirjallisen todistuksen että mitään maksuja ei enää tule.

Tänään tuli sitten lähes 100 euron lasku marras-joulukuulta. Kun soitin dna-puhelinpalveluun, en saanut vastauksia koska liikkeessä tekemämme valtakirja että vaimo saa myös hoitaa asioita vaikka liittymä on miehen nimellä, ei ole koskaan mennyt nettiin.

Eräs ystäväni kertoi joutuneensa vuoden tappelemaan ennen kuin sai purettua sopimuksen jossa ilmeni väärää laskutusta, siis nimenomaan dna:lla. Hän sanoi että ei ota siltä yhtiöltä enää ikinä mitään. Samaan voin helposti yhtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu